Elokuva-arvostelut!

[Tigre]

Nosferatu (2024)

Robert Eggersin uusin teos. Valtavan kokoiset odotukset oli tähän leffaan. Nosferatu kauhuleffan aiheena erittäin mielenkiintoinen, koska kun miettii että se leffa on tehty 1922, siis yli satavuotta sitten! Huikeaa nähdä tuollainen nykyvalossa ja etenkin Eggersin ohjaamana. Huikeita leffoja tehnyt, The V V itch, The Lighthouse, The Northman.. Imdb pisteetkin lupasi tälle todella hyvää.

Katsoin ennen tätä alkuperäisen 1922 vuoden Nosferatun (ensimmäistä kertaa) jotta olisi hyvä pohja lähtee katsomaan tätä. Paljon oli kunnionosoituksia alkuperäis teokselle.

Visuaalisesti uskomaton teos. Äänimaailma mestarillinen ja ulkoasusta parhaimpana esimerkkinä, kun alkukohtauksessa pimeässä kuunvalon hohteisessa huoneessa on parvekeen ovi auki, jossa silkkiverhot heiluu tuulessa. Nosferatun varjo pitkineen kynsineen näkyy silkkiverhossa, vaikka ei ole itse ollenkaan paikalla. Leffa tapahtuu pääosin yöllä tuossa kuun valossa ja se loi painajaisunimaista ja taiteellista tunnelmaa sopien vampyyri aiheelle kuin nyrkki silmään. Myös esimerkki leffan ulkoasusta on kun purjelaiva seilaa totaalisessa yössä mustineen pilvineen ja laiva on täynnä rottia joilla on rutto. Eräässä kohdassa esim myös paikan ylle laskeutuu Nosferatun varjo kämmen ja tuo yhteydessä rutto asiaan, sai tuntumaan koko homman yhdeltä riivatulta vitsausten yöltä. Myös kuolleita metsiä joissa on okkultismin kaltaista sisältöä ja kulttimaista höpinää, sekä leffan yleinen tummanpuhuva goottimainen ote kaikessa on ihan perkuleen siisti. Lisäksi hyvin kiinnostavia myyttisiä viittauksia vampyyriin / okkultismiin liittyen oli mukana.

Juoneltaan tämä on vanha klassinen vampyyri tarina ja siksi tosiaan Eggersin ohjauksella huikean mielenkiintoinen tuollainen. Naishenkilön Ellen ien mies Thomas lähtee tekemään asuntokauppoja erään Orlok nimisen kreivin luokse ja kun kreivi näkee kuvan Ellenistä Thomasin medaljongista, orlokilla syttyy pelottavan pakonomainen kiinnostus kyseiseen naiseen. Nosferatu alkaa lähestyä Elleniä niin fyysisesti kuin Ellenien näkemien enneunien kautta. Kun Nosferatu lähestyy hitaasti, niin naisen unia nähdessään hän näkee pelkkää kurjuutta ja kuolemaa ja painajaismaisen Nosferatun henkinen läsnäolo unissa on yhtä kuin kuolema. Leffassa tapahtumia käydään todella paljon unien ja näkyjen kautta, josta tykkäsin paljon. Aluksi Ellen ei saanut otetta mistä painajaisisaan on kysymys, mutta unet mitä näkee, voimistuvat koko ajan synkentyvän sisällötään pelottavimmiksi, mitä lähemmäs Nosferatu on tulossa häntä kohti.

leffa on tyylikkyydeltään, ulkoasultaan, äänimaailmaltaan taiteellista tasoa ja tuntuu, kuin katsoisi jotain tasokasta lavateatteri esitystä. On niin teatterimainen ote leffassa. simppeli ja samalla todella tehokas juoni kauhuleffalle. Leffan Isoin voima on ehdottomasti visuaalisuuden lisäksi Nosferatun lähestymisessä. se kauhun tunnelma mikä tuossa koko asiassa vallitsee kera Noferatun ulkonäön ja olemuksen.

Aamu aurinko kohtaus oli huikea. Imo Robert Eggersin hienoin teos.

10 / 10

 

[Tigre]

Sodan loppumetreillä kamikaze lentäjä Koichi laskeutuu eräälle Odo saarelle esittäen, että koneessa oli vika joten ei pystynyt toteuttamaan kamikaze iskua. Eräs mekaanikko Tachibana kuitenkin haluaa tarkastaa koneen ja käy ilmi, että siinä ei ollut mitään vikaa ja Koichia täten pidetään suunnattomana pelkurina ja petturina. Vähän myöhemmin samalla saarella yöllä alkaa hätäsireenit huutamaan ja koko varuskunnan yllättää godzilla ja jo toiseen otteeseen Koichin pelkuruuden takia mahdollisesti kuoli tyyliin koko varuskunta erään jutun takia.

Sodan jälkeinen Tokio on raunioina ja pärjääminen on koetuksella, ei perheitä / läheisiä, ei koteja, ei ruokaa jne. Tää voittaa 6-0 kaikenmaailman Hollywood godzillat. Ei oo mitään godzilla versus king kong monsteri mättöleffaa, vaan tässä suurimpana pääpointissa ei ole godzilla, vaan tässä on paljon todella hienoa psykologista ulottuvuutta liittyen sotaan, sen ihmiskohtaloihin ja kaikkein eniten ehdottomasti hahmojen sisäisiin suhteisiin / väleihin ja ajatusmaailmaan, jotka muovautuu ympäristön ja menetettyjen läheisten takia ajan kuluessa. Kaiken karuuden keskellä on vaan sopeuduttava. Hahmojen toteutus on timanttia. Se päähenkilön Koichin hahmon kasvu / kehitys läpi leffan on hieno kaari, jossa Koichi kokee valtavaa syyllisyyttä kun jänisti sodassa. Myös Koichin ja hänen nykyisen naisystävänsä kanssa käydyt keskustelut oli erittäin hienoja. Lisäksi Koichin ja alussa mainitsemani mekaaniikon Tachibanan välinen vaikea sodan tapahtumiin liittyvä suhde muokkautuu leffassa tyylikkäällä tavalla. Nämä kertomani on leffan perusta ja godzilla aihe liittetään niiden päälle sulautuvasti.

Godzilla oli pelottava joka teki sen luokan kaunistelematonta tuhoa ja tuon takia myöhemmin tuleva ilmoitus, et godzilla lähestyy Tokiota merta pitkin teki asiasta 2x painostavampaa tunnelmaltaan. Etenkin kun godzilla käytti sinistä sädehenkäystään, jossa sen räjähdys ja tuho vastasi tyyliin atomipommia… Ei paljon karuudessa säästelty. Maininta kauhumaisia elementtejä sisältävästä unesta, jossa godzilla tuijotti suoraan päähenkilöä. Toiseen juttuun, niin leffan sota teemaa käsitellään myös politiikan kautta mm suhteesta Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon, tuo oli mainio lisä joka lisäsi leffan realistisuuden tunnetta.

Todella otteessa pitävä ajatuksellinen leffa, jossa Japanilaisten tunteella tuleva näyttely on pirun aidon tuntuista. Leffan asioita käsitellään vuosissa, joten tapahtumakaari on suuri ja ite tykkään paljon tällaisista leffoista. Lopetus oli todella tyylikäs, yllättävä, koskettava ja aidosti sai tosi hyvän mielen.

9+ / 10