Noista olen nähnyt vain Unelmien sielunmessun ja It comes at night, ensiksi mainittu oli varsin kovaa kamaa (heh) mutta jostain syystä unohtui tuolta listaltani, tuo toinenkin oli ihan suht hyvä.
Tuossa on useampikin mitä olen ajatellutkin että pitää katsoa, mutta muutama mistä en ole kuullutkaan mutta vaikuttavat kyllä erittäin mielenkiintoisilta ja menevät varmasti katseluun.
Tositapahtumiin perustuvassa leffassa 60 luvulla ja sen jälkeen sarjamurhaaja Zodiac iskee tuon tuosta jättäen vihjeitä ja salaisia koodeja poliisien ja toimittajien selvitettäväksi.
Leffan kovin juttu on ehdottomasti jäätävän moninainen ja iso sarjamurha palapeli. Mennään niin syvälle kaikenlaisten valheiden verkkoon ja kysymyksiin joihin ei ole vastausta. Zodiac jättää vihjeitä hänestä poliisille ja toimittajille ja mystisesti samalla hajaannuttaa kauemmas heitä hänen luontaan. Murhaajan pään sisään päästään osittain, joka on täysi psykopaatti, jonka käsitys logiikasta on ihan metsässä ja hän myös uhkaa, että jos hänen lähettämiä vihjeitä, suunnitelmia jne ei julkisteta mm tvssä, niin hän tappaa lisää. Leffa kertookin ihmismielen mahdollisesta pahuudesta maailmassa.
Pirun koukuttavaa katsottavaa on se murhan tutkina, ne kaikki arvoitukselliset koodit ja pienet tiedonmuruset, joissa ei tiedä mikä johtaa mihin ja kenenkin ja onko niissä edes perää. Koko pakka alusta loppuun on niin syvälle ulottuva että David Fincherilla on kyllä mielikuvitusta kun pystyy tuollaisen väsäämään, josta paljastuu vähän väliä uusia asioita koukeroiden syvyyksistä. Maininta myös Jake Gyllenhaalin hahmon käymästä omasta mysteerin selvittämisestä löytää Zodiac, kun muut luovuttaa. Koko homma on on ihan ylös alas menevää ja monien vuosien kuluessa tapahtuvasta mysteeristä, joka ei meinaa selvitä, joka on pelottavaa.
Tunnelma on todella onnistunut synkkyydessään. Todella psykologista ulottuvuutta omaava teos murhaajan tekojen kautta on hyytävä tunnelma, joka levittää pahuuden ja turvattoman varjon kaiken ylle. Leffan ohjaajan David Fincherin tyyli näkyy. Mm Se7enin kaltainen vihertävä ja himmeä värimaailma, joka hyvin syventää painostavuutta. välillä myös ruutu muuttuu hijalleen mustaksi kohtauksen vaihtuessa, joka tuntui painajaismaiselta ja sai tunteen että tuolla se murhaaja jossain on ja tappaa ihmisiä. Noissa kohdissa myös kliimaksin lähestymisen tunne syventyy.
Hieno näyttelijä kolmikko on leffassa. Robert Downey Junior, Jake Gyllenhaal, Mark Ruffalo. Kaikki todella kovia näyttelijöitä, Eniten ehkä Robert Iron Man Downey Juniorista pidän näytteljiänä eniten.
9 arvosanan leffa, mutta syitä miksi en anna kymppiä on 2h40min aikana oleva tasapaksuisuus, jossa toistetaan liian pitkää samaa kaavaa. Myös se että hypitään ajassa eteenpäin tuon tuosta. Toki tuossa on se juttu että tekee mysteeristä suuren tuntuisen, kun tapahtuu vuosien kuluessa ja kuluessa, mutta tässä sitä oli hieman liikaa hajottaen vähän pakkaa. Tosin nämä on todella pieniä miinuksia.
9+ / 10
Sarjamurha leffoista oma suosikki on ehdottomasti Memories of Murder ja myös I Saw the Devil todella huikea.
Musta maagikko Rebi Ra on luomassa portaalin helvetin ja Tokion alueen Shinjukun välille. Leffan päähenkilön Kyoyan in isä hallitsee miekallaan mystistä energiaa pahuuden voimia vastaan. Maagikko Rebi Ra tappaa Kyoyan in isän kaksintaistelussa. Tämän jälkeen Rebi Ra ilmoittaa palaavansa 10 vuoden kuluttua, jolloin helvetti pääsee valloilleen. Todella omalaatuinen idea leffalle, et portti helvettiin keskellä Tokiota. Kyoyan lähtee tekemään loppuun sen minkä hänen isältä jäi kesken eli maagikon tappaminen.
Karun apokalyptinen ja profetaalinen tuo alun kohtaus (palaan 10v päästä), jossa myös sitä tunnetta luo ukkonen, verenpunainen taivas, Shinjuku vajoaa maanjäristyksen seurauksena syvyyksiin.
Vahvat hahmot ja heidän välit on todella hienosti rakennettuja, päähenkilö Kyoyan, hänen mukaansa lähtevä erään politiikon tyttö Sayaka ja henkeviä puhuva kummitteleva sensei, sitten vielä tosi voimakas pääpahis olemukseltaan. Pidin paljon että pääpahis on ite piilossa ja hänellä on jonkinsortin 3 boss fight hirviötä Kyoyanin varalle.
Sitten mennyttä pohdiskeleva ja tulevaa ennustava dialogi todella kovaa tasoa, mm kun sensei pappa tulee kummittelemaan kertoen päähenkilö asioita menneestä ja tulevasta. Muutenkin diaogi on huippu tasoa sisällöltään etenkin Kyoyanin ja Sayakan välillä.
Tunnelma on erittäin tiivis ja apokalyptinen, etenkin kun hahmot lähtevät demonikaupungiksi muuttuneeseen Shinjukuun. Voimakas tuhon tunne kun kulkevat ahtaissa pimeissä ja sumuisissa raunioissa joissa on hirviöitä. Myös todella häiriintyneitä valveunimaisia asioita tapahtuu tuolla, joita tehostaa pirusti aavemainen äänimaailma ja musiikit jotka on täyttä timanttia. Raunioissa tapahtuu monenlaisia asioita, esim siellä vaeltaa kuolleiden sielut ja nekin muuttui luurangoiksi.
Tässä otetaan kantaa sotimiseen, käsitellään ydinase asioita, eri maiden välisiä rauhansopimuksia sodista ja eräs hahmo sanoo, et onko mitään väliä et demonit helvetistä tuhoaa ihmiset kun ihmiset sotii koko ajan muutenkin.
Tuli ihan puskista leffan taso, lähellä Ghost in the Shellia
Taas mennään. Juonikuvio on sitä samaa. Jollain keinolla dinojen saarelle pitää saada ihmisiä seikkailemaan ja evääksi. Tällä kertaa lääkeyhtiö haluaa isoimmilta maa, meri-ja ilmadinosauruksilta verta, jotta voidaan kehittää sydänsairauksia varten lääke.
Godzillan (2014) ohjanneen Gareth Edwardsin jälki dinojen kanssa on nättiä katseltavaa. Pidän siitä miten otuksien skaala, arvaamattomuus ja vaarallisuus saadaan toimimaan tässä. Leffa saa jopa tuntemaan jännitystä hahmojen puolesta ja pidin myös kauhuelementeistä, joita elokuva käyttää muutamassa kohdassa. Niitä olisi voinut olla enemmänkin omaan makuun. Mukana on myös mutanttidinosauruksia mutta ne eivät vie liikaa tilaa tutuilta dinoilta.
Tosin miinusta siitä ettei Velociraptoreita käytetty tässä enempää.
Hahmot ovat samanlaisia kuin näissä yleensä. Kukaan ei nouse mitenkään isosti esiin ja osa toimii pelkästään puruleluna ja välipalana. Eräs perhe, joka veneilee väärällä alueella oli aika turha ja yhden hahmon "vitsailu" ei uponnut yhtään.
Kukaan ei varmasti ylläty jos tässäkin elokuvassa on ahne bisnestyyppi, jonka aikeet ja teot ovat klisee-käsikirjasta tuttuja.
Pidin dinojen kanssa tapahtuvasta osasta paljon enemmän kuin rauhallisemmista kohdista. Pariin edelliseen verrattuna oli parannus, mutta tutut juonikuviot alkavat maistua laimealta.
Oli sen verran monipuolinen lista, että periaatteessa voisi suositella mistä tahansa genrestä jonkun hyvän leffan. Ja hyvä niin.
Tigren mainitsema Jacob's Ladder on kyllä loistava.
Itse heitän vain pari mitä ensimmäisenä mieleen juolahti, ettei internetistä tila lopu kesken. Ensimmäinen vähän kevyempään ja toinen vähän vakavampaan menoon:
5 vuotta Dominionin tapahtumista, dinosaurusten osalta eläminen ei sovi enää ihmisten luona, joten ne on sirretty kaukaiseen paikkaan, jossa ilmasto on sauruksille suotuisa. Ihmiset ovat tajunneet että suurimpien dinosaurusten dna sta voidaan kehittää lääkettä ihmiskunnalle. Alan asiantuntijat täten lähtevät matkalle saurusten luo hakemaan dna näytteitä.
Oon positiivisesti yllättynyt. Olin jo pitänyt varmana et koko Jurassic World leffasarja on tullut tiensä päähän. Dominion oli jo niin teennäistä ja ideat lopussa olevaa seikkailu hömppää. Tämä sen sijaan oli koko Jurassic World sarjaa monen syiden takia parempi. Isoin plussa aiempiin osiin verrattuna on ehdottomasti ote, tyyli ja Tunnelma joka on paljon jännittävämpi, synkempi ja raaempi, ihan erityylistä kuin aiemmissa world osissa ja tyyli yleisessä toteutuksessa monissa asioissa. Myös Juoni lähtee rullaamaan rauhallisen yhtenäisesti pysyen kasassa tiviinä mennen johdonmukaisesti eteenpäin, ilman esim Doiminionin kaltaista haahuilua sinne tänne. Tosi hienot näyttelijät mukana, Scarlett Johanson ja Malershala Ali.
Joissain juonen asioissa oli hieman väsynyttä menoa, mutta jollain oudolla tapaa pidin asetelma, että lähdetään hakee isoimmista dinoista näytteitä lääkkeeksi ihmisille. Veikeän videopelimäinen rakenne, kun erätään ensin yhdestä tietynlaisesta sauruksesta dna näyte, sen jälkeen toisenlaisesta sauruksesta, sitten kolmannesta.
Kun ovat vesillä seilaamasssa kohti saurusten elin paikkaa, tulee hyvin ekan tappajahain kaltainen pitkä kohtaus. Tässä kohtaa maininta, et joka Jurassicissa on aina kiva bongailla minkälaisia sauruksia on mukana ja miten ne ovat toteutettuina juonessa, eli puhumassani vesillä seilaillessa petovalas Mosasaurus ja Spinosaurukset hyökkää ja intensiivinen kohtaus on tosiaan kuin tappajahaissa. Myöhemmin saurupodi laumoissa kulkevan porukan kohtaus oli visuaalisesti upea (kuvassa). T-Rex oli pelottava ja sen toteutus oli onnistunutta, miten se oli porukan perässä painostavasti.
Se mikä leffassa oli todella viihdyttävää oli teatterikokemus. Saurukset ja etenkin äänimaailma oli ihan upea. Kun T-rex karjui niin tuntui tyyliin kun ois koko sali tärissyt.
Vaikka paljon kehuin leffaa, mut tarkoitus oli paljon verratta entisiin, mut yksittäisenä leffana ei mitenkään ihmeellinen, ihan perus mukava jännäri, josta puuttuu kohokohta ja tasaista menoa alusta loppuun ilman yllätyksiä, joka alkaa loppupuolella toistamaan itseään. Sitten se perhe poppoo oli todella surkeeta ja Lopun mutantti, oon sanaton enkä hyvällä tavalla.
Tossa kun mainitsin Repo Manin ja Indian Runnerin, niin tuli vielä mieleen kolmas vanhempi elokuva minkä hiljattain pitkästä aikaa taas katsoin. Nimittäin Angel Heart (1987), missä Mickey Rourke yksityisetsivänä jäljittää kadonnutta laulajaa. Nää tämmöset varmaan kuuluis tonne klassikkoelokuvien topiciin, mutta kun tässä vähän oli listauksia niin jatkan vähän. Toi Sinners oli pitkästä aikaa omaan makuun sopiva leffa, ehkä osittain sen takia että kerronta ja leikkaus on rauhallista, niinkuin noissa vanhemmissa leffoissa yleensä on. Toki se sitä oli sisällöllisestikin. En voi sietää semmoista nykyajalle tyypillistä kohellusta, mikä näyttää lähinnä musiikkivideolta. No ehkä lähinnä toimintaelokuvien, komedioiden tai kauhuleffojen vitsaus, mutta kuitenkin. Noita Marvel-leffoja vanhana sarjakuvanlukijana oon kattonu varmaan kolmekymmentä, mutta en oikeen edes muista niistä mitään. Sen verran, että muutama hassu oli keskivertoa parempi, loput ihan höttöä.
@Stonder kun puhuit klassikkoelokuva ketjussa Harakirista, niin leffan ohjaajan Masaki Kobayashin teoksista Kwaidan (1964) on mun ehdoton suosikki samuraileffa. Etin tähän vanhan arvosteluni kyseisestä leffasta suositelleksani niille ketkä ei oo nähnyt tai jos jotain kiinnostaa tietää enemmän et mistä leffassa on kyse. Niin ja Harakiri mistä stonder puhuit, niin on kyllä tosi kova leffa. Sitten niin Akira Kurosawan leffoista Seven samuraitakin enemmän pidän Ranhttps://www.imdb.com/title/tt0089881/?ref_=nv_sr_srsg_0_tt_4_nm_4_in_0_q_ran Mulla kun on sen DVD niin siinä lukee takakannessa aika osuvasti "niin mahtava seikkailu, että se saa Spielbergin ja Lucaksen teokset näyttämään kääpiömäisiltä"
Kwaidan (1964) IMDb 7,9 katso liitettä 260527
Japanilaisiin vanhoihin kummitustarinoihin liittyvä teos. Leffa sisältää neljä episodia jotka ovat kaikki erilaisia, mutta niissä on myös yhdistäviä tekijöitä. Kun kerron myöhemmistä tapahtumista esim neljännestä episodista juonen kuvauksen niin ei ole spoilausta koska jokainen tarina on itsenäinen.
Musta hiukset - Samurai lähtee köyhistä oloista vaimonsa luontaan rikas perheistä naista kohti, mutta huomaa että vauraden sijaan rakkaus on isompi voima ja täten mies palaa köyhän entisen vaimon luokse.
Nainen lumessa - Kaksi miestä kulkee metsässä lumimyrskyssä ja menevät lämmittelemään erääseen paikkaan. Mystinen jääkuningatar aave tulee miesten luo.
Korvaton Hōichi - Hurjien meritaisteluiden jälkeen kuollut samurai ilmestyy aaveena erään sokean banjoa soittavan pojan luo ja pyytää tätä soittamaan taistelulauluja ylemmälle herralleen.
Teekupissa - Vanha samurai näkee aaveen sake kupissaan joka ilmestyy tämän jälkeen uudessa muodossa
Tykkään pirusti aave teemaisista leffoista ja tämä on todella onnistunut aave leffa. 3 siistiä asiaa, Japanileffa, samurai, kummitukset. 3h leffa joka tuntuu lyhyemmältä koska on jaettu neljään episodiin. Dialogi on hienon oivaltavaa ja jokaisessa episodissa on oma tarina, mutta niitä yhdistää eniten kosto, kirous sekä valinnat ja mihin valinnat johtaa. Pirun kekseliäitä noiden asioiden erilaisia tyylejä ja toteutusta. Leffa muistuttaa teemoiltaan aika paljon Akira Kurosawan Throne of Bloodia, koska siinä on kanssa nuo omat valinnat ja aaveet isoina teemoina.
Toinen episodi on mun lemppari. Kun miehet vaeltaa lumimyrskyssä niin taivaalla on jotain mystisiä silmiä kera oudon ääniraidan, nuo tekee tunnelmasta tosi häiriintyneen. Erittäin hieno oli se alussa mainitsemani creepy jäänainen. Tässä episodissa oli helposti kaikkein siistein kosto juttu. jäänainen
tappaa toisen miehistä ja sanoo nuoremmalle miehelle et jos hiiskut sanaakaan, hän tulee ja tappaa. vuosia myöhemmin tämä nuorempi mies on yhdessä erään naisen kanssa ja kertoo tälle jäänais asiasta, johon nainen vastaa et minä olen se jäänainen
aika perkuleen olevasti tehty jippo.
Ensimmäinen epidsodi oli kuin Kaunasta konsanaan, musta pitkät hiukset. Tuossa tuleva asia menee taaksepäin nykyhetken kanssa samalle tasolle samassa tilassa. Kekseliästä oli tuokin. Kolmannessa episodissa oli mm jännästi seinämaalausten kautta kerrottua asiaa muinaisista meritaisteluista ja mm usvainen hautausmaa herää henkiin kuolleiden samurai aaveiden kautta. Samalla ollaan samaan aikaan veikeästi rinnakkaismaailmassa jossain jumalten temppelissä. Viimeisestä eli neljännestä episodista ei sen enempää sanottavaa, kun on kaikista pienin ja heikoin episodi, joka siis todellakin toimii, mutta jos vertaa kolmeen aikaisempaan.
Jokainessa episodissa tunnelma on siistin painajaisunimaista ja kaikki eri henget on pahansuopia leffassa. Kauhukohtaukset ovat sisällöltään ennalta arvaamattomia ja absurdeja.
Jos tykkää vanhoista Japanileffoista, niin suosittelen.
katso liitettä 271604
USAn erikoisjoukut lähtevät lisätueksi omille Irakiin vuonna 2006.
Tätä leffaa odotin mielenkiinnolla, koska on Ex Machinan ja Annihiolitin ohjaajalta, koska oli kiinnostavaa nähdä minkälainen sotaleffa syntyy tollaisten leffojen ohjaajan käsissä. Tää tuntui kuitenkin poikkeavan ohjaajan omasta tyylistä, ei sillä et siinä olisi jotain vikaa.
En liioittele kun sanon et realistin sotaleffa koskaan. Kaikki osa-alueet on tehty niin aidosti kuin pystyy ja se mikä teki etenkin aidoksi johtui siitä, että tää leffa on tehty erikoisjoukkojen muistelmista Irakissa eräässä tehtävässä josta leffa kertoo. Kaikki ne strategiset toimntamallit ja eteneminen tehtävässä. Myös Kranaatin savuiset kadut, tankkien jyrinä, hävittäjien jytinä, aseiden laukaukset, raunioituneet talot, kaikki tuntuivat ruudun läpi teatterissa.
Leffa on sellainen että pitää ehdottomasti nähdä teatterissa, etenkin äänimaailman takia. Etenkin hävittäjät teki sellaista jytinää että. Visuaaliseti komean näköinen, jossa 4k pääsee hienosti oikeuksiinsa. Aivan ehdoton maininta on leffan mestari tasoinen kuvaustyyli miten kamera kiertelee ja kaartelee etenkin ampuma välikohtauksissa.
Leffan ehdottomasti isoin pointti on näyttää katsojalle kaunistelemattomasti millaista kauhua sota on. On sotilaista joita makaa suolet pihalla ja yhden jonka jalka on mäsänä, niin sen kaverin huutoa kuullaan oikesti varmaan puolituntia putkeen, samalla muut sotilaat on jo valmiiksi kusessa ja pitäisi pystyä toimimaan. Pelottava tunnelma on saatu kun ovat supussa talossa. Kun tulee tieto et joukoja lähestytään vihollisen toimesta. Tuossa kohtaa huomasin samanlaisuuden Ex Machinaan, et tietynlainen hiljaisuus jossa tuntee et asiat on menossa pahaan suuntaan, samanlainen vivahde oli selkeästi. Leffa on Pienimuotoinen 1h35min ja äärimmäisen tiivis ja intensiivinen paketti. Juoni tapahtuu melkein samassa paikassa koko ajan, siisti katsoa välillä tällaistakin.
Jos tykkää paljon sotaleffoista niin todella iso suositus
Tämä oli todella kova. Tilasin Amazonista 4K version, joten kuva- sekä äänimaailma oli aika passeli.
Aivan hullua ajatella, että nuoret jenkit (ja ajoittain NATO -liittolaiset) ovat joutuneet tuollaiseen (ja varmasti lukemattomiin samanlaisiin) taisteluun.
Aivan ilman mitään järkevää syytä.
Kyllä siellä Jenkeissä jotain osataan sotilaille oikein kouluttaa, kun tuollaisesta tilanteesta suurin osa selvisi hengissä. Itse lääkintä-alikessuna mietin, että mitenköhän noista tilanteista olisi selvinnyt.
Kirjoitan tätä heti leffan katsomisen jälkeen, joten siksi aika iso painotus tolle ”mikäköhän tämänkin sodan tarkoitus lopulta oli”.
Elokuvana aivan mahtavasti tehty. Koko ajan pidätti henkeä. Vaatii kyllä mielestäni ison kuvan ja kunnon äänentoiston.
Alkuteksti on jo todella siisti, kiehtova ja omaperäinen, joka meni jotenkin näin ”on olemassa taru, jossa jotkut tekevät niin aitoa musiikkia, että se rikkoo elämän ja kuoleman seinämän ja voivat manata esiin menneitä ja tulevia henkiä. lahja voi eheyttää sitä ympäröivää porukkaa mut kääntöpuolena se houkuttelee pahuutta puoleensa. Mielenkiintoisia ajatuksena tuollaiset uskomukset ja miten niitä on monissa eri mm alkuaikojen kulttuureissa ja uskonnoissa, vaikka en tiedä onko nuo vaan keksitty leffaan vai, mut siisti idea kuitenkin leffalle tuollainen.
Oli harvinaisen tyylikäs leffa toteutuksen tyyliltään ja tunnelmaltaan. Pidin paljon miten eräs kitara on keskiössä kutsuen pahuutta puoleensa ja liittyen synteihin. Leffan alussa voi jo aistia pahansuovan asian lähestymisen, alun kirkossa ruutuun tulee välähdyksiä mm punaisista silmistä ja pahuuden omavaa kitaran kaulaa tyyppi rutistaa tiukasti kiinni, joka antoi vihjeen katsojalle et joku mystinen yhteys kitaralla on karmivuuksiin (paholainen tuli musiikkini takia) ja tuossa kohtaa hypätään ajassa päivä taaksepäin, jolloin leffa varsinaisesti alkaa ja mitkä johti tuohon nyky kirkko hetkeen. välillä myös kuvataan tarkoituksella taivasta, kun pilvet peittävät pahaenteisen tunteen välittämiseksi auringon valoa. Sitten kun kapakkailta lähtee käyntiin, alkaa painajaismainen matka kohti pimeyttä. Se tunne siellä kapakan sisällä on jäätävän voimakasta.
Leffan keskeinen pointti liittyyy päähenkilö kaksosten kautta syntisyyteen, kuin myös yleisesti ihmisen syntisyyteen. On väkivaltaa, varkauksia, rasismia, orjuutta jne kaikenlaista pahaa ja yhdessä kohdassa kaveri sanookin toiselle, että lähde sinne kunnon kansalaisten luo ja jätä meidät tänne syntiseen paikkaan ja maailmaan. Leffan isona teemana syntisyyden lisäksi on käsittely valkoisten ja mustien välisestä asemasta, rasismista, rotueroista, mustien orjuudesta, Siihen liittyvien juttujen puolesta ja vastaan pohdiskelussa. Dialogi on tosi isossa osassa valkoisten ja mustien välisten asioiden kuvaamisessa. Myös blues musiikki on isosti yhteydessä syntiseen maailmaan, jossa mm kirkossa pappi sanoo bluesia soittavalle pojalleen, et tiputa kitara ja jätä tuollaiset synnit taaksesi.
Leffan ohjaaja taitavasti sekoittaa monia eri genrejä luoden niistä harmonisen kokonaisuuden. Blues musiikki todella hienosti siivittää kauhujen ja pelkojen välissä ihan omintakeista tunnelmaa ja leffan kuvaus on todella taidokasta. Erityismaininta ohjaajan tyylistä on kapakka tanssissa tapahtuvassa jutussa, jossa tulevaisuus ja menneisyys on samassa ajassa ja paikassa samaan aikaan ja tässäkin se bluesia soittava kaveri ja hänen kitara on kaiken takana. Hienoja näytttelijöitä, Michael B. Jordan tosi vakuuttava kaksoisroolissaan. Sitten mm Hailee Steinfild on aina ollut taitava näyttelijä, esim jo 2010 vuoden Kova kuin kivi:ssa jolloin pistin hänen näyttelytaidot merkille. PS lopputekstien jälkeen tulee hieno kohtaus jossa on hypätty 30- luvulta 90- luvulle.
Mä ihmettelen miten joillain onkin niin kiire leffasta lähteä, varsinkin kun aina välillä tulee noita kohtauksia lopuksi. Jään fiilistelemään musiikkia tms. ihan mielelläni vielä siinä vaiheessa itse.
Tämä oli itselleni yksi vuoden odotetuimmista kauhuleffoista. Barbarian-elokuvan ohjaaja/käsikirjoittajalta. Se jakoi mielipiteitä ja tämä uusin menee samoja latuja kerronnan, genrevaihteluiden ja kuvaustyylin saralla. Kannattaa siis varautua äkkinäisiin tunnelman muutoksiin elokuvan sisällä. Itselleni komedia on hankala laji, varsinkin sekoitettuna muihin genreihin, mutta tämä ohjaaja onnistuu kohdallani useammin.
Tarina kertoo siis pikkukaupungissa tapahtuvasta joukkokatoamisesta, jossa yhden luokan 17 oppilasta juoksevat yhtenä yönä ovesta ulos, jonka jälkeen heistä ei kuulu mitään. Yksi oppilas jää kuulusteltavaksi luokan opettajan kanssa.
Leffa on enemmän mysteeriä kuin kauhua. Muutama äkkisäikytys löytyy, mutta onneksi elokuva ei rakennu pelkästään niiden varaan. Cregger osaa rakentaa uhkaavaa tunnelmaa ja aina siihen ei tarvita kliseistä kauhumusiikkia. Joskus siihen riittää paikallaan pysyvä kamera ja henkilö, joka ei tiedä olevansa vaarassa. Tai taustalla tapahtuva liikehdintä yms.
Leffa on myös sopivan verinen ja brutaali tarvittaessa, mutta pääpaino on uhkaavassa ja painostavassa tunnelmassa.
Leffan huumoriosasto toimi itselleni jopa paremmin kuin ohjaajan edellisessä. Mutta osan kohdalla se voi vaikuttaa negatiivisesti kokemukseen. Samoin kerrontatyyli, jossa päähenkilö vaihtuu tietyllä hetkellä voi hieroa vastakarvaan. Itselleni nuo eivät olleet iso ongelma.
Oikeastaan ainoat miinukset tulevat muutaman
hahmon tarinoista, jotka eivät saaneet itseäni ihan yhtä kiinnostuneeksi kuin esim. opettajan ja sen jäljelle jääneen pojan tapaukset.
Mä luen Jerico myöhemmin ton Weapons arvostelun, ku ite ehkä menossa katsomaan ens viikon alussa tuota.
The Brutalist (2024)
Sodan jälkeisessä Euroopassa arkkitehti Laszlo pääsee Amerikkaan kohti parempaa elämää. Tosin hänen vaimonsa ja siskontyttönsä on jumissa euroopan maiden rajoilla.
Leffa kestää 3h20min ja oli kyllä iso katselukokemus. Mennään hienosti läpi ajanjaksojen ja ylä ja alamäkien kautta valtavaan hankkeeseen liittyen ja osittain sitä kautta etenkin todella mutkikkaisiin ihmisuhteisiin. Leffassa on hieno monivaiheinen juonenkulku, sekä tyyni ja intensiivinen kerronta, jossa tunnelma pysyy koko ajan kasassa. Laszlolle annettava arkkitehtuuri työ ja sen hankkeen ympärille rakentuu sellainen paine joka suunnasta vaikuttaen todella pahasti ihmisten välisiin suhteisiin ja yleiseen toimeentulemiseen. On erittäin vaikeita valintoja. olosuhteet ja vaihtoehdot.
Paljon ja monenlaisia taidokkaan ajatuksellisia tasoja osattu luoda leffaan. Laszlon arkkitehtuuri asia ei ole vain pelkkää hänen skillsejen kuvaamista työhön liittyen, vaan mies rakennelmien kautta kuvaa itsestään asioita päällimmäisenä kaipaus ja ajankulku / asioiden muuttuminen. Tuo onkin yksi leffan pääpointeista. Toinen on se että onko lopulta mikään vaivan arvoista, edistytään mut ollaan silti tavallaan samassa lähtöpisteessä. Oman paikkaansa kuulumisen kyseenalaistavuus liittyen mutkikkaisiin seikkoihin, moraali jne. Kolmas pääpointti on kuvata aidosti maahamuuttajien ja juutalaisten koettelemuksia, olosuhteita, oikeudenmukaisuutta. Lisäksi tuon ajan ameriikkaa mahdollisuuksien paikkana vaiko kun ei ole valinnan varaa? Myös juutalaisten omista periaatteista omaa sukujuurtaansa ja oikeuksia kohtaan käsitellään hienosti.
Adrian Brodyn hahmo Laszlo on hyvin surullinen, väsynyt ja toivoo, et vaimonsa ja siskontyttönsä pääsisivät pois Euroopasta ja tuossa oli tunnepitoisuutta saatu esiin. Myöhemmin kaiken kuormituksen (turhuuden) jälkeen hahmo murtuu ja jolloin alkaa suonensisäiset jutut. Adrien Brody on ihan huikea näyttelijä, miehen ei tarvitse kuin olla vaan ja on niin aito, ettei uskoisi näyttelyksi ja kannattelee osaltaan vahvasti leffaa. Guy pearce on myös tosi muuntautumiskykyinen näyttelijä, monissa leffoissa huomannut tuon. Felicity Jones vakuuttava fyysisesti sairaan ja muutenkin Laszloon, mieheensä liittyvien seikkojen takia hajalla olevana ihmisrauniona.
Eräänä yönä yhden koululuokan oppilaat mystisesti katosivat yön pimeyteen jokainen samaan aikaan klo 2:17 eivätkä ole tulleet takaisin. Hyvä / pelottava idea kauhuleffalle, kun jo ajatuksena creepy tuollainen, kun kaikki vaan häviää samaan aikaan jälkiä jättämättä, etenkin kun tapahtuu keskellä yötä pimeässä, tehden jutusta vielä karmivamman ja jonkin pelottavan pahansuopan läsnäolon asian liittymisen katoamisiin + se et kukaan ei ole yöllä näkemässä joukkokatoamista. Pelottava epätietous ja mystisyys vallitsee kaiken yllä.
Tapaus ravistelee realisesti koko koulua ja yritetään etsiä syyllistä ja ensin keihään kärjet osoittaa katoaneen luokan opettajaan. Leffassa on tosi tyylikäs rakenne, pitkin leffaa tulee useita jaksoja, mustaan rutuun tulee henkilöiden nimiä tasaisiin väliajoin, ja heidän näkökulmastaan seurataan tapahtumia, jotka liittyy jokainen omalla tavallaan leffan katoamisjuoneen. Vielä kiinnostavamman tuosta jaksopohjaisuus toteutuksesta tekee sen, että esim henkilö A jakso liittyy henkilö B jaksoon eli tapahtumat on yhdistetty linkittyen tosisiinsa ja vielä taitavalla tavalla koottua palapeliä jossa nivoutuu tapahtumat, jossa mysteeri hienosti aukeilee.
Alussa kertomani pelottavan idean lisäksi myös toteutus on todella pelottavaa ja taitavalla tavalla osattu tehdä. Hyvin painostavaa unihalvaus / valveunimaista tunnelmaa ja kohtia, jossa lyödään ruutuun katsojalle sen tason karmivan näköistä juttua että hyi hemmetti. Myös jump scareja, mut ite ollut aina sitä mieltä, jos alla on pohjana pelottava tunnelma, niin jump scaret on tosi mukavia lisukkeita, mutta silloin taas jos kauhuleffa nojaa noihin säikytyksiin, niin silloin ne on hirveetä kuraa. Äänimaailma oli hyvällä tavalla ihan hirveän kuuloista, voimistuvaa huutavaa ääniraitaa yhteydessä karuimpiin tuntui oikeasti psyykeen päälle. Kuvaus ja maskeeraukset oli myös hienoja.
Siinä vaiheessa kun alkaa selvitä katoamisten syy, joka oli erittäin creepya ja puistauttavan vinksahtanutta ja tuossa kohtaa touhu lähtee menee kyllä niin hävyttömälle tasolle koko ajan loppuun asti voimistuen, niin oikeasti nauratti ja ahdisti samaan aikaan monessa kohtaa. Ymmärrän miksi imdbn kuvauksessa oli dark comedy.
Tää on Nosferatun kanssa niitä todella harvinaisia nykykauhu timantteja.
Ei ole kauheasti ollut aikaa katsoa elokuvia mutta täällä suositelluista tuli katsottua kuitenkin seuraavat:
Jacob's ladder (1990) Mielenkiintoinen (tavallaan Vietnam-) elokuva joka herättää alussa paljon kysymyksiä mitä siellä sodassa oikein tapahtui (ja ylipäätään mikä tapahtuu oikeasti ja mikä ei) eikä kaikki olekaan niin kuin ensin saattoi olettaa. 8.5/10
Take shelter (2011) Tämä oli kyllä meikäläisen makuun erittäin hyvä elokuva. Tässäkään ei alusta alkaen osaa oikein sanoa mikä on homman nimi ja sitten jossain vaiheessa teki väärän päätelmän jota vahvisti erityisesti ruokasalissa tapahtuva välikohtaus ja Michael Shannonin vakuuttavasti näyttelemä kilahtanut monologi ja hajoaminen. Loppu aivan saakelin hieno ja pystyy kuitenkin yllättämään, loppukohtaus piti katsoa pari kertaa uudelleenkin kun aiheutti ihan kylmiä väreitä ja musiikit olivat pirun hienot... 9+/10
Zodiac (2007) Tästä oli kovat odotukset kun ohjaajana Fincher ja perustuu kuitenkin tositapahtumiin. Jostain syystä tämä ei minulle kuitenkaan erityisesti kolahtanut, en osaa täsmälleen sanoa miksi. Väkivaltakohtaukset olivat mielestäni jotenkin mitäänsanomattomia ja (ehkä siksi) turhia vaikka sarjamurhaajasta ja tämän teoistahan tämä elokuva kertoo. Esim. samaisen ohjaajan Seitsemän- elokuvan tapa näyttää vain väkivallan lopputulokset oli paljon ahdistavampi ja toimivampi. Elokuvassa oli kyllä hyviäkin kohtauksia; esim. Arthur Leigh Allenin kuulustelu työpaikallaan oli varsin kuumottava. Kokonaisuutena pitkä elokuva oli kyllä pienoinen pettymys. 7/10
Saint Maud (2019) Kauhugenren elokuvia ei nykyään tule paljoa katsottua kun tuntuu että kovin harva teos on oikeasti edes kohtalaisen hyvä eikä pelkästään tai lähinnä jump scare- kohtauksiin perustuvia jaksa enää. Tämä teos erottui kyllä ihan edukseen koska elokuvan teho perustui enemmän psykologiseen kauhuun ja hiljalleen kiristyvään ja ahdistavampaan suuntaan kiertyvään tapahtumien kulkuun. Päähenkilön uskonnolliset sekoilut toivat mieleen toisen hyvän samaan aihepiiriin liittyvän elokuvan Frailty (2001), jonka taisin jättää pois hyvien elokuvien listaltani mutta joka sinne kuitenkin kuuluu! Saint Maud saa plussaa myös ahdistavasta ja pahaenteisestä äänimaisemasta. Moni kohtaus on erityisen hienosti kuvattu, esim. sinänsä ei mikään merkittävä kohtaus mutta kun Maud kävelee rappusia yläkertaan niin sekä takana portaiden alaosassa että edessä ylhäällä on pimeää; yksinkertainen mutta tehokas kuvauskeino ja saa aikaan synkkää tunnelmaa. Loppukohtaus suhteellisen karu. 8/10
