Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

[Jahce]

perkele oon levänny jo viikon ylikunnon takia

 

[Cassyput]

Pannaanpas nyt tännekin, mimmien puolella tuntuu olevan suht hiljaista... Olen miettinyt tässä aihetta melko tavalla lisää, ja palaan siihen myöhemmin. Eli Nainen ja ylikunto -ketjusta:

Tätä en olisi kyllä koskaan uskonut, mutta nyt munkin täytyy hypätä tähän trediin selvittelemään. Pitkin syksyä mulla on ollut aina välillä kurkku kipeä ja nuhaa, vaikka flunssaa ei ole ollut. Joulun aikaan pidin parin viikon pakkotauon salilta, koska puolet perheestä oli kunnolla kipeänä. Oma olokin oli ikävä. Tauolle jäin tosi vastentahtoisesti, toisaalta sitä oli kuitenkin helpottunut että on joku hyvä syy olla menemättä salille. Kummallista. Sitten ehdin treenata koko kropan läpi kerran (kolme treeniä: alakroppa, intervalli juoksumatolla, yläkroppa) kun iski kunnon muka-flunssa taasen. Nämä treenit tein toki perättäisinä päivinä, koska tolkku on ilmeisesti jossain hukassa... Mutta siis, viimeaikaisia oireita:

- Jatkuva kurkkukipu ja kurkun voimakas kutina
- Jatkuva nuha
- Univaikeudet
- Pää kipeä lähes joka päivä
- Huimausta ja ajoittaista pahoinvointia (piti oikein kokeilla että onko se kierukka vielä paikoillaan.....)
- Järjetön mässyhimo ja ruokahalu muutenkin
- Jatkuva janontunne ja siitä johtuva vessassa juokseminen
- Koko kropan lihakset - erityisesti isot lihasryhmät - tuntuu jotenkin omituisesti väsyneiltä
- Äärettömän kuivat limakalvot
- Oikein mikään ei huvita
- Suurimman osan ajasta käyn ylikierroksilla, loppuajan olen todella väsynyt

Pakkaa sekottaa ihan mukavasti semmoinen pikkuseikka, että mulla on kaksi lasta joiden hoitaminen on sekä henkisesti että fyysisesti melkoisen rankkaa. Siis ovat ihan tavallisia perusterveitä lapsia, mutta pieniä: 2v4kk ja 6kk. Vauvan kanssa tietysti heräilen öisin imettämään jne. Tuo imetys on toinen joka sekottaa pasmoja, mitkähän mun oireista nyt sitten mahtavat olla ihan hormonijuttuja? Toisaalta imetin ekaakin eikä silloin ollut tällaista. Yhden lapsen kanssa en tietenkään muuten ollut lähellekään yhtä kovilla kuin nyt kahden.

Viime kesä oli ihan täyttä helvettiä, koska tämä nuorempi itki elämänsä ensimmäiset kuukaudet. Treeneistähän mä en tietenkään höllännyt, se oli ainoa keino purkaa stressiä. Itse asiassa jaksoin pitää taukoa synnytyksen jälkeen peräti reilun viikon. :jahas: Univaje on ollut ihan kunnollinen jo pitemmän aikaa, vaikka vauva nukkuu välillä hyvin ja välillä vähemmän hyvin. Tähän päälle olen sitten vetässyt kunnollisen voimatreenikauden, jolla treenipainot onkin nousseet mukavasti. Mä en treenaa mielestäni määrällisesti paljon, en mä edes ehtisi. Salitreeni 3 krt/vk ja juoksutreeni 2 krt viikossa. Voin kyllä myöntää että treenitehojen kanssa on mennyt överiksi.

Mutta nyt tuntuu lyhyesti sanottuna siltä, että olen aivan romuna. :( Se vain mietityttää, että mikä osa tästä nyt onkaan vääränlaisen treenaamisen ansiota. Siitä tärkeimmästä henkireiästä ei kyllä pysty päästämään irti.

 

[Kerrostalo]

Ei niitä asioita voi oikein eritellä eli se kokonaisuus (psykologinen ja fyysinen) ratkaisee. Henkinen ja fyysinen ylikuormitus on loppupeleissä oireiltaan lähes samanlaista, mikä onkin aika loogista, kun samaa pakettia ihminen on. Suosittelen tuota Moksun useasti mainitsemaa matalatehoista aerobista (alle 60% maksimisyke eli käytännössä alta 130) 2-3 kertaa viikossa olon mukaan. Tuota niin kauan, kun olo on oikeasti hyvä ja muutkin asiat sillä mallilla, että oikeasti voi harjoitella myös kovaa eli pystyy lepäämään riittävästi (fyysisesti, sekä myös henkisesti).

 

[Cassyput]

Tuota niin kauan, kun olo on oikeasti hyvä ja muutkin asiat sillä mallilla, että oikeasti voi harjoitella myös kovaa eli pystyy lepäämään riittävästi (fyysisesti, sekä myös henkisesti).

Eli mun tilanteessa joskus tossa kuuden vuoden päästä... Tilanne ei ainakaan tästä helpotu, kun menen äitiyslomalta takaisin töihin.

Voishan sitä tietysti ajatella, että siinä vaiheessa kun ollaan aamulla siellä kofeiinitabupurkilla jotta ylipäätään jaksais taas yhden päivän, ei välttämättä kannata lähteä tekemään niitä maksimivoimatreenejä? Mikä siinä on että tämä tulee mun mieleen vasta nyt? Oikeestaan siitä lähtien kun sain ekan lapseni, oon ollut jatkuvassa stressitilassa. En vaan pysty päästään irti ja rentoutuun. Taidan tästä lähteä soittamaan jollekin kallonkutistajalle. Mä kun oon luullut että kovatehoiset treenit on vain loistavaa vastapainoa tälle kaikelle... muulle. Väärin taas vissiin?

Tilanne nyt se, että univaikeudet pahenee entisestään, tuli kunnon flunssa päälle ja uutena oireena nyt sydämentykytykset. Hyvä minä.

 

[Moksu]

Joulun aikaan pidin parin viikon pakkotauon salilta, koska puolet perheestä oli kunnolla kipeänä. Oma olokin oli ikävä. Tauolle jäin tosi vastentahtoisesti, toisaalta sitä oli kuitenkin helpottunut että on joku hyvä syy olla menemättä salille. Kummallista.

Tässä on aikalailla ydinkohtaa siitä, mitä sun pitää tehdä. Jos tunnet helpotusta siitä, ettei sun tarvi harjoitella kun olet saanut selitettyä sen itsellesi jollain verukkeella, se kertoo siitä, että et aidosti ja aikuisten oikeesti halua mennä salille. Se on se pienen pieni ääni, jota hyvin harva osaa itsessään kuunnella.

Ne ovat eri asioita kun harjoitellaan halusta, velvollisuudesta ja pakosta. Useat meistä, jotka ovat jo treenanneet kauemmin pyrkivät tuohon velvollisuus-puolelle. Oot tottunu sitä tekemään, pidät siitä, mutta et osaa kuunnella kroppaasi kun se haluaa sun pysähtyvän. Se, että verukkeella saa sen helpotuksen pysyä poissa salilta, kertoo mun mielestä kaikista parhaiten sen oman todellisen motivaation: velvollisuuden.

Sitten ehdin treenata koko kropan läpi kerran (kolme treeniä: alakroppa, intervalli juoksumatolla, yläkroppa) kun iski kunnon muka-flunssa taasen. Nämä treenit tein toki perättäisinä päivinä, koska tolkku on ilmeisesti jossain hukassa...

Tästä voisi kirjoittaa jo lähestulkoon ihan oman aiheensa. Missä vaiheessa kehitit peruskuntoa? Missä vaiheessa loit sitä pohjaa, jolle voit rakentaa tehoon perustuvaa harjoittelua? Peruskunto on se talon perusta, jota ei voi hypätä yli. Sen avulla keho kestää kovempaa harjoitusta ja palautuu. Luulen, että se sama hyvä peruskunto auttaa myös henkisellä puolella läpi elämän.

Mutta siis, viimeaikaisia oireita:

- Jatkuva kurkkukipu ja kurkun voimakas kutina
- Jatkuva nuha
- Univaikeudet
- Pää kipeä lähes joka päivä
- Huimausta ja ajoittaista pahoinvointia (piti oikein kokeilla että onko se kierukka vielä paikoillaan.....)
- Järjetön mässyhimo ja ruokahalu muutenkin
- Jatkuva janontunne ja siitä johtuva vessassa juokseminen
- Koko kropan lihakset - erityisesti isot lihasryhmät - tuntuu jotenkin omituisesti väsyneiltä
- Äärettömän kuivat limakalvot
- Oikein mikään ei huvita
- Suurimman osan ajasta käyn ylikierroksilla, loppuajan olen todella väsynyt

Oireita voit verrata vaikka täältä: http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=1205666&postcount=12

Fyysisiin oireisiin on hankala sanoa mitään. Ne voivat johtua pöpöstä tai mistä vain, mutta sen tiedän, että normaalisti niitä ei pitäisi olla ja jokin niitä aiheuttaa. Hyviä tunnusmerkkejä alkavasta ylirasituksesta ovat "oikein mikään ei huvita" ja "loppuajan olen todella väsynyt", fyysisemmät oireet ovat mun mielestä sitten merkkejä siitä jatkuneesta ylirasituksesta, jotka ajavat ylikuntoon ja burnouttiin.

Univaikeudet kertovat heti siitä, että mikä asia on korjattava ensimmäisenä: uni. Jos et nuku, et kyllä palaudu millään. Palautumista tarvitset ennenkaikkea siihen, että pysyt elossa! Jossain, arvojärjestyksessä ties missä, tulee vasta se, että tarvitset unta palautuaksesi harjoittelusta.

Pakkaa sekottaa ihan mukavasti semmoinen pikkuseikka, että mulla on kaksi lasta joiden hoitaminen on sekä henkisesti että fyysisesti melkoisen rankkaa. Siis ovat ihan tavallisia perusterveitä lapsia, mutta pieniä: 2v4kk ja 6kk. Vauvan kanssa tietysti heräilen öisin imettämään jne. Tuo imetys on toinen joka sekottaa pasmoja, mitkähän mun oireista nyt sitten mahtavat olla ihan hormonijuttuja? Toisaalta imetin ekaakin eikä silloin ollut tällaista. Yhden lapsen kanssa en tietenkään muuten ollut lähellekään yhtä kovilla kuin nyt kahden.

Kuten kerrostalo jo mainitsi, nämä ylirasitusasiat ovat henkisiä ja fyysisiä kokonaisuuksia. Itse ajattelen sen niin, että ylikuntoon ajautuminen on useiden asioiden summa. Näen sen samana asiana kuin burnoutin. Se kehittyy pitkän ajan kuluessa koostuen erilaisista stresseistä: työ, koulu, perhe, parisuhde, lapset, ero, kuolema, harjoittelu jne. Pikkuhiljaa asiat kasautuvat ja ajavat yhä syvemmälle. Ei siis kannata ajatella pelkästään harjoittelua syynä.

Sulla on pieniä lapsia ja voin vain kuvitella kuinka raskasta niiden hoitaminen on. Siksi sun pitääkin asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Itse asetan terveyteni etusijalle kaikesta, koska se mahdollistaa kaiken muun.

Tuo sun nykyinen malli ei mun mielestä edistä terveyttäsi. Tarvitsetko todellakin lasten (+ minkä lie muun) aiheuttaman stressin lisäksi kovaa stressiä harjoittelusta tai JOPA harjoittelemattomuudesta ().

Asioita voi tietenkin aina selittää hormoneilla. Eikö se ole vähän kuin uskontoon turvautumista ;) Tosiasia on kuitenkin se, että olet väsynyt ja sille pitää tehdä jotain. Mielestäni uniongelmat, väsymys ja sairastaminen eivät ole ollenkaan normaalia mihinkään vaiheeseen elämää.

Viime kesä oli ihan täyttä helvettiä, koska tämä nuorempi itki elämänsä ensimmäiset kuukaudet. Treeneistähän mä en tietenkään höllännyt, se oli ainoa keino purkaa stressiä. Itse asiassa jaksoin pitää taukoa synnytyksen jälkeen peräti reilun viikon. :jahas: Univaje on ollut ihan kunnollinen jo pitemmän aikaa, vaikka vauva nukkuu välillä hyvin ja välillä vähemmän hyvin. Tähän päälle olen sitten vetässyt kunnollisen voimatreenikauden, jolla treenipainot onkin nousseet mukavasti. Mä en treenaa mielestäni määrällisesti paljon, en mä edes ehtisi. Salitreeni 3 krt/vk ja juoksutreeni 2 krt viikossa. Voin kyllä myöntää että treenitehojen kanssa on mennyt överiksi.

Olosuhteiden velvoittamana nukkumisesi kärsii, etkä nyt niihin uniin voi niin paljoa vaikuttaa, koska lapsesi vaatii läsnäoloasi. Muuhun, erityisesti harjoitteluun, voit vaikuttaa.

En sano, että pitäisi heittäytyä täysin harjoittelemattomaksi, mutta kannattaa miettiä, minkälainen harjoittelu on tämänhetkisessä tilanteessasi järkevää. Treenaat kovalla intensiteetillä keskimäärin viisi kertaa viikossa. Miksi? Treenipainosi ovat kehittyneet, mikä on harjoittelun kannalta hienoa, mutta mitä väliä? Sulla on kaksi lasta, jotka tarvitsevat 100% huomion. Sun on oltava terve ja riittävän energinen heidän hoitamisekseen. Ei tuollaisilla treenituloksilla ja kovalla treenaamisella ole paskankaan merkitystä. Ainut millä on merkitystä on se, että olet terve ja pystyt hoitamaan lapsiasi.

Kova treeni on stressiä elimistölle. En usko, että ihmistä on tarkoitettu treenaamaan kovaa vaan liikkumaan sen eteen, että saa ruokaa. Koska nykyihmisen ei tarvitse K-kauppaa pidemmälle mennä ruoanhakuun, niin se etsintä on hoidettava liikkumalla ja siihen ei tuhlata vihoviimeisiä energian rippeitä.

Peruskuntoharjoittelu edistää terveyttä. Kova, intensiivinen harjoittelu edistää suorituskykyä. Suorituskykyä tarvitsee urheiluun ja mielestäni tavoitteellinen urheilu ei edistä terveyttä. Se on ylimääräistä stressiä ja jos sitä ei pysty sietämään, niin siitä on joko luovuttava tai kehitettävä sellaiset edellytykset, jotka mahdollistavat sen stressin sietämisen.

Mutta nyt tuntuu lyhyesti sanottuna siltä, että olen aivan romuna. :( Se vain mietityttää, että mikä osa tästä nyt onkaan vääränlaisen treenaamisen ansiota. Siitä tärkeimmästä henkireiästä ei kyllä pysty päästämään irti.

Treenaat väärin. Ihan väärin olosuhteisiin nähden. Mun näkövinkkelistä sun tärkein henkireikä on ne lapset, joiden eteen sun on asiat tehtävä niin, että heillä on mahdollisimman hyvä olla. En osaa sanoa, mikä osa on vääränlaisen treenaamisen ansiota, mutta sen osaan sanoa, että nyt menee hommat päin persettä ja asioiden on muututtava.

Joten, harjoittelussa pidättäytyen, mitä sä teet: lopetat salilla käynnin ja intervalliharjoittelut sekä juoksemisen. Ja kyllä, tiedän kuinka pahalta se kuulostaa. Tiedän myös, kuinka pahalta se tuntuu. Mutta sä voit tehdä sen ja sä saat tehdä sen. Sanon noin siksi, että tiedän, kuinka vaikeata on itselle se asia myöntää. Saatat huomata, että se voi olla helpottava tunne kun pääset siitä treenaamisen velvollisuudesta eroon.

Kerrostalo jo mainitsi sen, mitä sitten teet: kävelet. Voit myös hiihtää, uida, sauvakävellä yms. kunhan syke pysyy alle 130. Sun on unohdettava tulokset ja kehitys ja keskityttävä siihen, että voit itse oikeasti hyvin. Oikeasti hyvin sen takia, että en tarkoita sitä endorfiinien täyttämää hetkeä kovan harjoittelun jälkeen, joka hetkellisesti huijaa sinua.

En osaa sanoa kuinka kauan kestää, ennen kuin pääset takaisin salille, mutta kun sinne menet, niin silloinkin se alkaa nollasta. Toivon kuitenkin, että tajuat lopettaa ennen kuin olet samassa oravanpyörässä missä minä olen. Yli kolme vuotta jo takana siitä kun se pahin ylikunto iski, eikä loppua vieläkään näy. Projektin pituus johtuu lähinnä siitä, että en osaa luopua tavoitteellisesta, kovasta ja stressaavasta harjoittelusta.

Parhaat edistymiset on tapahtunut kun mulle on käsketty lopettamaan harjoittelu ja mä vain kävelen. Edellisellä kerralla se vei puoli vuotta. Nyt toisen käskyn käytyä taas lopettaa kaikki, olen käveleskellyt parisen kuukautta, eikä ainakaan vielä oo mitään asiaa salille.

Tähän kuitenkin tottuu ja ennenkaikkea mukavinta on se, että nukun hyvin, en ole ärtynyt ja ennen kaikkea olotilani tuntuu hyvältä. Pikkuhiljaa taas kaipaan salia, mikä on hyvä merkki. Sen jälkeen kun on ollut pitkällä tauolla ja huomaa takaisin salille mennessä kuinka hyvältä se treeni tuntuu ja kuinka ilolla sinne menee, niin tietää, kuinka pitkään on treenannut väärin - velvollisuudesta.

 

[Cassyput]

Aika rankkaa settiä tulee. Sulattelen vähän ja palaan asiaan.

 

[Kerrostalo]

Mutta todenmukaista settiä. Kyllähän tuo kofeiinipurkkilause jo kertoo, että homma ei oikein pelaa. Ja voi kysyä iteltään 'Onko minulla hyvä olla?' tms. Sitähän sillä liikunnalla myös haetaan.

 

[Viiwi]

Tässä on aikalailla ydinkohtaa siitä, mitä sun pitää tehdä. Jos tunnet helpotusta siitä, ettei sun tarvi harjoitella kun olet saanut selitettyä sen itsellesi jollain verukkeella, se kertoo siitä, että et aidosti ja aikuisten oikeesti halua mennä salille. Se on se pienen pieni ääni, jota hyvin harva osaa itsessään kuunnella.

Ne ovat eri asioita kun harjoitellaan halusta, velvollisuudesta ja pakosta. Useat meistä, jotka ovat jo treenanneet kauemmin pyrkivät tuohon velvollisuus-puolelle. Oot tottunu sitä tekemään, pidät siitä, mutta et osaa kuunnella kroppaasi kun se haluaa sun pysähtyvän. Se, että verukkeella saa sen helpotuksen pysyä poissa salilta, kertoo mun mielestä kaikista parhaiten sen oman todellisen motivaation: velvollisuuden.

En sano, että pitäisi heittäytyä täysin harjoittelemattomaksi, mutta kannattaa miettiä, minkälainen harjoittelu on tämänhetkisessä tilanteessasi järkevää. Treenaat kovalla intensiteetillä keskimäärin viisi kertaa viikossa. Miksi? Treenipainosi ovat kehittyneet, mikä on harjoittelun kannalta hienoa, mutta mitä väliä? Sulla on kaksi lasta, jotka tarvitsevat 100% huomion. Sun on oltava terve ja riittävän energinen heidän hoitamisekseen. Ei tuollaisilla treenituloksilla ja kovalla treenaamisella ole paskankaan merkitystä. Ainut millä on merkitystä on se, että olet terve ja pystyt hoitamaan lapsiasi.

Kova treeni on stressiä elimistölle. En usko, että ihmistä on tarkoitettu treenaamaan kovaa vaan liikkumaan sen eteen, että saa ruokaa. Koska nykyihmisen ei tarvitse K-kauppaa pidemmälle mennä ruoanhakuun, niin se etsintä on hoidettava liikkumalla ja siihen ei tuhlata vihoviimeisiä energian rippeitä.

Peruskuntoharjoittelu edistää terveyttä. Kova, intensiivinen harjoittelu edistää suorituskykyä. Suorituskykyä tarvitsee urheiluun ja mielestäni tavoitteellinen urheilu ei edistä terveyttä. Se on ylimääräistä stressiä ja jos sitä ei pysty sietämään, niin siitä on joko luovuttava tai kehitettävä sellaiset edellytykset, jotka mahdollistavat sen stressin sietämisen.

Kunpa jokainen, joka tuskailee ylitreenauksen kanssa pystyisi sisäistämään tämän. Viisaita sanoja, hyvin viisaita!

 

[Kerrostalo]

Laitetaampa suomalaisesta painikirjasta sympaattisen, sekä parasympaattisen ylikunnon palautusmenetelmiä.

Sympaattisen ylikunnon palautumismenetelmät:

Erikoisharjoittelua vähennetään huomattavasti, peruskestävyyttä, ei suuritehoisia harjoituksia. Vaikeissa tapauksissa aktiivista lepoa: uintia, mielihyvänsävyisiä pelejä, kevyttä rentotusvoimistelua, mielellään ympäristön muutos.
Kevyt ultraviolettisäteilyhoito, kevyt hieronta, vaihtolämpöiset kylvyt, joihin on lisätty aineita (bromi, valeriaana), kevyt saunominen.
Täysiarvoinen, runsas ravinto, emäksinen ravinto, lisäksi monivitamiinivalmisteita (a,b,c); ei yli 2g valkuaista päivässä.
Mahdolliset psyykelääkkeet, vahvistavat lääkkeet, alkoholi pieninä annoksina, unilääkkeet.
Psykoterapia: hillitsevä, rentouttava

Parasympaattisen ylikunnon palautumismenetelmät:

Harjoitusmäärän vähentäminen, vaihteleva harjoittelu, intervalliharjoittelu välttäen tehokkaita kuormituksia, pelit, voimistelu (rentoutus ja nopeusharjoituksia). Mahdollinen paikanvaihdos (ärsyttävä ilmasto, meri), valo- ja ilmaärsykkeitä, voimakas hieronta, voimakkaat kylvyt, CO2 -kylvyt. Lyhyt, tehokas saunonta käyden välillä kylmässä vedessä.
Täysipainoinen, energiankulutusta vastaava ravitsemus.
Hapan, runsaasti vitamiinejä ja valkuaista sisältävä ravitsemus.
Ei lääkkeitä; papukahvia (noin 0,2g kofeiinia)
Psykoterapia: aktivoiva.

 

[Betuzker]

Ylikunnon oireen alkuja? Ollut jo täs jokusen 6 viikkoa:

- Keskittyneisyyden herpaantuminen koulussa esim. (lenkki mielessä ja puntti)
- Tuntuu ettei saa parastaan irti esim juoksemisessa tai kuntopyörän polkiessa, sitten kouluun polkiessa (n.2km), reidet ja jalat väsyy ihan totaalisesti
- Leposyke on 45, mutta sitten jossain urheilusuorituksessa (lenkkeilessä, kuntopyörän polkemisessa) syke ei nouse 160:stä ylöspäin, ei sitten millään! Suorituksen jälkeen syke saattaa olla edelleenkin 90-100 paikkeilla
- Lievää masentuneisuutta, ei kiinnosta jotkut asiat
- Juokseminen ja polkeminen on vähän väliä melkoista pakkopullaa

Onko nämä ihan selviä merkkejä ylikunnosta? Entäpä, osaako joku sanoa noista mun antamista sykelukemista jotain omaa arviota?

 

[-Alfa-]

Ylikunnon oireen alkuja? Ollut jo täs jokusen 6 viikkoa:

- Keskittyneisyyden herpaantuminen koulussa esim. (lenkki mielessä ja puntti)
- Tuntuu ettei saa parastaan irti esim juoksemisessa tai kuntopyörän polkiessa, sitten kouluun polkiessa (n.2km), reidet ja jalat väsyy ihan totaalisesti
- Leposyke on 45, mutta sitten jossain urheilusuorituksessa (lenkkeilessä, kuntopyörän polkemisessa) syke ei nouse 160:stä ylöspäin, ei sitten millään! Suorituksen jälkeen syke saattaa olla edelleenkin 90-100 paikkeilla
- Lievää masentuneisuutta, ei kiinnosta jotkut asiat
- Juokseminen ja polkeminen on vähän väliä melkoista pakkopullaa

Onko nämä ihan selviä merkkejä ylikunnosta? Entäpä, osaako joku sanoa noista mun antamista sykelukemista jotain omaa arviota?

Ota muutama päivä lepoa ja syö ja nuku hyvin ja tee jotain muuta mikä vie ajatukset treenistä muualle. todennäköisesti helpottaa sen jälkeen.

Ylikuntoa tuo ei taida olla. Nuo oireet viittais lievään rasitukseen. Mikään lääkäri ole mutta kokemuksesta tuon voin kertoa.

 

[Betuzker]

Ota muutama päivä lepoa ja syö ja nuku hyvin ja tee jotain muuta mikä vie ajatukset treenistä muualle. todennäköisesti helpottaa sen jälkeen.

Ylikuntoa tuo ei taida olla. Nuo oireet viittais lievään rasitukseen. Mikään lääkäri ole mutta kokemuksesta tuon voin kertoa.

Jep. Tekis kyl varmasti hyvää tommoinen lepo, ehkä samantien jonkun viikon mittainen. Onhan tässä elämässä muutakin kuin jalkapallon pelaamista, salilla käymistä ja juoksemista. Kuitenkaan, ei tommoset asiat sais hallita pääkoppaa

Onko toi normaalia, et syke ei nouse tostakaan (160) ylöspäin, vaikka kuinka kovaa tykittäis soratietä yms? Jos lisäisin vielä, niin saako sykkeen katottua jollain testin avulla? Oon kuullut jostain ortos....??? et sillä tavalla sais jotenkin katottua.

 

[-Alfa-]

Kuitenkaan, ei tommoset asiat sais hallita pääkoppaa

Joo tuosta on jo hyvä jatkaa ettei treenit pyöri koko ajan kaalissa :D pääkoppakin vaikuttaa paljon tuohon ylikunnon syntymiseen.

Noista syke hommista en tiedä sanoa juuri mitään koska niihin en ole perehtynyt.

 

[Moksu]

Ylikunnon oireen alkuja? Ollut jo täs jokusen 6 viikkoa:

- Keskittyneisyyden herpaantuminen koulussa esim. (lenkki mielessä ja puntti)
- Tuntuu ettei saa parastaan irti esim juoksemisessa tai kuntopyörän polkiessa, sitten kouluun polkiessa (n.2km), reidet ja jalat väsyy ihan totaalisesti
- Leposyke on 45, mutta sitten jossain urheilusuorituksessa (lenkkeilessä, kuntopyörän polkemisessa) syke ei nouse 160:stä ylöspäin, ei sitten millään! Suorituksen jälkeen syke saattaa olla edelleenkin 90-100 paikkeilla
- Lievää masentuneisuutta, ei kiinnosta jotkut asiat
- Juokseminen ja polkeminen on vähän väliä melkoista pakkopullaa

Onko nämä ihan selviä merkkejä ylikunnosta? Entäpä, osaako joku sanoa noista mun antamista sykelukemista jotain omaa arviota?

Ylirasitusta todennäköisesti - kuten Alfa meinasi. Jos ei kiinnosta jumpata, niin pitäisi tajuta lopettaa. Kuus viikkoa on jo aika pitkä aika hakata päätä seinään. Mielialaongelmat ovat hyviä merkkejä ylirasituksesta.

En muista oliko se sympaattisen vai parasympaattisen ylikunnon oireita, että sykettä ei saa nostettua harjoituksessa riittävän korkealle.

Leposyke sulla vaikuttaa olevan matala. Ortostaattisesta sykemittauksesta löytyy haulla ja googlesta neuvoa. Lepo- ja ortostaattista sykettä pitäisi olla seurannut pidempään, että tietää, missä lukemissa ne pyörivät. Yleensä ottaen lepo- ja ortostaattisen sykkeen ero pitäisi olla 15-20 pykälää. Jos on yli sen niin on kyse ylirasituksesta. Jatkuva ylirasitus johtaa tietenkin suorituskyvyn laskuun ja ylikuntoon.

Joissain tutkimuksissa oli esitetty, että jos leposyke on korkea, on kyse parasympaattisen hermoston ylirasituksesta ja jos ortostaattinen syke on korkea, on kyse sympaattisen hermoston ylirasituksesta.

 

[Betuzker]

Vähän päivitystä, pienen breikin jälkeen.

Jotenkin tuntu tosi hyvältä polkea tänne kouluun pyörällä, ei ollut niin kovaa painetta reisissä. Tuntu tosi, jopa hauskalta polkea tossa lumihangessa!

Breikin aikana oon syönyt todella hyvin, paljon hiilareita laatusafkasta (ruisleipä, kasvikset) ja sopivasti kanaa päälle. Tuntuu siltä, et kroppa olis mennyt junturaan kovan liikkumisen ansiosta, mut ensisijaisesti safkan takia. En ole syönyt tarpeeksi hiilareita ja siten oon käyttänyt liikaa proteiinipitoista safkaa energiana liikkumiseen, vaikka se olisi pitänyt ottaa ilman muuta hiilareista. Josko tää olisi hyvä opetus?

Kuitenkaan, en tiedä pitäisikö tänään käydä tekemässä joku peruspunttitreeni vai menisinkö maanantaina seuraavan kerran.

 

[-Alfa-]

Kuitenkaan, en tiedä pitäisikö tänään käydä tekemässä joku peruspunttitreeni vai menisinkö maanantaina seuraavan kerran.

Tuota ei kukaan muu voi sulle kertoa yhtä tarkasti kuin sinä itse.

Toisaalta jos "huono olo" on mennyt jo ohi ja fiilis on katossa ja tuo pelkäämäsi ylikunto olikin vain hetkellistä rasitusta niin miksei sinne salillekkin vois jo lähteä.
Mutta pari ensimmäistä treeniä tulisi tehdä kuulostellen sitä omaa jaksamista elikkä kevyesti.

 

[Moksu]

Oman fiiliksen seuraamisessa on se hankalaa, että esim. adrenaliini saattaa aiheuttaa todella hyviä olotiloja paastossa tai missä tahansa aliravitsemustilassa. Huonoilla yöunillakin voi tuntea olevansa energinen, mutta siinäkin taitaa suurin tekijä olla tuo adrenaliini, joka kuitenkin rasittaa ja väsyttää elimistöä.

Viime kesänä kun aloitin puolen vuoden tauon jälkeen taas käymään salilla niin tais enimmäkseen kropan hormonit tehdä sen, että olo oli todella hyvä ja VAHVA. Koko ajan oli kuitenkin se sama ongelma, jota en kuunnellut, kun oli heti uniongelmia, jos treenasin iltapäivällä.

Seurasin kuitenkin sitä hyvää fiilistä, joka loppujen lopuksi vei asiaa vain huonompaan suuntaan.

Hiilareista tinkiminen on pahin moka, mitä urheileva ihminen voi tehdä. Siitä ei tule lasta, eikä paskaa kun aletaan, jollain low-carb meiningillä menemään. Kroppa tarvitsee ravintoa, se tarvitsee sitä enemmän ravintoa, mitä kovemmassa rasituksessa se on. Mielestäni ylirasitus on jatkuva stressi elimistölle ja sen kanssa ei kannata pelleillä alkamalla nipistämään ruoasta. Päin vastoin. Ruokaa pitäisi syödä vielä enemmän, jotta keho saa varmasti kaikki tarvitsemansa ravintoaineet ja voi parantaa itseään.

Muistutan myös vielä siitä, että itse treeni on stressi elimistölle ja elimistö tarvitsee ravintoa siitä suoriutuakseen. Mitä kovempi treeni, sitä vahingollisempi se on elimistölle ja sitä enemmän tarvitaan korjaavia toimenpiteitä eli lepoa ja ravintoa.

Määrällisesti ja tehollisesti kova harjoittelu on typerää terveyden kannalta, eikä sitä mielestäni pitäisi tehdä ellei ole kisoihin tähtäävä urheilija. Tavoitteellinen ja suorituskykyyn tähtäävä urheileminen edellyttää sitä, että treenaaminen on järkevästi ja oikein suunniteltu.

Hyvänolon tunteen perässä tekeminen ei ole mitään muuta kuin riippuvuutta, jolla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä, mutta kuitenkin se on jotenkin käsittämättömästi nykyaikana hyväksyttyä ja jopa suositeltavaa. Jostain kumman syystä johtuu, että ihminen tekee muiden silmissä katsottuna oikein, jos se näkee nälkää ja treenaa paljon ja kuluttaa itseään loppuun. Miten ihmeessä sellainen toiminta voi olla arvostettavaa?

Vanhat viidakon sananlaskut sisältävät kaiken tarvittavan viisauden: Jokainen osaa treenata paljon. Harva osaa treenata oikein.

 

[-Alfa-]

Hyvää tekstiä Moksulta. Tuota olen ihmetellyt monesti että vaikka yö unet jopa jäisivät väliin niin silti olis virtaa lähtä puntille.
Pitää aivan täysin paikkansa tuo että kovaa osaa treenata kaikki, mutta harva oikein.

Lueskelin eilen ihan ajan kanssa tätä sun tekemää ketjua ja jonkun linkin takaa löyty puhetta siitä että ylikunnosta ei välttämättä edes koskaan palaudu kunnolla..? Osaatko/ehditkö kertoa tuosta tarkemmin jotain?
Hiipi taas ajatus siitä että onkohan sitä taas aivan totaalisen jumissa. Mutta enhän nyt minä voi olla...

 

[Moksu]

Lueskelin eilen ihan ajan kanssa tätä sun tekemää ketjua ja jonkun linkin takaa löyty puhetta siitä että ylikunnosta ei välttämättä edes koskaan palaudu kunnolla..? Osaatko/ehditkö kertoa tuosta tarkemmin jotain?
Hiipi taas ajatus siitä että onkohan sitä taas aivan totaalisen jumissa. Mutta enhän nyt minä voi olla...

Luulen, että kroppa palautuu lievemmästä ylikunnosta täysin, mutta jos aletaan pohtimaan kroonisempaa ylikuntoa. Sellaista, joka on kestänyt useita kuukausia ja jopa vuosia niin siihen onkin hankalampi vastata. Uskoisin niin, että ihmisen keho on erittäin hyvä korjaamaan itseään kun sille annetaan mahdollisuudet siihen. Tuota korjaamista hidastaa pääosin sitten itse "potilas" omalla toiminnallaan. Näihin toimintoihin kuuluvat tietenkin muut stressaavat tekijät, mitä jokapäiväisessä elämässä on suuremmissa ja pienemmissä määrin.

Mutuilen lisää sen verran, että luulen kroonisen ylikunnon tekevän jotain häikkää hormonitoiminnassa. Luulen, että se ylikierroksilla pyörivä keho tuottaa aika jatkuvalla syötöllä kortisolia parantaakseen kehoa. Se sitten alkaa näkymään vyötärölläkin.

Kaikista hankalinta siitä toipumisesta tekee tietenkin se, että on vaikea mitata sitä parantumista. Välillä on hyviä päiviä, jotka saattavat hyvin helposti mennä taas huonoksi. Niitä syitä ei oikein tiedekään tiedä, että mikä kehossa tuota ylikuntotilaa aiheuttaa. On pirun hankalaa vain odottaa, odottaa ja odottaa, että paranisi. Sitä on vielä hankalampaa selittää muille kun käsi ei ole paketissa tai muuten siteissä.

Jonkun verran tutkin aiheeseen liittyen pubmediä:

Brain serotonin reuptake did not change during one year in overtrained athletes.

Aivojen serotoniinitaso ei palautunut vuoden aikana ylikunnossa olevilla urheilijoilla. Ei ole kovinkaan lohdullista, että ainakaan vuoden aikana ei alkanut hymyilyttämään.

Mun on pakko uskoa siihen, että keho palautuu ainakin pääpiirteittäin kuntoon. Siitä en voi luopua, koska sitten menetän sen vähäisen oljenkorren, joka mulla itselläni enää on. Sykevariaatiomittaukset, joita viime vuoden alusta tehtiin kesäkuuhun asti osoittivat sen, että palauduin koko ajan, mutta se oli h i d a s t a.

Erittäin hyvä, luotettava, halpa ja helppo seurantamenetelmä ylirasituksen ja ylikunnon seuraamiseen on leposykkeen ja ortostaattisen sykkeen seuraaminen.

Jotenkin en kuitenkaan usko, että kroppani kestäisi enää mitenkään kilpaurheilun vaatimuksia. Se juna on jo niin kaukana, ettei minulla ole mitään mielenkiintoa lähteä sitä tavoittelemaan. Olisin tyytyväinen tällä hetkellä siihen, että olisin täysin terve ja voisin harrastaa normaalisti liikuntaa. Ajattelisin myös niin, että ikä vaikuttaa ylikunnosta toipumiseen. Nuorella on paremmat edellytykset sekä erityisesti enemmän aikaa toipua vaikeammastakin ylikunnosta täydellisesti ja lähteä rakentamaan pohjaa uudestaan.

En kuitenkaan täysin osaa -Alfa- tuohon kysymykseesi vastata, koska minulla itselläni on vain usko paremmasta ja faktatietoa en löytänyt. Olisi hyvä jos löytäisi jotain oikeaa tutkimustietoa siitä, kuinka hyvin urheilijat ovat vakavemmasta ylikunnosta palautuneet.

Mitä huonommin siitä ylikunnosta on opittu, sitä suuremmat todennäköisyydet siihen on vajota uudestaan. Jos palautuminen on ollut vajaata, sitä helpommin sinne ylirasituksen puolelle taas menee. Liian nopea paluu vanhaan treeniin on vikatikki yhtälailla.

Tulokset palaavat kyllä nopeaa, mutta pitäisi osata itse hidastaa sitä.

Joten: edelleen uskon, että joku päivä asiat ovat paremmin. Tämä on mun kohdalle sattunu vain täysin omaa typeryyttäni ja omasta typeryydestäni johtuen se vain jatkuu pidempään. Tarvin tätä oppiakseni.

Muuta ylikuntoasiaa:

Tissue trauma: the underlying cause of overtraining syndrome?

The hypothesis proposed in this paper suggests that excessive training/competing causes repetitive tissue trauma, either to muscle and/or connective tissue and/or to bony structures, and that this results in chronic inflammation.

Mulla oli kilpa-aikana vuosia ientulehdus, josta en tajunnut mitään. Hammaslääkärin mukaan se johtui hammaskivestä, mutta hammaskiven poistamisesta ei ollut kuin hetkellinen apu. Aina se ientulehdus palasi takaisin.

Viime vuonna olleen puolen vuoden levon jälkeen minulla ei ientulehdusta ollut. Aloin viime kesänä treenaamaan ja taas syksyn mittaan ientulehdus palasi. Ajattelin, että kyse on taas hammaskivestä, mutta hammaslääkäri sanoi, että hammaskiveä ei juurikaan ole. Taas kun lepään ientulehdus on kadonnut. 1+1=?

 

[-Alfa-]

Isot kiitokset tästä ja tsemppiä sulle Moksu palautumiseen ja tulevaisuudessa sitten treeneihinkin.