Elokuva-arvostelut!

[Tigre]

Nosferatu (2024)

Robert Eggersin uusin teos. Valtavan kokoiset odotukset oli tähän leffaan. Nosferatu kauhuleffan aiheena erittäin mielenkiintoinen, koska kun miettii että se leffa on tehty 1922, siis yli satavuotta sitten! Huikeaa nähdä tuollainen nykyvalossa ja etenkin Eggersin ohjaamana. Huikeita leffoja tehnyt, The V V itch, The Lighthouse, The Northman.. Imdb pisteetkin lupasi tälle todella hyvää.

Katsoin ennen tätä alkuperäisen 1922 vuoden Nosferatun (ensimmäistä kertaa) jotta olisi hyvä pohja lähtee katsomaan tätä. Paljon oli kunnionosoituksia alkuperäis teokselle.

Visuaalisesti uskomaton teos. Äänimaailma mestarillinen ja ulkoasusta parhaimpana esimerkkinä, kun alkukohtauksessa pimeässä kuunvalon hohteisessa huoneessa on parvekeen ovi auki, jossa silkkiverhot heiluu tuulessa. Nosferatun varjo pitkineen kynsineen näkyy silkkiverhossa, vaikka ei ole itse ollenkaan paikalla. Leffa tapahtuu pääosin yöllä tuossa kuun valossa ja se loi painajaisunimaista ja taiteellista tunnelmaa sopien vampyyri aiheelle kuin nyrkki silmään. Myös esimerkki leffan ulkoasusta on kun purjelaiva seilaa totaalisessa yössä mustineen pilvineen ja laiva on täynnä rottia joilla on rutto. Eräässä kohdassa esim myös paikan ylle laskeutuu Nosferatun varjo kämmen ja tuo yhteydessä rutto asiaan, sai tuntumaan koko homman yhdeltä riivatulta vitsausten yöltä. Myös kuolleita metsiä joissa on okkultismin kaltaista sisältöä ja kulttimaista höpinää, sekä leffan yleinen tummanpuhuva goottimainen ote kaikessa on ihan perkuleen siisti. Lisäksi hyvin kiinnostavia myyttisiä viittauksia vampyyriin / okkultismiin liittyen oli mukana.

Juoneltaan tämä on vanha klassinen vampyyri tarina ja siksi tosiaan Eggersin ohjauksella huikean mielenkiintoinen tuollainen. Naishenkilön Ellen ien mies Thomas lähtee tekemään asuntokauppoja erään Orlok nimisen kreivin luokse ja kun kreivi näkee kuvan Ellenistä Thomasin medaljongista, orlokilla syttyy pelottavan pakonomainen kiinnostus kyseiseen naiseen. Nosferatu alkaa lähestyä Elleniä niin fyysisesti kuin Ellenien näkemien enneunien kautta. Kun Nosferatu lähestyy hitaasti, niin naisen unia nähdessään hän näkee pelkkää kurjuutta ja kuolemaa ja painajaismaisen Nosferatun henkinen läsnäolo unissa on yhtä kuin kuolema. Leffassa tapahtumia käydään todella paljon unien ja näkyjen kautta, josta tykkäsin paljon. Aluksi Ellen ei saanut otetta mistä painajaisisaan on kysymys, mutta unet mitä näkee, voimistuvat koko ajan synkentyvän sisällötään pelottavimmiksi, mitä lähemmäs Nosferatu on tulossa häntä kohti.

leffa on tyylikkyydeltään, ulkoasultaan, äänimaailmaltaan taiteellista tasoa ja tuntuu, kuin katsoisi jotain tasokasta lavateatteri esitystä. On niin teatterimainen ote leffassa. simppeli ja samalla todella tehokas juoni kauhuleffalle. Leffan Isoin voima on ehdottomasti visuaalisuuden lisäksi Nosferatun lähestymisessä. se kauhun tunnelma mikä tuossa koko asiassa vallitsee kera Noferatun ulkonäön ja olemuksen.

Aamu aurinko kohtaus oli huikea. Imo Robert Eggersin hienoin teos.

10 / 10

 

[Tigre]

Sodan loppumetreillä kamikaze lentäjä Koichi laskeutuu eräälle Odo saarelle esittäen, että koneessa oli vika joten ei pystynyt toteuttamaan kamikaze iskua. Eräs mekaanikko Tachibana kuitenkin haluaa tarkastaa koneen ja käy ilmi, että siinä ei ollut mitään vikaa ja Koichia täten pidetään suunnattomana pelkurina ja petturina. Vähän myöhemmin samalla saarella yöllä alkaa hätäsireenit huutamaan ja koko varuskunnan yllättää godzilla ja jo toiseen otteeseen Koichin pelkuruuden takia mahdollisesti kuoli tyyliin koko varuskunta erään jutun takia.

Sodan jälkeinen Tokio on raunioina ja pärjääminen on koetuksella, ei perheitä / läheisiä, ei koteja, ei ruokaa jne. Tää voittaa 6-0 kaikenmaailman Hollywood godzillat. Ei oo mitään godzilla versus king kong monsteri mättöleffaa, vaan tässä suurimpana pääpointissa ei ole godzilla, vaan tässä on paljon todella hienoa psykologista ulottuvuutta liittyen sotaan, sen ihmiskohtaloihin ja kaikkein eniten ehdottomasti hahmojen sisäisiin suhteisiin / väleihin ja ajatusmaailmaan, jotka muovautuu ympäristön ja menetettyjen läheisten takia ajan kuluessa. Kaiken karuuden keskellä on vaan sopeuduttava. Hahmojen toteutus on timanttia. Se päähenkilön Koichin hahmon kasvu / kehitys läpi leffan on hieno kaari, jossa Koichi kokee valtavaa syyllisyyttä kun jänisti sodassa. Myös Koichin ja hänen nykyisen naisystävänsä kanssa käydyt keskustelut oli erittäin hienoja. Lisäksi Koichin ja alussa mainitsemani mekaaniikon Tachibanan välinen vaikea sodan tapahtumiin liittyvä suhde muokkautuu leffassa tyylikkäällä tavalla. Nämä kertomani on leffan perusta ja godzilla aihe liittetään niiden päälle sulautuvasti.

Godzilla oli pelottava joka teki sen luokan kaunistelematonta tuhoa ja tuon takia myöhemmin tuleva ilmoitus, et godzilla lähestyy Tokiota merta pitkin teki asiasta 2x painostavampaa tunnelmaltaan. Etenkin kun godzilla käytti sinistä sädehenkäystään, jossa sen räjähdys ja tuho vastasi tyyliin atomipommia… Ei paljon karuudessa säästelty. Maininta kauhumaisia elementtejä sisältävästä unesta, jossa godzilla tuijotti suoraan päähenkilöä. Toiseen juttuun, niin leffan sota teemaa käsitellään myös politiikan kautta mm suhteesta Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon, tuo oli mainio lisä joka lisäsi leffan realistisuuden tunnetta.

Todella otteessa pitävä ajatuksellinen leffa, jossa Japanilaisten tunteella tuleva näyttely on pirun aidon tuntuista. Leffan asioita käsitellään vuosissa, joten tapahtumakaari on suuri ja ite tykkään paljon tällaisista leffoista. Lopetus oli todella tyylikäs, yllättävä, koskettava ja aidosti sai tosi hyvän mielen.

9+ / 10

 

[korpipaa]

"The Brutalist" on pitkä ja mahtipontinen elokuva, joka menettää hiukan otettaan toisella puoliskolla, mutta onnistuu silti jättämään katsojan ihmetyksen valtaan sen edetessä.

Ei ole epäilystäkään siitä, että elokuva tarjoaa uppouttavan elokuvallisen buffeen taide-elokuvien ystäville, jotka arvostavat herkkää kuvakerrontaa, vivahteikkaita suorituksia ja selvästi kiireetöntä tahtia...
Silti, tarinassa on aukkoja ja pitkiä kohtia, sekä muutama klisee jotka tahraavat muuten erinomaista elokuvaa. Elokuva on kaiken kaikkiaan huikea saavutus kuvauksessa, näyttelemisessä ja visuaalisessa tarinankerronnassa huolimatta sen puutteista. Ensimmäinen puolisko on kiehtova. Corbetilla on synkkä visio ja tarinankerrontakyky, jota et ole välttämättä koskaan ennen nähnyt. Harmillisesti toinen puolisko mutkittelee ja jättää katsojalle toivomisen varaa.

Se on kertomus Amerikasta itsestään, ankara kritiikki siitä, mitä maa on ehkä aina ollut - paikka, jossa unelmilla on yhtä suuri mahdollisuus kuolla kuin toteutua. Se on suuri ja rohkea kertomus maahanmuuttajien kokemuksesta. Se tuntuu valtavalta kokemukselta, joka kertoo meille paljon maahanmuuttajien olosuhteista Yhdysvalloissa ja sodanjälkeisestä
amerikkalaisesta unelmasta, joka ei voisi olla ajankohtaisempi tänään. Se näyttää, kuinka maahanmuuttajan unelma voi muuttua painajaiseksi hetkessä. Lázlón ja hänen perheensä matka antaa meille mahdollisuuden kokea ennakkoluulot, kaunan, vallan väärinkäytön ja rajoitukset, joita moni kokee.
Elokuvan kyky tutkia taiteen, vallan ja identiteetin risteyskohtaa niin tarkasti tekee siitä palkitsevan kokemuksen kärsivällisille katsojille.

Brody, armoitettu näyttelijä, omaksui toisen hänelle räätälöidyn roolin, mikä tekee The Brutalistista yhden vuoden merkittävimmistä elokuvista. Ei voi kieltää Brodyn hallitsevaa näyttöä miehenä, joka on haavoittunut uudessa maassa yrittäen sovittaa taiteensa menneisyyden ja nykyisyyden demonien kanssa. Se on hänen dynaamisin roolinsa sitten hänen Oscar-voittajansa, "The Pianistin". Adrien Brodyn suoritus on voimakas, samoin kuin Guy Pearcen, joka heti astuessaan tarinaan, antaa sille tarvittavan sysäyksen. Pearce esittää tässä uransa parhaan roolin miehenä jolla on paljon salattavaa. Tothin ja Van Burenin suhde on kerralla Brutalistin hauskimpia ja synkimpiä osuuksia, se on selkeä allegoria siitä, kuinka syvätaskuiset hyväntekijät voivat kiduttaa Tothin kaltaisia kunnianhimoisia taiteilijoita kultaisilla käsiraudoilla.
Felicity Jones teki yhden uransa parhaista suorituksista. Tapa, jolla hän onnistuu kuvaamaan hahmonsa tuskaa hienovaraisilla käytöksillä, on yksi parhaista, mitä olen nähnyt.

 

[Mike]

Nosferatu (2024)
katso liitettä 269725
Robert Eggersin uusin teos. Valtavan kokoiset odotukset oli tähän leffaan. Nosferatu kauhuleffan aiheena erittäin mielenkiintoinen, koska kun miettii että se leffa on tehty 1922, siis yli satavuotta sitten! Huikeaa nähdä tuollainen nykyvalossa ja etenkin Eggersin ohjaamana. Huikeita leffoja tehnyt, The V V itch, The Lighthouse, The Northman.. Imdb pisteetkin lupasi tälle todella hyvää.

Katsoin ennen tätä alkuperäisen 1922 vuoden Nosferatun (ensimmäistä kertaa) jotta olisi hyvä pohja lähtee katsomaan tätä. Paljon oli kunnionosoituksia alkuperäis teokselle.

Visuaalisesti uskomaton teos. Äänimaailma mestarillinen ja ulkoasusta parhaimpana esimerkkinä, kun alkukohtauksessa pimeässä kuunvalon hohteisessa huoneessa on parvekeen ovi auki, jossa silkkiverhot heiluu tuulessa. Nosferatun varjo pitkineen kynsineen näkyy silkkiverhossa, vaikka ei ole itse ollenkaan paikalla. Leffa tapahtuu pääosin yöllä tuossa kuun valossa ja se loi painajaisunimaista ja taiteellista tunnelmaa sopien vampyyri aiheelle kuin nyrkki silmään. Myös esimerkki leffan ulkoasusta on kun purjelaiva seilaa totaalisessa yössä mustineen pilvineen ja laiva on täynnä rottia joilla on rutto. Eräässä kohdassa esim myös paikan ylle laskeutuu Nosferatun varjo kämmen ja tuo yhteydessä rutto asiaan, sai tuntumaan koko homman yhdeltä riivatulta vitsausten yöltä. Myös kuolleita metsiä joissa on okkultismin kaltaista sisältöä ja kulttimaista höpinää, sekä leffan yleinen tummanpuhuva goottimainen ote kaikessa on ihan perkuleen siisti. Lisäksi hyvin kiinnostavia myyttisiä viittauksia vampyyriin / okkultismiin liittyen oli mukana.

Juoneltaan tämä on vanha klassinen vampyyri tarina ja siksi tosiaan Eggersin ohjauksella huikean mielenkiintoinen tuollainen. Naishenkilön Ellen ien mies Thomas lähtee tekemään asuntokauppoja erään Orlok nimisen kreivin luokse ja kun kreivi näkee kuvan Ellenistä Thomasin medaljongista, orlokilla syttyy pelottavan pakonomainen kiinnostus kyseiseen naiseen. Nosferatu alkaa lähestyä Elleniä niin fyysisesti kuin Ellenien näkemien enneunien kautta. Kun Nosferatu lähestyy hitaasti, niin naisen unia nähdessään hän näkee pelkkää kurjuutta ja kuolemaa ja painajaismaisen Nosferatun henkinen läsnäolo unissa on yhtä kuin kuolema. Leffassa tapahtumia käydään todella paljon unien ja näkyjen kautta, josta tykkäsin paljon. Aluksi Ellen ei saanut otetta mistä painajaisisaan on kysymys, mutta unet mitä näkee, voimistuvat koko ajan synkentyvän sisällötään pelottavimmiksi, mitä lähemmäs Nosferatu on tulossa häntä kohti.

leffa on tyylikkyydeltään, ulkoasultaan, äänimaailmaltaan taiteellista tasoa ja tuntuu, kuin katsoisi jotain tasokasta lavateatteri esitystä. On niin teatterimainen ote leffassa. simppeli ja samalla todella tehokas juoni kauhuleffalle. Leffan Isoin voima on ehdottomasti visuaalisuuden lisäksi Nosferatun lähestymisessä. se kauhun tunnelma mikä tuossa koko asiassa vallitsee kera Noferatun ulkonäön ja olemuksen.

Aamu aurinko kohtaus oli huikea. Imo Robert Eggersin hienoin teos.

10 / 10

Oli kyllä 10/10.

 

[Tigre]

Se ois Oscar gaala ens yönä. Itellä tulee muutaman leffan kaa kiire kattoo, ku huomasin et oli nyt viime kädessä tullut esim sf anytimeen noita joitakin ehdokas leffoja. Ite aion kattoo putkeen nyt The Substance, Anora, Conclave ennen ku gaala alkaa.

The Brutalistia ei löydy vielä mistään näköjään.

 

[schwartzy]

Substance tuli katteltua bluraylta. Oli kyllä paljon parempi mitä odotin.
Demi moorelta yks parhaita suorituksia.

9/10

Täytyy toivoa että Wild Robot voittais jotain oscareissa. Upea animaatioleffa! Yks viimevuoden parhaita leffoja helposti itelle. 9,5/10 bluray tuli hankittua harmi kun animaatiot harvemmin saa 4K blu julkasua :/ silti ei mitään valittamista äänessä tai kuvan laadussa.

 

[schwartzy]

View: https://youtu.be/3yY4ai2L2BA?si=dlsitOg1vq13naY3

 

[Tigre]

Mites Anoran voitto? Ite olisin halunnut nähdä mielummin Dyyni 2, The Substancen tai Conclaven voittamassa parhaan elokuvan Oscarin. Ei toi Anora nyt huono leffa ollut, mut oli kyllä myös vikoja. Idea juonessa on erittäin ohut ja leffa alkaa toistaa itseään pahasti tietyssä kohtaa, ei kanna loppuun idea + joka neljäs sana on ”vittu” näyttelysuoritukset sen sijaan taas kovaa laatua, ei ihme et päähahmon näyttelijä voitti parhaan naispääosa pystin.

The Substance oli taas ihan hemmetin häiriintynyt ja aavemainen leffa :/ Tosi hurja katselukokemus, eikä ollut mikään tyhjän päiväistä asiaa, vaan oli paljon ajatusta asioissa laittaen miettimään. Siis ei juma se leffan loppukohtaus...

Concalvesta niin pakko mainita @korpipaa arvostelu muutama sivua taaksepäin tässä ketjussa. Hyvin kiteytetty leffan hienoudet. Taidokas elokuvan näytetyö.

Miksi Nosferatu ei ollut ehdokkaana parhaaseen elokuvaan?

Aika tasalaatuisia leffoja tän vuoden gaalassa, mulle olisi käynyt minkä vaan seuraavien leffojen voitto: eli joko Dyyni 2, The Substance tai Conclave.

 

[Tigre]

Lawless (2012)

Tositapahtumiin perustuvassa leffassa alkoholin kieltolain aikana mm Bondurantin veljekset valmistavat itse viinaa. Eräänä päivänä eräs mulkero korruptoitunut apulaisseriffi tulee veljesten tontille ja alkaa esittää vaatimuksia ja samalla uhkailemaan.

Aihe mielenkiintoinen jännärille, etenkin kun perustuu tositapahtumiin. Tunnelmallinen ja todella jännittävä leffa ja menee koko aika jännittävämmäksi ja tiiviimmäksi. Tiukka tunnelma joka ei rakoile missään kohtaa. Tapahtumat rullaa hienosti eteenpäin, on selkeä juonen kehityksen tunne läpi leffan.

Leffan isoimpana pointtina on väkivalta ja sen kierre. Ahdistavan karuja kohtia nuo, pahimpana kurkku auki ja kaveri meinaa vuotaa kuiviin, kun verta vaan pulppuaa ja pulppuaa kaulasta ja ties miten pitkään vuotaa maassa maaten veren pulputen. Verisiä kohtia on myös muita tuon lisäksi. Väkivallan ja veren näkymisen lisäksi leffa on sisällöltään painostava. Esim tullaan toisten tontille aseineen uhkailemaan ja vaatimaan, jossa ilmapiirissä aistii tulevan sodankäynnin. Korruptio on myös painostava ja turvaton asia, kenenkään veljesten ulkopuolella ei pysty luottamaan.

Tyly tunnelma ja yleinen tyyli leffassa, mm Gary Oldmanin esittämä gangsteripomo sikari suussa automaattiaseella räiskii menemään keskellä kirkon kylää. Sitten se kehittyvä sodankäynti leffassa, jopa ihakuin melkein joku huumepomojen sota.

Tom Hardyn esittämän hahmon forrestin asenteesta tykkäsin. Ei pelkää ketään eikä kumartele kenellekään, vaikka uhkaillaan tosi pahasti, eikä miestä voi lahjoa. ”ei raha vaan periaatteet” Sitten esim Guy Pearcen hahmo Charles Rakes on yksi leffahistorian vastenmielisimmistä.

Näyttelijöistä niin: Tom hardy yks parhaimpia näyttelijöitä ja varmaan mun top 5ssa näyttelijöistä. Gary Oldman sopii aivan perkulen hyvin pahiksen rooliin, esim tämän lisäksi vaikka Leon. Jessica Chastain taas ehkä mun suosikki naisnäyttelijä ja uskomattoman kaunis. Guy pearce on muuntautumiskykyinen näyttelijä esim L.A Confidential jossa on asiallinen ja fiksu ja tässä taas aivan jäätävä liero. Shia labeoufia en oo kovin tosissaan koskaan ottanut, kun on Transformereissa ollut sellainen pelle, mutta tässä on ihan uskottava. Jason clarke ei herätä eikä koskaan oo heränyt mietteitä suuntaan tai toiseen.

Lopun asioiden eskaloituminen oli hurja kohtaus.
Ei mitään merkittäviä miinuksia, mutta syy miksi en anna kymppiä on, että vaikka on hyvä leffa, niin ei räjäyttänyt tajuntaa kuitenkaan.

9- / 10

 

[Luni]

Anora todella heikko elokuva kaiken hypetyksen jälkeen, rooli suoritukset vaikka kuinka pääosa mimmiä kehuttu ei mitään erikoista. Todellinen vääryys voittaa nämä palkinnot mitä sai, elokuvan "indie" merkitys myös poistui siinä samassa kun selvisi kuinka paljon elokuvan "mainostamiseen" käytettiin rahaa.

On myös Oscar tilaisuus vaan joka kerta mennyt huonompaan suuntaan. Conan ei vaan ollut pelastamaan tätä uppoavaa laivaa. Vanhojen starojen haaliminen karkeloihin toi vain näennäisesti että yritetään jotain, kuten Sandler todella paskasti kirjoitettu läppä(rasittavaa huutamista). Myös siirappinen Brodyn puhe oli kaikessa pituudessaan jotain uskomatonta potaskaa. Sen on vuosien saatossa nyt havainnut, että näillä juhlien pokaaleilla ei ole mitään tekemistä aina hyvän elokuvan kanssa.

Suurin vääryys oli Demin ohitus, myös Fiennes suoritus oli aivan omaa luokkaansa.

 

[Tigre]

^^Tuo Fiennesin suoritus oli etenkin kyllä ihan huikea.

Beautiful boy (2018) IMDb 7,4​

Nicillä on kaikki palikat kasassa elämään, hyvä perhe, on onnellinen, koulussa menestynyt hyvin. Ekaa kertaa kun päättää viihde mielessä kokeilla huumeita, niin eipä jääkään ainoaksi kerraksi ja lopulta Nic elää totaalisessa huumehelvetissä käyttäen metamfetamiinia.

Tää leffa ei oo mikään viihdepläjäys, vaan ahdistavan realistinen kuvaus huumeiden käytöstä, sekä myös opettavainen leffa, et miten kaikki on päin v tä ja eritoten miten se vaikuttaa läheisiin ihmisiin.

Se huumekoukussa eläminen oli leffassa kyllä uskomatonta itsensä kusettamista. Tyyliin tällaista: Tää on vika kerta, oikeesti on vika kerta, tänään on ollu huono päivä niin tän ainoan kerran vielä… huomenna lähen opiskelee niin vielä viimeisen kerran, koska sit kun lähen opiskelee niin en pysty enää koskaan vetää niin tää on siks vika kerta... ja se on kauheeta kun menee siihen pisteeseen että varastaa omalta perheeltään, pistää leffaa katsoessa miettimään tuollainen touhu et miten syvällä on. Hyvin kuvataan myös syytä, et miksi monesti huumeiden käyttäjät haluavat lähteä oman kätensä kautta, tässä kohtaa en siis sitten paljastaa et lähteekö itsarin kautta vai ei.

Tää on voimakas myötä ahdistusta herättävä teos päähenkilön vanhempien näkökulmasta. Mm Nicin isä ei edes aina tiedä, et onko poika ylipäätään hengissä saati erittäin aidon tuntuisesti se, että millainen hemmetinmoinen työ ja vaiva kun lopulta päästy eroon aineista ja etenkin luottamus on se sana joka on perheen sisällä, niin sitten tullaankin rysähtämällä alas pohjalle ja luottamus murenee ja tuo kun

Spoiler

toistuu tarpeeksi monesti, niin aidosti luottamuksen lisäksi lopulta häviää myös usko. Valtavasti yrittää perhe auttaa, mutta jossain vaiheessa tosiaan on luotto ja usko mennyt, niin vastaus oli Nicille ”voinko tulla kotiin?” et voi tulla, hoida ittes kuntoon muualla,

Ahdistavaa tuollainen huumemaailma, etenkin siinä vaiheessa, kun yks tyttö meinaa kuolla hengityslamaan, niin alkoi olla vaikea jatkaa katselua. Luontaantyöntävä leffa kaikessa realistisuudessaan. Leffan lopussa tulee tekstiä Jenkkilän huumetilanteesta ja taitaa johtua monesti just tuosta hengityslamasta kuollintapaukset.

Leffan näyttelijöistä niin Timothee Chalamet on ihan hämmästyttävän kova tässä, ollut aiemmin sellainen ihan jees näyttelijä itselleni, mut tässä on kyllä huikea. Chalamentin hahmon isää näyttelevä Steve Carell todella aito rooli häneltä.

9 / 10

 

[Tigre]

The Imaginary (2023)

Leffa kertoo isänsä menettäneestä Amandasta, joka pakenee suruaan mielikuvitusmaailmaan mielikuvitus ystävänsä Rudgerin kanssa, eräänä päivänä Amanda joutuu kolariin ja Rudger jää yksin haahuilemaan. Todellisuuden ja fantasian rajatilassa Rudgerille ilmestyy puhuva kissa ja vie tämän paikkaan joka koostuu mielikuvituksesta. Kaiken keskiönä / pohjana alakuloisen toimivana on isän kuolema ja sen päälle rakentuu kaikki mielikuvitus asiat maailmaan / hahmoihin. Loi oman todellisuuden joka on helpompi kestää. Rankkoja teemoja mm tuo et, jää auton alle, isän kuolema jne. Asioiltaan myös hienon arvoituksellinen, asioiden kyseenalaistusta, jossa asioita katsellaan kahdelta kantilta. Vertauskuvauksellista voi myös löytää.

En oo tällaiseen ja näin veikeään ideaan törmännyt hetkeen, siis että mielikuvitus hahmolla on omia kohtauksia, vaikka todellinen henkilö on taju kankaalla sairaalassa... Miten se on mahdollista kun sitä ei oikeasti ole muuna, kuin hahmon mielen tuottamana. kuvitelma ystävällä Rudgerilla on tunteet ja tietoisuus omissa kohtauksissaan. Rudger hahmo, Amandan kooman takia unohdetaan, jolloin Rudge siirtyy kuvitelma hahmojen todellisuuteen, joka on ympärillä mutta kukaan ei näe sitä kyseistä maailmaa. Jännää oli myös että Rudger alkaa kaivata oikean todellisuuden hahmoaan, ystäväänsä, vaikka tuohan menee toisin perin, eli oikea minä kaipaisi mielensä tuottamaa asiaa. Fantasia hahmot elää omassa maailmassaan eräänlaisessa kirjastossa, jossa siellä olevat kirjat luo erilaisia mielikuvitusmaailmoja, mielikuvitus hahmot eivät itse pysty luomaan sellaista maailmaa, mut kirjojen kautta se onnistuu, ihan ok näppäriä yksityiskohtia tuollainen.

Kuvitelmien todellisuudessa on ristiriitaisesti oikean todellisuuden hahmo, kuvitelmien syöjä, joka muokkaa tota maailmaa, eli kuvitelmia kuvitelmien sisällä… tuo hahmo on pahis joka kuvastaa kuvitelmien kääntöpuolia, pelkoa? kauna kummitustyttö toimi hahmon apurina.

Tää on vähän kuin 2 numeroa heikompi versio Miyazakin poika ja haikarasta, samantyylistä todellisuuksissa pomppimista. Ei päästä lähellekään miyazakin tarinoiden ja hahmojen ajatuksellisia tasoja, ei kestä myöskään useampia katselukertoja. Artsylesta en oikein tykännyt, jotenkin muovimaista ja epäyksityiskohtaista piirrosjälkeä.

Ps, tässä soi yhdessä kohtaa Antichristuksen melankolinen viulun soitto 0_o

7+ / 10