RAW-penkki

Se 200kg oli ääriesimerkki. Mutta 170cm/150kg pallonmuotoinen voimailija käy ihan yhtä hyvin. On ruumiinrakenne ja mittasuhteet kohdallaan voimanostoon, mutta äärimmäisen harva saa edes painoaan tuollaiseksi tai jos saa, niin ei ole tervettä laisinkaan. Toki jos nostokiloja vaan tuijotetaan niin sitten. Mutta ei kovin tavoiteltava esimerkki vaikka nuorille. Eihän kilpaurheilu toki mitään terveysliikuntaa ylipäätään useinkaan ole, mutta kyllä ainakin oma kiinnostukseni lajiin lopahtaisi täysin, jos siellä ei näkisi yhtään atleettista nostajaa kilpailuissa. Urheilukajeista myös tulisi hyvin suppea, jos vain hyvin harva voisi kilpailla käytännössä suhteellisen tasapuolisesti. Eihän kaikkia epäkohtia saa ikinä pois, kyllähän esim. pituus rajaa porukkaa kilpailuista pois. Olet keskimittainen suomimies, niin tarkoittaa sitä, että alle 100-kiloisena annat aivan liikaa tasoitusta muille. Saati jos on keskivertoa reippaasti pidempi, niin sillon ainoat mahdollisuudet antamatta liikaa tasoitusta muille on kilpailla superissa. Ja kaikkihan ei luonnollisesti kykene edes kehonpainoaan niihin lukemiin saamaan ja jos saisi niin rasvaprosentti olisi 40. BMI-sarjat esimerkiksi olisivat vähän tasapuolisempia.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
. Olet keskimittainen suomimies, niin tarkoittaa sitä, että alle 100-kiloisena annat aivan liikaa tasoitusta muille.

Pätee myös kuulaan ja etenkin kiekon heittoon. Jos oot 180cm ja sama syliväli, on turha kilpailla esim. kiekossa 220cm sylivälin omaavaa vastaan.
 
Se 200kg oli ääriesimerkki. Mutta 170cm/150kg pallonmuotoinen voimailija käy ihan yhtä hyvin. On ruumiinrakenne ja mittasuhteet kohdallaan voimanostoon, mutta äärimmäisen harva saa edes painoaan tuollaiseksi tai jos saa, niin ei ole tervettä laisinkaan. Toki jos nostokiloja vaan tuijotetaan niin sitten. Mutta ei kovin tavoiteltava esimerkki vaikka nuorille. Eihän kilpaurheilu toki mitään terveysliikuntaa ylipäätään useinkaan ole, mutta kyllä ainakin oma kiinnostukseni lajiin lopahtaisi täysin, jos siellä ei näkisi yhtään atleettista nostajaa kilpailuissa. Urheilukajeista myös tulisi hyvin suppea, jos vain hyvin harva voisi kilpailla käytännössä suhteellisen tasapuolisesti. Eihän kaikkia epäkohtia saa ikinä pois, kyllähän esim. pituus rajaa porukkaa kilpailuista pois. Olet keskimittainen suomimies, niin tarkoittaa sitä, että alle 100-kiloisena annat aivan liikaa tasoitusta muille. Saati jos on keskivertoa reippaasti pidempi, niin sillon ainoat mahdollisuudet antamatta liikaa tasoitusta muille on kilpailla superissa. Ja kaikkihan ei luonnollisesti kykene edes kehonpainoaan niihin lukemiin saamaan ja jos saisi niin rasvaprosentti olisi 40. BMI-sarjat esimerkiksi olisivat vähän tasapuolisempia.
Olet ihan oikeessa. Kaikista ei ole nostamaan isoja rautoja. Ei edes lihottamalla, joka muuten ei ole semmonen taikakikka kun vois kuvitella. Perusläski ei paljoo jaksa nostella, johtuen siitä ettei läskiä voi jännittää. Keskimittanen suomimies ei välttämättä voikaan olla kaikkein vahvin voimanostaja. Kuten moni ei ole ominaisuuksiltaan sopiva esim. pikajuoksuun. Yrittää saa aina ja vahvistua. Kuitenkin tää että jaetaan kultamitalia kisan ainoolle 56kg nostajalle sarjassa m50 on sellasta hyvänmielen juttua. Itse olin aikanaan paras viisvuotias sukeltaja pioneerileirillä ja sain siitä mitalin. Jo sillon tajusin homman jujun.
 
No juoksussa sillä painolla ei oo niin paljoa merkitystä, kuin voimailussa :) Eipä siel kisoissa sitten olis alle 100kg ihmisiä lainkaan, mutta ihan kehiteltävä ideahan toi olis. Eiku omaa liittoa pystyyn ja lajeina avoimen kehonpainon voimanosto ja painoluokkajuoksut. Nojuu... toki esim leuanvedossa se painoluokkien määrä on kisaajienkin mielestä ihan älytön ja arvokisatkin on mitaliautomaatteja hippokisoja.
Meinaat ettei juoksussa ole niin merkitystä omalla painolla? Mulla kyllä vaikuttaa niin että kunnon hölkkälenkki onnistuu kinttujen puolesta vain oman painon ollessa alle 110kg. Tiä sitten montako satakilosta kisajuoksijaa löytyy🤔 oli vaan esimerkki siitä että minkä kokonen sopii mihinkin lajiin. Otetaan sitten mäkihyppy. Siinä ainakin yli satakilonen vaatii jo pikkusen kai tasotusta. Epäterve laji muuten tuo mäkihyppy, vakavasti alipainosia. Kun olis siinäkin painosarjat niin olis terveempi lajisitten😉 Tää on multa turhaa höpinää kylläkin. Tiedän että porukka on painoluokkien kannalla. En vaan ihan sitä tajua. Voiman päälle ymmärrän. Kun ite alottelin nostohommaa niin en taatusti ihaillu jotain saman painoluokan juniorin rautoja vaan vahvimpien äijien rautoja heidän omasta painosta riippumatta. Vahvamies, voimanosto, painonnosto, otevoimailu, kädenvääntö ja kamppailulajit menee MULLA tähän samaan sarjaan. Naistensarjat sitten erikseen.
 
No ei se ollut ihan se pointti mulla tuossa eli tietenkin se paino vaikuttaa monessa lajissa. Toki vaikka painissakin ilman painoluokkia vois olla aika vähissä ne perttiukkolat tai eipä koriksessakaan ihan hirveen lyhyet keskimäärin pärjää jne. Ymmärrän kyllä sen maksimisuorituksen ihannoinnin eli de coubertinin sanoin nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Ne absoluuttiset huippulukemat sitten toisaalta näkyy siellä tilastoissa ja voimailussakin suurimpina kilomäärinä. Ei ne sieltä katoa, vaikka painoluokkia on. Aika vähissä vaan olis ne kisaajat ilman painoluokkia ja sitä monenlaista kilpailullisuutta, samaistumisen kohteita jne jne varmaan eniten ihmiset kaipaa. Mielipiteitä saa olla, niinku sunkin oma ja ihan hyvä sellainen sekin.
 
Pätee myös kuulaan ja etenkin kiekon heittoon. Jos oot 180cm ja sama syliväli, on turha kilpailla esim. kiekossa 220cm sylivälin omaavaa vastaan.
Juu siinä on vähän päinvastoin, oltava iso ja ulottuva. Kuulassa tosin on "vähän lyhkäsempiäkin" huipputyöntäjiä, mutta 180cm alkaa olla jo liian vähän huipulle. Joe Kovacs ei 23m mieheksi ole älyttömän pitkä? Kiekossa on joo fysiikan lait melko armottomia vipuvarren suhteen, jos maailman huipulle tähtää. Tietenkin nuo on juuri niitä lajeja, joissa vaaditaan absoluuttisesti suuri teho, että väline lentää. Sikäli voisi rinnastaa voimailuun ilman painoluokkia, mutta yleisurheilussa on aika paljon erilaisia lajeja valittavaksi. Jotka suosii vähän eri ruumiinrakenteita ja mittasuhteita. Voimailulajeissa ei hirveästi sellaisia ole, joissa ei ne painavimmat yksilöt olisi vahvoilla. Otevoimailu ehkä sitä lähimpänä, kun kyse on hyvin spesifistä lajista. Siinäkin tosin vähintään sormien ja kämmenen mittasuhteet suuressa roolissa.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan tuo Pedro jättiläinen, Pedro on entinen vahvamies, Suomen vahvin VM 2010. Jos nuorempi väki ei muista.

On kyllä IRL tosiaan jättiläisen kokoinen. Voi vaan kuvitella mikä vaikutelma suurimmista WSM-kisaajista tulee, jos on normijamppaa vieressä. Jos on mitat luokkaa +2m/200kg.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo välityshirmujuttu varmaan pätee monesti singlelajien absoluuttisiin ennätyksiin. Mutta ei kyllä ainakaan omalla kohdalla vaikka nuoresta asti penkki on eniten kiinnostanut. Veto on kyllä tarkoitus käydä vielä kokeilemassa singlekisoissa. Mutta käytännössä aina muita pidempi ollut painoluokkassa(vähänkään kovemman tason nostajia) ja kädet on myös pitkät. Tuollakin kisoissa muutama vanha voimajermu just höpötti, että jännä kun rakenteellisesti oon kaukana optimipenkkaajista.

Joo sinä et kyllä ole rakenteeltaan lähelläkään, optimi penkkaajaa tai välitys hirmua, nosto matka on melko pitkä, lisäksi sinulla on pelkäksi penkkaajaksi isot jalat jotka tuo "ylimääräistä' painoa reilusti, "ilman jalkoja" mahtuisit varmasti 10kg pienempään painoluokkaan.
Mutta niin vaan olet yksi Suomen kärki penkkaajista.
Toinen hyvä esimerkki huippu penkaajasta (tai no voimanostajasta) jolla ei mitta suhteet ole lähelläkään optimus on John Haack joka juuri viikonloppuna penkkasi 95kiloisena 272.5kg

Että ei siihen aina mitään välitys hirmua tarvita että voi tehdä huippu tuloksia.

On kyllä IRL tosiaan jättiläisen kokoinen. Voi vaan kuvitella mikä vaikutelma suurimmista WSM-kisaajista tulee, jos on normijamppaa vieressä. Jos on mitat luokkaa +2m/200kg.

Itse kaksi kertaa thorin vieressä seisoneena voin sanoa että melko pieni olo siinä vieressä on, ja yhteis kuvassa näytän lähinnä lapselta😂
 
Olen eri mieltä. Kovia nostoja toki nuo muutkin. Mä pidän henk.koht. voimaa absoluuttisena. Eri asiosta tuota kerrointa kehitetään. Oma paino, ikä, sukupuoli. Jokuhan vois hyvinkin pitää kovimpana suorituksena kun joku 80v, 60 kilonen mummo nostaa 70kg penkistä. Varmaan kertoimet sellasessa nostossa on kovat mutta muhun tekee silti vaikutuksen tämä komea 250kg punnerrus joka vaatii voimaa taakse. Olen sitä mieltä siis että voimailussa ylipäätään painosarjat yhtä turhia kuin esim. juoksussa. Kaikki samalle viivalle vaan. Tän mielipiteen kans kyllä tiedän hyvin olevani vähemmistöö. Varmaan samaa juteltas jos vaikka maratoonilla olis painosarjat. Onhan se kovempi juosta maratooni 3 tuntiin 130 kilosena kuin kahteen tuntiin 50 kilosena.

Voimamiesten avoin sarja. WSM ja Arnold Classic Strongman. Siellä katotaan kuka on maapallon vahvin erilaisissa voimamieslajeissa. Ei väliä paljon pituus ja paino, väliä vaan voimalla.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ei puhuttu mistään kääpiöistä vaan hieman alle ja yli 100kg ukkoista jotka on kyllä ainakin omasta mielestä jo ihan miehen kokoisia.


Enkä millään lailla vähättele noiden jättiläisten tuloksia, mutta on mielestäni aika jännää että vaikka nostajan kehon paino on yli 1.5kertainen nousee penkki tulos vain 10%

Jos itse olisin valmis nostamaan kehon painoa 1.5x isommaksi niin olisin kyllä hyvin pettynyt jos se näkyisi vain 10% voiman lisäyksenä.
Niin, mutta linja menee niin, että mitä pienempi ukko, sitä enemmän on mahdollista nostaa omaan painoon suhteutettuna. Jos otetaan esimerkiksi penkki, niin ei 2,5m pitkä ukko saa massastaan hyötyä, kun painoa on muuallakin kuin rinnassa, selässä ja ojentajissa. Luut painaa enemmän, sisäelimet painaa enemmän, pitemmät raajat jne. Esim. Hauislihas 175cm pitkällä ja 2m pitkällä, pysty hirveästi vahvempi olemaan.
Thomas Davis 325kg penkki. Melko räjähtävästi lähtee rinnalta.


View: https://www.instagram.com/reel/CitPkSAsdEz/?igshid=YmMyMTA2M2Y=

Onko luvallista upottaa rintaan ja auttaa rinnalla ponnistaa ylös?
 
Press-komennon jälkeen ei vaan saa upottaa enää lisää. Tai ei saisi. Jatkuvasti näitä näkee ja harvoin siihen puututaan.
Juu niin on. Minusta se sääntö voisi olla niin, ettei upottaa saisi ollenkaan. Mutta se on varmasti mahdoton kitkeä pois. Lähinnähän ne on isojen sarjojen/ pääosin superin nostajia, joilla sitä "foamia" löytyy rintakehästä riittämiin. Mutta hyötyä siitä saa silloin varmasti. Ja kyllä tosiaan sen vähän mitä oon kisoja seurannut, niin ei ole riippuvaista liitosta. Penkissä ylipäätään pitäisi tuomarin olla tarkka tangon ollessa rinnalla. Press-komento välittömästi kun tanko on seisahtunut. Ja kaikille tasapuolisesti. SVNL:ssä/IPF:ssä on kyllä ihan tarkat tuomarikoulutukset (aikanaan käynyt 2lk koulutuksen), ammattilaispuolella en tiedä. Mutta silloin menee vähän yli, jos omille kavereille jaetaan pressiä nanosekunnin hipaisusta ja osalla odotetaan tarpeettoman pitkään. Penkistähän sanotaan, että se on ehkä ongelmallisin tuomaroitava.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom