- Liittynyt
- 7.9.2004
- Viestejä
- 27
Pitää muistaa että kyseessä on tosiaan lajia tukeva harjoitusmuoto niin kuin täällä on sanottukin jo. Kaikki jotka ovat toimineet jonkin muunkin lajin parissa kuin tangon moniottelun, tietävät että todellista lajinomaista testiliikettä on aika kohtuullisen vaikea kehittää. Sen vuoksi moni valmentaja luottaa siihen että yleisen voimatason myötä kehittyy myös lajinomainen voimataso.
Jos mietitään yleisurheilun eri lajimuotoja, kuinka moni laji hyötyy kovasta syväkyykystä? Aika vähänksi ne jää(silti niitä tietytsti tehdään, sillä kaikkihan tietää että osakyykky ei kehity treenaamatta myös syväkyykkyä). Hypyt, heitot, juoksut elää ns. ponnistuskulmakyykystä, sillä ne kovat tulokset tehdään. Jos ajattelee esim. kolmiloikkaa, kun eka loikasta tullaan alas sellaisella voimalla että jos hermosto ei ole harjoitettu ottamaan vastaan nopeaa ärsykettä n. 20asteen polvikulmalla.
Yksi iso asia mitä tavallisen puntti-pentin on vaikea tajuta on muiden lajien erilainen suhde ympäristöön. Voimanostossa taistellaan aina suoraan objektiin vaikuttavaa painovoimaa vastaan suljetussa kineettisessä ketjussa, mutta esim. keihäänheitto onkin jotain ihan muuta kun kohtuullisen köykäinen tavara pitää saada mahdollisimman kovalla lähtövauhdilla irtoamaan optimaaliselle lentoradalle optimaalisessa asennossa. Saatika jos mennään johonkin niin käsittämättömään lajiin kuin uinti, jossa vaikuttavat voimat on täysin erilaiset ja eri suuntiin kuin maalla. Jos ei lajia osaa ajatella lajin liikeanalyysin kautta, ei varmasti kannata arvostella lajin treenaamistakaan.
Ja vielä yhtenä pointtina heitän tuohon voimatasojuttuun, miettikääpä miksi Arsi Harjun voimatulosten kehittyminen pysähtyi kuin seinään yhdessä vaiheessa (viitaten aikaisemmin ketjussa olleeseen seurantaan). Onko kyseessä a) urheilijan yksilöllisten rajojen löytyminen b) laiskuus treenata voimaa vai c) valmentajan ja urheilijan yhteinen johtopäätös ettei lisävoiman kehittäminen enää vie tulosta yhtä hyvin eteenpäin kuin jonkun muun omainaisuuden harjoittaminen? Itse veikkaisin viimeistä... Eli mitä tiettyjä urheilulajeja tunnen ja liikeopista ja biomekaniikasta mitään tiedän, väittäisin että kun riittävä maksimivoimataso on saavutettu (esim nyt vaikka se kuulamiehen penkki 200kg), suuremman hyödyn lajinomaiseen suoritukseen saa kehittämällä nopeusvoimaominaisuuksia kuin treenaamalla maksimivoimaa ja sitä kautta parantamalla tulosta esim 10%.
Jos mietitään yleisurheilun eri lajimuotoja, kuinka moni laji hyötyy kovasta syväkyykystä? Aika vähänksi ne jää(silti niitä tietytsti tehdään, sillä kaikkihan tietää että osakyykky ei kehity treenaamatta myös syväkyykkyä). Hypyt, heitot, juoksut elää ns. ponnistuskulmakyykystä, sillä ne kovat tulokset tehdään. Jos ajattelee esim. kolmiloikkaa, kun eka loikasta tullaan alas sellaisella voimalla että jos hermosto ei ole harjoitettu ottamaan vastaan nopeaa ärsykettä n. 20asteen polvikulmalla.
Yksi iso asia mitä tavallisen puntti-pentin on vaikea tajuta on muiden lajien erilainen suhde ympäristöön. Voimanostossa taistellaan aina suoraan objektiin vaikuttavaa painovoimaa vastaan suljetussa kineettisessä ketjussa, mutta esim. keihäänheitto onkin jotain ihan muuta kun kohtuullisen köykäinen tavara pitää saada mahdollisimman kovalla lähtövauhdilla irtoamaan optimaaliselle lentoradalle optimaalisessa asennossa. Saatika jos mennään johonkin niin käsittämättömään lajiin kuin uinti, jossa vaikuttavat voimat on täysin erilaiset ja eri suuntiin kuin maalla. Jos ei lajia osaa ajatella lajin liikeanalyysin kautta, ei varmasti kannata arvostella lajin treenaamistakaan.
Ja vielä yhtenä pointtina heitän tuohon voimatasojuttuun, miettikääpä miksi Arsi Harjun voimatulosten kehittyminen pysähtyi kuin seinään yhdessä vaiheessa (viitaten aikaisemmin ketjussa olleeseen seurantaan). Onko kyseessä a) urheilijan yksilöllisten rajojen löytyminen b) laiskuus treenata voimaa vai c) valmentajan ja urheilijan yhteinen johtopäätös ettei lisävoiman kehittäminen enää vie tulosta yhtä hyvin eteenpäin kuin jonkun muun omainaisuuden harjoittaminen? Itse veikkaisin viimeistä... Eli mitä tiettyjä urheilulajeja tunnen ja liikeopista ja biomekaniikasta mitään tiedän, väittäisin että kun riittävä maksimivoimataso on saavutettu (esim nyt vaikka se kuulamiehen penkki 200kg), suuremman hyödyn lajinomaiseen suoritukseen saa kehittämällä nopeusvoimaominaisuuksia kuin treenaamalla maksimivoimaa ja sitä kautta parantamalla tulosta esim 10%.