Elokuva-arvostelut!

[Jerico]

Kuvastaa hyvin melkeinpä kaikkia Shyamalanin leffoja, poislukien Kuudes Aisti ja The Village, sekä jossain määrin pari muuta. On kyllä niin paljon vetänyt vitsiksi hyviä aihioita, että on siinä kyllä omaa luokkaansa

Samoilla linjoilla. Kuudes Aisti, Unbreakable, Split ja varauksin Glass+Signs ovat itselle ne ohjaajan parhaat teokset. Silti tyypin konseptit saavat yleensä mielenkiinnon heräämään. Ja leffa voi olla mitä tahansa sysipaskan ja mestariteoksen väliltä.

Alien: Romulus (2024)

Tigreä kompaten ollaan kumppanin kanssa katseltu Alien&Aliens ennen tätä uusinta, koska sijoittuu ajallisesti noiden väliin.

Aloitetaan plussista eli omissa kirjoissa tämä menee jälkeen kolmospaikalle Aliensin ja alkuperäisen jälkeen. Visuaalisesti tosi nätti, aseman pimeät ja likaiset käytävät, avaruuden äänettömyys ja vaarallisuus, xenomorphien ja facehuggerien ulkonäkö ja toteutus (pääosin) wanhan kunnon praktikaalitehostein yms. Huomaa että ohjaaja on näiden leffojen ystävä. Elokuva on saatu näyttämään siltä että se tapahtuu samassa maailmassa kahden ensimmäisen leffan kanssa.

Myös score toimi hyvin luoden välillä ahdistavaa tunnelmaa tai korostamalla avaruuden majesteettisuutta.

Tykkäsin leffan päähahmosta ja hänen

Spoiler

"veljestään"

kun taas muut hahmot ovat enemmänkin melko yksiulotteisia ja toimivat lähinnä tykinruokana. Näin se menee usein näissä elokuvissa, poikkeuksena itselle Cameronin Aliens, jossa pidän useammasta hahmosta ja toivon heidän selviävän.

Elokuva ottaa aikansa ennen kuin kekkerit alkavat, mutta itseäni se ei haitannut. Leffa on sopivan brutaali ja koskaan ei tiedä kuka pääsee seuraavana seinäkoristeeksi. Ehkä gorea olisi voinut olla vielä enemmänkin, mutta pidin näkemästäni. Pidin myös maailman rakennuksesta ja tuttu yhtiö siellä taas ahnehtii, häärää ja kusettaa. Se ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä.

Spoiler

Xenon happoverta käytetään hyvin tässä ja varsinkin se painottomuudessa tapahtuva väistely oli hienosti tehty.

Sitten muutama juttu, joista en pitänyt niin kauheasti.

Spoiler

Ekana muutamat turhan selvät silmäniskut kahden ekan osan suuntaan. Varsinkin se Ashin näköinen androidi, jonka toteutus kamalan näköisellä cgi:llä ei vaikuttanut. Miksei siinä voitu käyttää jotain muuta näyttelijää ja oikeita tehosteita. En ymmärrä. Samoin Andyn lausuma "get away from her, you bitch" oli vähän liikaa.

Samoin loppupuolen mustaa mönjää muistuttava ihmisen evoluutiota nopeuttava ihmeaine aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia. Samoin teki lopun ihmis/xeno hybridi. Tuli vähän mielleyhtymiä Alien Resurrectionin newborn-kammotukseen. Lisäksi melkein jokainen elokuva loppuu joko siihen että xeno lentää ulos ilmalukosta tai alus räjähtää/tuhoutuu jollain tavalla. Toisaalta tilanne jossa ollaan ei anna kauheasti muita vaihtoehtoja. Alien 3 teki sentään jotain uutta tällä saralla.

Ei tämä mitään mullistavaa keksi, mutta palauttaa uskon ja kiinnostuksen näitä elokuvia kohtaan.

7½/10

 

[Luni]

Alien: Romulus oli itselleni loistava sekä nostalginen kokemus ja tsiikasin sen IMAX mikä toi elokuvaan vielä lisää "puhtia". Päätin alunperin kun menen tätä katsomaan etten ota vertailua ensimmäiseen tai toiseen osaan ja niiden hahmoihin ym, vaan puhtaasti katsomaan elokuvan omana tekeleenä, enkä täten pettynyt. Eihän tämän tyylisiä Sci-Fi leffoja ole ollenkaan liikaa ja odottelen ostettavaksi fyysistä kopiota.

 

[korpipaa]

"Longlegsin" aavemaisessa maailmassa, ohjaaja Oz Perkins viljelee mestarillisesti hämmentävää tunnelmaa. Elokuva etenee hitaasti, ylläpitäen levottomuutta ja lupaamalla lopulta selkeyttä. Kun väkivalta puhkeaa, se tapahtuu raa'asti ja jättää katsojien mieleen painuvasti tapahtumat. Hän on erinomainen tarinan kertoja ja ohjaaja, jonka miellyttävän hidastempoisten kauhuelokuvien tärkein elementti on tunnelma. Perkins kylvää siemenet ja antaa niiden kasvaa hitaasti pitäen aina yllä levottomuutta ja tietenkin, valiten julman lähestymistavan väkivaltaan aina, kun kohtaukset sitä vaativat. Elokuva ja sen tunnelma saavat katsojat tuntemaan olon yksinäiseksi maailmassa. Horjuttaa modernin jännitys/kauhun puerustuksia ja palauttaa meidät kaiken pahuuden alkulähteelle. Longlegs on piinaava ja mukaansatempaava kauhutrilleri, joka ei vain aiheuta jännitystä, vaan myös jää kummittelemaan elokuvan loputtua. Elokuvassa on myös jonkin verran esoteerista hölynpölyä, mutta kaiken kaikkiaan, elokuva on tunnelmaltaan tehokas.

Rikostutkija Lee Harker on aloitteleva FBI-agentti, joka otetaan mukaan hirvittävien perhekuolemien tutkimiseen. Kun hän liittyy tutkimukseen, heidän ainoa vihjeensä on salaperäinen koodi, jonka tappaja on jättänyt jälkeensä, signeeraten sen Longlegs nimellä.
Cage todistaa jälleen kyvykkyytensä näyttelijänä. Kun hän sitoutuu täysin johonkin rooliin, hänestä tulee ruudun pysäyttävin esiintyjä. Hänen karismansa ja intensiivisyytensä lisäävät elokuvaan syvyyttä ja jännitystä. Kuitenkin mielipiteet hänen suorituksestaan vaihtelevat. Jotkut saattavat pitää hänen esitystään kiehtovana, kun taas toiset uskovat, että hän vetää roolisuorituksensa välillä liian pitkälle tai jopa överiksi, elokuvan edetessä.

Elokuvan rakenteellinen epämääräisyys, joka tähtää loppuratkaisuun, lisää osaltaan sen hämmentävää sävyä. Hiukan mutkikas ja mielenkiintoinen palapeli kiehtovilla elementeillä, jonka palaset eivät nivoudu harmillisen siististi tai sopivasti yhteen. Elokuvassa sen estetiikka ja tunnelma ovat huippuluokkaa, mutta tarinasta puuttuu koheesio. Elokuvan luova energia tuntuu ja toimii parhaiten, sen panostetuun visuaalisuuteen ja tunnelmaan. Lopussa elokuva jättää vähän arvailun varaan, sen ennalta arvattuvuudeltaan tarinan loppua kohden. Puutteistaan huolimatta elokuva pysyy, juuri ja juuri loistavien näyttelijä suorituksien toimesta sopivasti kasassa. Se ei ole sopiva valtavirran kauhuelokuvaksi, pikemminkin se on hitaasti palava taiteellinen kokemus, joka koettelee hermoja. Vaikka se ei ole moderni mestariteos, se on katsomisen arvoinen niille, jotka arvostavat epätavallista kauhua.

 

[Jerico]

@korpipaa hyvä arvostelu. Samoilla linjoilla leffan suhteen. Cage veti muutamassa kohdassa vähän yli, mutta muuten tykkäsin hahmonsa karmivuudesta ja arvattomuudesta. Päähahmon eleettömyys (joka on saanut kritiikkiä joissain arvosteluissa) selviää leffan aikana. Ainoa ihmetys itselleni on loppupuolella

Spoiler

Kohta jossa Monroen esittämä agentti ei tee mitään kun pomonsa menee keittiöön tappamaan vaimonsa. Olin siinä käsityksessä että oli jo vapautunut paholaisen vallasta, koska äitinsä ampui sen nuken. Tai miksei tuhonnut sitä nukkea vaikka aseesta loppuivatkin patruunat

Leffa jättää tarkoituksella asioita kertomatta, mutta joissain kohdissa sortuu selittelemään ehkä liikaakin omaan makuun.

Teemojen puolesta tuli mielleyhtymiä Sevenin, Uhrilampaiden ja Hereditaryn suuntaan. Seuraavaksi ohjaajalta on tulossa Kingin tarinaan perustuva The Monkey, odottelen sitä mielenkiinnolla.

7/10

Love Lies Bleeding (2024)

Rikostrilleri, joka kertoo myrkyllisistä suhteista, sisältää naisten välistä rakkautta ja sijoittuu osittain salille. Pakkiksen porukalle tehty elokuva. Kasari tihkuu ruudun läpi hyvällä tavalla. Leffa on likainen, hikinen, himokas ja välillä melko väkivaltainen. Pidin pääparin työskentelystä ja heidän romanssinsa aloittaa kujajuoksun. Ed Harris on aina kova ja plussaa tukkatyylistä. Samoin Dave Francon "upealle" letille pisteet. Elokuva sisältää muutaman metaforan, joka kuvaa toisen päähahmon mielenmaisemaa. Nämä kohdat voivat toisten kohdalla aiheuttaa wtf-reaktion, mutta itselleni ne toimivat hyvin tarinan kokonaisuuden kannalta.

7½/10

Ghostbusters: Frozen Empire (2024)

Melko kädenlämpöinen jatko-osa sarjassa, joka ei ole koskaan tavoittanut ensimmäisen elokuvan taikaa. Tässä leffassa on liikaa hahmoja ja tarinoita, mikä tekee kokonaisuudesta sekavan ja hätäisen tuntuisen. Pääpahis on melko tökerön näköinen cgi-mössö, joka ei vakuuta millään tasolla. Dan Aykroyd ja Ernie Hudson saavat enemmän ruutuaikaa ja tykkäsin heistä, mutta Bill Murray tuntuu olevan paikalla vain lunastamassa shekkiä.

Leffan huumoriosasto ei myöskään toiminut. Muutama vakavampi kohtaus menettää tehonsa, koska eräs hahmo pilaa kohtauksen. Kaipaisin enemmän ekan osan kauhutunnelmaa ja maailmanlopun meininkiä.

Uusi sukupolvi ei vain saa itseäni innostumaan wanhan kaartin tavoin. Olin enemmän kiinnostunut Hudsonin ja Aykroydin hahmojen kohtalosta ja tekemisistä.

6/10

 

[Tigre]

The Boy and the Heron (2023)

Hayao Miyazakin uusin teos, oon odottanut tätä pitkään ja oli taattua Miyazaki laatua.

Mahito nimisen pojan äiti kuolee tulipalossa toisessa maailmansodassa

Spoiler

kuoliko.

myöhemmin Mahito ja hänen isä muuttaa toiseen kaupunkiin ja isällä on uusi nainen, joka on myös raskaana ja Mahito saa itelleen "uuden" äidin joka jollain tasolla pystyy täyttää kuolleen äidin jättämän aukon. Mystinen haikara alkaa häiritä poikaa toistuvasti ja haikara ei olekaan mikään tavallinen haikara vaan johdattaa Mahiton...

Alussa alakuloinen raskaita teemoja käsittelevä leffa, mm sota, äidin kuolema ja ikävä. Tuohon ikävään liittyen Mahito näkee traumaattisia karulla tavalla vaikuttavia unia. kaikkialla palaa äitinsä mukaan lukien. Samalla unet myös viestii Mahitolle asioita jotka avautuu myöhemmin leffassa. Siistin viipyilevä toteutus, vihjataan asioita mutta ei kerrota niitä heti. Aluksi leffa vaikuttaa normi maailmalta ja asioilta mutta muuttuu totaalisesti.

Miyazakin tapaan huikean hienoja on juonen, tapahtuma paikkojen ja ulkoasun mielikuvituksellisuus. Leffassa on monia

Spoiler

maailmoja / ulottuvuuksia

mm eräs unenomainen maailma, välitila jossa elää kuolleita ja eläviä keskenään. Erityismaininta että oikeasta todellisuudesta vuotaa asioita / yksityiskohtia tuonne ihme välitila maailmaan, tykkäsin hyvin paljon tollaisesta jo ajatuksen tasollakin. Myös todella hieno oli siirtymävaihe sinne, se astuminen rajan yli toiseen maailmaan oli hienosti toteutettu. Paikka johon siirtyy on äärimmäsien levollinen ja autio paikka, tuo autious asia on otettu Laputa - Castle in the Sky sta jossa käy sanonta "joskus vähemmän on enemmän" kun se robotti tuossa Laputassa yksinään niitä kukkia kasvattaa siellä sun muuta. Siistin absureja näkymiä nähdään kanssa. Tyylikkäästi liikutaan unen ja valveen / todellisuuden kuvitelmien rajamailla ja nuo on visuaalisesti tosi hienoja kohtia. Joitain tosi veikeitä yksittäisiä juttuja, esim kultainen portti keskellä autiota paikkaa, mutta silti just siitä portista jännästi kuljettiin vaikka tilaa olisi vaikka mistä muualta sivuilta kulkeakin. Myös kun kuolleet lillui siellä paikassa purjehdus oli laivoilla oi karu.

Kuollut äiti / uusi äiti asia on iso mysteeri, todella ovelasti tehty mysteeri jota asteittain avataan ja lopulta menee kunnon mindfuck setiksi. Siis se aikataso kikkailu joka nousee melkein keskeisimmäksi asiaksi. Mm ollaan samaan aikaan kahdessa eri ajassa / ulottuvuudessa. Lisäksi todella siistejä mystisiä kysymysmerkkejä, torni jonka aikoinaan rakentanut mies sekosi ja katosi. Mikä torni se on ja mikä sen merkitys, oli siisti jippo.

Ajatuksellisilta teemoiltaan Miyazakin tapaan on mm välittäminen / auttaminen ja ystävyys ja erityismaininta tässä kohtaa on kun erääseen veriseen, kuolevaan pelikaaniin liittyy oikeuden ja vääryyden käsittelemistä ja et asiat ei ole mustavalkoisia ja pyytää täten ymmärtäväisyyttä hänelle et miks teki niin ja näin. Sitten elämän ja kuoleman pohdiskelu ja sen määritys on todella isossa roolissa.

Loistava leffa vaikka Miyazakin melkein heikonta settiä ja siltikin jopa 9 leffa.

9 / 10

 

[Tigre]

Harajuku (2018)

Murrosikäisen tytön Vilden äiti tekee itsemurhan. Isää ei kiinnosta. Hänelle jää vain tyhjyys käteen ja haluaa pääsevänsä Tokioon jättäen paskan elämänsä harmaan Oslon rautatieasemilla hengailuineen ja päästä pakoon kaikkea.

Äärimmäisen lohduton Norjalainen draama. Yllätyin aika lailla leffan tehosta, todella napakan pienimuotoinen ja intensiivinen, 1h20min leffa. Tämä oli jotenkin todella rankan tuntuinen kokemus imo. Erittäin realistinen kerronta, dialogi ja tunnelma. Mielettömän aidon roolin vetää pääosa tyttö ja katsoja ns kulkee tuon tytön mukana läpi leffan. Tytön hahmo on rakennettu todella hienosti. Minkälaisen myrskyn elää sisällään ja surullisen hukkuvia haaveita + murrosikäinen eli vaikeassa ja hämmentävässä elämäntilassa syventää hahmon aitouden tunnetta ja tunne et hänestä ei kukaan välitä. Karua kun tyttö aikoo heittää surunsa ja tuskansa sivuun ja kun kyseessä on vieläpä äitinsä itsemurha eli asia jota ei todellakaan pääse karkuun muuttamalla toiselle puolelle maailmaa.

Visuaalisesti näppärä, jännä kontrasti kun on muuten todella aito leffa harmaan Oslon kanssa ja vastapainoksi on neon värien hohteinen Tokio, joka vilisee tytön kuvitelmissa ja joitain tapahtumia myös kerrotaan lyhyiden anime pätkien kautta.

Vaikuttavin juttu leffassa on ehdottomasti, kun tyttö ei pääse surua ja kurjaa elämäänsä karkuun, niin hän lähteekin omassa mielessään karkuun kaikkea haavemaailmaansa, mutta lopulta pääsekö tyttö oikeasti Tokioon vai ei, sitä en tietenkään kerro.

8 / 10

 

[Stonder]

@korpipaa hyvä arvostelu. Samoilla linjoilla leffan suhteen. Cage veti muutamassa kohdassa vähän yli, mutta muuten tykkäsin hahmonsa karmivuudesta ja arvattomuudesta.

Nicolas Cage on kyllä erikoinen näyttelijä, sillä saattaa olla jotain suht ison budjetin leffoja, missä se on ihan paska, sit jotain pikkurahalla tehtyjä missä se vetää ihan hillittömän roolin. Väri Avaruudessa on aika hauska esimerkki jälkimmäisestä.

 

[Tigre]

Monkey Man (2024)

Mies lähtee kostamaan äitinsä murhannelle korruptoituneelle poliisipäälikölle, sekä samalla koko rikollisjärjestölle.

Loistavan Intialaisnäyttelijän Dev Patelin (mm, Lion, Slummien miljonääri, Hotel Mumbai) ohjaama toimintaleffa. Yllättävän hyvä action, todella viihdyttävä ja tässä oli munaa / tyyliä ja sen puolesta tää on vähän kuin ensimmäinen Taken, joka oli aidosti tyylikäs badass toiminta, HUOM paikoitellen, jää kauas Takenista mut saman tyylistä settiä.

Karu yhdistelmä leffassa: Politiikka, uskonto ja niiden korruptoneisuus, jossa päähenkilö uppoutuu synkän alamaailman syövereihin syvemmälle ja syvemmälle koston himo silmissään. Naisjohtajapahis oli karismaattinen ja poliisipäälikkköpahis aivan hemmetin pelottava. Guru, jumal hahmona asiaansa levittävä oli ihan vinksahtanutta ja hullua miten tuollainen liitetään rikollisuuteen ja politiikkaan. Sitten maininta että mielenkiintoista oli nähdä miten alamaailma hommat toimii lukemattomien välikäsien kautta.

Pidin todella paljon että tarukertomukset / taruhahmot on otettu mukaan ja liitttyvät päähenkilöön vertauskuvauksellisesti. Se alun Hanuman apinan kertomus oli pirun siisti ja etenkin eräs hallusiogeeni kokemus päähenkilön kokemana syventi paljon noita tarujuttuja ja myös visuaalisesti tuo trippi kohtaus on kekseliäs ja hieno. Taru jutut lisäävät tällaiseen action mättöön hienosti moniulotteisuutta, kuten myös päähenkilön muistelut, unet ja kuvitelmat, jotka nekin makeesti tehtyjä.

Siistin näköinen leffa, jo mainitsemani hallusiogeeni kohta ja sen lisäksi tunnelmaa luo esim lähes jatkuva yöaika ja alamaailman ahdistavat luolat. Muuten tunnelma on pääosin tiivis / tikittävä ja johdonmukainen etenemisen ote ja pysytään asiassa kehittyvänä, tosin leffan rakenteessa tulee keskivaiheilla vähän irtonainen jakso, joka ei huono ollut mut tyyliltään tuntui vähän päälleliimatulta.

Dev Patel kannattelee osaltaan hienosti leffaa ja se hänen hahmonsa silmistään ja olemuksestaan näkyvän vihan ja kostonhimon voi melkein tuntea ruudun läpi ja mies purkaa tuota tunnetta tappelukerhossa kehässä ja hänen ahdistavat ja haikeat flashbackit tehosti hahmon motiiveihin lisää puhtia. Training montage siellä temppelissä oli kyllä veikeä josta hahmo sai kun boostit ja draivin päälle, hirmuinen badass tulee miehestä ja leffan loppu menee jäätäväksi jossa tuli mieleen jotkut The Raid elokuvat, aika hurjaa meininkiä.

Dev Patelin tekemiset pitää pitää jatkossa hyvin kartalla, kun on näköjään ihan hyvä ohjaaja ja vielä nuori kaveri ja yllättävän siistin toimintaleffan onnistunut tekemään. Ihan mukiinmenevä action, jossa tosi mukavana lisä ripauksena perus toimintaan on tasoja syventäviä teemoja.

8 / 10

 

[SIC-]

Tuo Monkey Man on kyllä huikea ja todella aliarvostettu. Sen soundtrack on tosi huikea myös.


View: https://www.youtube.com/watch?v=KatK96cdldk

 

[Tigre]

The Promised Land (2023)

Tanska, vuosi 1755. Sodassa palvellut kapteeni Ludvig Kahlen aikoo eräälle nummelle rakentaa peltoa ja siirtokuntaa, koska haluaa olla kuninkaalle mieliksi ja saada ylennyksen, mutta nummesta / tilasta on kiinnostunut myös mielisairas jonkin sortin korkealuokkaisen suvun De Schinkel joka haluaa paikan itselleen.

Laadukas leffa kaikinpuolin, en mitään huonoa tältä odottanutkaan ja silti yllätti odotukset, parempi mitä luulin. Mads Mikkelsen pääosassa ja huikean roolin tekee kuten aina. Tykkäsin hänen esittämän päähenkilön asenteesta joka ei kumartele, jota ei pysty puhumaan ympäri tai lahjoa millään tavalla. Lisäksi määrätietoinen, päättäväinen ja periksi antamaton.

Rauhallinen ja tunnelmallinen teos. 1700 luvun milljöö, harmaat ja tuuliset nummet, vanhan ajan puvustukset ja lavasteet, öisin lyhdyt jne + winter is coming ja hallakohtaus oli upean näköinen. Hienot sävelmät siivittää monia kohtauksia hienosti.

Hyvin jännittävä intensiivinen leffakokemus, ei katkea missään vaiheessa jännittävä tunnelma ja etenkin tietyssä kohdassa kun leffan tapahtumat menee todella karuiksi ja aavistaen et loppuosuus tulee olemaan jotain kamalaa ja kuvasto on kaunistelematonta raakuutta.

Kaikkein kovin juttu leffassa on päähenkilön ja sen Schinkelin välinen väittely maa-alueesta. Heidän väliset keskustelut ja jossa Mikkelsen on sen näköinen, et tekisi mieli käydä tuon Schinkelin kurkkuun kiinni ja kun kuunteli jonkin aikaa pahiksen, Schinkelin höpötystä, niin alkoi tulla tunne et ei ole ihan terve mieleltään ja lisäksi täysin arvaamaton ja vaarallinen. Hitto miten sairas tyyppi mitä se teki leffassa.

Ei ole mikään ajatukseton, viihdepläjäys jännäri vaan leffassa käsitellään hienosti mietteitä oikeista teemoista, mm yhteiskuntaluokista ja niiden eroista, maahamuuttajien kohtelusta ja kevyemmistä teemoista mm päätöksien teoista ja niiden seurauksista, hahmojen miettivisistä moraalisista seikoista ja kostosta.

8½ / 10

 

[descent]

Nicolas Cage on kyllä erikoinen näyttelijä, sillä saattaa olla jotain suht ison budjetin leffoja, missä se on ihan paska, sit jotain pikkurahalla tehtyjä missä se vetää ihan hillittömän roolin. Väri Avaruudessa on aika hauska esimerkki jälkimmäisestä.

Juuri näin. Uudemmista leffoista Pig ja Mandy ovat hyviä esimerkkejä tästä. Vanhemmista ehkä oma suosikki on Leaving Las Vegas (1995), joka ei toki ihan pienen budjetin elokuva, mutta Cage on huikea.

 

[orsilla1]

Hyviä arvosteluja, varsinkin Monkey Manista halusin lukea mielipiteitä.

Dev Patel tosin ei ole intialainen (paitsi sukujuuriltaan), mutta ei liity arvosteluihin.

 

[Tigre]

Kingdom of the Planet of the Apes (2024)

Juonellisesti ja hahmoillisesti ihan keskiverto osa, joka siloittuu Sota apinoiden planeetasta (2017) monien sukupolvien jälkeiseen aikaan. Asetelma asioille oli mielenkiintoinen saati karu ja joka nähtiin jo aiemmin ja nyt se on kehittynyt eteenpäin, eli ihmisten kehittämä virus alkoikin tekemään apinoista älykkäitä ja virus tarttua ihmisiin tappaen tai tehden ihmisistä apinan tasoisia. Kääntynyt homma ihan ylösalaisin joka on jo ajatuksena todella karu.

Sitten edellinen osa sota apinoiden planeetasta oli rakenteeltaan hyvin erilainen kuin tämä. Se oli hyvin sotamainen lopun ja tuho otteeltaan, tämä puolestaan vaellus / selviytymis matka. Tykkäsin paljon juoni asetelmasta, että apinat sotii keskenään jossa viruksen seurauksena ihmisten rippeet vaeltelee apinoden valtaamassa maailmassa. Tuohon liittyen yhtä juttua olisin toivonut. Tämä olisi pitänyt nähdä paljon enemmän ihmisten näkökulmasta, joka olisi luonut dystooppista pelottavaa tunnelmaa ja maailmaa voimakkaammaksi kuin mitä nyt, edes vaikka 50/50 apinoille ruutuaikaa ja 50/50 ihmisille. Toki ilman tuota asiaakin ihan hyvä oli sellaisenaankin, mutta olisi ollut vielä siistimpi kyseinen asia. Anyway ihan hieno tunnelma kun vaelletaan autiossa maailmassa, jossa ihmisten tekemät vempeleet on jo aikojen saatoisessa kasvuston seassa ja lahostuneet mikä syvensi ihmisen katoamisen tunnetta kartalta tai noiden asioiden huollessapidossa.

Hahmoista niin jo kuollut apina / johtaja Caesar otettu leffaan syväulotteisimmalle tasolle, jonka päälle rakentuu sitten asioita. Mm miten vaikutti hyvin paljon apinoiden ajatusmaailman, oman rotunsa omaksumiseen ja velvollisuuden, uskollisuuden ja kunnioituksen tunteisiin. Muu hahmogalleriaa avataan hienosti asteittain. Noa pääosa apina joka muistuttaa ainakin jollain tavalla Caesaria johtohahmona. Symppis orangi Raka otettu Maurice orangin tilalle. Mae niminen ihmis tyttö tullessaan mukaan alkaa hahmona hienosti rakentua ihan loppuun asti ja nousee keskeisimmäksi, tärkeimmäksi hahmoksi koko leffassa.

Ajatuksellisilta teemoiltaan tämäkin uusin pitää niitä sisällään. Jo mainitsemani Caesar, ihmisyyden ja primitiivisyyden käsitettä, niiden välistä käytöstä toisiinsa ja rajaviivaa. Erityismaininta vallanhimosta liittyen evoluution harppauksesta korkeammalle erääseen isoon asiaan liittyen juonessa, johon mainitsen Proximus hallitsija apinan, joka pitää itseään jumal hahmona ja hulluunkiilto silmissään yrittää päästä evoluution huipulle ja kaiken mahdollisen pitää omissa käsissään. Sitten eräs mystinen kirja osoittautuu valtavaksi teemaksi, mut siitä ei enempää.

Enemmän pidin edellisosasta Sota apinoiden planeetasta, siinä vaan se synkkyys oli niin paljon voimakkaampaa, sodan ja maailman laajuisen tuhon ja lopun tunne ja asioiden pohdiskelu huomattavasti diipimpää ja vahvempaa sekä tietysi huikea Andy Serkis Caesarina.

7½ / 10

Sota apinoiden planeetasta 9- / 10


PS pakko maininta 2001v Apinoiden planeetan lopusta, kun yöllä pimeässä poliisiautot tulee paikalle ja autoista nouseekin gorillat, jotenkin ihan karmiva kohta, pelkäsin pienenä tota kohtausta.

 

[MKa]

The Substance (2024)

Oli noita finnkinon sarjalippuja vielä jäljellä, joten kävin tsekkaamassa ihan jokerina tämän. Ja siis huhhuh, mikä leffa! Ite jotenkin tulee aina käytyä kattomassa vain noita hittejä, kuten nyt vaikka Top Gunit tai Deadpoolit, mitkä on sellasta harmitonta ja hauskaa viihdettä. Mutta tää leffa iski kuin Korkeajännitys-sarjikset junnuna eli kuin miljoona volttia. Sen verran ällöä settiä, että leffakarkitkin jäivät jossain vaiheessa pussiin. Antoi kyllä ajattelemisen aihetta vielä leffan jälkeenkin, mikä ei oo yhtään huonompi juttu. En muista, että oisin hetkeen näin paljon jäänyt kelailemaan ihan yleisesti tätä ihmiselämää leffan jälkeen.

Elokuvan alulle 10/10, loppu oli pienoinen pettymys 7/10.

Onko muut käyneet kattomassa tätä?

 

[Alicia]

Kävin katsomassa ja tykkäsin. Ihan alkuun meinasi äänitehosteet kirrata hieman, mutta laitoin taiteellisen näkemyksen piikkiin - ja sitähän piisasi myöhemmin lisää.

Tykkäsin, kun on sekoitettu hyvinkin karua reaalimaailmaa ja surrealismia. Loppu hieman lässähti ja oli ehkä hieman ylipitkäkin, mutta suurin osa leffasta oli kyllä niin kovaa settiä, että sallittakoon tuo lopun taideiloittelu.

Demiltä niin erinomainen roolisuoritus. Enkä keksi ketään, joka olisi sopinut tuohon paremmin. Hänhän on pitkän linjan kaunotar ja hänen ulkonäköään on ruodittu jo useamman vuosikymmenen ajan...

Aika on armotonta, ihmiset julmia, persoja ja huomionkipeitä.

 

[MKa]

Aika on armotonta, ihmiset julmia, persoja ja huomionkipeitä.

No sepä. Ja ei voinut olla tulematta mieleen yhtymäkohta tähän reaalimaailmaan, missä ihmiset piikittävät fillereitä, botoxia, steroideja ja jopa sarmseja, peptideitä yms. kokeellisia ug-labrojen substansseja lyhytnäköisesti vain siksi, että näyttävät paremmilta huomenna. Sivuvaikutuksista viis, ei oo tän päivän murhe...

 

[Tigre]

Oon joskus kauan aikaa sit vuonna keppi tehnyt arvostelun tästä, mut halusin tehdä paremman ja isomman arvostelun.

Your Name (2016)

Idea leffassa on veikeä, poika ja tyttö heräävät toistensa kehoissa unessa ja välillä taas ovat oikeina itsenään ja sitten tosi siisti kaikkeen liittyvä mystinen komeetta joka on keskeisenä asiana.

Ulkokuoresta niin varmaan hienointa animointia mitä nähnyt. Tyylikään mielikuvituksellinen omalaatuinen visuaalinen ilme, esim hienoin kohta on kun sininen komeetta lentää yötaivaalla (kuvassa). Myös eräs hallusiogeenimäinen kohta oli siistiä värien ja yksityiskohtien ilotulitusta. Tokio on upeasti animoitu. Myös musiikit ja musiikkikohtaukset on hemmetin komean näköisiä ja kuuloisia ja tässä on sanottava et Japani on kyllä maailman kauneimman kuuloinen kieli. Leffakokemus on hypnoottinen ja siihen on kolmen tekijän yhdistelmä, jo mainittu ulkoasu / musiikit + unenomainen tunnelma + sisältö, joka on myös siistin mielikuvituksellista. Esim surrealistiset kohtaukset jossa unet, kuvitelmat, valveilla olo ja jopa aika tasot sekoittuu. Unien syvyyksien kautta tulee myös vihjaavia viestejä hahmoille.

Ajassa matkustamista ja aika kikkailua on luvassa ja niillä nerokkaasti muovataan juonen ja hahmojen asiat yhdeksi paketiksi. Tärkeitä juonen ja hahmojen kannalta olevia asioita kauhaistaan aikatasojen muuttumisien kautta. Leffassa on lentävä kerronta, yleensä tykkään enemmän tiivistunnelmaisista ja rauhallisesta kerronnasta, mut tässä tuo kevyt ote asioihin toimii jostain syystä 10 tasoisesti.

Isoimpina teemoina on unelmointi, etsiminen, odotus ja kaipaus jotka jyskyttää hahmojen takaraivossa, jota eivät meinaa tiedostaa, ne on alitajunnan syvyyksissä ja edellä mainitut kaipaus jne teemat syvenee kun toistensa kehoissa olemisen kautta opitaan ymmärtämään paljon asioita. Luodaan hienosti moniulotteisuutta tuolla asialla. leffa käsittelee isosti myös ajan virtausta johon liittyy symboliikkaa, mm ne ne musubi punojen kuvitteellinen tarina ajasta. Sitten se komeeta, siihen sisältyy pirun siistejä juoni, hahmo ja aika koukeroita ja kaikki isoimmat leffan jutut liittyy komeetan tuloon asioiden seurauksessa. Tykkäsin etenkin komeetasta siinä, miten siitä puhutaan yhteydessä uniin ja miten kraateeri tapahtuma paikkana on mystinen.

Jännää tuo toisten kehoissa oleminen, siinä kun päivästä / yöstä riipuen ollaan välillä omassa kehossa ja välillä taas toisen kehossa niin hahmojen identiteetti / ego alkaa jollain tavalla muovautua + vielä kun esim hahmojen näkemät unet sotkee koko pakkaa. Myös ajatuksen tasolla veikeä toisen kehossa ollessaan kikkalla sitä kautta hänen maailmassaan.

Päähenkilöhahmot kehojaan vaihtavat Taki, Mitsuha on hienosti luotuja hahmoja, jossa pidin paljon etenkin siitä miten vuodet kuluu ja kuluu ja katsojana hahmojen mukana elää miten aikojen saatossa asiat muuttuu ja hahmot alkaa kyseenalaistaa menneisyyttä et voiko niihin enää palata vaiko unohtaa kaiken. Leffan loppuessa jää tosi hyvä mieli. Btw muistaakseni tää meni Japanin katsotuimmaksi leffaksi ohittaen henkien kätkemän tullessaan.

10 / 10

Tässä tuosta visuaalisesta tykityksestä hyvä kiteytys

 

[schwartzy]

Ai että! Tuli nähtyä eilen The terminator isense salissa!

4K masteri näytti kyllä aikas loistavalta ja atmos oli myös hienon kuuloinen. Näytti filmiltä eikä T2/true lies tasoa ollenkaan... Toivottavasti T2 saa uuden korjatun julkaisun.. huhuja semmosesta ainakin olisi.
Vaikka ekalla termarilla onkin loistava blurya julkaisu jo niin täytyy varmaan ensi kuussa julkaistava 4K blu hankkia myös

 

[Tigre]

X (2022)

Porukka menee kuvaamaan aikuisviihdettä Texasiin eräälle maalle, jossa asuu 2 vanhusta jotka ovat antaneet tuolle porukalle luvan mennä yhteen heidän taloon yöpymään ja kuvaamaan pokea.

Leffa alkaa pahaenteisellä kohtauksella, joka halusi selvästi vihjata katsojalle, että jotain tosi karmivaa tapahtuu myöhemmin. Tuon jälkeen hypätään 24h taaksepäin, kun porukka saapuu paikkaan. Ote on ihme rallatusta mutta onneksi tuo meininki muuttuu ahdistavaksi n 30min jälkeen. Vanhusten omituisen uhkaavan käytöksen myötä myös porukan positiivinen sisäinen ilmapiiri alkaa rakoilla ja kääntyä negatiiviseksi. Tapahtumapaikkaa ympäröi tyhjyys ja hiljaisuus, kun asutusta ei ole juuri missään ja tosi outoa, et tunnelma on jotenkin klaustrofobinen vaikka ollaan avarassa paikassa, pimeässä kylläkin.

Leffan keskeisin pointti liittyy jos oikein käsitin, niin ihmismielen pahuuteen yhteydessä mm jumalaan, saatanaan, väkivaltaan, syntiin, ruumiilliseen himoon, joita käsitellään leffassa kohdilla joissa tv on päällä jossain huoneen nurkassa ja siellä puhutaan edellä mainituista jumalasta, saatanasta jne. Tuolla juttulla jännästi taustoitetaan / pohjustetaan leffan temaattista rakennetta toimien tukipalkkina pääpointelle.

Todella omaperäinen ohjaustyyli kaikkeudessaan, ehkä eniten visuaalisten jippojen takia. Lukemattomista yks esim on kun ruutuun tulee nopeita vertauskuvauksellisia välähdyksiä esim ruutu on jaettu kahtia joissa toisessa kuvataan porukkaa siellä mökissä ja toisessa vanhukset lääpii itseään, hyi. Myös todella kaukaisia kuvakulmia taivaalta alas paikkaan. Välillä puolestaan joku outo naama lävähtää ykskaks ruutuun ja samalla kuuluu riipivä äänitehoste ja esim myös kuvakulmat vanhuksiin jotka tuijottaa jostain kaukaa monessa kohtaa. Kun alkaa tapahtua niin vaaniva tunnelma pikkuhiljaa muuttuu kaoottisen häiriintyneeksi, jota sävyttää tosi tehokas äänimaailma, karu kuvasto ja samalla koko leffa on lopulta erittäin vinksahtanut kokonaisuus asioissaan ja täten tehokas.

Kauhugenressä jopa 8 / 10

 

[Tigre]

Ehkä menossa kattoo Gladiator 2., joten katoin tän muistinvirkistykseksi. Spoilereita on arvostelussa, mutta varmaan kaikki tän on nähnyt.

Gladiator (2000)

Heti kun leffa alkaa, iskee kylmät väreet kun Maximus kulkee siellä niityllä, koska tietää mihin leffa lopulta kulminoituu. Tämä on helposti yksi eeppisimpiä leffoja mitä on koskaan tehty. Tarina on pohjimmiltaan hyvin koskettava kaiken karuuden alla. Toinen juttu mikä on erittäin eeppistä on leffan ulkoasu ja musiikit. Visuaalinen mestariteos. Kaikki ne surrealistiset välähdykset miehen kuvitelmissa joissa kuullaan kauniin naisäänen laulua.

Russel Crowe on kovimmillaan tässä ja ei ihme et voitti parhaanpääosa oscarin. Joaquin Phoenix on vielä kovempi, pelottavalla tavalla uppoutuu rooliin. Phoenixin hahmo on täysin häikäilemätön, vallan sokaisema ja hyytävän epävakaa, kun hajoilee itkuun tuon tuosta ja menettää hermonsa. Juonessa ja hahmoissa on taitavasti kirjoitettuja juonitteluja, petoksia jne ja tuon keisarin lisäksi muutkin hahmot on rakennettu hienosti. Maximus periaatteidensa, kunnian ja lahjomattomuuden puolesta. Pakkomaininta kohdasta jossa Maximus haistattaa pitkät heittäen miekan katsomoon ja sylkäisee maahan.

Musta tää on ollut aina todella ahdistava leffakokemus, karmivaa jo ajatuksena se kun mielipuolinen ihminen nousee murhan kautta valtaan ja Maximus ei pääsekään kotiin vuosien kenraalina johtamisen jälkeen, vaan joutuukin orjaksi ja tuo juttu ottaa vielä lisäkierroksia ahdistavuuden puolesta kun tulevat ja tappavat Maximuksen perheen...

Gladiaattoritaistelut on toinen toistaan karumpia ja komeampia ja tuohon hommaan liittyy Maximukseen ihmisenä se. että areenalle meneminen ei ole hänelle shokki, kun mies on jo kaiken menettänyt ja silmissä näkyy vain kosto ja etenkin sen jälkeen toivo, tai oikeastaan tieto että "pääsee" lopulta perheensä luokse.

Leffan loppu on kunnon spektaakkeli, mahtipontinen, karu ja ajatuksellisen lohdullinen ja tässä etenkin maininta loppulaulusta kun maximus saa vapauden, kuolee ja pääsee perheensä luo kävellen siellä leffan aloituskohtauksessa esiintyvällä niityllä ja tuo on ehdottomasti leffan isoin keskeisin ajatus.



10 / 10