Väärinkäsitysten välttämiseksi kommentoin vielä paria kohtaa. Varsinaisesti minulla ei kyllä ole mitään uutta sanottavaa, koska olen jo oman argumenttini esittänyt.
Tällä logiikalla tosiaan esimerkiksi Napoleonin ryöstöretkistä seurannut omaisuuden uusjako oli "poliittisen päätöksenteon" tulosta, jos viedään ajatusleikkiä vielä vähän pidemmälle eikä edes vaadita millään muotoa demokraattisesti valittuja johtajia. Toisin sanoen, Pååtan mieliksi, sallitaan ryöstäminen. Eihän aiheesta "verotus Suomessa" voida keskustella, jos ei ensin rajata pois täysiä mielettömyyksiä. Oikeastaan koko ketju pitäisi olla aiheesta "Mihin kohtaan akselilla 20%-65% pitäisi Suomen valtion veromenojen suhteessa BKT:hen sijoittua?"
Vertaus Napoleonin ryöstöretkiin on kyllä jo käsitteen venyttämistä aika äärimmilleen, mutta ymmärrän pointin. Itse olen kuitenkin koko ajan puhunut rauhan ja järjestäytyneen yhteiskunnan oloissa tapahtuvasta politiikasta. Se on toki totta, että mitään tarkkaa rajaa ei voida vetää "tavallisen" politiikan ja erilaisten väkivaltaan perustuvan pakottamisen muotojen välille, vaan kyse on enemmänkin aste-erosta.
Sen sijaan siinä mielessä vertaus ryöstämiseen ei oikein osu kohteeseen, että ryöstäminen on jo määritelmänsä mukaan väärin. Kun taas tämä keskustelu koskee nimen omaan sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos lähtökohtaisesti päätetään, että kaikki tulonsiirrot ovat ryöstämistä ja siten väärin, niin koko keskustelu on silloin turha. Pååtta näyttäisi olevan ainakin melkein tätä mieltä, mutta mitään varsinaista argumenttia tämän rinnastuksen puolesta en ole hänen tai muidenkaan kirjoituksista (täällä tai kirjallisuudessa) löytänyt. Korostan vielä, että en ole sitä mieltä, että mikä tahansa tulonjako on oikeudenmukainen, vaikka siihen olisi päädytty rauhanomaisen politiikan keinoin.
Otin esille sen, että omistussuhteet määritellään yhteiskunnan poliittisesti sovituissa säännöissä ainoastaan sen takia, että libertaristit usein näyttävät ajattelevan, että omistaminen ja vapaus käyttää omaisuuttaan millä tahansa tavalla ovat jotenkin luonnollisia ja loukkaamattomia perusoikeuksia, jotka asettavat reunaehtoja sille, mitä sääntöjä yhteiskunnassa voidaan oikeutetusti ottaa käyttöön. Mutta kuten sanoin, mitään kunnollista argumenttia tämän väitteen tueksi ei oikein tunnu löytyvän. Ilmeisesti ajatellaan sen olevan jotenkin itsestään selvä, mitä se minusta ei ole.
Muutenkin jatkan tuohon Aatun väitteeseen, että verotus ei riko omistusoikeutta, koska en koskaan omistanut sitä rahamäärää minkä verottaja vei. Minusta tuo väärä otaksuma, koska tehdystä työstä saa tietyn korvauksen, tietyn määrän omaisuutta, jonka työnantaja maksaa minulle. Tästä valtio sitten ottaa tietyn rahamäärän. Tietty työnantaja maksaa valtiolle ennakonpidätyksen, mutta tämä ei käytännössä muuta mitään. Valtion verotusoikeuden pohja on puhtaasti väkivallassa. Mitä jos minä en suostu maksamaan mätkyjä? Linnottaudun kotiini aseen kanssa? Eli lopulta valtio laittaa minut vankilaan siitä, että en suostu antamaan tiettyä rahamäärä sille. Mitä muuta tuo on kuin aseellinen ryöstö?
Samalla tavallahan valtio käyttää viime kädessä väkivaltaa, jos kieltäydyt tottelemasta mitä tahansa muutakin lakia. Eli et voi perustella väitettä, että verotus on väärin, sillä että sitä pidetään yllä väkivallan uhalla, koska muuten kaikki yhteiskunnan säännöt olisivat vääriä samalla perusteella. Ehkä tarkoitat, että tuloverotus on väärin, koska siinä puututaan työnantajan ja työntekijän väliseen vapaaehtoiseen sopimukseen - siis otetaan osa rahasta, jonka työnantaja vapaaehtoisesti maksaa työntekijälle. Toisaalta kuitenkin toisessa viestissä olit valmis hyväksymään kulutuksen verottamisen, mikä ei oikein ole sopusoinnussa tämän tulkinnan kanssa, koska ostaminen ja myyminen ovat aivan samanlaisia vapaaehtoisia transaktioita kuin työpalkkakin.
Lisäksi tähän argumenttiin liittyy vielä sellainenkin ongelma, että siinä oikeastaan oletetaan se väite, joka nimen omaan on kiistan kohteena libertaristien ja "vasemmistolaisten" välillä. Libertarismin olennainen väite on, että vapaaehtoisiin transaktioihin ihmisten välillä ei saa puuttua mitenkään, kun taas vastapuoli sallii tämän. Tässä asetelmassa on selvää, että libertarismi ei voi perustella kantaansa yksinkertaisesti väittämällä, että hän on oikeassa ja vasuri väärässä. Minä sen sijaan olen perustellut yhteiskunnan oikeutta puuttua vapaaehtoisiin sopimuksiin sillä, että näin saavutetaan etuja, joita ei muuten voitaisi saavuttaa. Näitä ovat köyhäinhuolto ja muut yhteiskunnan toiminnot, jotka edellyttävät julkista rahoitusta. Eli omassa perustelussani vetoan sellaisiin kannattamani säännön seurauksiin, jotka pitäisi pystyä tunnistamaan hyviksi riippumatta siitä, millainen ennakkoasenne meillä on kyseistä sääntöä kohtaan.
Kuten sivis jo totesikin, niin väitteet siitä, että sosiaaliturva muka olisi tuhoisaa lähimmäisenrakkaudelle ja ties mille, ovat aika heikkoja, ellei niiden tueksi pysty esittämään mitään kunnollista perustelua.
