Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Topah
  • Aloitettu Aloitettu
Olen itse enemmän laitevastainen kuin -myönteinen, sillä mun mielestä vapailla painoilla saatu hyöty koordinaatioon ja tukilihasten kehitykseen on tärkeämpää kuin laitteesta saatu teoreettinen hyöty lihasten kasvatukseen. Jos silti yritän miettiä mitä hyötyä laitteista voisi olla, niin mainitun takareiden lisäksi pohkeet on sellaiset mitkä on tosi hankala treenata ilman jotain laitetta. Jotkut on sitä mieltä, että pohkeita pitäisi tehdä istuen ja seisten. Istuen tehdessä pohjelaite on tosi hankala korvata ja seistenkin siihen on melkein mahdoton saada tarpeeksi vastusta. Yhdelläkään jalalla kehon paino ei riitä mihinkään ja joku 60 kg käsipainon pitely on melko vittumaista, vaikka olisi remmit käytössä. Hackissa, prässissä tai varta vasten tehdyssä laitteessa paljon helpompi.

Lisäksi hyvin tehty laite tarjoaa paljon paremman voimakäyrän kuin vapaa paino. Esimerkiksi hauiskääntö tangolla, jos sen tekee täydellä liikeradalla, jolloin käsi on alhaalla suorassa ja ylhäällä kyynärvarsi pystysuorassa, niin molemmissa ääripäissä kuormitus on nolla, mistä se lähtee kasvamaan kohti liikkeen puoliväliä. Siksi voi olla perusteltua tehdä muitakin hauisliikkeitä missä saa rasitusta siirrettyä eri kohtiin liikettä. Hyvässä laitteessa taas vastus pysyy koko liikkeen ajan lihaksen voimantuottokäyrää vastaavana ja ainakin teoriassa sillä on parempi vaste lihaskasvuun. Taljassa on sama ongelma kuin vapailla painoilla, eli voimakäyrä ei vastaa lihaksen voimantuottokäyrää, mutta sen etuna on, että tuota vastuksen kulmaa on helppo säätää ja näin saadaan helposti eri variaatioita. Koitapa tehdä esimerkiksi vapailla painoilla liikettä millä saa hauiksen maksimaalisesti supistettuun tilaan, eli olkavarsi suoraan eteenpäin ja käsi korvan viereen. Pitäisi roikkua pää alaspäin, jotta tuo onnistuisi, kun taas taljassa toi on tosi helppo.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
pohkeet on sellaiset mitkä on tosi hankala treenata ilman jotain laitetta.
Itellä tulee tehtyä tangon ja levypainojen kanssa pohkeita kolmella tavalla.

Tanko niskassa seisaaltaan,tanko polvien päällä istuen ja ketjulla levypainoja vyötärölle ja nojaan hiukan eteenpäin räkissä olevaa tankoa vasten ja teen pohjenousuja siten. Kaikissa tilanteen mukaan koroketta varpaiden alle.
 
Tangon kanssa seisaaltaan kun olen joskus joutunut tekemään, niin pelottaa aika kovasti, että koroke pyörähtää pois alta ja sit ollaankin tangon kanssa lattialla äijä alimmaisena. Tanko polvien päälläkin olen tehnyt joskus, kun ei ollut laitetta ja ei vain pystynyt. Niin paljoa ei saanut pehmustetta väliin, että olisi voinut lastata painoa sen verran kuin se vaatii. Saa olla meinaan reilusti toistasataa kiloa ja se sattuu sitten jo reisiinkin niin paljon, että kaikki keskittyminen menee siihen. Rajoitti siis painon määrää liikaa. Toinen hankaluus on saada tanko siihen reisien päälle ja pois siitä. Mä tein tuota pinnoilta, mutta siinä jää liikerata hieman vajaaksi, kun eihän se pinnojen korkeus sovi ikinä sentilleen. Jos olisi kotisali missä toi olis ainoa vaihtoehto, niin tekisin reisien päälle puukalikan missä on tangolle ura ja jalkojen alle just sopivan korkuisen korokkeen millä saa haettua lähtökorkeuden oikeaksi. Tästä säätämisen määrästä jo huomaa, että laitteilla on selvä etu. Lähes mitä tahansa kyllä pystyy tekemään ilman laitteita, mutta ihan yksinkertaista se ei välttämättä olekaan.
 
Juu, oikeessa oot että tuossa pohkeiden kohdalla laitteista on selkeä hyöty. Itellä nää variaatiot johtuu juuri kotisalitreenailusta. Itekki teen tankoniskassa version usein ilman koroketta ja keskityn vain supistamaan isolla kuormalla. Ja sitten tolla vyötäröviritelmällä saan kovan venytyksen aikaan. Istuelteen tulee tehtyä lähinnä vaihtelun vuoksi ja ite teen 100 kg kahta puolta riippuen toistojen määrästä niin sen kanssa saa viel iha inhimillisesti tehtyä
 
Se potuttaa kun ei millään saa aikaan kunnon treeniputkea ja kehityskautta vaikka priorisoi salihommat kaiken edelle elämässä.

Jokin pieni tauti iskee päälle yhdellä kuume päivällä ja lyö treenit hetkeksi sekaisin. ->
Aloita treenit kovemmin, ihan kohtuullinen kuukausi ->
Pientä kevennyksen tarvetta jonkun ajan päästä, joten kevennä ja lepäile->
Toinen kova treeni kevennyksen jälkeen ja venähdys ->
Kevennä taas pikku vammasta johtuen koska vaikuttaa puoleen kropan liikkeistä ->
Kertaalleen koko kropan saa treenattua uutta nousua ja iskee seuraava kuumetauti päälle ->
Nyt tässä kuumeisena sängyssä makaillessa jo miettii, että parin viikon päästä onkin ulkomaan työmatka.

Vittu. Voisikohan nuo ulkoiset tekijät joskus helpottaa estämästä treenikautta? Ei mihinkään etene kun koko ajan resetoitava hommat.
 
Itellä tulee tehtyä tangon ja levypainojen kanssa pohkeita kolmella tavalla.

Tanko niskassa seisaaltaan,tanko polvien päällä istuen ja ketjulla levypainoja vyötärölle ja nojaan hiukan eteenpäin räkissä olevaa tankoa vasten ja teen pohjenousuja siten. Kaikissa tilanteen mukaan koroketta varpaiden alle.
Pohkeet voi myös jättää treenaamatta. Why bother, ei ne muuksi muutu
 
Se potuttaa kun ei millään saa aikaan kunnon treeniputkea ja kehityskautta vaikka priorisoi salihommat kaiken edelle elämässä.

Jokin pieni tauti iskee päälle yhdellä kuume päivällä ja lyö treenit hetkeksi sekaisin. ->
Aloita treenit kovemmin, ihan kohtuullinen kuukausi ->
Pientä kevennyksen tarvetta jonkun ajan päästä, joten kevennä ja lepäile->
Toinen kova treeni kevennyksen jälkeen ja venähdys ->
Kevennä taas pikku vammasta johtuen koska vaikuttaa puoleen kropan liikkeistä ->
Kertaalleen koko kropan saa treenattua uutta nousua ja iskee seuraava kuumetauti päälle ->
Nyt tässä kuumeisena sängyssä makaillessa jo miettii, että parin viikon päästä onkin ulkomaan työmatka.

Vittu. Voisikohan nuo ulkoiset tekijät joskus helpottaa estämästä treenikautta? Ei mihinkään etene kun koko ajan resetoitava hommat.
Tutulta kuulostaa, tässä on kolme vuotta treenattu sen ehdoilla että paikat pysyis kunnossa, ja siihen muutama flunssa esim. viime vuonna. Äkkiä siinä muuttuu kehitys miinusmerkkiseksi.
 
V*tuttaa kun jotkut eivät alennu käyttämään minkäänlaista deodoranttia / pese treenikamojaan edes kerran viikkoon. Tänäänkin yksi turaani jätti tilaan niin kamalan hienhajun, että oikeasti puoli tuntia patun poistumisen jälkeenkin sai yökkiä kun tämän jälkeensä jättämä käry ei vain suostunut katoamaan.
Mä vähän nyt kaappaan tätä ja kysyn, että eikö jengi oikeasti omista useampia vaatteita kuin sen yhdet ja samat, joita sitten ei voi pestä kun muuten ei ehkä kerkeä kuivumaan ennen seuraavaa salikertaa tms.
Rupesin miettimään, kun juttelin kaverin kanssa salimme vakionaamoista, että suurimmalla osalla on aina samat vaatteet päällä. "Tiedätkö sen tyypin jolla on sininen huppari", tai "se jolla on se pinkki huppari", tai "se jolla on ne USA-lippuhousut". Niin tosiaan, niillähän on aina ne samat vaatteet päällä. Miten tuo edes onnistuu? Tämä ei sinänsä mua vituta, pl. se joistain yksilöistä lähtevä kissankusimainen haju.

Nuo vaatteet olivat vain esimerkkejä, joten en kuvaillut tekstilläni juuri Sinua, jos aloit juuri värjäämään tussilla USA-lippuhousuistasi Malesian lippuhousuja.
 
En tiedä. Mutta itsellä on ainakin monta samanllaista treenipaitaa ja -housua. Toki myös joitain erilaisia.
 
Mun mielestä pohkeet on helpoin treenata smitissä korokkeen kanssa. Ei tartte pelätä että kaatuu. Yhdellä jalalla on myös saakelin kova. Ei siihen mitään 60 kiloista lisäpainoa kukaan tartte jos tekniikka on puhdas. Puolikkaita nylkytyksiä näkee paljon. Yllättää kuinka harva tietää että seisten ja istuen tehtävät ottavat eri lihakseen. Monen pohjetreeni on pelkkää istuma konetta. Eli ei ollenkaan liikettä kaksoiskantalihakselle ( joka muodostaa pohkeen massan ). Polvet koukussa se ei aktivoidu vaan rasitus menee leveälle kantalihakselle jolla on hyvin pieni merkitys pohkeen massaan. Tämänhän voi itsekin todeta. Tee pelkkää istuen tehtävää vitun kova treeni. Pohkeet kipeytyvät vain leveästä kantalihaksesta. Kipu tuntuu syvällä pohkeessa eli kaksoiskantalihaksen alla jossa leveä kantalihas sijaitsee. Toki lihas jatkuu osittain alemmas sääreen. Teoriassa voi pienentää säären "tyhjää aluetta" jos lihas on lyhyt. Käytäntö sitten eri juttu.
 
Smitissä tykkään itsekkin tehdä jos vain on mahdollisuus. 60 kg ei taas kyl oo mitenkään erityisen paljon.

Pitääks sun mielestä vetää vas tolla kuuskybäsel hamaan tappiin asti toistoja lisää ,koska se nyt vaan riittää kaikille. Vai eiks kukaan vaan yksinkertasesti pysty tekee hyviä puhtaita toistoja 60 kg yli järkevän toistomäärän. Esim 20.
 
Voi jeesus :D
3vko treeniä takana ja onnistunut, viimeisimmän viikon aikana jopa ollut kiva treenata.
Tänään sitten ensin nitkahti alaselkä hauistankoa nostaessa(tais olla jo melkein 20kg painoa mutkatangossa :( )
Sitten vielä venyttelyn jälkeen yläselkä meinasi krampata lavan takaa painon ollessa jo huimat 25kg, eli ei tullut siis revittyä huonolla tekniikalla vaan sarjapainot oli sen 40-50% 15 sarjasta(aka lämmittely)...
Huomenna avantoon toivomaan ihmeitä ja torstaina kokeilemaan sitten uusiksi.
 
Smitissä tykkään itsekkin tehdä jos vain on mahdollisuus. 60 kg ei taas kyl oo mitenkään erityisen paljon.

Pitääks sun mielestä vetää vas tolla kuuskybäsel hamaan tappiin asti toistoja lisää ,koska se nyt vaan riittää kaikille. Vai eiks kukaan vaan yksinkertasesti pysty tekee hyviä puhtaita toistoja 60 kg yli järkevän toistomäärän. Esim 20.
Pohje liike seisten yhdellä jalalla 60kg kässäri toisessa kädessä ei ole paljon ? Eikun videota kehiin ja tekemään. En ole koskaan nähnyt kyseistä suoritusta. En edes lähellä tuollaista painoa. Ei siinä olisi edes mitään järkeä kun tangolla on paljon helpompi tehdä.
 
Juu, tämä smithi sotki mua tässä, ja sotkin et ois kyse sen kuormista.My bad

Aattelin jo että tehdäänkö tässä minusta egoilijaa :D
 
Vähän mietinkin että voi saakeli miten vahvat pohkeet muilla on 😮 Vielä kun löysin juttua että 30 toistoa yhdellä jalalla ilman lisäpainoa on juoksijalle hyvä perusvoima pohkeille. Ite oon ihan ilman lisäpainoa tehnyt yhden jalan pohkeet. Joskus oli kympin kässäri mutta oli jo liikaa 😬
 
Kuulostaa kyl vähän heikolta toi 30? En mä treenaa pohkeita ollenkaan(ellei rumpujen soittoa lasketa 🧐) , mut kyllä noita nyt menee ikuisuus, ellen käsitä suoritusta väärin. Kädellä vähän tukea jostain, ja nousee vaan varpaille? Joskus luin jostain, et pohkeilla voidaan liikutella suhteellisesti eniten painoa, ja tuottaa voimaa, ku millään muulla lihaksella. En tiiä, mut näin luin. EDIT: https://www.wonderopolis.org/wonder/what-is-the-strongest-muscle-in-your-body muistin oikein.
 
Vähän mietinkin että voi saakeli miten vahvat pohkeet muilla on 😮 Vielä kun löysin juttua että 30 toistoa yhdellä jalalla ilman lisäpainoa on juoksijalle hyvä perusvoima pohkeille. Ite oon ihan ilman lisäpainoa tehnyt yhden jalan pohkeet. Joskus oli kympin kässäri mutta oli jo liikaa 😬
No tämä selittää kyllä jotain. Jos pohkeet yhdellä jalalla ei vaadi lisäpainoa, niin pohkeet on kyllä helvetin heikot. Myönnän, että 60 kg saattaa olla vähän liioittelua, mutta kyllä ilman lisäpainoakin on aivan liian vähän. Totta kai sillä saa hirveän poltteen aikaan, kun sarja vain on ajallisesti tarpeeksi pitkä. Mutta sit taas kun sarja alkaa mennä helvetin pitkäksi, niin se on ihan selvä indikaattori siitä, että painoa on aivan liian vähän. Just kokeilin kynnyksen päällä sekuntikellon kanssa ja sain 32 toistoa ja sit oli pakko lopettaa. Mutta sarjakin kesti minuutin, eli toistot oli hyvin rauhallisia. Ja toi on mun tekniikka aina, ei mitään pomppimista ja nypyttelyä. Hackissa teen pohkeet seisten ja siihen saa lyödä 200 kg 15 toiston sarjaan. Kyllä, hackissa kuormitus ei ole tuo 200 kg, mutta 45 asteen kulmalla se olisi 140 kg ja 60 asteen kulmalla 175 kg eikä toi hack ei ole kyllä 45 asteen kulmassa, vaan pystymmässä. Arvioidaan siis varovasti, että 150 - 160 kg plus kelkka on kuormitus hartioilla. Tässä siis mun vertailukohta muihin.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom