Punttimimmien virallinen "Mikä tänään vituttaa?" -thread

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PMLats
  • Aloitettu Aloitettu
Kyllähän tää elämä aika vuoristorataa on. Mä meen aina pohjan kautta ennen ku jotain hyvää tapahtuu. Onnekasta et on alan työpaikka jne mut ei se paljon lohduta sillon ku tuntuu et muu elämä on viturallaan. Tosin kai jotain hauskaa sattuu ku sitä ei oikeesti osaa edes odottaa.
Ja tänään se kaveri sit soitti...oli kuulemma ollu eka reissussa ja sit unohtanu puhelimen kotiin ja sen jälkeen kiireinen...Hm...No pääasia että soitti.

Emmah: mä oisin jättäny tän koulun kesken kyl jos en ois hoppuamalla kursseja käyny. Parempi nyt tää yks tutkinto (ei tosin ihan valmis viel) ku et lopettaisin joka koulun kesken. Yks vanha kaveri on lopettanu kaikki toistaseks kesken eikä siis oo vielä saanu mitään kasaan...

Paineita tulee myös töistä ku meinaa et alkaisin tohtoriks lukeen...Ei tunnu kyl ihan omalta se :D Ihme etten kunnianhimoissani siihenkin ala...Sen jälkeen tosin oisin takuuvarma vanhapiika...
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kyllähän täs on joka saakelin päivä valmis ottaa loparit muuten mut ei tosta kämpästä hetkessä eroon pääse...Ahdistaa kyl päivä päivältä enemmän eikä oikein auta ajatella muuta, kun "kerran avaa silmät ja valaistuu" niin sitä todellisuutta on vaikee enää mihkää maton alle lakaista. Ainoa rakastamani ihminen asuu täällä päin (ei siis äiti ja isä) :haart: ja häntä en voi koskaan saada :( , vaikka minusta pitääkin. Ja kun täältä muutan pois ni tuskin koskaan enää nähdään ees vilaukselta. Nyppii tää sinkun elämä mut vittuuks tekee kun ei kukaan nappaa. Joskus kadehdin oikein urakalla niitä jotka eroo pitkästä suhteesta ja saman tien löytää uuden ja kertovat olevansa onnellisia...
Mä en oo tollasta onnen päivää kokenu elämässäni viel kertaakaan... :rolleyes: Ja kevään ja kesän pitäs olla rakkauden aikaa... Ei mulla vaan koskaan :itku:
 
Eilen sain tietää keskenmenostani...mikä ei suinkaan ole vitutuksen aihe, ei ole voimaa olla vihainen ja vittuuntunut, lähinnä pohjattomana surullinen vain. Mutta se mikä alkoi jo todellakin lähentelemään melkoisen korkeata vitutusta oli se, kun tänään naisten polilla sitten istuksin ja odottelin että pikkuinen otetaan pois, niin siellä oli ainakin 3 teiniä mutsinsa kanssa.......siis että tiesi kyllä tarkkaan millä asialla ne siellä oli :wall: Eli aborttia hankittiin tietty...tuli vaan HIEMAN sellanen olo että voiko tää edes olla näin oksettavan epäreilua?!?!?!?!?! Paras ystäväni on nuorisotyöntekijä ja hän on aina tuskaillut sitä miten ne penskat siellä nuokkarilla naureskellen täyttelevät niitä aborttihakemuslomakkeita. Vi*** kun ne ei tajua mitään. Tai siis parempihan se on, että abortoivat kuin että alkais aivan penskana ittekin mammoiksi, mutta on se vaan niin väärin väärin väärin oikeasti!
 
Bizz: otan osaa :( Aina välillä kuulee näistäkin tytöistä/naisista, jotka eivät suostu käyttämään mitään ehkäisyä vaan abortti korvaa. Parhaimmat/pahimmat käy abortissa useamman kerran vuodessa, mikä nyt ei ainakaan luulis olevan yhtään terveempää kuin vaikka hormonaalinen ehkäisy.
Joskus tuntuu että lapsen haluavat ja ansaitsevat ei niitä saa, mutta penskoja sikiää niille, keille niitä ei pitäs missään nimessä antaa! Ja tällä en nyt tosiaankaan tarkoita palstan mammoja :)
 
Olen pahoillani, mitä hyvät sielunveljeni joudutte kestämään. Ajattelin kirjoittaa tähän threadiin hieman syvällisiä ajatuksiani :) Mun elämässä on tapahtunut kans ihan mitä sattuu, ja joskus tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa. Välillä jopa tuntui siltä, että samapa olla maan matosten syötävänä ja lähtee taivaaseen laulaan elviksen kans love me tenderiä ja Ayrton Sennan kans ottaan formula startteja. Tänään tuntuu kuitenkin, että on elämäni ihanin päivä, eikä vituta yhtään mikään. Olen ONNELLINEN :) Tehkää ensinnäkin hyvät ihmiset sitä, mikä tekee teidät onnelliseksi. Älkää opiskelko sellaista, mitä ette halua, elkääkä tehkö sellaista työtä, mitä vihaatte. Munkin mutsi naputtaa mulle että tee sitä ja tätä, mutta skit! Soitan sitten mutsille dr albanin ITS MY LIFE PIISIÄ. Mulla oli tarjolla neljä kesätyöpaikkaa,joista kolme oli parempi palkkaisia ja ns.parempia hommia oman alan jutuissa. Yksi niistä tavan duuni, huonommalla palkalla. Valitsin tavallisen hikiduunin, jossa on ihanat ja loistavat työkaverit,sekä mitä mahtavin työilmapiiri,VIIHDYN SIELLÄ!Koko sukuhan siitä heti älisee,mutta mitä sitten! Mitt liv beibe :) Niin karua kun se onkin, niin yksi elämä kaikille! Mitä hemmettiä siitä, mitä vanhemmat tai muut mäkättää, tää on meidän ainutkertainen tilaisuus ELÄÄ!! Tottakait vanhemmilla on elämänkokemusta ja sinällänsä viisaitakin ajatuksia, mutta loppujen lopuksi, me eletään täällä vain itseämme varten. Opiskellaan, tehdään töitä, reenataan->itseämme varten. Mä oon vihdoin oppinut sen, että ei kukaan tuu mun oven taakse koputtelemaan ja sanomaan, että dear Annie, tässä sulle onni. Se pitää itse hakea ja tehdä!Monet viimeaikaiset mun vitutuksen aiheet, on kuitenkin johtunut omista tekemisistäni ja valinnoistani. Vitutti, ku ei menny tentti paremmin, mutta voi minä tyttönen, olisin voinut lukea paremmin ja osata kaiken. Eli mun oma vika!Meidän omat valinnat ja tekemiset on usein sen onnen/epäonnen takana. Kaveri itki veromätkyistä.Verotuksesta voi ottaa selvää ja nostaa omaa veroprosenttia, turha niistä on itkee sen jälkeen ku veroehdotus on tullut. Vastoinkäymiset kuuluu elämään, ja joskus on paha olla. Se on ihan normaalia.Joskus tapahtuu myös sellaisia pahoja asioita, jotka ei oo meidän omassa vaikutuspiirissä.Sairauksia,onnettomuuksia,tapaturmia jne. Mä oon kuitenkin päässyt sinne onnellisuuden asteelle, että osaan käsitellä vastoinkäymiset ja käyttää kaiken vitutuksen positiivisiin asioihin. Kun tulee suru, niin surra saa ja pitääkin. Mutta eteenpäinkin on mentävä. Ku kerran jotenkin elää päivästä toiseen, ni miksi olla surullinen ja vittuuntunut, kun voi olla onnellinen ja iloinen, niin on ainaski miljoona kertaa kivempaa.Asiat jotka on tapahtunut, ei saa valitettavasti epätapahtuneeksi, mitä sitä jää murhehtimaan ja itkemään, vaan poletaan hei kohti uusia tavoitteita!
Mun rakkauselämä tökkii, lähinnä siksi, ettei sitä ole. Rakastua pamahdin yhteen mieheen, eikä se niin yhtään muhun. Aluksi olin hieman vihainenkin, että perhanan tyyppi, ku ei välitä musta. Mutta tunteet, ei me niitä voida itse päättää. Se, että joku ei rakasta mua tai pidä musta, ei oo sen pahuutta tai ilkeyttä, vaan ne on sen tunteet ja mä kunnioitan niitä. Enkä mä ole rasittava tai roikkuva lutka sen takia, että rakastan sitä, ne on vaan mun tunteet, enkä mä niille voi mitään. Tää oli mun uusin tajuntoni, ja ehkä siksi olen tänään niin himla onnellinen :)
Mitäkähän sitä tuli höpistyä :) Mitäpä sen väliä, mulle tuli tästä kirjoittamisesta hitsin hyvä olla. Tästä hetkestä lähtien aion elää ihan täysillä, ihan itseäni varten, ja ihan rehellisenä itselleni, mutta silti ja ennenkaikkea, muita ihmisiä ja heidän tunteitaan kunnioittaen. Toivon kaikille mimmeille ja uroille upeaa kesää ja ihanaa koko elämää. :haart:
 
Hyvää tekstiä Annielta! :thumbs:

Ja sitten omaan tämänpäiväiseen vitutukseen, joka on enemmänkin murhetta ja huolta: Taisin iloita liian nopeasti Muusa-kissamme paranemisesta - lääkekuuri kyllä tepsi diagnosoidun taudin oireisiin, mutta minun (ja muidenkin) silmiin kisu näyttää laihtuneelta, ja jotenkin tuntuu että se olisi vähän tavallista "väsyneempi" (vai olenko vain vainoharhainen? toivottavasti...) Eräällä kissa-aiheisella nettipalstalla epäiltiin jo selostamieni oireiden perusteella munuaisten vajaatoimintaa, joten tilasin kiireen vilkkaa ajan eläinlääkärille tutkimuksiin (onneksi pääsemme heti huomenna).

Tiedän, että munuaisvaivaiset kissatkin voivat elää oikean hoidon ja ruokavalion kanssa useita vuosia, mutta silti pelottaa (vaikkei tietysti pitäisi hutkia ennenkuin on tutkittu). Muusa on kuitenkin ensimmäinen kissani ikinä, ja yli 10 vuotta minulla ollut :(
 
Yskä valvottaa puolyötä ja aamulla ollaan töttöröllää. Salista kohta tauko kaksi viikkoa. Juuri kun rupesi treeni taas maistumaan. Vidun yskä. Kuole!

On hauskaa olla kokoajan tillin tallin taivasalla. Vätyttää :itku: ...
 
Annie Stark sanoi:
Tehkää ensinnäkin hyvät ihmiset sitä, mikä tekee teidät onnelliseksi. Älkää opiskelko sellaista, mitä ette halua, elkääkä tehkö sellaista työtä, mitä vihaatte.
Click to expand...

Niin, toimii jos tietää mitä haluaa mutta ei vaan uskalla. Toimii jos ylipäänsä haluaa mitään. Mutta miten voi tehdä jotain mistä pitää, jos elämässä ei enää ole mitään mikä tuottaa mielihyvää? Jos aamulla sängystä noustessa ei keksi mitään syytä, miksi nousta. Paitsi että sen verran vielä tässä on pinnistelty, että töihin on lähdetty vaikkei yhtään huvita. Saa nähä jääkö joku päivä lähtemättä :rolleyes:
 
No nyt kyllä vituttaa :curs: , duunikaveri lähti eilen vetään oltuaan duunissa 15minuuttia, sai kuulemma tarpeekseen. No ei siinä mitään, ymmärrän kyllä että tästä duunista voi välillä saada tarpeekseen. Arvatkaa vaan nyt huvikseen kuka tekee kahden ihmisen duunit ja parin viikon päästä kolmenkin kun yks jää kesälomalle!?! Kun tää duunikamu otti reilusti pari viikkoa sairaslomaa tähän vitutukseensa ja uhkasi, ettei se siihen luultavasti jää :rolleyes: . No tänään sitten alkaakin paskapilvet kasaantua pään ympärille heti aamusta kun järjestelmät tökkii ja mun pitäis saada ne kai toimimaan jotenkin. Ei kai auta muu ku :whip: ja pistää hihat heilumaan. Jää kyllä pakkiksella surfailu loppuviikolta :D Ai niin joo mähän lähden lauantaina 10 päiväksi Roomaan :lol2: :kippis1: Ehkä mä kestän tän pikku vitutuksen :thumbs:
 
Joku v-n munapää oli käyny viiltämässä mun pyörän kumin puhki ja kaikki ilmat pihalla :curs: . Minä :david: jätin sen bussiasemalle seminaarin ajaks ja hain sit vasta tänä aamuna takasin... Tästä lähin kuljetaan töihin ja takas sit kävellen. Onneks matkaa ei ole kun 3km suuntaansa mut pyörällä pääsis silti nopeemmin. Voi prkl! Hidastaa kulkemisia muutenkin :wall:
 
Minuu vähän ketuttaa kun oon TAAS kipeenä. :( Flunssanpoikasta on toivottavasti ei tämän pahemmaksi mene. Olin kuitenkin salilla tänään, tein kyllä vähän kevyemmin. En haluu luovuttaa ja tulla kunnolla kipeeksi, sitten menee taas ainakin viikko hukkaan treeneistä. Taisin vilustua lauantaina seminaarissa. Seinän vieressä tukka hulmusi ilmastoinnista.
:offtopic:
Ajattelin ostaa greipinsiemenuutetta, sen kuulemma pitäisi vahvistaa vastustuskykyä. Ei tarttuis kaikki pienetkin pöpöt. Onko kellään kokemuksia?
 
Bizz, voimia ja tsemppiä sulle! Itse saman kokeneena tiedän, ettei ole herkkua ei... Mä jouduin jonottamaan leikkuriin ihan päivystyksen aulassa sairaalassa, kaikkien ihmisten keskellä just tiedon saaneena (oli ultrassa todettu keskenmeno ja lääkäri totes, että odota tässä sairaalalla iltapäivään niin kaavitaan samantien).

Siinä voi hiukka pukata mietteitä jos samaa toimenpidettä odottaa joku oma-aloitteisesti keskeytyksen tekevä. Että missä on se maailman reiluus. Tai no, sitä ei kai ole.

Mut kaikenlaisesta selviää. :)

Mun päivän vitutus, tai no ei edes vituta vaan vähän sellainen surullinen olo, että miksi ihmisten pitää sotkea elämänsä eikä löytää sitä enää uudestaan. Meinaan eräs sukulaiseni saa nyt vihdoin tavoitteensa täyteen, ryyppää itsensä hengiltä. Elinaikaa muutama kuukausi maksakirroosin takia, viime yönä sydän pysähtynyt, elvytetty, makaa sairaalassa. Katotaan onko se nyt sitten menoa. Mikä se on, että se viina on niin hiton upea aine, että sillä pitää lotrata ja tuhota oma elämä - ja ohessa pilata muiden elämää. Ei se ole ollut tämän juopposukulaisen läheisilläkään helppoa. Itse olen ollut tyly ja aikanaan pistänyt välit poikki. Totesin, että mitään ei tapahdu, vaikka parannusta lupaa, ainut, mitä yhteydenpito aiheuttaa on se, että hän käyttää hyväksi. Tarvitsee kyytiä, apua, myötätunnosta lähtien vaikka mitä. Kun ei sitä juomista voi millään myötätunnolla lopettaa, niin eipä ole pidetty yhteyksiä.

Silti tuntuu kurjalta, että se nuori mies, joka hän oli, on nyt keski-ikäinen joka kuolee viinaan. Ei mihinkään muuhun, ihan siihen viinaan.
 
:curs: Se flunssa sitten iski kuitenkin. Nukkumiset olleet vähän mitä sattuu viimeisen viikon, ja lauantaina sain kylmää. Nyt nenä vuotaa ja melkein vissiin viluttaakin. :curs:
Toivottavasti tokenen pian, maanantaina lähtee lento epsanjaan... Ees jotain odotettavaa...
 
Just nyt vituttaa taas. Pienempi lapsi neljättä päivää kipeänä, ollaan oltu aika loukussa neljän seinän sisällä sen takia. Ollaan vähän ulkoiltu pikkumies rattaissa istuen, mutta muuten tässä vaan oltu. Miehellä menoa töiden jälkeen liki joka päivä, eilen ei tullut lasten hereilläoloaikaan kotiin, tänään ehkä ehtii. Huomenna lupas tulla ajoissa kun ei treenejä, mutta lauantai ja sunnuntai menee taas harrastuksen parissa.

Mä alan väsyä koko harrastukseensa. Tuli vielä valituksi sen lajin yhdistyksessä vastuutehtäviin. Lisää ajankulua siihen. Kolmena arki-iltana treenit, kotiin 20 maissa suurinpiirtein. Viikonloppuisin on nyt toukokuusta kesäkuuhun ollut yhtä viikonloppua lukuunottamatta jotain, joskus vaan yhtenä päivänä, joskus molempina. Nytkin lähtee aamulla ja tulee illalla takas la, su vähän lyhyempi päivä.

Mulla on yksinäinen olo, ja lapset on ihan kypsiä varmaan myös kun mä en jaksa enkä viitsi mitään.

Sit kun tää kolmas syntyy ja sama rumba jatkuu, niin siinä sitten päässä kilisee.

Mut miehellä on vaan kaksi vaihtoehtoa, painaa kuten nytkin tai lopettaa kokonaan. Välimahdollisuutta ei ole. Ei ole mahdollista tehdä vaan puolta määrää nykyisestä, se on kaikki tai ei mitään.

Joten kun en tahdo pakottaa lopettamaan hälle tärkeää harrastusta niin...

Väsyttää vaan tää, ainaiset menot, ja jos mä haluan salilla käydä edes pari kertaa viikossa niin siinä menee kaikki yhteiset illat perheen kanssa. Joten tulee jätettyä joskus treenit väliin, että voitais vaikka mennä ulos perheen kanssa kävelylle tai jotain. Hitto.
 
Bizz: aivan mielettömän paljon voimia ja jaksamista, otan todella osaa suruusi. Kävin saman läpi muutama vuosi sitten (raskaus oli todella toivottu) ja kesti aika kauan aikaa, ennen kuin siitä pääsi yli. Ensin tehtiin tähystysleikkaus ja kaavinta ja kuukausi myöhemmin vielä uusi kaavinta, koska lääkärin määritelmän mukaan sinne oli jäänyt vielä "roinaa". Roinaa, just joo. Minä kun kutsuin sitä lapseksi. Sitten kerrottiin, että sen leikkauksen takia kohdunulkopuolisen raskauden riski on kasvanut.


Juuri tänään(kin) vituttaa lukea pakkikselta treenijuttuja (silti luen niitä koko ajan), kun en vieläkään ole päässyt kolarista aiheutuneen niskajumituksen takia treenaamaan, enkä varmaan pääsekään ainakaan kuukauteen. Vahvojen kipu- ym. lääkkeiden takia meni ruokahalu eikä jostain syystä ole vieläkään aivan täysin palautunut, joten syön vähän turhan heikosti. Lihakset surkastuu silmissä. :curs: X10
 
Viimeksi muokattu:
Vittu tää työpaikka kusee! En halua palstalla sen enempää eritellä mut jos etukäteen ois tietäny että puolet asioista on pelkkää valetta tms niin oisin kiertäny kaukaa ja alkanu oikeesti lapiomaan ojaa! Ei oo muutenkaa helppoo muuttaa yksin hevon vittuun ilman tutun tuttua ja sit vielä päälle tällanen maanpäälinen helvetti! Vituttaa niin sikana että yöunet on ollu järestään sellaset hurjat 4h...
Lähtisin meneen tästä firmasta heti, jos tiedossa ei olisi täysi taloudellinen katastrofi :(
 
Täti, jonka 50- vuotisjuhlat olisi ensi viikonloppuna, on tänään saanut sydänkohtauksen. Vituttaa suunnattomasti. Toivottavasti täti toipuu nopeasti.
 
Kokonaiset kaks päivää kesälomaa edessä ja ollaan lähdössä Helsinkiin ja mulla on niin hemmetin kipeä pää ja kurkku! Ja aivastelen koko ajan. Sen tietää just mitä tää tarkoittaa... :wall:
 
Perkeleen perkele :curs: . Tilttas sitten eilen koneesta naytto, joten ei paljon nettailla. Tassakin paskassa ei toimi aakkoset, enka ees paase tata kayttamaan saannollisesti. Taytyy ostaa uus naytto :wall: . Tulee pakkisvajaus nyt... :curs:
 
Tällä viikolla en ole saanut öisin unta kun muutaman tunnin kerrallaan. Treenit kulkeneet kuitenkin loistavasti edellisiin viikkoihin nähden. Kunnes tuli perjantai, työ stressasi, väsyttikin jo ja räkäkin alkoi valumaan. Aaaargh! :curs: No lauantaina olis ollut herätys 02.30, neljäksi töihin, mutta söinkin aamupalaa jo kahdelta aamuyöllä, kun uni ei halunut tulla ei millään ja vatsassa huutava nälkä. Joka paikkaa särki ja imusolmukkeet, mitkälieneekän kaulassa, olivat niiiiin helvatun kipeät että! Siinä väänsin kättäni itseni kanssa menenkö töihin vai en. Pystynkö olemaan kylmässä 9h kun muutenkin sai kyyryssä kävellä jalkakramppien ja alkavan kuumeen houreessa. Soitin töihin, en tule. Olen kipeä. Hirveät selitykset, miksi en pääse maitokaappia täyttämään. Ja niiiiin huono omatunto, ihan kuin olisin valehdellut olevani kipeä.
Vihastuttaa toisinaan näyttäytyvä liika kiltteyteni, kun en uskaltaisi edes töistä sairikselle jäädä. En halua luuserin leimaa. Aaaaaargh!!!!
Nooh, mutta nyt on sunnuntai, kuume hellittänyt, tosin kurkkukipu voimistunut, äitin & isin luona sairastelemassa (kotona yksinolo ahdistaa, varsinkin sairaana), niin ehkä se elämä pikkuhiljaa hymyilee.. Vaikka ensi perjantaina loman alkaessa ja lauantaina särkkikseen lähtiessä :)
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom