Jatkan tuosta viidennestä päivästä tarinaa
5 päivä
Heräsin aamulla virkeänä ja mittasin kropasta mitat, niin kuin olen joka aamu tehnyt. Vyötäröstä lähtenyt -4,5cm ja navan yläpuolelta -3,5. Rasvaa on lähtenyt silmin nähden paljon kropasta. Olin ihan ok kunnossa jo ennen kokeilua. Vyötärörasva on vain ollut tiukasti kiinni keskivartalossa. Nyt näyttää siltä, että se olisi lähtenyt mobilisoitumaan. Reisistä -1cm viiden päivän aikana, samoin kuin rinnasta. Lähtötason mitoissa kroppa oli jo aika tyhjä, kun olin ollut kolme päivää alhaisilla hiilareilla. Samoin paino oli normaalia alempana johtuen vähistä hiilareista. Tämän tein siksi, etten halunnut huijata itseäni huikeasta muodonmuutoksesta. Olo on ollut niin virkeä, etten tarvinnut edes kofeiinia aamulla niin kuin olen yleensä tarvinnut. Koko työpäivän ja illan olo on todella virkeä. Illalla rupesin tekemään listaa ruuista millä katkaisen paaston. Tämä oli suuri virhe, sen jälkeen en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa. Katsoin myös leffaa jossa yhdessä kohtauksessa näyttelijät syövät pekonia ja kananmunia. Rupesi tekemään aivan älyttömästi ruokaa sen jälkeen. Unen saanti oli todella hankalaa, kun mietin ruokaa koko ajan. Heräsin myös yöllä pari tuntia ennen kellon soittoa.
6 päivä
Heräsin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen. Olin yöllä hikoilut, kun haisen aivan karmealle aamulla. Tämä on nähtävästi sitä niin sanottua ketoosi hikoilua. Kävin suihkussa, mittasin taas mitat. Vyötärö kaventunut -0,5cm lisää. Nyt oli reisistä ja rinnasta lähtenyt päivässä -1cm. Kroppa näyttää todella tyhjältä. Naamakin näyttää siltä, että kroppa tarvitsee ravintoa. Olo on hengästynyt, vaikka en ole tehnyt mitään. Istun pienessä koomassa sohvalla ennen kuin lähden töihin.
Päätin että lopetan paaston tänään, kun kroppa näyttää liian tyhjältä. Suu on kuiva, henki haisee kuten ketoosilla ollessa. Työpäivä menee ihan ok. Tunnen oloni vähän väsyneeksi mutta ihan ok päivä. Kylmän tunne on palannut kroppaan. Töiden jälkeen menen kauppaan ja ostan tarvikkeet jotka olin laittanut listaan. Tämän jälkeen menen salilla mittaamaan painoa (kämpillä ei ole vaakaa ja haluan käyttää samaa vaakaa joka mittauksessa) Salilta on viety vaaka piiloon jonkun kisojen takia. Jäi paino mittaamatta, no ei sillä dieetin alimmalla painoilla ollut niinkään väliä. Ehkä parempi, etten edes tiedä sitä koska kroppa näyttää niin tyhjältä.
Tulen kauppareissulta viiden jälkeen, teen ruuan ja päätän paaston klo 18.00, että saan 6 päivää täyteen. Paaston lopetan pinaatilla, vesimelonilla, löysiksi paistetuilla kananmunilla, mustikoilla, vadelmilla, pienellä määrällä kuitulisää, luuliemellä, marjoilla, keitetyillä porkkanoilla. Kaloreita tulee ehkä 500kcal. Olo on jo paljon parempi. Nukahdan suht helposti illalla.
1 päivä paaston jälkeen
Herään aamulla suht virkeänä ja mittailen mitat kropasta. Vyötärö kaventunut -0,5cm edelleen. Päätin, että tänään yritän syödä aamusta lähtien jotain helposti sulavaa, että pääsen normirytmiin kiinni helposti. Luulientä, pinaattia, keitettyjä porkkanoita, kurkkua, tomaattia, keitettyjä kananmunia, mustikoita, kiwi hedelmää, riisiä 100g, gluteeniton pannukakku 100g, banaani, riisikakku, isolaatti prodea. En jaksanut syödä kuin 2kananmunaa ja 50g riisiä kerralla. Kaloreita saan päivän mittaan kasaan vajaa 1500kcal. Hiilareita noin 200g. Käyn päivällä salilla tekemässä yläkroppaa. Ennen treeniä olin syönyt vain kasviksia. Raskasta oli ja treeni kestää ehkä max 25min. Ei ole energiaa.
Kroppa alkaa täyttymään hyvin tuosta hiilarista. Olo tuntuu hyvältä. Otan päivän varovasti ja tarkkailen vatsan toimintaa. En halua lähteä minnekään, jos tulee vatsaongelmia ruuasta. Onneksi mitään ongelmia ei tule. Nukahdan illalla helposti.
2 päivä
Aamulla mittailen mitat. Vyötärö kaventunut -0,5cm lisää. Muut mitat pysynyt aika samana. Tänään pyrin pääsemään takas IF rytmiin. Menen klo 12.45 salille tarkoituksena tehdä jalat, Ensiksi teen takareidet. Sarjapainot samat kuin ennen paastoa, samoin etukyykyssä. Ainut ero on, että sarjatauot on pidettävä hiukan pidempänä. Maastaveto menee ihan ok. Sarjapainot laskenut hiukan mutta uskon, että ensi treenissä ne on jo samat. Teen treenin loppuun etureisiä, pakaroita, pohkeita ja vatsoja. Treeniteho ei ole ihan 100% mutta olo on hyvä ja huomaan heti, että jaloissa on jo mukavasti lihaspainetta. Treenin jälkeen (noin klo 14.00) ruokaa joka koostuu kananmunista, luuliemestä, riisistä ja kasviksista. Saan kuuden tunnin aikana noin 2000kcal, johon tähtäsinkin. Annoskoot pidän edelleen vähän pienempänä mutta vatsan toiminnan kanssa ei ole mitään ongelmia. Lihaa tai kanaa en ole vielä syönyt. Odotan vielä pari päivää. Cashew pähkinät otin jo ruokavalioon mukaan. Olo on kaiken kaikkiaan jo ihan normaali kaikilta osin. Kroppa näyttää paljon paremmalta. Olen saanut painetta kroppaan ja nyt näkyy selkeästi, että rasvaa on palanut paljon, mutta lihakset näyttäisi säilyneen. Mitat kertovat myös samaa. Vyötärö on kaventunut eniten. Kaiken kaikkiaan -6cm tässä vaiheessa. Pitää mitata mitä se näyttää viikon päästä, kun kroppa on kerännyt enemmän nestettä.
Syön koko ensi viikon 2000kcal päivässä makroilla
p 140g
h 200g
r 70g
Ruoka maistuu paljon paremmalta kuin ennen paastoa, kaikki keitetyt kasvikset (pinaatti, porkkana) maistuvat herkulliselta. Makuaisti on kehittynyt.
Voisin kokeilla paastoa myöhemminkin. Ehkä max 4 päivää seuraavalla kerralla. 6 päivää tyhjentää ainakin oman kropan niin tyhjäksi, että parempi pitää paasto hiukan lyhyempänä. Pitää nyt katsoa kuinka kroppaa toimii tämän viikon ja minkälaisen treenivasteen saan muille lihasryhmille. Ainakin tässä vaiheessa positiivinen kokemus.