RAW-penkki

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
käsittääkseni nimimerkki mortal tuon tekee ja vieläpä jalat ilmassa. tosi lyhyt kaveri ja näin ollen painokin myös suht alhainen (n85kg) vaikka lihaisa jötikkä onkin. ikää +40v.

Juu. Otin ton 200kg raakakisoissa tänä keväänä painon ollessa 85.4kg muutaman päivän tankkauksen jälkeen. En voinu nostaa maksimi otteella, kun rinnasta repes jotain viisi viikkoa ennen kisoja ja se tummui sekä aristi. On mulla tuosta koneella klippikin ja muutama vähän isompikin rauta ennen onnettomuutta, mut en osaa niitä tänne laittaa. Iän oisit voinu jättää kertomatta ;)

Nyt oon muutaman viikon joutunu huilimaan niskavaivojen takia ja RAW-finaalikin saattaa jäädä väliin. Nyt on kymmenen kerran fysikaalinen hoitojakso alussa jos sieltä sais apua hermopuristuksiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin.

Joku tuolla kyseli nostamisesta ipf liitossa. Jos ja kun nämä vasemman puolen käden puutumiset, pää, silmä ja korvasäryt saadaan loppumaan tuon fysikaalisen hoitojakson aikana. Hengittäminen sujuu nyt jo huomattavasti paremmin, kun rintarangasta aukaistiin 7 lukkoa ja pään liikeradat on "jo" vasemmalle 20 ja oikealle 40 astetta ensimmäisen niskakäsittelyn jälkeen. Niin olen valmis lähtemään nostamaan ipf-liittoon jos vaan löytyy joku seura joka minut huolisi ja pystyisi tukemaan kisamatka kuluissa. Koska täällä meilläpäin ei yhtään toimivaa seuraa ole.

Kävin kesäkuussa nostamassa katsomosta yllytettynä eräässä kisassa mulle isolla kokoa 50 olevalla lainatulla Titan Katanalla. Sain tulokseksi 242.5kg sarjaan 82.5kg. Edellisestä paita kokeilusta oli useita kuukausia ja sain tuolla kolme hyväksyttyä nostoa. Ainut, että tuon kokoisessa paidassa on hihat liian pitkät ja ne jää kaksin kerroin. Mitä ei ilmeisesti sallita ipf:ssa. Ja toinen on se, että nostot tulevat ehkä himpun verran liian pallealle. Silti olen valmis lähtemään nostamaan SM-kisarajan rikki vaikka raakana, vaikken yleensä kisaakaan jos en voi voittaa. Ja sitten etsimään sopivaa paitaa ja treenaamaan ensivuoden SM-kisoihin.

Nyt vaan vinkkejä seuroista joita kiinnostaa ottaa tälläinen menneen talven voimailija rinkiinsä. Tietysti plussaa olis vielä jos saisi opastusta paidalla nostamiseen sekä lajikohtaisia ohjelmia. Sillä tähän asti olen treenannut tunteen mukaan paria jto:n solttuohjelmaa lukuun ottamatta. Kiitos sinne.
Saliltamme ei löydy mitään erikois vermeitä penkkiin eli vapailla painoilla mennään.
 
koskas mortal tehtäs uusia yhteistyöprojekteja? ne maksimitkin meni komeesti sillon. paitatreeneihin en kyllä oikein pysty kommentoimaan näin etäältä, kun se on niin yksilöllistä ja pitäs roikkua sussa enemmän kii ku moraalisesti soveliasta ois...

kiva että alkaa noinkin wanha ukko oleen kuosissa taas ;) kato seuralista svnl:n sivulta ja soittele suoraan. mikä tahansa seura ottaa sut kyllä avosylin vastaan. on niitä ulkopaikkakuntalaisia ennenkin seuroissa ollut.
 
Tämän vuoden puolella vielä laitan kyllä videopätkää, kunhan ensi kerran otan kovan raw-penkin. Ihan salinosto on, mutta ei mikään runkutirunkuti. Mutta kiistelläänpä sitten lisää, kun saan otettua videolle noston :) Raw-kisanostot menevät ensi vuoden puolelle, joten silloin saa oikeaa selvyyttä raw kisakuntoon.
 
Kuinka harvinaista on muuten nostaa alle 90-kilosena rawina 200kg ja vielä ilman voisilmää?
Ööö.. siis ei ole kuuria juuri nyt päällä,vai ei ole ikinä mitään ottanutkaan??

Sellaiselle ihmiselle joka ei ole koskaan ikuna mitään rohtoja ole käyttänyt on tuo kyllä aika kova rauta...:puntti: Mutta jos joskus on muutamia kertoja rohtoja ottanut,niin eipä tuo silloin ole mikään ongelma.. tämän tiedän kokemuksesta:rolleyes:
 
Mortal <3

Saliltamme ei löydy mitään erikois vermeitä penkkiin eli vapailla painoilla mennään.

Mortal rakas, tuuppa Savonlinnaan treenaileen ostin itelleni salin.. itekkin oon jumppaillu raakana, kun en oo oikeesti kerenny treenaan yrittämisen ohessa..

-H0-
 
Hirmurautoja nostelevat nuo venäläiset, mutta ei ihan sääntöjenmukaisia nostoja. Kravtsov ei tainnut pysäyttää tankoa yhdessäkään nostossa.
 
Juu, ei taida virallisiin ennätyksiin nuilla nostoilla tulla kirjatuksi. Kädenääntö hirmullakin oli kädet jo valmiiksi 30asteen koukussa ennen nostoa ja samaan ne jäi ylösnousussakin.
 
On kyllä hurjia rautoja.
 
Melko hyvätasoinen raw-kisa ollut. Aika pitkään odotti varmistajat noissa epäonnistuneissa nostoissa ennen kuin tarttuivat kiinni. Katoin, että nyt repee rinta.
 
Hurjia rautoja veli venäläisillä vaikkei noi noistot mistään oppikirjasta olleetkaan, noin niinkuin normi kisanostoihin verrattuna. Perkule!

Ps: Tolla "kehätytöllä" on hyvä perse :thumbs:
 
Oliko tää viimenen 300kg raakapenkkaaja sama kaveri kuka nosteli 2x290kg navetan vintillä läpyt jalassa yhdellä varmistajalla? Hurjia rautoja! Melekosen kova tasosta :) :rock:
 
Oliko tää viimenen 300kg raakapenkkaaja sama kaveri kuka nosteli 2x290kg navetan vintillä läpyt jalassa yhdellä varmistajalla? Hurjia rautoja! Melekosen kova tasosta :) :rock:

Eiku se oli loukkaantunu lämmittelyis, Sokolov jolta oli niitä överi sarjoja sandaaleis, onko jollakin tietoa onko noi clipit samasta kisasta kun se tulevan viikonlopun WPC raw MM kisa?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom