Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

[ossipena]

Tossa ei mainittu mitään,paljonko se lepo ja seisonta sykkeen ero sais olla?

vaikea sanoa paljon se sais just sulla olla... koska ylikunto on niin häilyvä käsite, niin ei voi mitään yksittäistä lukemaaa antaa eroksi mikä "saisi olla".

toi on tosi hyvä työkalu sen huomaamiseen, milloin treeni alkaa mennä ylikunnon puolelle, mutta on vähän niinkuin painoindeksi. toisella tyypillä 23 on ihanteellinen, toisella 18 ja kolmannella 26.

Periaatteessahan tuo ois ite kokeiltava mikä ero tarkoittaa mitäkin ennenkun osaa sanoa paljon se ero sais olla ilman, että pitää useamman kuukauden taukoa pitää.

 

[Moksu]

ossipena jo asian tiivistikin. Mutta oli se siellä postissakin.

"Sykkeiden mittaamisessa kannattaa muistaa, että ne ovat yksilöllisiä asioita ja siksi sitä sykettä tulisi olla mitannut pidemmän aikaa, jotta olisi vertailupohjaa ja tietäisi ne omat rajansa."

Niin yksilöllinen juttu mutta 30 pojon ero alkaa olla yleisesti ottaen jo liian suuri.

 

[fantti75]

Ylikunto vakavasti

Itsellä on monen asian yhteensulatuma mutta paremmin tunnistan oireeni luettuani teidän tarinoitanne kuin ms-sivuilta. Kaikkia alkoi kovalla henkisellä stressillä, mieheni kuoli yllättäen ollessani raskaana. Unettomuus alkoi silloin, vaikka ennen olen ollut maailman paras nukkuja . Vauva valvotti, yölläkin 1-2h välein heräsin ja nyt kulunut 2,5v ja yöt saattaa olla pätkiä yhä. Jumppasin surua pois 4-5krt/vko max sykkeellä vaikka yöunta olisi ollut vain 2h. En tajunut yhtään mitä tein keholleni, vaikka selkeät merkit loppuunpalamsesta oli.

Lääkärit eivät tajuneet oireitani ja vaikka tiesin etten kaikesta huolimatta ollut masentunut, aloin syödä lopulta nukuttavaa masennulääkettä--> tuli uni ja voimia jumpata taas lisää!!! Lopulta sain juuri ja juuri käveltyä lapseni perässä ja hoidettua kauppareissun kun jalkoja puudutti ja oli voimattomat. Sikeään uneen en päässyt millään. Nukahdin illalla heti mutta tunnin päästä heräsin. Hiukan olen saanut apua urheilulääkäriltä sekä unilääkäriltä. Mutta kaikki yliarvioivat kuntoani ja kehottavat liikkumaan. Vain itse tiedän, etten kykene. Kuukautiset toimii, kilpirauhas-ja stressihormonit on mitattu, ovat ok. Ei kuumeen tuntua tai flunssiakaan, mitä ihmettelen. Mutta muurahaisia jaloissa, puutumista, tunne, että jalat ON. Ruokahalua on.

Puolen vuoden liikkumattomuuden jälkeen, tuntui hyvältä ja uskaltauduin salille varovasti. Minimipainoilla. Ehdin käydä 3 krt (1krt/vko), sitten mulle tehtiin passiivinen venytys, josta kesti toipua 11pvää. Välissä oli ok päiviä ja sitten taas jalat puutuu ja olo liki sama kuin sairauden alussa. Eli nyt alkoi tulla paniikki pintaan, pakko mennä neurologille, en saa muuten sielun rauhaa. Kukaan ei osaa auttaa ja nyt alkaa tuntua elämä harmaalta. Olin jo toipumassa, joskin tosi hitaasti ja nyt taas pudotus. Muut palaset elämässä alkaisi olla kohdallaan mutta kohta ei enää psyyke kestä vaikka todella haluaisin nauttia kaikesta hyvästä jota elämässäni on paljon. Unipatjatutkimuksessa todettiin ettei lepohermostoni mene päälle ja syön lääkettä, jolla saan nukuttua (lapsi herättää 0-2krt/yö).

Olen nopsakka ja stressaava luonne, mikä ei auta asiaa ja hiljentymistä ja läsnäoloa tässä on opetetu kovan koulun kautta. Jumppa vaihtui meditaatio kurssiin. Puoli vuotta olen parannellut itseäni tämän notkahduksen jälkeen, olenko taas liki alkupisteessä? Toipuuko tästä koskaan? "Perustietoa" mulla on hallussa ylikunnosta mutta kohta sekoan päästäni, osaatteko antaa neuvoja? Olisin kiitollinen!!

 

[Moksu]

Jumppa vaihtui meditaatio kurssiin. Puoli vuotta olen parannellut itseäni tämän notkahduksen jälkeen, olenko taas liki alkupisteessä? Toipuuko tästä koskaan? "Perustietoa" mulla on hallussa ylikunnosta mutta kohta sekoan päästäni, osaatteko antaa neuvoja? Olisin kiitollinen!!

Tämä sun tapaus ei ihan helpolta kuulosta ja aivan varmasti paljon useamman asian summa, kuin pelkän ylikunnon. Sieltä käsin tuota nyt on varmaan kuitenkin pakko yrittää tarkastella.

Hankala sanoa ootko alkupisteessä. Riippuu mikä alku oli. Sillä periaatteella liikunta pitäisi aloittaa, kuin olisi siellä alkupisteessä. Toipumisessa tulee varmasti notkahduksia, jotka antavat taas takapakkia, kun innostuu liikaa. Vaikka se ei liikuntamäärä ei liialta tuntuisikaan niin siltikin se saattaa sitä olla. Kroppa ei vaan kestä.

Mä en tiedä mikä on se oikea tapa lähteä tuota hoitamaan, mutta siinä vaiheessa kun psyyke alkaa pettään niin mun mielestä paras keino on tehdä juuri sitä mikä hyvältä tuntuu. Jos saat liikunnasta hyvää mieltä, mitä liikuntaa se sitten onkaan, niin teet sitä. Et tee mitenkään tulostavoitteisesti vaan mietit, että mikä olisi oikeasti kaikista mukavinta ja saisit sitä hyvää mieltä sieltä. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole joku 5x viikossa maksimisykkeellä puuskutusta puolentoistatunnin verran kerrallaan. Joku roti kuitenki :D

Sitten sun pitäis opetella olemaan stressaamatta. Pitää olla vaan uskoa tulevaan, että joku päivä asiat on paremmin. Jos ei nukuta niin ei nukuta. Minkäs sille sitten teet. Tottakai se pidemmällä tähtäimellä vaatii toimenpiteitä, mutta mitä vähemmän siitä stressaat niin sitä helpompaa se on.

Kuitenkin tuosta kirjotuksestas kaikista oleellisin jäi pois: mikä sua nykyään vaivaa? Miks sulla tuntuu et pää hajoo? Se jalkojen oireilu? Unettomuus?

Kyllä ylikunnosta toipuu. Elä hättäile, istuha mättäälle. Kyllä se pipo päähän löytyy

 

[3CPO]

Tilanneraportti 28.9.2007

Tilanne ei ole korjaantunut mihinkään, erittäin heikko kunto päällä ja ei oikein jaksa edes kauppaan ja takaisin kävellä. Olen yrittänyt pari kertaa myös varovaista hölkkää, tuntuu että henkeä/sydäntä käy ahdistamaan ja ei saa henkeä kunnolla joten on pakko lopettaa.

Tiedän että tämä liittyy entistä enempi stressiin, koska jos lähden yksinäni kävelylenkille ja vaikka yrittäisin miten rentoutua pyörivät kaikki "asiat" mielessäni, vaikkeivat ne ole edes mitenkään vakavia tai niistä tarvitsisi ottaa stressiä huomaan kohta että taas ahdistaa henkeä ja on kurja ja voimaton olo. Jos kävelen jonkun kaverin kanssa lenkkiä ja jutellaan niitänäitä on vointi huomattavasti parempi. Myös syöminen nykysin käy työstä, kun syön ruokaa niin käy jo syke nousemaan ja hengitys kiivastuu. wtf?
Olin tuossa matkoilla ja huomasin kun siellä täysin pääsi arkirutiineista irti ja oli kokoajan tekemistä ja touhua niin olo koheni huomattavasti alle viikossa, mutta taas paluu työpaikalle ja kotirutiineihin toi huonon olon takaisin. Olotilaa pahentaa aina se kun joku tuttavani kyselee olenko harkoissa käynyt tai juoksemassa, yritäppä tässä sitten "toipua" kun kokoajan ahdistaa oma sairastaminen ja se ettei pääse treenaamaan ja sitä tekemään mistä sai ennen eniten mielihyvää ikinä.
Olen kyllä harkinnut jo psykiatrillakin käyntiä.

 

[Åsa]

Fantti75 ja 3CPO. Kuten jossain noista minun aikaisemmissa teksteissä mainitsinkin niin itse huomasin, että en enää sen yhden "ylikunto" kerran jälkeen kestä sellaista rasitusta kuin ennen.

Fantti75:le mene ehdottomasti neurologille ja pyydä päästä hermoratatutkimukseen. Ettei selässäsi vain ole jokin hermopinne. Ja jos liikkumattomuus ja lepo auttaa niin ihmeessä lepää ja tee vain sitä mikä tuntuu hyvältä. Anna nyt itsellesi aikaa ja lupa toipua.

3CPO: Miksi sinun pitää vääntäytyä vieläkin sinne lenkille, kun se ei kerta sinulle hyvää tee?! Älä suotta ahdistu toisten kyselemisistä tai siitä ettet pääsee treenaamaan vaan toivu kaikessa rauhassa tai et pääsee treeneihin tota menoa enää ikinä. Ala määrittelemään itsesi muutenkin kuin kovana treenaajana, joka aina jaksaa vaan painaa. Pysähdy ja mieti mitkä asiat sinun mieltä jatkuvasti painaa. Jos löydät asioihin ratkaisun niin silloin tiedät mitä tehdä, jos taas et niin lopeta murehtiminen kun asioille ei silloin voi mitään tehdä.

 

[fantti75]

Kuuluu parempaa

Fantti75 kävi neurologilla, joka oli kiinnostunut "haasteellisesta" tapauksesta ja suhtautui onneksi vakavasti oireisiin. Täydelliset magneettikuvat tehty ja neurolabotarotiossa saatu säkäreitä ja pistetty neuloilla ja näin poissuljettu tiettyjä vakavia sairauksia eli mitään ei löytynyt. Ja se helpotti oloa kyllä paljon! Neurologi ei tiedä mitään hermostollisesta ylikunnosta, joten tapaukseni jäänee siltä osin mappi ö:hön. Urheilulääkärille ajattelin käydä ilmoittautumassa jossain vaiheessa ja kertomassa ettei hänen paranemisennusteensa ihan käynyt toteen. Nyt muutaman viikon levon jälkeen ei oireita jaloissa ole ollut. Mutta mihinkään ei saa olla kiire, ettei vahingossakaan joudu ottamaan juoksuaskelia. Moneen kuukauteen ei ole tarkoitus oikeastaan kun pitää arki ja järki kasassa sekä käväistä etelän auringossa. Olen kuullut, että hermostollisesta ylikunnosta ei välttämättä parane koskaan..että mitähän se käytännössä tarkoittaa? Toki olemme yksilöitä mutta olisi kiva kuulla joltain paremmin toipuneelta mikä tilanne? Ketkä itsensä tälläisistä oireista tunnistaa, niin älkää ihan oikeasti rasittako jo rasittunutta kehoa, ei kai aina tarvitse oppia kantapään kautta? Parin kuukauden lepo saattaa tuntua pitkältä mutta miettikää jos se vaihtuukin pariin vuoteen, koska ette kuuntele kehonne viestejä. Hyvää loppusyksyä!

 

[D'Angelo.]

Semmonen tilanne mulla, että on jo kohta kaksi kuukautta ollut semmoista nuhaa ja räkäsyyttä (Mikä sinänsä aika yleistä tähän vuodenaikaan) mutta kun ei tunnu vaan millaan loppuvan tämä. Välillä alkaa kehossa kuumottamaan niin saatanasti, että tulee tosi inhottava ja sietämätön olo. Aluksi ajattelin, että taidan olla vain kipeänä. Olin muutaman päivän tekemättä mitään, ja sitten taas takaisin normaaliin päivittäisiin touhuihin. Mutta sitten taas, alkoi tulla samoja oireita uudestaan. Taisin lepäillä taas pari päivää, ja sen jälkeen rupesin taas treenaamaan normaalisti, ei siitä sitten mitään tahtonut tulla, heikko ja huono olo, nenä vuotaa ja lämpöaallot väreili pitkin kehoa. Siinä sitten rupesin jo oikeasti turhautumaan, päätin että nyt pidän viikon taukoa treenistä. Viikko meni nihkeissä merkeissä sitten, tottakai tyttöystävän / kavereiden kanssa vietin paljon aikaa (Ei sillä, ettenkö treenatessa ehtisi), mutta hinku oli salille kova.

Sen verran tähän väliin, että treenaamiseni ei ole ollut mitään aivan super-rankkaa, mutta treenikertoja tuli viikossa 5 tai 6 yleensä, joskus vähemmän. Treenitaukoa oli kesällä reilu kuukausi, sitten taas syksymmällä sali aukesi, ja sen jälkeen olen aktiivisesti käynyt.

Viikon treenitauon jälkeen tuntui siltä, että "Jes, nyt olen kunnossa!, tänään pääsen pitkästä aikaa tekemään salilla jotain kivaa" mutta eipä sitä riemua kauaa kestänyt, alkoi taas tulla niitä "kuumeiluja". Pidin sitten 5 vai 6 päivää lisää taukoa, jonka jälkeen yritin uudestaan treenaamista. Sama homma tuntui jatkuvan edelleen..

En muista aivan tasatarkkaan kaikkia päiviä yms, mutta nyt taas maanantaina kävin salilla, tiistaina lepäsin, eilen kävin ja tänään on taas tuntunut siltä, että paskaoireet hyökkää päälle. Suoraan sanoen vituttaa ihan saatanasti, tahtoisin treenata kovasti, mutta ei se taida olla nyt turhan fiksua.

Miten pitkää taukoa tässä nyt pitäisi ottaa, vai onko minulla edes ylikuntoa? Kenen puoleen voisin tässä asiassa kääntyä, lääkärin tms.?

Oletetaan, että lepäisin vaikka kuukauden täysin (tai vähän päälle) miten suurta katoa siinä saattaa tulla tuloksissa? Kehitykseni on ollut melko hidasta, mutta sitä on tullut kumminkin. Eilen kun tein rintaa ja olkapäitä, niin tosi huonosti tuntui rauta nousevan.

EDIT: Vielä lisää, tyttöystävä maininnut monesti, että sydän tuntuu hakkaavan levossa tosi kovaa, eli leposykkeeni saattaa myös korkea, ja se taitaa olla yksi ylikunnon oireista..?

Nimimerkillä turhaantunut ja epätietoinen.

 

[PARRACUDA]

Sykkeestä ainakin itse tiedän syyn omaan huonoon vointiin,pari kk sitten itsellä ei treeni kulkenut ja oli sellanen tukala olo koko ajan,mittailin sitten sykkeitä ja esim.makuulta seisomaan 63-108,kun nyt on 47-78,salilla alku lämmittelynä 50 istumaan nousua aiemmin syke nousi yli 160,nyt 115,elikkäs aika radikaaleja eroja ja noi mitattu samaan aikaan,samana viikon päivänä.

 

[Moksu]

Semmonen tilanne mulla, että on jo kohta kaksi kuukautta ollut semmoista nuhaa ja räkäsyyttä (Mikä sinänsä aika yleistä tähän vuodenaikaan) mutta kun ei tunnu vaan millaan loppuvan tämä.

Jos tuon nyt oikein tulkitsin niin se kuumeilu ja huono olo aina helpotti tauon myötä ja alkoi heti oireilemaan, kun aloitit urheilun? Tämähän kertoo aika hyvin mitä se vaatii ja mikä sitä pahentaa.

Sä voit mennä lääkärillekin tuota valittamaan, jolloin se toivottavasti tekee perus verikokeet yms jolloin rajataan muut mahdolliset pöpöt pois. Sinänsä suosittelisin tätä niin ainakin selviää se, että johtuuko se mistään "tavallisesta" fyysisestä oireesta.

Kuukaudenkaan tauko ei tapa. Todennäköisesti tulokset vähän laskee, mutta kaikki tulee kyllä takaisin. Kannattaa miettiä, että onko järkevämpää ja tehokkaampaa harjoitella säännöllisesti ja terveenä kuin epäsäännöllisesti ja jonkin sairauden runtelemana.

Sulla on vuosia aikaa reenata. Mitä yksi kuukausi tai kaksikaan tekee missään.

Kärsivällisyyttä.

 

[Tähtisilmä]

Mullakin joskus mennyt urheilu ylikunnon puolelle.
Muutama vuosi sitten kun vielä kisailin tanssissa, niin välillä treenaaminen johti ylikuntoon. Tuli todella pahoja sydämentykytyksiä ja tuli pahoja unettomuusjaksoja, kun yöllä kroppa kävi ylikierroksilla.
Seuran lääkäri pisti mut parin viikon täys liikuntakieltoon ja sitten tehtiin mulle täysin uusi treeniohjelma. Joskus viime vuosinakin, kun olen huomannut, että on meinnannut tulla samoja oireita, niin olen osannut onneksi hidastaa tahtia. Mutta nyt jo pitkään olen osannut kuunella kroppaani ja olen löytänyt hyvän tasapainon liikunnalle ja levolle. Perustaktiikka mulla on, että joka viikko 2 lepopäivää pitää olla.

 

[Kitkuttaja]

Treenaan kolmesta neljään kertaa viikossa ja joka neljäs viikko on sit kevyt viikko, niin onko eritystä merkitystä sillä että käy neljännellä viikolla treenaamassa kevyesti päivän ohjelman mukaiset liikkeet läpi? Vai voisiko neljännen viikon pitää kokonaan itsensä pois salilta ja tällä ehkäistä ylikuntoon tulemista? Onko kuinka tärkeää käydä kevyellä viikolla kevyt treeni tekemässä??

 

[exurheilija]

Pysyvästi jumissa?

Itseäni en tunnista aivan täysin näistä tarinoista, mutta kroonisessa ylikunnossa taidan olla minäkin. Kolmas jumi pamahti pysyvästi päälle ja nyt tässä ollaan toista vuotta odoteltu ja ihmetelty, hyvältä ei näytä tulevaisuus.
Minulla suurimmat oireet ovat aina olleet palautumattomuus ja kehon kyvyttömyys ottaa liikuntaa vastaan. Leposykekin on korkeampi, mutta mitään erityisiä tykytyksiä ei ole. Nukunkin ihan kohtuullisesti ja flunssassa en ole ollut vuosiin.
Olin kilpaurhelija ja harjoittelin paljon. Kaikki lähti siitä ,että huomasin leposykkeen ja palautumisaikojen lisääntyvän. Stoppasin harjoittelun josta parin viikon päästä todellinen väsymys ja huonovointisuus iski, pelkkä imurointi sai minut väsähtämään ja voimaan huonosti.
Samalla tiellä olen vieläkin, pystyn tekemään hyvin kevyttä liikuntaa tyyliin kevyttä kävelyä, mutta heti kun rasitan itseäni enemmän palautumiseen menee useampi päivä.
Minun ylikuntoni tuntuu olevan hermostollista, koska kaikki verikokeet ovat ok ja muutkin taudit on poissuljettu. Kroppa ei nauti rasituksesta vaan se tuntuu pakkopullalta, hermosto ei yksinkertaisesti halua ottaa rasitusta vastaan.
Minun tarinani olkoon varoituksena kaikille. Huolehtikaahan että peruskunto on todella vahva ennen kun lisäätte tehoja. Ylikunto voi tulla vuosien varrella todella salakavalasti koska kroppa taistelee vastaan ja oireet pysyvät piilossa.
Oma tulevaisuuteni näyttää huonolta. Olen yrittänyt rytmittää kehoani, tehdä ja levätä hyvin, mutta mikään ei tunnu auttavan. Kuukaudet kuluvat ja keho hylkii rasitusta.

 

[3CPO]

Itseäni en tunnista aivan täysin näistä tarinoista, mutta kroonisessa ylikunnossa taidan olla minäkin. Kolmas jumi pamahti pysyvästi päälle ja nyt tässä ollaan toista vuotta odoteltu ja ihmetelty, hyvältä ei näytä tulevaisuus.
Minulla suurimmat oireet ovat aina olleet palautumattomuus ja kehon kyvyttömyys ottaa liikuntaa vastaan. Leposykekin on korkeampi, mutta mitään erityisiä tykytyksiä ei ole. Nukunkin ihan kohtuullisesti ja flunssassa en ole ollut vuosiin.
Olin kilpaurhelija ja harjoittelin paljon. Kaikki lähti siitä ,että huomasin leposykkeen ja palautumisaikojen lisääntyvän. Stoppasin harjoittelun josta parin viikon päästä todellinen väsymys ja huonovointisuus iski, pelkkä imurointi sai minut väsähtämään ja voimaan huonosti.
Samalla tiellä olen vieläkin, pystyn tekemään hyvin kevyttä liikuntaa tyyliin kevyttä kävelyä, mutta heti kun rasitan itseäni enemmän palautumiseen menee useampi päivä.
Minun ylikuntoni tuntuu olevan hermostollista, koska kaikki verikokeet ovat ok ja muutkin taudit on poissuljettu. Kroppa ei nauti rasituksesta vaan se tuntuu pakkopullalta, hermosto ei yksinkertaisesti halua ottaa rasitusta vastaan.
Minun tarinani olkoon varoituksena kaikille. Huolehtikaahan että peruskunto on todella vahva ennen kun lisäätte tehoja. Ylikunto voi tulla vuosien varrella todella salakavalasti koska kroppa taistelee vastaan ja oireet pysyvät piilossa.
Oma tulevaisuuteni näyttää huonolta. Olen yrittänyt rytmittää kehoani, tehdä ja levätä hyvin, mutta mikään ei tunnu auttavan. Kuukaudet kuluvat ja keho hylkii rasitusta.

Täysin samalta nuo oireet kuulostavat kun itselläkin, nyt minulla kolmatta kertaa myös tämä päällä ja tätä on nyt kestänyt tarkalleen 9 kuukautta tällä viimeisellä kerralla.
Kroppa ei tosiaan siedä yhtään raskaampaa liikuntaa, tämä "hermostollinen" ylikunto taitaa kuulua siihen sarjaan että normaalit lääkärit eivät edes tiedä koko asiasta. Olen muutamalta erikoislääkäriltäkin hakenut apua mutteivat he voi auttaa millään tavalla, itsellä alkaa olla toivo jo tosi nollassa tästä paranemiseen.
Voi miten kaipaan kamppailulajitreenejä ja juoksulenkkejä.. :(

 

[puntt1s]

Itselläni ei ole ollut kuin pientä ylikuntoon viittaavaa oireilua: urheiluhaluttomuutta, pientä kuumetta, pääkipua, lihasten arkuutta jne. Niistä on kuitenkin päästy eroon ajallaan. Nyt reeni luistaa todella hyvin ja nämä kertomukset kyllä avartavat mieltäni paljon. Tässä huomaa että miten tärkeää on lepo. Onkohan näin että kaikki palautuslenkit, kunnon ylläpito, ja venyttely ehkäisevät ylikuntoa. Tietenkin levon ohella?

 

[exurheilija]

Mistä apua?

Hermostollinen ylikunto on tosiaan lääkäreille täysin tuntematon käsite. Olen usealla lääkärillä käynyt mitään apua saamatta. Psyykelääkkeitä alkavat helposti ehdottelemaan kun muutakaan eivät keksi. Niitä en ole edes harkinnut, koska esim. stressi ei pahenna tilaani. Muutenkaan en omaa taipumusta masennuksiin. Yksi lääkäri tosin sanoi että jokin masennuslääke vaikuttaisi myös fyysisesti, mekanismia vaan ei tunneta. Olisko lääkkeistä kellään kokemuksia tälläisessa asiassa????
Omalla kohdallani on kyse ehkä ylikunnon tuomista pysyvämmistä hermoston muutoksista. Tuntuisi että jokin palikka vain ei ole jossain kohdallaan vaan kehon reaktio väsymiseen on väärä. Rasitus ei tuo sitä normaalia hyvänolon tunnetta vaan pelkästään kuormittaa. Riittävän suuri kertakuormitus tai pienten rasitusten kertymä saa hermoston väsähtämään. Tulee todella vetämätön olo vaikka lihakset eivät ole erityisen väsyneet, hapoilla tai mitään. Tuntuu kuin parasympaattinen hermosto nimenomaan ylireagoituisi.
Minulla on ollut siis vastaavia tiloja kahdesti aikaisemmin. Edellisillä kerroilla paraneminen tapahtui kuin taikaiskusta. Keho vain alkoi ottaa rasitusta vastaan eräänä kauniina päivänä. Mainitsemani palikka oli taas loksahtanut paikoilleen.
Tälläkertaa on kestänyt niin pitkään, että toivo alkaa mennä. Ehkä kehoni ei olekkaan enää kykenevä korjaamaan tilaansa. Toisaalta tiedän ja tunnen että se on pienestä kiinni että saan palikat taas loksahtamaan kohdalleen ja pääsen ns. kehittävälle puolelle. Kumpa löytyisi joku lääkäri tai henkilö joka kertoisi mitä tehdä!!

 

[3CPO]

Itse kokeilin mietoja serotiinilääkkeitä ensimmäisellä ylikuntokerralla kun masennuin tosi pahasti kyseisestä episodista ja pelkäsin ties mitä vakavia sairauksia (mm.syöpä) ja kun olin niitä popsinut ehkäpä kuukauden ja aloitin uuden työn oireet hävisivät ja olin taas kunnossa. Toisella kerralla oireet menivät kuin itsestään ohitse, silloin kanssa oli niin kiirettä töissä ettei paljon kerennyt omaa oloaan tunnustelemaan ja meni vaan kokoajan ja jossainvaiheessa vaan huomasi että nythän tässä ollaankin kunnossa.
Kolmannen kerran tämä minulla lähti siitä käyntiin kun stressasin yhden illan tavallista kovemmin mahdollista tulevaa olkapääleikkausta ja olin silloin vielä koeajalla nykyiseen työhöni. Aamulla heräsin ja pumppu takoi normaalia kovempaa ja oli muutenkin heikko olo, siinähän sitä sitten oltiin ja ollaan vieläkin. Tämä siis tapahtui helmikuun alussa 2007.
Aloitin nyt lokakuun lopussa taas psykiatrikäynnin jälkeen serotiinilääkkeitten syömisen ja olen nyt ehkä kuukauden syönyt, oireet eivät ole häipyneet mihinkään. Oma kehoni tosiaan hylkii myös rasitusta juuri mainitsemallasi tavalla, pieni rasitus ei haittaa jos esim. kantaa jotain pakettia vähänmatkaa tms. Mutta jos esm kävelen 5 km niin on sen illan tosi heikko olo ja sydän takoo ylikierroksilla, olen uimista myös yrittänyt mutta siinäkin tulee puristava tunne rintaan ja käy pumppu takomaan.. Tein töissä kuntotestin mikä suoritetaan polkupyörällä, se meni ihan kuralle koska se laskee sen mukaan kuntoa miten nopeasti sydämen syke nousee ja tässä tilassahan se nousi hyvin nopeasti 170 tasolle. Poljin pyörää kuiteski 20 minuuttia ja senjälkeen oli kyllä tosi hutera olo koko päivän. Itse olen kanssa hieman jo menettänyt toivoni parantumiseen koska 3kk päästä on vuosi täynnä tätä hermoston oireilua vai mitä tämä nyt onkaan. Tahtoisin myös tietää lääkärin yhteystiedot kuka osaisi kertoa mikä on vikana ja mitä tehdään. :(

 

[Meikäläinen]

Ylikuntoa on monenlaista ja siihen liittyy erilaisia oireita. Kuitenkin kaikille tähän astisille tapauksille on ilmeisesti ollut yhteistä se että urheilu ei ole maistunut ja ylikunto on osaltaan estänyt urheilemisen tyystin.

Itselläni ei urheileminen tunnu pahalta, eikä sydän hakkaa tuhatta ja sataa sen jälkeen. Urheileminen tuntuu täysin normaalilta ja mielyttävältä niinkuin aina ennenkin. Mitä nyt miinukseksi voi laskea tippuneen peruskunnon johon on tultu pitkän sairastelu kierteen jälkeen. Viime joulusta asti on tullu sairasteltua enemmän tai vähemmän koko ajan.Pieni flunssa päällä kokoajan, välillä oireet ovat hyvin huomaamattomia, kun taas välillä iskee kunnon flunssa päälle eikä tohdi lähteä urheilemaan. Ja tämä tapahtuu harmittavan usein:(

Kaikenlaisissa testeissä on käyty eikä oo löytynyt mitään. Oon pitänyt urheilusta pari kuukauden taukoa ja sen jälkeen pikku hiljaa lisännyt liikuntaa, mutta noiden taukojenkin aikana flunssan vähäiset oireet ovat pysyneet (nenä hieman tukossa kokoajan). Liikunnan lisäämisen jälkeen on taas alkanut perus kuvio, pari viikkoa terveenä ja pari kipeenä. Ei oikein treenaamisesta tule mitään.

Toisinsanoen minun vastustuskykyni on tällä hetkellä hyvin heikoissa kantimissa. Misä mahtaa johtua:itku:

 

[fantti75]

Toipuminen kestää loputtomiin

Teille, ketkä kerroitte ettei lepokaan tunnu auttavan ja aikaa kuluu... Sama täällä! Mulla on nyt 9kk:tta liikkumattomuutta takana ja jatkuu vaan. Hermostollisesta ylikunnosta siis kyse. Uni -ja urheilulääkärin luona käyty ja lopulta myös neurologilla. Kaikki yhtä ymmällään. Päälle päin kaikki ok mutta kute exurheilija hyvin ilmaisi että jokin pala ei vaan enää loksahda kohilleen. Vain unipatja näytti jotain: lepohermosto ei mene päälle ja siihen olen syönyt lääkettä 7kk:tta (paranemisennuste triplattu..). Epilepsia lääkettä syön ja nestettä, joka auttaa lepohermostoa toimimaan yötä vasten. Lääkkeet ok, ei sivuoireita, tosin kolmiolääkkeitä. Ennen tätä kokeilin nukuttavaa masennuslääkettä (vaikka en ollut masentunut..) mutta ne toi kroppaan voimia ja kun en silloin tajunut mistä kyse, niin niiden voimalla rasitin kehon aivan loppuun. Eli jos niitä käyttää pitää olla erikoisen varovainen, koska kroppa antaa viestiä, että voimaa on vaikkei oikeasti olisikaan. Sen takia mä olen nyt tässä kunnossa ja tuntuu, että lopun elämääkö?

3kk:tta sitten oli paranemisen merkkejä ja sain VAROVASTI liikuttua muutaman viikon mutta passiivinen syvävenytys ja muutama ripeä kävelylenkki oli liikaa ja lääkitys oli onnistuneen vähentämisen jälkeen nostettava ennalleen=( Oli taas 3kk:tta väliä ja typerä kävelin juuri, joskin hitaasti, mutta 1,5h, niin jalat ihan poltteessa ja unet huononi heti. Sitten vielä yöllä yrittää erottaa mikä on kehon oikeaa valvomista ja minkä "lisän" psyyke tuo siihen päälle. Mahdoton kuvio. En kuvittele rankkaa liikuntaa ehkä koskaan (hitsi, jumppa on ainoa harrastukseni ja kotiäitidin pääkopalle ihan jees..) mutta edes kävely. Sitten joskus tuntuu, että keho reagoi viiveellä ja tämän kaiken keskellä haluaisin päästä lääkkeistä irti ja joskus olla taas raskaana (ne hormonit oli mahtavat ja auttoivat jaksamaan, mikä luontaisetu!). Periksi ei anneta, tämän kanssa on sitten elettävä mutta parasta mahdollista vointia toki tavoitellaan.

 

[3CPO]

Teille, ketkä kerroitte ettei lepokaan tunnu auttavan ja aikaa kuluu... Sama täällä! Mulla on nyt 9kk:tta liikkumattomuutta takana ja jatkuu vaan. Hermostollisesta ylikunnosta siis kyse. Uni -ja urheilulääkärin luona käyty ja lopulta myös neurologilla. Kaikki yhtä ymmällään. Päälle päin kaikki ok mutta kute exurheilija hyvin ilmaisi että jokin pala ei vaan enää loksahda kohilleen. Vain unipatja näytti jotain: lepohermosto ei mene päälle ja siihen olen syönyt lääkettä 7kk:tta (paranemisennuste triplattu..). Epilepsia lääkettä syön ja nestettä, joka auttaa lepohermostoa toimimaan yötä vasten. Lääkkeet ok, ei sivuoireita, tosin kolmiolääkkeitä. Ennen tätä kokeilin nukuttavaa masennuslääkettä (vaikka en ollut masentunut..) mutta ne toi kroppaan voimia ja kun en silloin tajunut mistä kyse, niin niiden voimalla rasitin kehon aivan loppuun. Eli jos niitä käyttää pitää olla erikoisen varovainen, koska kroppa antaa viestiä, että voimaa on vaikkei oikeasti olisikaan. Sen takia mä olen nyt tässä kunnossa ja tuntuu, että lopun elämääkö?

3kk:tta sitten oli paranemisen merkkejä ja sain VAROVASTI liikuttua muutaman viikon mutta passiivinen syvävenytys ja muutama ripeä kävelylenkki oli liikaa ja lääkitys oli onnistuneen vähentämisen jälkeen nostettava ennalleen=( Oli taas 3kk:tta väliä ja typerä kävelin juuri, joskin hitaasti, mutta 1,5h, niin jalat ihan poltteessa ja unet huononi heti. Sitten vielä yöllä yrittää erottaa mikä on kehon oikeaa valvomista ja minkä "lisän" psyyke tuo siihen päälle. Mahdoton kuvio. En kuvittele rankkaa liikuntaa ehkä koskaan (hitsi, jumppa on ainoa harrastukseni ja kotiäitidin pääkopalle ihan jees..) mutta edes kävely. Sitten joskus tuntuu, että keho reagoi viiveellä ja tämän kaiken keskellä haluaisin päästä lääkkeistä irti ja joskus olla taas raskaana (ne hormonit oli mahtavat ja auttoivat jaksamaan, mikä luontaisetu!). Periksi ei anneta, tämän kanssa on sitten elettävä mutta parasta mahdollista vointia toki tavoitellaan.

Pelottavalta kuulostaa, itse olen myös huomannut tätä että herää aamuyöllä ja sydän takoo todella levottomasti ja aamulla kun herää vaikka on 10h "nukkunut" on todella väsynyt, samoin myös töissä jatkuvasti. Saisinko yhteystietoja minkä urheilulääkärien luona olet käynyt? Itse voisin myös käydä asiaa selvittelemässä vaikkapa voi olla ettei tästä toivu koskaan kun on itsensä kerran kunnolla rikkonut. :itku: