Leuanveto

Niin ja koko tämän kertainen lähti kun sanoitte että kehitys on jämähtänyt. Prosentteja ei tarvii käyttää, mutta ne on silti hyvä työkalu analysointiin kun pitää tutkii hyvin toimineita blokkeja ja huonommin menneet. Jos kehitys pysähtyy, niin eikö silloin kannata vähän pysähtyä miettimään miksi pysähtyy ja hakea muutoksia millä lähtee taas eteenpäin?

Venäläiset on näitä kuormituspuoli tutkineet paljon ja siellähän nojataan vahvasti 70-80% kuormitukseen. Jokaisella on yksilöllinen skaala miten eri prosentit kulkee millekin toistoalueelle, mutta ihan helposti tuosta kokonaiskuorman huomiomatta jättämisestä tulee tilanne missä luulee treenaavansa pohjaa 70-80% alueella mutta oikeasti onkin 85-90% alueella jossa miesten ei nyt keskimäärin kannata oleilla ympärivuoden.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Niin ja koko tämän kertainen lähti kun sanoitte että kehitys on jämähtänyt. Prosentteja ei tarvii käyttää, mutta ne on silti hyvä työkalu analysointiin kun pitää tutkii hyvin toimineita blokkeja ja huonommin menneet. Jos kehitys pysähtyy, niin eikö silloin kannata vähän pysähtyä miettimään miksi pysähtyy ja hakea muutoksia millä lähtee taas eteenpäin?
Ei mulla mikään oo jämähtänyt pitkään aikaan. Kaikesta mitä sanoit, oon samaa mieltä. IMO ne prosentit ei oo välttämättömyys, jos kuormien haastavuutta pystyy tarkastelemaan objektiivisesti ja osaa treenata oikeesti sen päivän kunnon mukaan. Itse en osaa, joten soolona treenaillessa käytän prosentteja sellaisena suuntaviivana kun suunnittelen blokkeja, ettei menis ihan hullumaiseks. Yleensä menee silti. Tällä hetkellä @jto hoitaa ohjelmointipuolen, enkä osaa hänen puolestaan kertoa, miten suurta osaa prosentuaaliset osuudet maksimista kunkin liikkeen ohjelmoinnissa näyttelee.
 
Viimeksi muokattu:
itehän en ole käyttänyt prosentteja valmennuksessa about 15 vuoteen. niiden kohdalle osuminen ei oo kauheen tarkkaa. käytän kuorman määrittämiseen muita keinoja.
 
Jos kehitys pysähtyy, niin eikö silloin kannata vähän pysähtyä miettimään miksi pysähtyy ja hakea muutoksia millä lähtee taas eteenpäin?
Kyllähän mullakin on asiantuntija tuota miettimässä, mutta mihinkään ei oo puolessa vuodessa menty. Lievästi alamäkeen korkeintaan.
 
On ero siis, mut mihin tommosii hienoja laskutoimituksia tarvii? Eihä se mitää vaadi(kai?), et laitat painon X vyölle ja katot nouseeko ylös. Ite ainaki tiiän erittäin tarkalleen, missä minkäki liikkeen maksimit kulkee. Tai siis ainaki jokaikisen liikkeen, missä oon niitä mainittuja rajoja koetellu, eli käytännös kaikessa paitsi kyykyssä. Leuoissa yms. liikkeissä se on viel niin uber turvallista ja helppoo, ettei tarvii pelätä mitään kuolemanriskiä tai mitään, niinku esim. noissa kyykyissä sun muissa, missä on aina JOKU potentiaalinen riski. Tai ehkä jos orjallisesti seuraa jtn ohjelmaa mieluummin, ku vetää fiiliksen mukaan, ni ehkä sit. Kummallaki taval pystyy silti ihan yhtä helposti tarkkaileen progressioo mun mielestä.

Tossa jo muut vastailikin, mut eihän noita tosiaan mihinkään tarvii. Ite käytän noita suuntaa-antavasti määrittelemään reenejä. Varsinkin leuoissa tulee usein fiilispohjalta käytettyä liikaa painoa ja sit ollaanki tukossa hetken päästä. Fiksu osais intuitiivisesti rajottaa tota, mut insinööriluonne ei pysty :D
 
Löytyykö täältä muita läskejä ukkoja, jotka vetää lisäpainoleukoja?

Omapaino on tällä hetkellä 130 kiloa ja viime maksimitestissä sain 7,5 kilon lisäpainoilla vedettyä hikisen vitosen. Puolustuksena mainittakoon, että liike on ollut kehissä vasta muutaman viikon.
Tänään tuli uusi 5RM, eli 10 kg lisäpainolla vitonen. :oujee:
 
Voihan siellä taustalla olla jotain muitakin syitä, kuin puutteellinen ohjelmointi. Tulee nyt ekana mieleen vaikka sairaudet, loukkaantumiset etc...

Kuten sanoin, niin kyllä tossa ihan hyvääkin kehitystä aiemmin otettuun lisäpainoenkkaan asti tuli, sitten loppui täysin seinään. Esim. viime vuoden kesäkuussa oli nelosnousu tiukkaan 4*20:een asti, helmikuussa tuli testissä 4*40 pari kiloa painavampana. 1*55 huhtikuun alussa. Mutta eipä tässä mittään, opettellaan rauhassa. Nyt on menny niin pitkään paikallaan että alkaa sentään oma stressi jo sulaa pikkuhiljaa pois.
 
Mulla tuli vuodessa pari kiloa enkkaan lisää oman painon nousun myötä ja nyt en ole edes koittanu puoleen vuoteen. Varmaan joulukuussa kokeilen. Nyt vetelen yhden käden taljaa joka ei tunnu hajottavan kyynärää niin pahasti kun noi lisäpaino leuat. Vaan hidasta on kehitys tässäkin, mutta mihinkäs tässä ois kiire kun kuoleman puolella jo ollaan vaikka kuinka pitkään eläis. Kesän aikana katos tuloskunto eikä vieläkään olla noustu niihin tasoihin vaikka kolme kertaa viikossa teen. Painoa on tosin 2-3 kiloa vähemmän. Edelleen tavoitteena se yhden käden leuka, mutta pitänee pidentää toteutusaikaa ens vuoden puolelle.
 
Oon tehny helpohkoja intervalleja ~80% maastossa nyt kuukauden verran. En oo näitä oikeestaan koskaan tehny tällä tyylillä ja nyt isommat raudat tuntu ihan saatanan helpoilta. Volyymi on ollu suht sama ku perusvoimakaudella muutenki. Onko porukka saanu voimakestävyyden lisäks jotain tulosta noilla?
 
Luin tuas tämän ja erellisen sivun ei oo homma hirviästi erenny rosenttilaskut hukas ja porukka miättii voiko läski vetää leukoja vai ei :D itte oon lihoonu ja siitä hualimatta vetelen leukoja. Tuahon 160kg läski vs. 100kg vähemmän läski +60kg hommahan mullon vastaus elikkä 160kg kaverin on helepompi kipata ja kontrolloora paino mutta jos kysees on 100% opetusvireoleuka niin ei oo mitää eroa mitä se paino on. Sitte jos 60kg veistos vetää +100kg niin lihasmassaa on lyhyelläkin niin vähä jotta suaritus on vaativa.
 
Jatkan hieman tuosta prosentti touhusta, itse käytän niitä kun toistoja jäljellä/RPE arviointi leuoissa on itselle paljon vaikeampaa kuin muissa nostoissa. Itsellä on suht räväkkä tuo leuanveto, ihan eri tasolla kuin esim penkki liikenopeudeltaan, mistä tulee se että etenkin kun kulkee hyvin niin seinä tulee tosi lujaa vastaan. Käytännössä ei ole leuanvedossa lainkaan minkäänlaista grindaus-vaihdetta jonka saa kytkettyä päälle kuten penkkiin/vetoon/kyykkyyn.
Jossain raskaassa sarjassa voi toisto 3. tuntua rpe7:lta(~3 toistoa tankissa) ja lentää ylös, mutta 4:s onkin sitten rpe10. Vedän täydestä riipunnasta ilman rimpuilua ja oma heikko kohta on aivan ylhäällä. Stoppeja ja hitaita negoja vähän viljellyt mutta ei nyt hirveästi ole vielä siitä muuttunut ja tuonne hyytyy edelleen.
 
Jatkan hieman tuosta prosentti touhusta, itse käytän niitä kun toistoja jäljellä/RPE arviointi leuoissa on itselle paljon vaikeampaa kuin muissa nostoissa. Itsellä on suht räväkkä tuo leuanveto, ihan eri tasolla kuin esim penkki liikenopeudeltaan, mistä tulee se että etenkin kun kulkee hyvin niin seinä tulee tosi lujaa vastaan. Käytännössä ei ole leuanvedossa lainkaan minkäänlaista grindaus-vaihdetta jonka saa kytkettyä päälle kuten penkkiin/vetoon/kyykkyyn.
Jossain raskaassa sarjassa voi toisto 3. tuntua rpe7:lta(~3 toistoa tankissa) ja lentää ylös, mutta 4:s onkin sitten rpe10. Vedän täydestä riipunnasta ilman rimpuilua ja oma heikko kohta on aivan ylhäällä. Stoppeja ja hitaita negoja vähän viljellyt mutta ei nyt hirveästi ole vielä siitä muuttunut ja tuonne hyytyy edelleen.

Itsellä kans ihan ylhäällä se kohta, minne liike stoppaa, jos on stopatakseen. En ole ihan varma, mistä lihaksista toi on kiinni: onko tyyliin hauikset vai lavanlähentäjät suhteessa heikot verrattuna latseihin, tai jotain. Nytkin 60kg nousee todella kevyen tuntuisesti siihen pisteeseen, jossa tanko on suurinpiirtein silmien korkeudella, jonka jälkeen liike muuttuu ensin hulluksi grindaukseksi, ja stoppaa sitten kokonaan. Toi on hassua, sillä latsien puolesta, joilla toi veto lähtee ja nousee about pään korkeudella, voisi selvästi käyttää enemmänkin painoa, kuin 60kg. Ehkä 65kg. Johtuukohan tämä sitten suhteettoman pitkistä kyynärvarsista olkavarteen nähden, että just leuan kääntö tangon päälle liikkeen lopussa tuntuu tosi raskaalta isommilla painoilla, kerta siinä työskentelevä lihajsett ovat mekaanisesti aika heikossa asemassa voimantuoton kannalta.

Jos vertaa esim. raskaisiin soutuihin, missä lavanlähentäjien voimakäyrä on paljon edullisempi, kerta paino ja sitä liikuttavat lihakset ovat suorassa linjassa keskenään. Eli siis souduissa, joissa kroppa on 90 asteen kulmassa painoon nähden, liike on suoraan ylös/alas. Toisin kuin leukojen loppuvedossa, missä paino vetää toisaalta kroppaa alas, ja latsit vetävät kroppaa vertikaalisesti ylös, mutta lavanlähentäjät joutuvat samalla tuomaan leuan tangon yli horisontaalisessa suunnassa.
 
Myötäotteella sanoisin, et vahvat forkut on ainaki yks, millä saa väännettyä ittensä pois monista ongelmakohdista. Jos ite haluun mahollisimman paljo voimaa tuottaa, ni vedän aika paljo käsillä(tyhmä lause, mut pointti kuitenki) just tän takia. Jos alkaa jtn hifisteleen, et onko se skäpula nyt täydellisesti riträkted ja tuntuma vaikka latseissa legendaarinen, ni syö ainaki multa räjähtävyyttä. Mul on muutenki erittäin paljo tollasta kiihtyvyyttä luonnostaan, ni miksei sitä hyödyntäis voimailuun, missä sil on merkitystä?

Joo, totta kai isot kuormat pyritään aina nostamaan maksimaalisella kiihdytyksellä. Itsellä vaan se kiihtyvyys ei riitä tuomaan leukaa tangon yli 60 kg:lla. Vauhti ei riitä, vaan liike hyytyy just siihen tangon korkeudelle. Toisaalta, jos ei ole kisanostoja, niin mitä väliä. Kyllähän mä treenasin dippejäkin hullun vajaalla liikeradalla, ja rinta ja ojentajat kasvoivat silti paremmin, kuin millään muulla liikkeellä. Sit tietenkin, vajaa liikerata on huono voiman kannalta. Kyllähän varmaan etureidetkin kasvaa prässillä ja puolikyykyllä, mutta voimaa ei tule liikeradan raskaimpaan kohtaan, eli kulmaan, jossa lantio on vaakasuunnasta katsoessa reisien yläpinnan alapuolella. Kylhän tämä pätee noihin vajaisiin dippeihinkin: omapaino90kg+lisurit 90kg, 2 toistoa. Penkissä taas kokeilin huvikseen 110kg:ta, eikä noussut. Toisaalta olkapäät ovat dipeissä aika luonnollisessa ja vahvassa asennossa itsellä, toisin kuin penkissä.
 
Kyl. Itellä jokainen liike, mitä teen, ni sille on joku selkee tavote, tai asia mitä sen on tarkotus kehittää. Pelkkä se ei siis riitä itelle, et pääsee egoileen ja käyttään isoi rautoja. Pitää olla sen arvosta(eli riskit minimissä & tiedostettuna) ja palvella jtn selkeetä tavotetta.
Nopeus, kiihtyvyys, räjähtävyys---->staattisuus, isometrisyys yms. Ajattelen aina ns. eri ominaisuuksia ja pyrin treenaa mahollisimman montaa niistä. Jos pystyn vaikka kyykkään nopeesti pohjalle, ja nouseen salamana ylös, ni haluun pystyy silti tekeen saman myös stoppikyykkynä.
Sit leuoissa jos tekisin jalat suorina(ei koukussa takana) ja yrittäisin jtn hifistellä & hidastella, ni olishan se tietenki vähän vaikeempaa. Mut oisko se kehittävämpää voiman kannalta? Mun kokemuksella ei. Mieluummi jalat koukussa, ni kontrolli pysyy parempana. Ja jos lantio & jalat vähän luonnollisesti liikkuu, ku vedän niin nopee ku fyysisesti pystyn, ni ei mitää välii, koska toimii. Eli mitään liikettä ei löydy mun treenistä ''läpällä'' juurikaa.

Ite oon luonnostani lähinnä heikko kaikis ''saliliikkeissä'', ja pärjäisin paremmin esim. sirkuksessa. Kyl mä henk. koht esim. saan paremmin kehitystä, jos ''cheattaan'' monissaki liikkeissä hieman, sen sijaan, et pyrin oppikirja formiin aina. Poislukien täysin kaikki kyykyt & mavet, mihin cheattaus ei kuulu. Mut en oo siis mikään lihavuori kaappi, mörssäri luonnostaan, vaan enemmänki jäntevä/ketterä manletti :D. Tosin geeneihin vetoominen sun muu paska, on ihan turhaa ittensä rajottamista. Silti ihan hyvä tiedostaa omat heikkoutensa/vahvuutensa & ottaa parhaat hyödyt irti niistä =). Muihin vertailu ylipäätänsä on ajanhaaskausta & aika betamaista(vihaan tätä termiä ;D).

Hyvä, jos pystyy olemaan niin objektiivinen ja rehellinen itselle omien tavoitteiden suhteen, että kaikki treeni palvelee jotain tiettyä tarkoitusta. Mulla koko homma on yleensä mennyt just toisinpäin, eli olen yleensä ottanut jonkun valmiin rungon tai ohjelman, joka ei siis ole omasta päästä, vaan nimenomaan jonkun toisen, kokeneemman tyypin väsäämä. Olen sitten tehnyt ohjelmaa, ja sen perusteella, miten kroppa reagoi, olen joko tuunannut ohjelmaa niin paljon, että se ei enää edes muistuta alkuperäistä, tai sitten olen noudattanut sitä täysin orjallisesti. Väliilä noi omat modaukset ovat menneet täysin metsään, joskus taas fanaattinen ohjelman palvominen on johtanut loukaantumisiin ja tasanteisiin.

Ehkä tästä on kuitenkin oppinut sen vanhan viisauden ( oliko Loui Simmons, joka tän sloganin patentoi, ehkä... ) että kaikki ohjelmat toimivat, mutta mikään niistä ei toimi ikuisesti. Eli ehkä ne spesifiset jutut, mitä salilla treenistä toiseen tehdään, eivät ole yhtä oleellisia kuin se, että treeneistä muodostuva kokonaisuus palvelee jotain tarkoitusta. Ja tässä tulee sitten yksilöllisyys ja tavoitteet mukaan kuvaan, eli aikaisempi treenihistoria, loukkaantumiset, palautumiskyky, työkapasiteetti, liikkuvuus, vaste erityyppisille treenimetodeille, priorisoinnin tarve, jne. Mutta ehkä tärkeimpänä motivaatio ja treeni-ilo. Kovaakin treeniä jaksaa tehdä, jos siitä nauttii. Sit taas, jos siitä optimi treeni-ohjelmasta ei saa yhtään kiksejä, niin eipä se pidemmän päälle tule luultavasti toimimaan.

Mun mielestä cheettaus saattaa olla hyvä keino päästä tasanteista ohi. Jos sarjapainot ovat vaikka mavessa jumittaneet pitkään, niin voi kokeilla, pääseekö niistä eteenpäin heittämällä puhtaan formin kaivoon, ja pelkästään repimällä painot ylös apinameiningillä. Tämä siis, jos pohjat ovat olemassa, eikä alaselässä ole mitään aikaisempaa loukkaantumista. Itse en enää nykyään tekisi näin, mutta aikoinaan sarjapainot jumittivat vuoden 200kgx3, kunnes vedin 200kgx4 sellaisella formilla, jolla saisin nettipoliisit triggeröitymään. Myöhemmin tosin selästä pamahti välilevyt, joten omalla vastuulla voi kokeilla.

Kyllähän noi geneettiset eroavaisuudet ihmisten välillä ovat paljaalla silmälläkin nähtävissä ja niin ilmeisiä, että ei voi kuin ihmetellä, miten voimailusta ja bodauksesta puhuttaessa yhtäkkiä fysiikan lait ja reaalimailma saavat kyytiä, ja " you can be whatever you choose to be, you just gotta waaant it BAAD ENOUGH ". Musta tuntuu, että tämä quote saattaa viitata pikemminkin asenteeseen ja arvomaiilmaan, jonka ihminen tosiaankin pystyy "valitsemaan" ( vaikka noihinkin vaikuttaa elämänhistoria jne. ), mutta geneettinen todellisuus on jotain muuta. Tottakai omia rajoja saa hakea, ja se tässä onkin hauskaa, mutta tuntuu jotenkin surulliselta ajatukselta, että jos/kun ne omat rajat ( se legendaarinen "NATUMAKSIMI" ) alkavat vihdoinkin kummitella näköpiirissä, niin asiaa ei voida hyväksyä, vaan pään hakkaaminen seinää vastaan jatkuu sokean raivon vallassa, vailla mitään objektiivisuutta ja itsetuntemusta. Onneksi itsetuntemus kuitenkin kasvaa treenatessa, joten win/win!

Kiitti vastauksesta!
 
hyvässä ohjelmassa on viilausvara päivän kunnon mukaan ja mikä tärkeintä, se ohjelma on seurannan ja modailun alla eikä pelkkä lista tekemisiä seuraaviksi kuukausiksi.
 
Nii no tietenki oon joutunu/ja joudun yhä kantapään kautta oppiin ekana ja kokeileen asioita, ennen ku tiedän, mitä mikäkin asia tuottaa käytännössä. Netti on aika kätevä paikka ainaki teoriapuoleen, jossei kirjoja jaksa lukea. Itel on vähän semmonen taipumus, et jos jtn asiaa alan tekeen, ni haluun siitä asiasta tietää kaiken mahollisen, enkä vaan läpällä höntsäillä, koska mua semmonen ei kehitä, eikä motivoi yhtään. Tää ei toki sitä tarkota myöskään, et olis pää tähdissä & epärealistisia odotuksia. Kaikkee muuta oikeestaan, koska pidän itteäni hyvinki realistina. Kuitenki tarkottaa sitä, et tavote on tulla asiassa X ajan myötä selkeesti paremmaks, ja ehkä jopa keskiverto jantteriaki paremmaks. Monesti teen asiat vähän ''omalla tyylillä'', aika boheemina ihmisenä, mut pyrin silti valistaan itteäni mahollisimman paljo, vaikka luulisinki jo tietäväni suurimman osan asioista. Kysymällä ja hakemalla kritiikkiä ei menetä mitään, vaan siit voi ainoostaa kehittyä.

Mut tää on vaa MUN näkemys asiasta. Jotkut tarvii enemmän ohjausta, eikä ees haluu ajatella välttämättä liikaa ite. Ei se väärin oo, eikä oikein. Mä en ees noudata mitään ohjelmaa enää, koska en nää pointtia. Ainakaan siis paperi versiota, tai jtn 100% muilta kopioitua. Mul on kaikki pään sisällä, ja muistan jokaikisen toiston & sarjan, minkä treenatessa teen. Mun eteneminen treenissä perustuu lähes täysin ''progressiiviselle ylikuormitukselle''. Uskon täysin, et tolla perus elementillä kehittyy ikuisesti, jos sen tekee oikein. Siks, koska kehitystä voi mittaa & kehittää nii monel eri tapaa, ku tota noudattaa. JTO voi tosin tän kumota, jos on eri mieltä. Itteään menestyneemmiltä tai vahvemmilta toki mielellään kuulee neuvoja, mut pitää muistaa, et neuvot ilman perusteluita, ei oo oikeita argumentteja, ja semmoset kuuluu peruskouluun luokassa huudeltavaks :D.

No ite näkisin mavessa tasan 2 cheatti keinoa, joista toinen on aivan typerää & toinen ei täysin turhaa, ja sitäki monet harrastaa. Eli pomputus tai touch n go on se enemmän järkevä. Toinen on korokkeelta maven alottaminen, josta lattiaan pompottelu :D(voit youtubesta ettiä ''zyzz deadlifts'' jos haluat järkyttää itteäs). Seki on sit just, jos on valmis tietosesti nostaan selkä köyryllä ja ottaan sen riskin, mikä siinä on. Ite en oo valmis, vaikka ei se tekniikka täydellisenä pysy kyllä, ku tarpeeks painoa tangossa. Pyrin kuitenki siihen. En kyl pidä tota huijaamisena. Lähinnä vaarallisena & epäkäytännöllisenä. Itellä toi ''cheatti'' on esim seuraavanlaista välillä: Kyykyssä ei hidasta laskua, vaan nopeempi tahti, leuoissa ei jäädä hidasteleen, alataljassa, kulmasouduissa, yms. lantiosta/alaselästä apua, pystärissä jaloilla pieni avustus, kohautuksissa koko kroppaa mukaan vähän jalkoja myöten, ojentajia taljassa tehdessä antaa hartioitten nousta ja saa avustettua selällä/rinnalla. Ei mitään niin radikaalia lähellekkään, et salikomediaa ketjuun pääsis, mut kuitenki semmost, et joku viikon salilla käyny läski varmaan tulis huuteleen, jos sais tilaisuuden päteä :D.

Niin no, itsellä oli salikomedia-uran alusta saakka ohjausta, eli mun veli opasti kyykyt, mavet, penkit jne. Tekniikat ei todellakaan olleet oppikirjasta, penkki oli lahnaa, mave touch'n go remmeillä vaikka rautaa oli tangossa 60kg, jne. Mutta tuollaisella "väärälläkin" treenillä tuli perusajatus voimailusta aika selväksi: se on kiinni omasta työmoraalista ensiksi, kaikki muu tulee perässä. Voi tietty olla, että nyt kun treeniä on +10v takana, homma ei enää ole pelkästään tuollaista suoraviivaista runnomista, vaan järkeä pitäisi käyttää. Mä uskallan silti väittää, että asenne ja usko omaan tekemiseen pesee järjen. Ihminen on hassu otus: meillä on käytössä luomakunnan tehokkain tietojenkäsittelyjärjestelmä, ja me käytetään tätä järjestelmää usein tavalla, joka ainostaan vahingoittaa meitä itseämme, vaikka potentiaalia olisi vaikka mihin. Ehkä tässä kohtaa valmentaja toimisi: ei siksi, että sillä olisi salainen treeni-ohjelma, vaan ihan estämässä treenajaa itse sabotoimasta omaa kehitystään lyhytnäköisillä ratkaisuilla.

Mulla myös tiedon hakeminen johtaa varmuudella paralysis by analysis-tilaan. Olen niin pessimistinen luonne, että oikeastaan mitä vähemmän tiedän jostain asiasta ennen tekemiseen ryhtymistä, sitä parempi. Muuten ehdin luoda mielessäni 10 kauhuskenaariota siitä, mikä kaikkki voi mennä pieleen. Tietty nyt kun omakohtaista treenikokemusta löytyy, tiedosta VOI olla hyötyä. Varmuudella sitä taas ei voi tietää, ennekuin kokeilee. Koska kaikkea ei voi/ehdi kokeilla, on tosi hyödyllistä tuntea omaa kroppaansa. Tietty tässä on isona riskinä virhepäätelmät, joita itsekin olen monesti tehnyt omien kokemusten perusteella johtuen siitä, että en ymmärtänyt asioiden välisiä syy-seuraus suhteita niiden todellisessa kontekstissa. Yksi esimerkki tästä on ajatus, että yksi ainoa treenimetodi toimisi ratkaisuna kehittymättömyydelle. Eli jos treenissä on tasanne, niin homma ratkeaisi ainoastaan vaihtamalla ohjelmaa, jonka jälkeen kroppa alkaa taas reagoida. Tavallaan tämä on totta, mutta hommassa on se hauska puoli, että se mikä ohjelma tulee potentiaalisesti jatkossa toimimaan, riippuu siitä, millä ohjelmilla on treenattu siihen saakka.

Eli jos olen kolme kertaa viikossa kyykkäämällä saanut sarjapainot nostettua 160kg:sta 165kg:hen, todennäköisyys, että saisin ne edelleen nostettua 170kg:hen kyykkäämällä VÄHEMPÄÄ, kuin sen kolme kertaa viikossa, vaikuttaa musta aika pieneltä. Ja tästä päästään siihen, että mitä se kehitys merkkaa sulle, ja mitä olet valmis tkemään sen eteen. Tietty jotkut ovat kehittyneet paremmin vähentämällä treenien määrää, mutta näkisin tämän lähinnä piikkaukseen tähtäävänä, jolloin tarkoitus on ulosmitata kropasta kaikki tehot. Mutta kaikki ovat yksilöitä, ja jotkut saattavat reagoida voimakkaasti sellaiseen treeniin, joka paperilla näyttää ihan älyttömältä.

Et muuten pysty kehittämään voimaa ja lihasta ikuisesti, koska loppupeleissä tulet siihen pisteeseen, mihin äsken viittasin: eli kroppa vaatii kehittyäkseen niin hullun työmäärän, että sun on joko omattava ihan psyko-mentaliteetti, että selviät siitä hengissä ( varmasti moni kilpailija nimenomaan omaa tämän asenteen ), tai sitten "lisäravinteet" kehiin. Sit taas jos pubutaan taidon kehittämisestä, mitä esim. monet noista kehonpaino jutuista ovat, niin homma ei enää perustu kehon tasapainotilan järkyttämiseen ylikuormittamisen kautta, vaan taidon opetteluun. Vähän niinkuin esim. jonkun kamppailu-lajin opettelu ei perustu lihasten ja hermoston tarkoitushakuiseen overreachingiin superkompensaation toivossa, niin sama juttu.
 
Kopioin suoraan muilta, ni säästän kirjaimia: https://bretcontreras.com/progressive-overload/ En lukenu, ku olennaisimmat kohat, mut vaikutti samalta, mitä ite noudatan. Kohdat 3,4,9, & 10 varsinki must olennaisia.
Jos kehitystä mittaa AINOASTAAN siten, että toi sun maves vaikka kehittyis 200kgx3:sta 200kgx4:ään, tai 200kgx3x3--->200kgx2x4, ni sit ei ehkä pysty ikuisesti kehittyyn. Leikitään, et toi olis vaikka sun natumaksimis tai jts. ni voisithan sä parantaa tota suoritusta, nii monella muullaki tavalla. Alkajaisiks, mitä tos Bret Contrerasin jutussa listataan kohassa 3, mut tohon voi heti lisää vaikka sen, että tekisitki ton sun maves jonain vaikeempana variaationa, mut samat setit. Esim. tempausotteella, pysäytyksillä, kaikki toistot kuolleina, vaihtamalla sumosta kapeeseen tai toisin päin, koko sarja myötäotteella, korokkeelta, yms. yms. Kehitystä on monenlaista. Jos joku on penkannu koko ikänsä, ni vaihtaa vaikka dippiin, mitä ei oo tehny. Ei tuu kyl tekeminen loppuu kesken, näin uskallan väittää. Kukaan ei oo nii vitun kova jätkä, et on kaikessa saavuttanu täyden luontasen potentiaalinsa.

En kyl oo täysin samaa mieltä kehonpaino liikkeistä, ellet nyt meinaa jtn tyyliin voltteja, tai 720 astetta muscle uppeja sun muuta akrobatiaa. Leuanvedot, dipit, punnerrukset lisäpainoilla/ilman yms. on nii peruskauraa, ettei noi kyl mitään taitoa juuri vaadi. Pystyy myös laskee kehityksen ihan samanlailla, ku vapaan painon liikkeissä, mut pitää huomioida vaan se oma paino. Sit jtn liikkeitä, mitä suurin osa populaatiosta ei edes kykene tekeen esim. rautaristi, planche, etu/takavaaka, yhen käden leuka, maltese, yms. ni kyl noi vaan suurin osa vaatii ihan helvetilliset voimatasot, eikä taitoa. Perus tekniikaan & tietämyksen tietty, mut ei mitään sirkusfriikin diplomia. Kehonpainoilussa jos aikoo menestyä, ni pitää kyl liikkuvuuteen, venyvyyteen, ja ehk tasapainoonki panostaa vähä enemmän, ku salitouhussa. Mut emmätiiä, samanlailla noita pystyy kehittää, jos on oikeet työkalut ja motivaatiot kohillaan. Kyl se rautakankiki taipuu, ku tarpeeks taotaan. Estäviä vammoja, sun muita poikkeavuuksia en tietenkään laske mukaan tähän.

Sä olet täysin oikeassa näissä pointeissa. Aina löytyy jotain, mitä voi parantaa. Mutta kaikkea ei voi saada. Ja sit kun pitää alkaa priorisoimaan voimakkaasti, jotta saadaan mitään kehitystä, niin voi olla, että muissa liikkeissä/ominaisuuksissa mennään jo takapakkia + vammat yms vaikuutavat myös siihen, miten jo hankittuja ominaisuuksia pystytään ylläpitämään, jos ollenkaan. Voiko tässä tilanteessa sanoa, että kokonaisvaltaista kehitystä on saatu, samalla tavalla kuin aloittelija tai keskirason treenaaja voi kehittyä kokonaisvaltaisesti ilman, että mistään joudutaan luopumaan tai tinkimään, jotta voidaan kehittää jotain muuta?

Tässä on kyse tilanteesta, jossa mennään kaksi askelta eteen, jonka jälkeen kolme taakse, vain jotta voidaan ehkä jatkossa hyvällä tuurilla ottaa neljä askelta eteen, joka ehkä johtaa kehitykseen jossain tietyssä ominaisuudessa, jonka jälkeen pitää taas priorisoida jos homma halutaan säilyttää nousujohteisena.

Ongelma tässä vaiheessa on se, että näkyvän kehityksen aikaansaaminen on niin älyttömän hidasta, että touhu alkaa muistuttaa sitä kuuluisaa maratoonia, joka kaiken lisäksi ei lopu koskaan.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom