Talonrakentajan pahimmat vitutukset - miksi ei kannata rakentaa taloa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Huppe
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Nyt vähän offia, ei jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan. Katsellaan ensi viikolla taas jos olen hengissä. Myönnän tappioni. Ei olisi kannattanut aloittaa rakentamista.

"Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen rakennustyömaan mystinen
kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni
ja pyydän sielulleni rauhaa.


Pakkotoistolla lokakuun 19. päivänä 2010
Huppe"




P.S. En jaksanut muokata koko testamenttia, joku muu saa jatkaa. ;)
 
Ei saatana Huppe :D Eilen taisin kysyä talonrakentamis threadissa, että joko vituttaa, mutta vastaus selvisikin täältä :D

Sun muksut muistelee varmaan lämmöllä tätä projektia isompana. 20 vuoden päätä kun niiden puolisot ehdottaa talon rakentamista, niin ne saa fläsärin vittua huutavasta isästä ja vetää sitä toista osapuolta välittämästi käkättimeen :D
 
Ei jaksa enää hermoilla. Mulla alkoi nyt masennusvaihe. Kaikkeen ei pysty kuitenkaan vaikuttamaan.

Rakennusvaiheet:

1. Alkuinnostus - rakentaja toteaa iloisena että tahtoo rakentaa talon
2. Suunnittelu - rakentaja suunnittelee innoissaan parasta ratkaisua juuri itselleen
3. Valinnat - rakentaja valitsee innoissaan mielestään parhaan toimittajan unelmatalolleen
4. Kaupanteko - rakentaja tekee kaupat ja tuntee itsensä voittajaksi
5. Luvat - Rakentaja saa rakennusluvat ja on käymässä innoissaan rakentamaan
6. Yksityiskohdat - rakentajalla on hetki aikaa miettiä upeita yksityiskohtia projektissaan, esim. keittiötä jne.
7. Perustukset - perustusten teko alkaa, vettä sataa, kumpparit mudassa kainaloita myöten rakentaja kaivaa innoissaan paskaviemäriä mutavelliin, rakentaja kantaa harkkoja selkä vääränä tontilla, vielä hymyilyttää, hetken se vain kestää tämä raskas vaihe ja sitten tuleekin talopaketti
8. Talopaketti saapuu - rakentaja huomaa muutamia virheitä toimituksessa, reklamoi niistä ja talo nousee pystyyn ja rakentaja vaikuttaa iloiselta. Rakentaja katsoo tarkemmin pystytettyä taloa ja toimitussisältöä, kaikki eivät mennetkään niinkuin piti. Rakentaja tuntee olonsa voimattomaksi mutta keksii kuitenkin jonkin ratkaisun useisiin epäkohtiin. Talotehdasta ei enää kiinnosta mikään.
9. Virheet - rakentaja huomaa suuremmat virheet, perustuksen korko, lattiaeristykset, ikkunat väärillä kohdilla, seinänpaikat väärillä kohdilla, pistorasiat puuttuvat jne. Työmaalla alkaa käydä väkeä sieltä sun täältä, tavaraa tulee, tavaraa menee, kukaan ei tunnu tietävän mitä pitäisi tehdä.
10. Urakointi jatkuu - Hommia ei ole vara pysäyttää, viemärit kaivetaan, vesiputket asennetaan ja lattiakin valetaan. Muutama viemäri sattuu vääriin paikkoihin, vesiputket eivät pidä painetta. Lattiaa piikataan auki. Rakentaja pelkää kuollakseen että koko lattia pitää piikata auki. Ainoa valo tunnelissa on että betoninpalat jaksaa kantaa helpommin ulos kuin sisään.
11. Toivo on menetetty - Rakentaja ei jaksa enää reklamoida minnekään, tavaroita tulee liian vähän ja liikaa, ylimääräistä ei jaksa palauttaa, mutta puuttuvia tilataan rekka-autolla á 120 euroa pihaan. Homma ei enää kiinnosta pätkääkään.
12. Homma ei etene - Elementit nousivat pystyyn nopeasti mutta siihen se sitten jäikin. On kulunut 2 kuukautta eikä näy mitään tehtyä, toki villoja on asennettu ja ehkä muutama väliseinäkin on pystyssä. Sisällä on kosteutta 85% eikä se lähde minnekään, ulkona sataa vettä ja räntää, ulkohommia ei voi viimeistellä loppuun. Lattian piti olla kuiva 8 viikossa, pitää odotella vielä ainakin lisää 8 viikkoa.
13. Lopputulos - Vihdoin lattia on kuiva 4kk odottelun jälkeen ja voidaan alkaa pistämään pintoja. Kaakelit loppuvat kesken eikä tarjouserästä ole enää jäljellä kaupassa mitään. Suihku tulee väärään kohtaan, huoneiden mitat eivät täsmää ja isoja laskuja alkaa tulla LVIS puolelta. Rakentaja maksaa laskut ja huomaa että rahat ovat lopussa mutta loppu ei edes häämötä. Projekti jätetään kesken ja taloon muutetaan puolivalmiina. Perhe eroaa ja hajoaa. Rakentaja hirttää itsensä paneloimattoman katon alta näkyvään kattotuoliin ja vaimo muuttaa yksinhuoltajana Jakomäelle vuokrakaksioon, talo myydään puolella hintaa mitä siitä on velkaa jäljellä. Loppuelämä menee velkavankeudessa, alkoholisoidutaan ja lopulta kuollaan auton alle.

Huom! Lista on osin fiktiivinen.
 
Huppe and the boys: Sabrina ja kiljua!

Taustamusiikki: http://www.youtube.com/watch?v=zoKDCoUr0qo



Lunta satelee ja kuistin valu... Se soVITTU kun kerran on!11!!
Ruuan laittoonkin jo loppui halu.
Pitsaa nakerran, se kun pääsi taas jäätymään.

Välil meinaa olla hyvä fiilis,
sitten vitutus on armoton.
Eipä sujuneetkaan kaupat kuin Diilis nyt
myyjä munist' hirtetään!

On Huppe hies' haalarissaan
ja se kiroaa sitä päivää kun päätti talon
laittaa vaikka varoitettiin ja esteltiin.

Ne Huppee neuvoo Pakkiksella että,
"Helvetti haloo! Teettää mäntyä voit jos
hankit käyrää viilutusta ja suoraimen."

Sabrina ja kiljua! Muovitonkasta.
Taas kerran niitä nuoruuden öissä
koettuja elämyksii
muistella voi kaiholla.

Lisää gyproccien purkua ja pirun
rakentamisvinkkejä. Saa tämä
kohta jo välttää, tahdon kotikonttorille
katseleen taas hinkkejä.

Ilmalämpöpumppu, höyrysulku. Lapset kotiin jossain välissä.
Ikkunoissa toimii ilman kulku. Listat
hyvin kerää kosteutta.

Vaimo huusi:"Eikö vesi juokse?" Kun ne
putket vetämättä on.
Kaikki itsestään ei tule luokse. Tää
urakka on vaan mahdoton.

On Huppe hies' haalarissaan
ja se kiroaa sitä päivää kun päätti talon
laittaa vaikka varoitettiin ja esteltiin.

Ne Huppee neuvoo Pakkiksella että,
"Helvetti haloo! Teettää mäntyä voit jos
hankit käyrää viilutusta ja suoraimen."

Sabrina ja kiljua! Muovitonkasta.
Taas kerran niitä nuoruuden öissä
koettuja elämyksii
muistella voi kaiholla.

Lisää gyproccien purkua ja pirun
rakentamisvinkkejä. Saa tämä
kohta jo välttää, tahdon kotikonttorille
katseleen taas hinkkejä.

Kuuntelen taas Sabrinaa
oman talon kuistilla vaikkei tätä
taloa vielä edes hyvällä tahdolla kai
taloksi tunnista

Mul on kiljuu tonkassa
ja tonkka kumossa. Khyllä
syyssateiset arkipäivät kulumaan saa
näin nautiskellessa.

Sabrina ja kiljua...
 
Ei jaksa enää hermoilla. Mulla alkoi nyt masennusvaihe. Kaikkeen ei pysty kuitenkaan vaikuttamaan.

Rakennusvaiheet:

1. Alkuinnostus - rakentaja toteaa iloisena että tahtoo rakentaa talon
2. Suunnittelu - rakentaja suunnittelee innoissaan parasta ratkaisua juuri itselleen
3. Valinnat - rakentaja valitsee innoissaan mielestään parhaan toimittajan unelmatalolleen
4. Kaupanteko - rakentaja tekee kaupat ja tuntee itsensä voittajaksi
5. Luvat - Rakentaja saa rakennusluvat ja on käymässä innoissaan rakentamaan
6. Yksityiskohdat - rakentajalla on hetki aikaa miettiä upeita yksityiskohtia projektissaan, esim. keittiötä jne.
7. Perustukset - perustusten teko alkaa, vettä sataa, kumpparit mudassa kainaloita myöten rakentaja kaivaa innoissaan paskaviemäriä mutavelliin, rakentaja kantaa harkkoja selkä vääränä tontilla, vielä hymyilyttää, hetken se vain kestää tämä raskas vaihe ja sitten tuleekin talopaketti
8. Talopaketti saapuu - rakentaja huomaa muutamia virheitä toimituksessa, reklamoi niistä ja talo nousee pystyyn ja rakentaja vaikuttaa iloiselta. Rakentaja katsoo tarkemmin pystytettyä taloa ja toimitussisältöä, kaikki eivät mennetkään niinkuin piti. Rakentaja tuntee olonsa voimattomaksi mutta keksii kuitenkin jonkin ratkaisun useisiin epäkohtiin. Talotehdasta ei enää kiinnosta mikään.
9. Virheet - rakentaja huomaa suuremmat virheet, perustuksen korko, lattiaeristykset, ikkunat väärillä kohdilla, seinänpaikat väärillä kohdilla, pistorasiat puuttuvat jne. Työmaalla alkaa käydä väkeä sieltä sun täältä, tavaraa tulee, tavaraa menee, kukaan ei tunnu tietävän mitä pitäisi tehdä.
10. Urakointi jatkuu - Hommia ei ole vara pysäyttää, viemärit kaivetaan, vesiputket asennetaan ja lattiakin valetaan. Muutama viemäri sattuu vääriin paikkoihin, vesiputket eivät pidä painetta. Lattiaa piikataan auki. Rakentaja pelkää kuollakseen että koko lattia pitää piikata auki. Ainoa valo tunnelissa on että betoninpalat jaksaa kantaa helpommin ulos kuin sisään.
11. Toivo on menetetty - Rakentaja ei jaksa enää reklamoida minnekään, tavaroita tulee liian vähän ja liikaa, ylimääräistä ei jaksa palauttaa, mutta puuttuvia tilataan rekka-autolla á 120 euroa pihaan. Homma ei enää kiinnosta pätkääkään.
12. Homma ei etene - Elementit nousivat pystyyn nopeasti mutta siihen se sitten jäikin. On kulunut 2 kuukautta eikä näy mitään tehtyä, toki villoja on asennettu ja ehkä muutama väliseinäkin on pystyssä. Sisällä on kosteutta 85% eikä se lähde minnekään, ulkona sataa vettä ja räntää, ulkohommia ei voi viimeistellä loppuun. Lattian piti olla kuiva 8 viikossa, pitää odotella vielä ainakin lisää 8 viikkoa.
13. Lopputulos - Vihdoin lattia on kuiva 4kk odottelun jälkeen ja voidaan alkaa pistämään pintoja. Kaakelit loppuvat kesken eikä tarjouserästä ole enää jäljellä kaupassa mitään. Suihku tulee väärään kohtaan, huoneiden mitat eivät täsmää ja isoja laskuja alkaa tulla LVIS puolelta. Rakentaja maksaa laskut ja huomaa että rahat ovat lopussa mutta loppu ei edes häämötä. Projekti jätetään kesken ja taloon muutetaan puolivalmiina. Perhe eroaa ja hajoaa. Rakentaja hirttää itsensä paneloimattoman katon alta näkyvään kattotuoliin ja vaimo muuttaa yksinhuoltajana Jakomäelle vuokrakaksioon, talo myydään puolella hintaa mitä siitä on velkaa jäljellä. Loppuelämä menee velkavankeudessa, alkoholisoidutaan ja lopulta kuollaan auton alle.

Huom! Lista on osin fiktiivinen.

Jotenkin näinhän se menee. Keräsin listaa rekalamoitavista asiosita. Enpä ole vielä tähänkänkään päivään mennessä niistä reklamoinut. Alkuvaiheessa jaksoi kiinnostua joka paketista mikä raksalle tuli. Jossain vaiheessa heitteli niitä vaan johonkin nurkkaan ja kaiveli sitten sieltä jos sattui tarvitsemaan. Melko useinhan ne oli sitten ihan jotain muuta kuin piti. Sitten toimittaja ihmetteli että kun tavara oli tullut jo 2 kuukautta sitten, mutta nyt vasta pyydetään vaihtoa? Kah kun ei jaksanut silloin kiinnostaa, eikä kyllä vieläkään. Parissa naapuritalossa ei ilmeisesti aksanut edes porukka enää vaihtaakkaan kun on esim. erivärisiä läpivientejä kun katto on.
 
Tuli sitten kädetettyäkin ekan kerran huolella. Pistin siellä vitun vesisateessa sen patolevyn väärinpäin, eli ne nystyrät ois pitänyt olla sitä sokkelia vasten eikä ulospäin. Kaikkea muuta mahdollista tuli kysyttyä vastaavaltakin, tuosta ei ollut puhetta ja kahdesta vaihtoehdosta tottakai vituiksi. No eipä tossa nyt iso työmäärä hukkaan mennyt. Irti otettava ja käännettävä toisinpäin. Onneksi ei ole vielä mitään peitelty.
 
Pistän raportin kuvineen blogiin. Hienosti menee. Nyt jo hymyilyttää! :)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%

Osittain asian vierestä, mutta kumminkin. Ei tuossa lehtijutussa olleet vanerit homehtuneet seinissä, vaan alapohjassa. Tällöinkään ei ongelmana ole vaneri, vaan pikemminkin nämä nykyaikaiset rakenteet eli tuulettuvat alapohjat eivät välttämättä olekkaan tuuletettuja. Poistetaan kosteutta ja silleen... Eihän siitä montaakaan viikkoa ole, kun asiasta puhuttiin isommin uutisissa. Sittemminhän lääkkeeksi otettiin ilmeisesti painekyllästetty puutavara ja homeenestoaineilla käsitellyt levyt, mutta niille ryömintätilojen kosteuksille ei välttämättä tehtykkään mitään. Korjataan vauriot, mutta ei vaurioiden aiheuttajia.
 
Hyvä että Hupella jo paremmat fiilikset. Tämä kyllä kiristää hermoja kun hommaa ois vielä vaikka kuinka ja talvi tunkee päälle.
 
Osittain asian vierestä, mutta kumminkin. Ei tuossa lehtijutussa olleet vanerit homehtuneet seinissä, vaan alapohjassa. Tällöinkään ei ongelmana ole vaneri, vaan pikemminkin nämä nykyaikaiset rakenteet eli tuulettuvat alapohjat eivät välttämättä olekkaan tuuletettuja. Poistetaan kosteutta ja silleen... Eihän siitä montaakaan viikkoa ole, kun asiasta puhuttiin isommin uutisissa. Sittemminhän lääkkeeksi otettiin ilmeisesti painekyllästetty puutavara ja homeenestoaineilla käsitellyt levyt, mutta niille ryömintätilojen kosteuksille ei välttämättä tehtykkään mitään. Korjataan vauriot, mutta ei vaurioiden aiheuttajia.

Ko. talotehdas käsittääkseni käytti huonolaatuista vaneria tuolla, kuten huomaat jutusta, vanerit vaihdettiin. Käsitykseni mukaan sama talotehdas on käyttänyt jossain kaukomaissa tehtyä tuulensuojalevyä joissa on myös ollut homeongelmia.

Itselleni tarjottiin brasilialaista vaneria mutta kun näin sen pinkan josta tuota olisi pitänyt ottaa niin skippasin koko homman. UPM:n kotimaista vaneriakin olisi kyllä ollut, mutta entäs sen kosteus% sitten? Ulkonahan noita säilytetään pressun alla (ainakin täällä), enkä voi olla varma niiden kuivuudesta. En voi myöskään olla varma vanerin sisältämästä formaldehydistä jne. Google kertoo lisää vanerin haittapuolista ja ihmisille aiheutuneista hengitysoireista.

Kuten jo sanoin. En enää miettisi mitään muuta talovaihtoehtoa kuin hirsitaloa jossa ei ole höyrysulkumuovia. Tiesinhän minä tuon muovituksen jo teoriassa mutta kun tuota taloa on nyt itse ollut tekemässä muovipussiksi niin en välttämättä tahtoisi asua sellaisessa. Toki ilmanvaihtokoneella homehtuminen jne estetään mutta jotenkin vastenmielinen ajatus silti asua muovipussissa.
 
Toivottavasti joku Finndomon edustaja kansas eksyy tonne Hupen blogiin. Jos vaikka sitten rupeis kiinnostamaan.
 
Purku ja kasaus tehty. Tänään kokkaillaan pitkästä aikaa! :)
Hieman väärä ketju nyt mutta menköön.
 
Huppe, onhan tavallinen puutalokin mahdollista rakentaa ilman muoveja. Laitetaan vaan toisenlaiset eristeet (Ekovilla) ja muovin tilalle paperi. Mutta kyllähän tuollaisenkin talon olisi tarkoitus olla ilmatiivis, se vaan päästää vesihöyryn läpi.

Ei nuo nykyaikaiset hirsitalotkaan välttämättä niin hengittäviä ole. Vai meinasiko Huppe oikeaa massiivihirttä vai jotain hirren näköistä kerrosvoileipää, joka tuodaan tontille valmiina elementtiseinänä?
 
Toivottavasti joku Finndomon edustaja kansas eksyy tonne Hupen blogiin. Jos vaikka sitten rupeis kiinnostamaan.

SuperLOL! Tosiaan niitä ei kiinnosta juuri mikään reklamaatioihin liittyvä.

Jaan vähän oman projektin kokemuksia (Vaajatalo eli Finndomoa kans).. tässä pitää ottaa huomioon että itsellä ei MI-TÄÄN kokemusta rakentamisesta kun tätä alettiin tehdä, joten muutama kohta "lipesi" läpi sormien kun ei vaan tiennyt mitä vaatia:

1. Alku meni hyvin ja kelit oli todella suosiolliset tontin raivauksen, pohjien ja perustusten teon ajan. Sitten tulee talopaketti (meillä vain ulkoseinät ja välipohjat).. no pystyttäjät toteavat yhtäkkiä, että tää ei ihan mene tähän (perustuksille) ja mä sitten että ???. No että tää pitää laittaa vähän näin ja mä: ???. Onko aivan tavatonta ja harvinaista? No eei. Onko haittaa? No ei varsinaisesti. Ok, eihän siinä sit mikä. Seuraus: talo tuli asennetuksi (joko perustukset väärän muotoiset vaikka olin itse ristimittauksissa mukana parikin kertaa TAI joku seinä väärän pituinen) hiukan salmiakin muotoon. Asia jonka huomasi lähinnä vasta lattian laatoitushommissa. Joka paikassa se ei onneksi näy, mutta jos osaa oikein katsoa niin toisaalta joka paikassa. Esim. keittiön kivitaso ja sen alapuolella olevat kaapistot ovat hiukan eri suunnassa kun kaapiston saattoi asentaa salmiakkiin, kivitasoa ei.. heh. Yhdessä pienessä kulmassa, josta homma alkoi (se ei-sopiminen) on suihkutilan lattialaatoituksessa nähtävissä kunnon kiilaus, jonka olis kyllä voinut laatoittaja hoitaa oikaisemalla kyseisen seinänpätkän lisäämällä sopivan koolauksen ja levytyksen, mutta ei. No, täähän ei haittaa asumista mitenkään eikä rakennusalan ihmisetkään ole noita käydessään huomanneet ellei itse osoita.

2. Aluskatteen pystytysporukka asensi aivan päin helvettiä, joten kun tuli ensimmäinen sade, vettä ropisi sisään yli kymmenestä paikasta (laitettiin ämpäreitä). Suurimpana syynä aluskatteen naulaaminen vinoon eli täyteen naulanreikiä. Tästä sitten reklamoin ja tulivat "paikkaamaan", tosin silloin ei satanut. Paikkauksen yhteydessä asensivat myös tiilikatteen, joten ei ole mitään havaintoa montako "miljoonaa" reikää jäi paikkaamatta. Eihän niitä mitenkään voinut havaita sateettomana aikana kaikkia, kattopinta-alaa kuitenkin yli 100 m2. Meillä on ns. murrettu harjakatto. Vastaharja on sitten sellaiseen suuntaa, josta aina myrskyää. Asensivat otsalaudan liian korkealle, eli sen alapinta jäi kattotuolien alapinnan yläpuolelle. Seuraus: parin ensimmäisen myrskyn aikana tuli vettä olohuoneen sohvalle joitakin desilitroja.. Villojen vaihto tai edes tarkistaminen ei tullut kyseeseen koska on vino sisäkatto ja korkeutta 5.5 m, enkä älynnyt/halunnut vaatia talotehdasta yläkauttakaan noita tarkistamaan. Korjasivat kyllä otsalaudan ja kattotuolien ja vastaharjan seinän raot tiivistettiin varmuudeksi.

Edit: kun joku kuitenkin miettii, että miten tuo on mahdollista niin vesi tuli siis kattotuolia pitkin aluskatteen alle ja siitä sitten sopivasta kohdasta valahtanut villojen alapintaan ja valunut vinossa sisäkatossa höyrynsulkua pitkin sopivaan limitykseen tai muuhun rakoon/reikään ja siitä sitten jo melkein suoraan pääsekin tippumaan maahan. Sisäkatto ei ole levytetty vaan höyrynsulun "päällä" on akustiikkavillalevyjä ja niiden päällä rimoitus. On muuten toimiva systeemi kaikujen eliminoimiseen ja tuota rakennetta on yli 100 m2 verran eli kaikissa "julkisissa" tiloissa kylppäriä ja vessoja lukuunottamatta.

3. Monta paikkaa, myös laatoituksia tehtiin ja purettiin pariin otteeseen jonkin sortin virheen takia. Itse muuten hoidimme vain projektinjohtoa, logistiikkaa (sis. rautakaupassa asioinnit ja tavaroiden roudaukset) ja vähän siivousta. Silti meni pari tuhatta tuntia projektiin..!

4. Rahaa paloi ihan perkeleesti enemmän kuin mitä piti, joskin se oli myös omien pitkin projektia tehtyjen tietoisten valintojen seurausta.. mutta nyt, kun korot, kiinteistöverot ja energian hinta ja päivähoitomaksut nousee koko ajan ei olekaan kivaa kun rahaa ei jää mihinkään ylimääräiseen laskujen maksun ja peruselämisen jälkeen. Talomyyjän kanssa tehty kustannusarvio oli 320 000, tähän mennessä mennyt 500 000 (josta lainaa vajaat 400 000) ja esim piha on täysin rempallaan :) Myydessä ei saisi omiaan pois vaikka ei laskisi omalle työlle penniäkään arvoa.

5. Parvekkeen (terassin) pinnoitukset on saanut tehdä moneen kertaan eli älkää kukaan yrittäkö tehdä puurakenteista, mutta vedenpitävää parveketta. Varsinkaan sitä ei pidä yrittää laatoittaa, mutta siitä mua kyllä varoiteltiinkin etukäteen, en vain kuunnellut. Parvekkeella kokoa 55 m2 (talon kolmella sivulla), joten hommaa on riittänyt eikä ole valmis tänäkään päivänä (muutettu on 3.5 vuotta sitten).

6. Höyrynsulussa on miljoonia reikiä jo pelkästään sähkötöiden jäljiltä, läpivientejä ei ole tiivistetty vaan ns. puukolla vedetty plussa muoviin ja siitä putki läpi. Tässä kohtaa ehkä reikien runsaus on jo eduksi verrattuna tilanteeseen jossa vuodot keskittyisivät vain tiettyyn paikkaan. Ilmanvaihto on reilusti alipaineinen, joten vuotoa sisätiloista rakenteisiin ei esiinny.

7. Suurista ikkunoista (4 m x 7 m) ei ole juurikaan iloa. Talvella ne kylmentävät, oikein valuu kylmää ilmaa niitä pitkin ja kesällä muuttavat kämpän pätsiksi, jota sitten suojataan markiisilla, pystylamellikaihtimilla ja jäähdytyslaitteistolla, joka nostaa sähkölaskua heti 150+ € / kk. No pari viikkoa keväisin ja syksyisin on sellaista aikaa, että ikkunat voi pitää täysin avoimena kohti luontoa (on sentäs kivat maisemat, metsää ja kalliota) niin että ei tule kylmä eikä kuuma.

8. Tampiot alkoholisoituneet kirvesmiehet asensivat kuvia väärin katsottuaan höyrynsulun myös välipohjaan, josta ehkä tulee ongelmia tai sitten ei kun se on onneksi niin huonosti asennettu (=ilma kulkee kyllä :) )

Tossa nyt joitain, lisääkin olisi varmasti pariinkymmeneen kohtaan asti mutta ei jaksa muistaa eikä ehdi kirjoittaa enempää. Sitäkin odotan "innolla", kun jotkut veikkailevat jäähdytyksen tuovan ongelmia lähitulevaisuudessa: höyrynsulunhan tulee olla eristeen lämpimällä puolella jolloin mahdollinen ilmankosteus ei tiivisty eristeeseen. Kesällä sitten tilanne on se, että ulkoilman kosteus on todella korkea ja sisällä kylmempää kuin ulkona, joten teoriassa ulkoilman kosteus tiivistyy höyrynsulun eristeen puoleiseen pintaan. Käytännössä "en usko tällä syömisellä" enkä parin vuoden jäähdyttelyt ole tuoneet mitään ongelmia, ainakaan kun jäähdytettävät ajanjaksot ei niin kauhean pitkiä ole, lämpötilaero ulkoilmaan on kohtuullinen (esim. ulkona +29 C, sisällä +25 C) ja seinän sisällä vallitsee kuitenkin joku oma mikroilmastonsa joka eroaa niin ulko- kuin sisäilmastosta.

Mut sellasta, palaillaan kun tulee lisää mieleen.. heh. Ainiin, itse en stressaa koska en viitsi. Kuitenkin on niin, että talossa viihtyy ja se on pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta "komia" ja hyvin varusteltu ja tärkeimpänä pointtina se, että jos vaikka terveys menisi (tyyliin hyvin yleinen aivohalvaus tms, liikuntakyky hakuseen ja pitkä toipuminen) niin sen prioriteetti nousisi heti sata kertaa talo- tai talousasioita korkeammaksi ja sitten olisi mun katsomuksen mukaan turhaan stressannut talosta siihenastiset vuodet.
 
Viimeksi muokattu:
Huppe, onhan tavallinen puutalokin mahdollista rakentaa ilman muoveja. Laitetaan vaan toisenlaiset eristeet (Ekovilla) ja muovin tilalle paperi. Mutta kyllähän tuollaisenkin talon olisi tarkoitus olla ilmatiivis, se vaan päästää vesihöyryn läpi.

Ei nuo nykyaikaiset hirsitalotkaan välttämättä niin hengittäviä ole. Vai meinasiko Huppe oikeaa massiivihirttä vai jotain hirren näköistä kerrosvoileipää, joka tuodaan tontille valmiina elementtiseinänä?

Lamellihirsitaloja myyvät esittelijät saa yleensä sanattomiksi kun alkaa kyselemään että mitenkäs ne 5 kerrosta liimaa hengittää siellä hirsien välissä... Yksi kertoi hätäpuolustuksena että lamellit on tehty pisteliimauksella :D
 
Huppe, onhan tavallinen puutalokin mahdollista rakentaa ilman muoveja. Laitetaan vaan toisenlaiset eristeet (Ekovilla) ja muovin tilalle paperi. Mutta kyllähän tuollaisenkin talon olisi tarkoitus olla ilmatiivis, se vaan päästää vesihöyryn läpi.

Ilman höyrynsulkua homman pitäis mennä niin että rakenne harvenee ulospäin ja eristeet on sellaista mallia joka kestää hetkellistä kosteutta ja kuivuvat tarvittaessa. Käytännössä homma kaiketi hoituu jos eristeenä on esim puukuitueriste ja sisäseinässä on tiivis paperi. Maalikin kaiketi pidättelee jo jonkin verran kosteutta. Kai nuo "luonnon"eristeetkin on vielä homemyrkyillä kyllästetty. :D

Mites Huppe kun teet hirsitalon, jätätkö pinnat puulle? "Hengittävyys"hän menee persiilleen jos vedät siihen maalin, öljyn tai vahan.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom