Faidra sanoi:
Hmm, ei millään pahalla, mut ei kai se kahvi sulta mitenkään pois ole?
Ei se itseltä ole pois, mutta harmillista kyllä potilailta on.
Meillä ainakin oli laskettu potilasmäärän mukaan se kahvileivän määrä ym. mitä iltapäiväkahville keittiöstä osastolle tuli. Jos on useita omaisia, jotka haluavat myös kahvia ja pullaa, niin ikävämpi tarjota käytävän puolesta välistä asti potilaille ei-oota...
Onneksi aina sitä tarjoiltavaa on vähän ylimääräistä, niin ei muutama omainen kaatanut tilannetta, ei tarttenut lähteä hoitajan pikakiireellä osaston keittiöön leipomaan. :D
Lisäys: tietysti tää on aikakysymyskin. Eli kun omaiset usein sitten kyselevät myös läheisensä hoidosta ym. niin osastoilla, joissa on syötettäviä potilaita, se vie aikaa näiltä potilailta. Eli siinä kun seison ja kaadan kahvia omaiselle ja juttelen, niin jonkun potilaan pöydällä kahvi jäähtyy...
Ei siis millään kiukulla omaisia kohtaan, tai muuta. Tuli vaan mieleen näitä näkökulmia. Joskus tökähtelee asiat, esim. mulla silloin kun vihdoin pääsis istumaan kolme kertaa lämmitetyn mikroruuan ääreen (kun aina on tullut jotain keskeyttämään) ja hoitajien kahvihuoneen ovelle tulee omainen kyselemään läheisensä tietoja... Vaan minkäs teet, hoidat asian ja lämmität ruuan uudelleen.
En mä oikein usko, että uranvalinta olisi harkittava uudelleen, jos tällaisesta joskus napsahtelee. Kun ei napsahtele niille potilaille / omaisille. Miksei hoitaja saisi väsyä ja ärtyä, ilman että olisi valinnut ammattinsa väärin? Meinaan eiköhän muillakin aloilla olevat puhise, että hitto kun väsyttää ja kaikki meni mönkään tänään jne. Vai onko joku, jolla oikeasti kaikki päivät on aurinkoa ja hymyä ja ilomieltä, että ihanaa, mikään ei käy hermoille ikinä ja työni on täydellistä? Tosin hoitajakin saa valittaa enemmän kuin kotiäiti, kotiäidille vakiofraasi on jos sanoo, että väsyttää ja lapset käy hermoille: itsepähän valitsit, menisit sit töihin. :jahas:
Mun :curs: tänään yhä vaan se sama kuin jo useana päivänä: Miksen mä saa
mitään aikaan. Koti on sekaisin, lapset leikkii omiaan eikä edes ulkoilua saada aikaan. Mä vaan istun tässä tai makaan sohvalla tai yritän liikkua kierien tän mahan kanssa.
On ihanaa olla raskaana, kyllä, mutta musta on nyt loppua kohden tullut aikaansaamaton laiska möykky. Mies tekee kotityöt, lapset leikkii keskenään ja katsoo liikaa videoita jne.
Nytkin ajattelin siirtyä tästä sohvalle, ehkä osallistun lasten leikkeihin vaikka heiluttelemalla yhtä ponia tai barbieta noin assistenttina lapsen leikeissä. Osallistuvaa vanhemmuutta, just joo.
Olispa vaikka joku tuttavan teini-ikäinen, jonka vois palkata viemään nuo vaikka ulos, itse ei enää oikein jaksa. Pikku-ukko 1,5v juoksee pitkin pihoja niin lujaa, että mä en oikeasti liitoskipuineni pysy sen perässä, noloa. :D Sit kun sen hupia on esim. juosta parkkipaikalla autojen seassa tai vastaavaa fiksua, niin istu nyt sit katsomassa sen leikkejä kipittämättä itse koko ajan perässä...
Kauheaa valitusta, mutta no valitustopic tää onkin, hävettää vaan itseäkin tää kitinä. Kun sais itseään otettua niskasta kiinni ja mentyä pihalle. Tai jotain.
Mut nytkin vaan nukuttaaaaaaaa....