Mitä minun pitäisi tehdä?
Tavoitteena on vähärasvainen, hyvällä lihaserottuvuudella varustettu esteettinen fysiikka. Ihanteena varmaan se mens physique / jonkunsortin "ottermode". Miten pääsen sinne?
Lähtökohdat ovat mies, 26-vuotta, 178cm, 75kg ja rasvaprosentti huitelee tällä hetkellä lähellä pariakymmentä.
Aikoinaan olen treenannut säntillisesti kotona punnerruksia, leukoja, joogaa, ja monensorttista kestävyysliikuntaa, tiukalla VHH-ruokavaliolla ja tällöin rasvat pikkuhiljaa tippuivatkin tiettyyn pisteeseen asti. Vatsapalat erottui ja navan ympärillä oli enää donitsi rasvaa, josta ei päässyt eroon sitten millään. Pian tämän jälkeen alkoi satelemaan kommenttia, että syö nyt helvetti - jätkähän näyttää anorektiseltä, onko kaikki hyvin , käytätkö huumeita ynnä muuta varsin imartelevaa. Paino taisi olla siinä 67-68kg hujakoilla.
Tämän jälkeen aloitin n.1,5 vuotta sitten käymään salilla. On koitettu täältä löytyvää yksjakoista, kaksjakoista, kolmijakoista, nelijakoista - toistoina bodypainotteista ja voimapainotteista. Proteiinit ja lisäaineet syöty. Paino on noussut noin 74kg:n paikkeille, mutta raskaampi puntti ei tunnu kulkevan yhtään sen joutuisammin. Pääsääntöisesti nukkuminenkin pitäisi olla vähintään ok-tasolla, 7-8 tuntia yössä. Kaikki lisäkilot tuntuu kertyneen tasan tuohon vatsan ympärille ja rasvana.
Olen koittanut muutaman kerran "bulkata", mutta paino tuntuu lähtevän vaan rajusti kasvamaan, vaan sekään ei punttien nostamista tunnu juurikaan helpottavan. Kokeilu loppuu normaalisti lyhyeen, kun housut kiristävät väärästä kohdasta, vatsa kasvaa ja pelottaa lihoaminen. Miksi vain fläsää kertyy, vaikka ruoka pääosin oikeaa puhdasta ruokaa.
Cutilla taas kiristyy hermot, ei nouse oikein enää vanhatkaan painomäärät ja iskee pelko, että taasko minua pian sanotaan luurangoksi. Pitäisiköhän kumminkin "bulkata".
Ja noidankehä pyörii.
Ainoat "gainssit" joita on tehty, sai ensimmäisinä kuukausina salilla, mutta siihen on jäänyt - about samoilla painoilla saa vieläkin pumpata. Välillä vähentäen, välilä muutaman kilon enemmän. Tähtien asennosta riippuen.
Tulokset ovat nyt luokkaa (maksimeita tulee niin harvoin koitettua, ettei tiedä)
Penkki: 3*8= n.65kg
SJMV: 3*8= n.80kg
Kyykky: 3*8= n.65kg
Prässi: 3*8= n.150kg
Hauiskäännöt: 3*8= 10kg tai 12kg (kp)
Leuat: 3*8-7-6 (tavoitteena tehdä kahdeksan, mutta nuo samat menee lähes aina - ei lisäpainoja)
Tässä sitä nyt on junnattu jo yli vuosi. Ei riitä motivaatio enää samassa saatanassa jumitteluun.
Nyt kaikista ammattilaisjuomarahoista suuri arvostus. Mitä sinä suosittelisit tehtäväksi? Pitäiskö täs nyt bulkata vai pyrkiä rasvoista ennen bulkkia eroon? Paljonko kaloreita, millä markojakaumalla? Minkälaista ohjelmaa pitäisi tehdä? Apua.