Melko hiljainen on tämä ketju! Kiitokset aktivoinnista molemmille!
Olen vain pari kertaa tehnyt spare ribbsejä. Ekalla kerralla eivät kypsyneet millään ja maistuivat kuolemalta. Ja oli vielä vieraita.
Baby backit ovat onnistunueet paremmin, mutta niissäkin on vielä säätämistä. Ne ovat menneet yleensä pikkuisen yli ja hitusen kuivahtaneet, mutta on niitä silti voinut hyviksi sanoa, joskin haluaisin, että ne olisivat vielä parempia.
Olen aina tehnyt ribbsit epäsuoralla lämmöllä 120 asteen seutuvilla. Olen noudatellut erinäköisiä 3-2-1 tms. -ohjeita ja vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, mikä hommassa on ylipäätään mennyt reisille.
Spare ribbsit vaativat enemmän lämpöä, jotta ne kypsyvät sellaiseksi, että jänteet irtovat lihasta "itsestään". Lämmön pitäisi olla 150 tai jopa vähän yli ja tämän lihan kanssa voi ymmärtääkseni käyttää 3-2-1-systeemiä eli 3 h paljaaltaan (tässä vaiheessa savu), 2 h foliossa ja 1 h paljaaltaan. Foliovaiheesta eteenpäin omenamehua suihkupullosta pintaan 30 minuutin välein.
Baby backeille rittää esim. 2-2-0,5 (jopa 1-2-0,5, mitä aion kokeilla seuraavaksi) ja lämmöksi se 120-130 astetta.
Lihan sisälämpötilaa en ole mitannut (ehkä alan mittaamaan), vaan olen kokeillut, liikkuuko luu. Ellei liiku, 15-30 minuuttia lisää ja uusi yritys.
Tasaisen lämpötilan suhteen suosittelen ehdottomasti käärmeladontaa (kuva edellä). 2+2 ladonnalla saa tasaisen lämmön 100-130
asteeseen ilma-aukkoja vähän säätämällä. 150 lämpöihin kannattaa latoa 3+2 ja huomattavaa on, että siitäkin saa matalamman lämmön, kun vähentää ilmaa. Toi on käytännössä äärimmäisen simppeli systeemi ja ilma-aukkojen kanssa puleeraaminen selviää käytännössä yhdessä tai kahdessa sessiossa. Omissa puolen vuorokauden briskettikoitoksissa olen laittanut yöllä kellon soimaan tunnin välein ja käynyt tarkistamassa lämpötilan tai säätänyt ilma-aukkoa millin haluttuun suuntaan, mikäli on ollut tarvetta. Välillä viisikin tuntia on mennyt täysin koskematta, toisaalta kerran nukuin pommiin ja lämpö oli noussut liian korkeaksi.
Molemmat ribbsit täytyy tänä vuonna (kunhan koronamuurit puretaan) yrittää saada paremmin maaliin. Spareista en jänteiden takia diggaile yhtä paljon, mutta jos liha irtoaa ja maku on hyvä, niin hyvää muonaa nekin ovat.
Omatekemät rubit ovat olleet simppeleitä. Pussillinen
- rouhittua mustapippuria
- sipulijauhetta
- valkosipulijauhetta
- paprikajauhetta (savustettua en ole vielä kokeillut, mutta se olisi luultavasti oikein hyvä)
- oreganoa
- rouhittua sinapinsiementä
- ja suolaa saman verran.
Riittää useampaan sessioon.
Kalvot olen ottanut pois, vaikkei hitaassa kypsyttelyssä välttämättä tarvitse, mutta rubi imeytyy paremmin ilman kavoa. Vähän nyrhää alkua ja talouspaperia näppiin, niin kalvo irtoaa vetämällä todella helposti.
Nykyisin olen pelkistänyt: suolaa ja pippuria 1:1.
Rubin olen laittanut edellisenä iltana. Jos on 2 vuorokautta aikaa, mestarit sanovat, että ekaksi yöksi 5-prosenttiseen suolaveteen ja tokana iltana rubi pintaan. Sanovat, että imeytynyt suola sitoo nesteen paremmin ja lopputulos on mehevämpi.
BBQ-soosin olen keitellyt Coca-Colasta, öljystä, viinietikasta, kaltatusta tomaatista, hienonnetusta sipulista ja valkosipulista. Kyytiin pippuria, suolaa, oreganoa, basilikaa (chili, kumina, melkeinpä mikä tahansa käy) ja reippaasti sokeria. En ole juurikaan mitannut määriä, sillä oleellisin tekijä on riittävä makeus. Olen keitellyt matalalla lämmöllä pitkään.
Ja syöjille oheistus: Syönti tapahtuu sitten, kun ruoka on (vetäydyttyään) valmista. Vetäytymisellä voi pelata etupeltoon, koska siinä ei ylimääräinen tunti pari merkkaa mitään, kun pinnat vedetään BBQ-kastikkeella grillissä suoralla lämmöllä. (Ja esim. brisketti voi levätä neljäkin tuntia ja on edelleen lämmintä syötäväksi.) Harmillisempaa on se, että ruokailijat joutuvat odottamaan esim. tunnin ja kokemuksesta tiedän, että silloin akkaväki alkaa kysellä vartin välein, että joko kohta on valmista.