Mitkä fiilikset jäi DC:stä? Widowmakerit ja DC-pohkeet on tietty perseestä, mutta tuliko kehitystä?
Saatat ehkä jo tietääkin, että meikäläiseltä kysyttäessä tulee lähes aina jonkinlainen essee...
DC tosiaan toimi lähes niinkuin olin ennakkoon olettanutkin. Hyvät lihasryhmät ottivat hienosti osumaa, mutta heikommissa ei puolestaan mitään merkittävää kehitystä tapahtunut, jos kehittyivät ollenkaan. Esimerkiksi selkä ja etureidet ottivat mukavaa hittiä, mutta meikäläisellä heikommat paikat kuten ojentajat ja sivuolat vaativat kyllä enemmän volyymia ja eristäviäkin liikkeitä. Samoin punnertavat liikkeet ovat mulla sarjapainollisesti paskoja ja niiden kehittämiseen tarvitsee enemmän volyyminsyklittelyä, kuin vain suoraa yhden sarjan balls-to-the-wall junttaamista joka kerta sarjapainoja (tai toistoja) lisäten. Johonkin Hammerin vipuvarsipunnerrukseen tuli kyllä ladottua 30kg lisää tuolla tyylillä, mutta tuo nyt ei mikään oikea liike ole ":D"
Sarjapainojen kasvatuksessa kulkee vähän sama juttu, eli vahvoille lihasryhmille saa latoa lisää levyjä joka kerta ja silti tulee samat toistotkin kuin viime kerralla. Heikommat liikkeet tai lihakset vaativat enemmän psyykkailua, mutta kyllä sieltä joka kerta tuli edes yksi toisto grindailtua lisää. Yhtään edistyneemmälle treenaajalle tämä ei vain välttämättä ole se paras ideologia, sillä ajatusmaailma "pakko suoriutua paremmin kuin viime kerralla tai liike vaihtoon" ajaa aika helposti suorittamaan vain liikettä ottamalla toistoja löysemmän tekniikan avulla ja unohtamaan lihaksen työstämisen. Monessa liikkeessä olisin varmasti itsekin saanut hilattua kiloja ylöspäin paljon enemmänkin, jos olisi tosiaan lähtenyt vain ja ainoastaan hakemaan niitä toistoja, ilman että ajattelee, kuinka hyvin se hauis nyt supistuu.
Widowmakerit tai DC-pohkeet eivät edes ole ohjelman mitään pahimpia jippoja vaan extreme stretching on oikeasti aivan sairasta puuhaa. Kuvittele, että olet juuri pumpannut widowmakerin kuolemaan saakka ja treenikaveri on avittanut viimeisen toiston ylös. Tuossa vaiheessa tekisi mieli vain lyyhistyä maahan haukkomaan happea, mutta vielä ei ole sen aika. Tutisevin jaloin laahustat lähimmän smithin/räkin luokse, laskeudut siitä sissikyykyn ala-asentoon ja yrität hengailla tuolla maitohapon ja veren täyttämiä reisiä repivässä venytyksessä. Rest-pauseista, widowmakereista ja DC-pohkeista tuli ihan arkipäivää, kun tuota junttasi joka treenissä, mutta extreme stretching sattui ensimmäisestä treenistä viimeiseen.
Tarkoituksena oli dieetin jälkeen ottaa todella rauhallisesti massaa reversellä eikä tehdä niinkuin tässäkin ketjussa useat, että kuukauteen isketään 8kg ruhoon. Ongelmaksi vain tuli se, ettei tällä tavalla tuntunut saavan painoa mitenkään ylöspäin ja kokoajan sai olla lisäämässä kaloreita. Ajatuksena oli aluksi, että nyt onkin helppo nostella painoa, kun tulee vain 3 treeniä viikkoon ja niissäkin vain muutama työsarja. Toisin kuitenkin kävi ja kaikki mitä kroppaan tunki käytettiin palautumiseen, kun vaa'an lukemien nostamisen eteen sai oikeasti taistella. Fysiikassa kuitenkin tapahtui ihan positiivisia muutoksia, joten ei mennyt ihan hukkaan koko treenijakso.
DC:n yksi merkittävimmistä anneista on täysin rehellisesti sanottuna, siitä saatava mentaliteetti ja asenne treenaamiseen. Kivunsieto ja irtiottokyky kasvavat ja jatkossa saa muistakin treenityyleistä ja ohjelmista enemmän irti, jos vain pystyy hyödyntämään tuota DC-asennetta. Kyllä mä suosittelen kaikkien kiinnostuneiden kokeilemaan tätä jossain sopivassa vaiheessa treeniuraa. Tietää sitten ainakin, sopiiko tällainen tyyli itselle vai ei. Kannattaa kuitenkin ensin lukea noita Doggpoundin ketjuja lävitse, että tietää, mitä on tekemässä ja alkuun toteuttaa ohjeita kunnolla useamman treeniblokin ajan ennen kuin lähtee clusterfuckkailemaan mitään joukkoon. Kyllä mäkin tulen varmasti jatkossa vielä soveltamaan Danten oppeja tulevissa treeniohjelmissa, kuten tälläkin hetkellä on jo vähän mietinnässä...
Kannattaako lisätä tonne joku setti ojentajia ja sivuolkia?
