Tuossa Tuomas Rytkösen tekstistä: (aika paljon turhaakin mukana)
Vertikaaliset vedot: leuanvedot ja ylätalja
Vertikaalisissa vedoissa leveän selkälihaksen, ison liereälihaksen ja muiden olkanivelen ojentajien työ korostuu. Tosin vertikaalistenkin vetojen yläasennossa liikkeen voi viedä loppuun siten, että tapahtuu myös voimakas lapaluiden adduktio eli lähennys, jolloin myös lapojen lähentäjät osallistuvat työhön voimakkaammin. Youdasin ym. (2010) tutkimuksen mukaan leveä selkälihas on selvästi kehon aktiivisin lihas leuanvetosuorituksessa.
Youdasin ym. (2010) tutkimuksessa havaittiin vastaoteleuanvedossa huomattavasti suuremmat rintalihasten ja hauisten aktiivisuudet kuin myötäoteleuanvedossa. Epäkkään alaosan havaittiin olevan selvästi aktiivisempi myötäoteleuanvedossa kuin vastaoteleuanvedossa (Youdas ym. 2010). Leuanvetosuoritus alkaa epäkkään alaosan ja rintalihasten aktivoinnilla, sitten liikeketjussa aktivoituvat alempi lapalihas, vinot vatsalihakset ja selän ojentajalihaksisto, mutta itse suorituksessa voimakkain aktiivisuus on leveissä selkälihaksissa ja hauiksissa (Youdas ym. 2010). Youdasin ym. (2010) tutkimuksessa ei havaittu eroa leveiden selkälihasten aktiivisuudessa myötä- ja vastaotteen välillä. Pyörivällä kahvalla (kuten renkaissa) suoritetussa leuanvedossa leveiden selkälihasten aktiivisuus on ainakin Youdasin ym. (2010) tutkimuksen mukaan hieman suurempaa kuin tangossa vedettäessä (Leslie ym. 2013). Niinpä leuanveto renkailla on yksi hyvä liikevariaatio yläselän lihasmassaharjoittelussa. Renkailla vedon voi aloittaa myötäotteella (kyynärvarsi pronatoituneena) ja päättää vastaotteella (kyynärvarsi supinoituneena). Tällaista leuanvetoliikkeen aikana tapahtuvaa kyynärvarren supinaatiota ei voi toteuttaa tangolla vedettäessä.
Luskin ym. (2010) ylätaljatutkimuksessa havaittiin myötäotteella suurempi leveän selkälihaksen aktiivisuus kuin vastaotteella ja ei havaittu eroja hauislihaksen aktiivisuudessa näiden otteiden välillä. Samoin Signorilen ym. (2002) ylätaljatutkimuksessa havaittiin suurin leveiden selkälihasten aktiivisuus myötäotteella. Leuanveto ja ylätalja ovat eri liikkeitä, vaikka liikesuunta onkin sama. Leuanvedon ja ylätaljavedon erilaiset yläselän lihasaktiivisuudet ovat hyvä esimerkki ihmisen hermolihasjärjestelmän monimutkaisesta toiminnasta ja siitä, että samankaltaiselta vaikuttava liike onkin hermojärjestelmälle jo jokseenkin erilainen koordinoitava. Nykyisen tutkimustiedon valossa vaikuttaakin, että leveää selkälihasta kehitettäessä ylätaljassa kannattaa valita myötäote, mutta leuanvedossa otteella ei ole väliä. Leuanvedossa on suurempi joukko pieniä lihaksia aktiivisena kuin ylätaljavedoissa, koska roikkuessa kehon asentoa joutuu stabiloimaan vedon aikana useilla lihaksilla. Muun muassa rintalihakset, epäkkään alaosa, selän ojentajalihas ja vinot vatsalihakset ovat melko aktiivisina leuanvetosuorituksessa (Youdas ym. 2010). Leuanveto onkin niin sanottu ”open skill movement” ja ylätalja niin sanottu ”closed skill movement”.
Signorilen ym. (2002) tutkimuksessa tutkittiin neljän eri ylätaljavariaation vaikutuksia leveän selkälihaksen, ojentajan pitkän pään, hartialihaksen takalohkon ja ison rintalihaksen aktivaatioon. Tutkimuksessa käytetyt ylätaljan variaatiot olivat leveä myötäote eteen, leveä myötäote niskan taakse, vastaote ja kapea myötäote eteen. Leveiden selkälihasten aktiivisuus oli sekä liikkeen konsentrisessa (veto alas) että eksentrisessä (ylöstulovaihe) vaiheessa suurinta leveällä myötäotteella eteen ja eksentrisessä vaiheessa leveiden selkälihasten aktiivisuus oli suurempaa leveällä myötäotteella niskan taakse kuin kapealla otteella eteen. Myös ojentajan pitkän pään aktiivisuus oli suurinta leveällä myötäotteella. Konsentrisessa vaiheessa takaolkapäiden aktiivisuus oli pienintä leveällä myötäotteella niskan taakse, joka kuulostaa allekirjoittaneesta oudolta käytännön kokemuksien valossa, sillä leuanveto niskan taakse tuntuu väsyttävän voimakkaasti takaolkapäitä. Eksentrisessä vaiheessa takaolkapäät olivat aktiivisemmat kapealla otteella kuin leveillä otteilla eteen tai niskan taakse. Ison rintalihaksen aktiivisuus oli vähäisintä leveällä otteella niskan taakse. (Signorilen ym. 2002). Mitä hyötyä tästä lihasaktiivisuusdatasta on sitten käytännön harjoittelemisen näkökulmasta? Ainakin se, että todistettavasti eri otevariaatiot vaikuttavat eri lihasten lihasaktiivisuuteen ylätaljassa. Niinpä eri otevariaatioiden käyttö on suotavaa sekä yläselän lihasten monipuolisen kuormittamisen että ärsykkeenvaihtelun näkökulmasta. Pullover (
Dumbbell Pullover) on enemmän rintalihasliike kuin selkälihasliike, sillä ison rintalihaksen aktiivisuus pulloverin aikana on huomattavasti suurempaa kuin leveän selkälihaksen aktiivisuus (Marchetti & Uchida 2011). Aloittelevilla voimaharjoittelijoilla selkälihasten maksimaalinen aktivoiminen yläselkäliikkeissä voi olla vaikeaa ja ammattilaisen tai kokeneen treenaajan opastus voi lisätä etenkin leveiden selkälihasten aktiivisuutta esimerkiksi ylätaljassa huomattavasti (Snyder & Leech 2009). Aloittelijoita saattaa auttaa yläselän aktivoinnissa myös se, että vetää liikkeen aluksi lavat yhteen ja tekee vedon vasta sitten. Niskan taakse vetäminen (ja niskan takaa punnertaminen) eivät sovi kaikille. Ilman riittävää liikkuvuutta liikkeet lisäävät olkanivelen seudun vammariskiä. Lisäksi toisilla ihmisillä hartianseudun synnynnäinen rakenne ei sovellu niskan taakse tehtäviin liikkeisiin (Delavier 2010, 33 ja 39). Etenkin ihmisten, joilla on pitkät kyynärvarret ja lyhyet solisluut, tulisi välttää niskan taakse tehtäviä liikkeitä (Delavier 2010, 39).
Luskin ym. (2010) ylätaljatutkimuksessa leveiden selkälihasten aktiivisuudessa ei ollut eroa huolimatta siitä vedettiinkö leveällä vai kapealla otteella. Ts. yleinen uskomus leveän otteen suuremmasta leveiden selkälihasten aktivoinnista vaikuttaa pelkältä uskomukselta. Oteleveys saattaa kuitenkin vaikuttaa siihen, mikä osa leveistä selkälihaksista supistuu voimakkaimmin. Leveällä otteella vedettäessä olkanivelessä tapahtuu paljon adduktiota eli lähennystä ja kapealla otteella lähes pelkästään olkanivelen ojennusta. Leveä ote ottaa hieman enemmän leveiden selkälihasten lateraali- eli sivusäikeisiin ja kapea ote ottaa hieman enemmän leveiden selkälihasten mediaali- eli keskisäikeisiin (Delavier 2010, 86–87). Koska eri otteilla ja oteleveyksillä samojen vetolihasten eri osat aktivoituvat hieman eritavalla, kannattaa lihasmassatreenissä käyttää erilaisia variaatioita vetoliikkeistä. Myös harjoittelun ärsykkeenvaihtelun toteuttamisessa eri liikevariaatiot ovat yksi tapa välttää akkommodaatiota eli monotonisesta harjoittelusta johtuvaa tasannevaihetta (tai kuoppaa) kehityksessä. Myös vetojen unilateraaliset eli yhdellä kädellä suoritetut variaatiot ovat yksi hyvä ärsykkeenvaihtelun tuoja yläselkätreeniin.