Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

[kekkis]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Tässä tarinani lyhyesti. Olen reilu kolmekymppinen aktiiviliikkuja (en kilpaurheilija).

Aktiiviliikuntaa harrastin oikeastaan koko lapsuuteni (jalkapallo ja jääkiekko) ja aikuisiällä sama homma, mutta hönstäsarjoissa. Pari viimeisintä vuotta meni meni kuitenkin enemmän ja vähemmn sohvaperunana (liikuntaa vain kerran tai kaksi viikossa) ja aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen. Pudotin painoa (5kg) ja aloin käymään salilla. Reilu vuosi sitten vaihdoin urheilukärpäsen piston saaneena crossfittiin, jota olen nyt harrastanut reilu 1,5 vuotta. Treenimäärät vaihtelevat 3-5 kertaan viikko (useimmiten 3-4). Välillä pidän ns lepoviikkoja, jolloin en harrastanut raskasta liikuntaa ollenkaan. Vain palauttavia kävelylenkkejä. Seuraan treenimääriäni päiväkirjalla ja olen pitänyt huolta lepopäivistä. Ruokavalioni on niin sanoitusti terveellinen. Syön joka päivä hiilareita. Joskus lounaalla valitsen salaatin. Gluteeniton ruokavalio on ollut kuvioissa reilun vuoden. Aloitin sen testaamalla, että onko siitä apuja mun vatsavaivoihin. Olihan siitä. Ei turvota enää.

Viime marraskuussa vaihdoin työtehtäviäni ja tästä tuli stressiä. Yöunet menivät huonommiksi. Nukuin ns koiran unta, eli torkkuja. Olo oli levoton nukkumaan mennessä. Ei millään pystynyt rauhoittumaan. Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Stressiä hoidin liiikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. En tajunnut keventää urheilusta. Univaikeuksia hoidin melatoniinilla ja lihasrelaksanteilla vaihtelevalla menestyksellä. Ei hyvä. Syytin stressiä, joka menee kyllä ohi... Fyysisinä oireina mukaan tuli palpitaatio, eli sydämen lisälyönnit. Niitä esiintyy etenkin levossa.

Tällä kombolla mentiin sitten marras-, joulu ja tammikuun alku. Jossain tammikuun loppupuolella tuli sitten romahdus. Kyykkypäivän jälkeen olo oli todella huono. Tärinää käsissä, mieliala meni todella itkuiseksi ja ruokakaan ei oikein maistunut. Tuli ns breakingpoint, jonka jälkeen totesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Osasin vasta tässä kohtaa epäillä ylikuntoa ja marssin lääkärin pakeille. Sain lähetteen urheilulääkärille, jossa todettiin sympaattisen hermoston ylikunto. Tästä alkoi urheilun suhteen lepo. Olen 7 viikon aikana tehnyt vain kevyitä kävelylenkkejä. Sairauslomaa töistä en halunnut. Koen, että työssäkäyminen pitää minut jonkinlaisessa päivärytmissä. Kotona kököttäminen aiheuttaa ainakin mulle päänvaivaa henkisellä puolella. Ei siellä yksi oikein viihdy.

Tämän jälkeen henkiset oireet pahenivat. Nukahtamisvaikeudet olivat niin pahoja, että sain niihin avuksi opamoxia. Tämä kuuri jäi valitettavasti päälle noin kuukauden päiviksi. Jäin niihin henkisesti koukkuun ja en uskaltanut mennä nukkumaan ilman niitä. Opamoxin käytön jälkeen paheni ahdistus ja sain lieviä paniikkikohtauksia. Alkoi ns negatiivinen kierre. Ajattelin aina vain pahinta ja en millään saanut ajatuksia kuin ylikuntoon ja oireiden tulkitsemiseen. Koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus, "mikä minussa on vikana" ja "miksi munulla on näin kurja olo". Näiden seurauksena aloin huomata itsessäni lieviä masennuksen oireita ja tästä johtuen marssin uudestaan lääkärin pakeille, josta sain lähetteen psykiatrille ja psykologille. Päädyin aloittamaan cipralex-lääkityksen uudestaan vuoden tauon jälkeen omasta tahdostani. Mulle aikanaan määrättiin cipralexiä saman tyyppisiin oireisiin, kun stressitasot menivät yli ja sain paniikkikohtauksia. Söin lääkettä vuosia ehkäisemään näitä kohtauksia ja niistä oli apua. Viimeisinä vuosina kuitenkin totesin, että nyt on aika kokeilla ilman. Olen luonteeltani herkkä persoona ja ns murehtija. Suvussani on samantyyppisiä oirehtijoita, joten tämä voi olla myös periytyvää. Nyt cipralexiä ajetaan takaisin ylös ja siinä ollaan jo toisella viikolla. Vittumaisimmat aloitusoireet ovat siis jo takana päin. Tuntuu, että mielialan suhteen olen jo päässyt hieman eteenpäin. En enää esim puhkea itkuun ihan joka asiasta.

Eilen päätin kokeilla urheilemista. Tein kevyen hikijumpan. Poljin 30 min kuntopyörää ja tein kevyesti ilmakyykkyjä ja vatsalihaksia. Illalla palasi sitten oireet. Hermostunut olo ja mieliala heitteli kovasti. Nukkuminen ei meinannut millään onnistua. Vasta puolikkaalla opamoxilla nukahdin. Tänään siitten jumalattoman väsynyt, kun unta ei tullut kuin tuo 5 tuntia.

Ylikunnosta toipumisessa olisi tärkeää löytää levollinen olo. Tapa rentoutua. Varsinkin tämä on mulle todella hankalaa. Olen jumalattoman stressaantunut melkein koko ajan sieltä marraskuusta asti. Tammikuussa oli pari viikkoa talvilomaa, jolloin stressi hieman hellitti. Tähän stressinhallintaan toivon saavani apuja psykologilta ja olenkin sieltä jo jotain saanut. Olen tehnyt mm hengitysharjoituksia. Uskon myös, että cipralexin ottaminen takaisin kuvioihin on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se tasaa mun mielialaa ja en ole niin altis paniikkikohtauksille. Niiden vaikutus kun näkyy aina usean päivän ajan ja ne itsessään lisää stressiä ja masentuneisuutta.

Lueskelin tätä ketjua. Ilmeisesti muillakin ylikunto on aiheuttanut psyykkisiä oireita? Onko teidän oireet olleet yhtä vakavia? Onko erityisiä vinkkejä tähän tilanteeseen?

Sen tiedän, että kukaan ei pysty kertomaan kuinka kauan toipuminen kestää. Selkeästi kahdessa kuukaudessa en ole päässyt asiassa vielä kauheasti eteenpäin. Tämä on yksi asia, joka tietysti lisää sitä omaa tuskaisuutta. Ennen kun se arki oli täytetty urheilulla, joka toi mielihyvää. Nyt se on poissa. Tuntuu, että tämä kaksi kuukautta on enemmän ja vähemmän mennyt psyykkeen kanssa taistellen. Millään ei itselleen halunnut myöntää, että omaa masennuksen oireita. Jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että se tulee näin puskista. Ilman mitää loogista syytä.

Kekkis

 

[salittaja95]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Tässä tarinani lyhyesti. Olen reilu kolmekymppinen aktiiviliikkuja (en kilpaurheilija).

Aktiiviliikuntaa harrastin oikeastaan koko lapsuuteni (jalkapallo ja jääkiekko) ja aikuisiällä sama homma, mutta hönstäsarjoissa. Pari viimeisintä vuotta meni meni kuitenkin enemmän ja vähemmn sohvaperunana (liikuntaa vain kerran tai kaksi viikossa) ja aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen. Pudotin painoa (5kg) ja aloin käymään salilla. Reilu vuosi sitten vaihdoin urheilukärpäsen piston saaneena crossfittiin, jota olen nyt harrastanut reilu 1,5 vuotta. Treenimäärät vaihtelevat 3-5 kertaan viikko (useimmiten 3-4). Välillä pidän ns lepoviikkoja, jolloin en harrastanut raskasta liikuntaa ollenkaan. Vain palauttavia kävelylenkkejä. Seuraan treenimääriäni päiväkirjalla ja olen pitänyt huolta lepopäivistä. Ruokavalioni on niin sanoitusti terveellinen. Syön joka päivä hiilareita. Joskus lounaalla valitsen salaatin. Gluteeniton ruokavalio on ollut kuvioissa reilun vuoden. Aloitin sen testaamalla, että onko siitä apuja mun vatsavaivoihin. Olihan siitä. Ei turvota enää.

Viime marraskuussa vaihdoin työtehtäviäni ja tästä tuli stressiä. Yöunet menivät huonommiksi. Nukuin ns koiran unta, eli torkkuja. Olo oli levoton nukkumaan mennessä. Ei millään pystynyt rauhoittumaan. Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Stressiä hoidin liiikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. En tajunnut keventää urheilusta. Univaikeuksia hoidin melatoniinilla ja lihasrelaksanteilla vaihtelevalla menestyksellä. Ei hyvä. Syytin stressiä, joka menee kyllä ohi... Fyysisinä oireina mukaan tuli palpitaatio, eli sydämen lisälyönnit. Niitä esiintyy etenkin levossa.

Tällä kombolla mentiin sitten marras-, joulu ja tammikuun alku. Jossain tammikuun loppupuolella tuli sitten romahdus. Kyykkypäivän jälkeen olo oli todella huono. Tärinää käsissä, mieliala meni todella itkuiseksi ja ruokakaan ei oikein maistunut. Tuli ns breakingpoint, jonka jälkeen totesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Osasin vasta tässä kohtaa epäillä ylikuntoa ja marssin lääkärin pakeille. Sain lähetteen urheilulääkärille, jossa todettiin sympaattisen hermoston ylikunto. Tästä alkoi urheilun suhteen lepo. Olen 7 viikon aikana tehnyt vain kevyitä kävelylenkkejä. Sairauslomaa töistä en halunnut. Koen, että työssäkäyminen pitää minut jonkinlaisessa päivärytmissä. Kotona kököttäminen aiheuttaa ainakin mulle päänvaivaa henkisellä puolella. Ei siellä yksi oikein viihdy.

Tämän jälkeen henkiset oireet pahenivat. Nukahtamisvaikeudet olivat niin pahoja, että sain niihin avuksi opamoxia. Tämä kuuri jäi valitettavasti päälle noin kuukauden päiviksi. Jäin niihin henkisesti koukkuun ja en uskaltanut mennä nukkumaan ilman niitä. Opamoxin käytön jälkeen paheni ahdistus ja sain lieviä paniikkikohtauksia. Alkoi ns negatiivinen kierre. Ajattelin aina vain pahinta ja en millään saanut ajatuksia kuin ylikuntoon ja oireiden tulkitsemiseen. Koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus, "mikä minussa on vikana" ja "miksi munulla on näin kurja olo". Näiden seurauksena aloin huomata itsessäni lieviä masennuksen oireita ja tästä johtuen marssin uudestaan lääkärin pakeille, josta sain lähetteen psykiatrille ja psykologille. Päädyin aloittamaan cipralex-lääkityksen uudestaan vuoden tauon jälkeen omasta tahdostani. Mulle aikanaan määrättiin cipralexiä saman tyyppisiin oireisiin, kun stressitasot menivät yli ja sain paniikkikohtauksia. Söin lääkettä vuosia ehkäisemään näitä kohtauksia ja niistä oli apua. Viimeisinä vuosina kuitenkin totesin, että nyt on aika kokeilla ilman. Olen luonteeltani herkkä persoona ja ns murehtija. Suvussani on samantyyppisiä oirehtijoita, joten tämä voi olla myös periytyvää. Nyt cipralexiä ajetaan takaisin ylös ja siinä ollaan jo toisella viikolla. Vittumaisimmat aloitusoireet ovat siis jo takana päin. Tuntuu, että mielialan suhteen olen jo päässyt hieman eteenpäin. En enää esim puhkea itkuun ihan joka asiasta.

Eilen päätin kokeilla urheilemista. Tein kevyen hikijumpan. Poljin 30 min kuntopyörää ja tein kevyesti ilmakyykkyjä ja vatsalihaksia. Illalla palasi sitten oireet. Hermostunut olo ja mieliala heitteli kovasti. Nukkuminen ei meinannut millään onnistua. Vasta puolikkaalla opamoxilla nukahdin. Tänään siitten jumalattoman väsynyt, kun unta ei tullut kuin tuo 5 tuntia.

Ylikunnosta toipumisessa olisi tärkeää löytää levollinen olo. Tapa rentoutua. Varsinkin tämä on mulle todella hankalaa. Olen jumalattoman stressaantunut melkein koko ajan sieltä marraskuusta asti. Tammikuussa oli pari viikkoa talvilomaa, jolloin stressi hieman hellitti. Tähän stressinhallintaan toivon saavani apuja psykologilta ja olenkin sieltä jo jotain saanut. Olen tehnyt mm hengitysharjoituksia. Uskon myös, että cipralexin ottaminen takaisin kuvioihin on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se tasaa mun mielialaa ja en ole niin altis paniikkikohtauksille. Niiden vaikutus kun näkyy aina usean päivän ajan ja ne itsessään lisää stressiä ja masentuneisuutta.

Lueskelin tätä ketjua. Ilmeisesti muillakin ylikunto on aiheuttanut psyykkisiä oireita? Onko teidän oireet olleet yhtä vakavia? Onko erityisiä vinkkejä tähän tilanteeseen?

Sen tiedän, että kukaan ei pysty kertomaan kuinka kauan toipuminen kestää. Selkeästi kahdessa kuukaudessa en ole päässyt asiassa vielä kauheasti eteenpäin. Tämä on yksi asia, joka tietysti lisää sitä omaa tuskaisuutta. Ennen kun se arki oli täytetty urheilulla, joka toi mielihyvää. Nyt se on poissa. Tuntuu, että tämä kaksi kuukautta on enemmän ja vähemmän mennyt psyykkeen kanssa taistellen. Millään ei itselleen halunnut myöntää, että omaa masennuksen oireita. Jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että se tulee näin puskista. Ilman mitää loogista syytä.

Kekkis

Oma ylikunto/uupumus kestänyt 6vuotta mutta tietoisesti 6kk about. Samoja oireita ja lisänä pitkä lista muunlaisi. 6kk treenaamatta ja kroppa jonkun verran rauhoittunut, mieli vielä masentunut, munaton olo, ahdistaa, pelottaa koska pääsis terveeks. Urheilupsykan luona käyn ja hänen mielestä ei masennuslääkkeet auta, itse ehkä ottaisin, täytyy vielä kysyä. Urheilutausta 12v lätkää josta ihan kilpatasolla, salia 3v, yms omat lenkit sun muut. Pitkä ja vittumainen tie......

 

[AHD]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Täällä taas. Tunnaritkin tuli unohdettua
Itsellä takana n. 11 vuoden ylikunto, josta vihdoin selvitty. Urheilu taas maistuu ja ennenkaikkea siihen osaa suhtautua rennosti. Tulee pidettyä lepoviikkoja ja tehtyä lihashuoltoa.

Ainoa mikä on jäänyt projektista kummittelemaan on paniikkikohtaukset. Aloin saamaan keskivaikeita paniikkikohtauksia myös työpaikan vaihdon yhteydessä -07. Niitä tulee edelleen aika lailla viikoittain tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Söin Seroxatia kaksi vuotta, josta olikin hyvin apua kohtauksiin ja varmasti stressiin muutenkin. Nyt viimeiset 1v 3kk olen ollut ”luomuna” enkä enää ajatellut lääkkeisiin palata. Kohtaukset ovat täysin perseestä jos ollaan rehellisiä, mutta minkäs teet? Ajoin itseni totaalisen loppuun liikunnalla ja stressillä ja tämä on nyt se hinta mitä omasta tyhmyydestä joutuu maksamaan, ehkä koko loppuiän. Kohtausten kanssa oppii kyllä elämään välillä paremmin ja välillä huonommin. Hyvää on se, että ne koko ajan laimenevat eikä niiden jälkeinen stressaus ” mitä muut ajattelee minusta” ole enää niin pahaa jos sitä on ollenkaan. Se on myös hyvä muistaa, että kukaan ei pidä sinua epänormaalina jos sinulla on paniikkihäiriö. Itse olen saanut pelkästään hyvää palautetta niiltä ihmisiltä joille olen asian kertonut. Pitää mennä pystypäin eri tilanteisiin ja olla välttelemättä tilanteita, sillä se vain pahentaa asioita. Kohtaus tulee jos tulee. Vaikka itse aika hyvin olen oppinut elämään asian kanssa ja hyväksymään sen niin kyllä kohtauksiin aina luuseri- ja kasvonsa menettämistunne liittyvät mikä ei todellakaan ole kivaa. Tämä alentumisen tunne / masennusfiiliksethän voi niin kuin sanot jäädä päälle päiviksi, joten niistä pitäisi päästä kohtuu nopeasti yli. Kohtauksiahan tulee helpommin mitä stressaantuneempi olet niin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Sinulla nämä eivät taida vielä kovin pahoja olla ja olet huomannut ne sekä hakenut apua, mikä on erittäin hyvä asia toipumisen kannalta. Itse kitkuttelin parisen vuotta asian kanssa enkä kertonut asiasta kenellekään mikä tietenkin vain pahensi tilannetta. Kaikki mahdollinen apu vaan käyttöön. Aiheestahan on kirjallisuutta myös reilusti joihin kannattaa tustustua.

Itse koen, että mielialalääkkeitä vielä parempi asia oli Mindfullness tai sitten ainakin nämä yhdessä. Ilman Mindfullnesta tuskin olisin tässä. Siinähän keskittyminen suunnataan hyväksyvästi tähän hetkeen, joka auttaa hyvin myös stressin hallinnassa kun ei turhaan pähkäile kaikkia maailman asioita. Pitkäjänteistä harjoittelua tämä toki vaatii, mutta kannattaa kokeilla. Anneli Litovaaran harjoitteet loistavia.

 

[Minihiiri]

mä olen huomannu et stressaantuneena ja väsyneenä hengitän tosi pinnallisesti, siitähän tottakai tulee heikko ja huono,väsyneempi olo. Oon yrittäny kiinnittää huomiota yläkropan rentouteen ja hengitykseen ja siitä on ollu hurjasti apua kannattaa kokeilla, sillä itellä tulee herkästi paniikkikohtauksen oireita. Akuutti-ohjelmassa oli hyvää juttua stressaantuneena liikkumisesta, usein kun itsekin ajattelee että on vähä väsy ja stressi, meenpä vetää kunnon hikitreenin jonka jälkee olo on vielä väsyneempi, niin ei siitä oo mitään hyötyä sillon haittaa vaan. Tämän ku muistais tulevaisuudessakin, että kuin tärkeä se stressitön elämä, lepo ja fiksut treenit on. Tsemppiä!

 

[salittaja95]

Miten onko pakkiksella ylikunnosta toipuneita?? Minkälainen fiilis ja ylipäätään elämänhalu/motivaatio

 

[Broteiini]

Miten onko pakkiksella ylikunnosta toipuneita?? Minkälainen fiilis ja ylipäätään elämänhalu/motivaatio

Kaikki kunnossa, elämä maittaa ja treenit kulkee jne. Lepopäiviä maltan pitää enemmän sekä keventää ohjelmaa, jos kroppa laittaa viestii ettei jaksa. Oma tapaushan ei tosin ollut kaikista rajuin, reilu puol vuotta täysin treenaamatta, sitten pikkuhiljaa kävelyn kautta treenien pariin. Kovaa treenasin 10kk sen jälkeen, kun kroppa totaalisesti hyyty. Kilpirauhasen vajaatoiminnan hommasin siinä samalla, joten vaikea arvioida kuinka paljon tuo vaikutti toipumiseen ja muuhun, kun lääkitystä säädettiin kohilleen jne. Tyroksiinia tulen syömään elämäni loppuun, mutta muuten olen toipunut kyllä täysin.

 

[Babych44]

Kaikki kunnossa, elämä maittaa ja treenit kulkee jne. Lepopäiviä maltan pitää enemmän sekä keventää ohjelmaa, jos kroppa laittaa viestii ettei jaksa. Oma tapaushan ei tosin ollut kaikista rajuin, reilu puol vuotta täysin treenaamatta, sitten pikkuhiljaa kävelyn kautta treenien pariin. Kovaa treenasin 10kk sen jälkeen, kun kroppa totaalisesti hyyty. Kilpirauhasen vajaatoiminnan hommasin siinä samalla, joten vaikea arvioida kuinka paljon tuo vaikutti toipumiseen ja muuhun, kun lääkitystä säädettiin kohilleen jne. Tyroksiinia tulen syömään elämäni loppuun, mutta muuten olen toipunut kyllä täysin.

Mielenkiinnosta kysyn kun itsellä samat oireet ja kilpparilääkitys, että minkä kokonen sun annostus on tällä hetkellä? Ja kuinka kauan sen oikeen annoksen löytämiseen meni, pitkäjänteistä puuhaa se on, kun hitaasti tarvii tehdä nostot ja laskut..Itsellä ei aina siihen maltti riitä, kun varsinkin vajaatoimintaisena on vaikeaa/mahdoton töissä olla välillä

 

[marlin]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Tässä tarinani lyhyesti. Olen reilu kolmekymppinen aktiiviliikkuja (en kilpaurheilija).

Aktiiviliikuntaa harrastin oikeastaan koko lapsuuteni (jalkapallo ja jääkiekko) ja aikuisiällä sama homma, mutta hönstäsarjoissa. Pari viimeisintä vuotta meni meni kuitenkin enemmän ja vähemmn sohvaperunana (liikuntaa vain kerran tai kaksi viikossa) ja aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen. Pudotin painoa (5kg) ja aloin käymään salilla. Reilu vuosi sitten vaihdoin urheilukärpäsen piston saaneena crossfittiin, jota olen nyt harrastanut reilu 1,5 vuotta. Treenimäärät vaihtelevat 3-5 kertaan viikko (useimmiten 3-4). Välillä pidän ns lepoviikkoja, jolloin en harrastanut raskasta liikuntaa ollenkaan. Vain palauttavia kävelylenkkejä. Seuraan treenimääriäni päiväkirjalla ja olen pitänyt huolta lepopäivistä. Ruokavalioni on niin sanoitusti terveellinen. Syön joka päivä hiilareita. Joskus lounaalla valitsen salaatin. Gluteeniton ruokavalio on ollut kuvioissa reilun vuoden. Aloitin sen testaamalla, että onko siitä apuja mun vatsavaivoihin. Olihan siitä. Ei turvota enää.

Viime marraskuussa vaihdoin työtehtäviäni ja tästä tuli stressiä. Yöunet menivät huonommiksi. Nukuin ns koiran unta, eli torkkuja. Olo oli levoton nukkumaan mennessä. Ei millään pystynyt rauhoittumaan. Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Stressiä hoidin liiikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. En tajunnut keventää urheilusta. Univaikeuksia hoidin melatoniinilla ja lihasrelaksanteilla vaihtelevalla menestyksellä. Ei hyvä. Syytin stressiä, joka menee kyllä ohi... Fyysisinä oireina mukaan tuli palpitaatio, eli sydämen lisälyönnit. Niitä esiintyy etenkin levossa.

Tällä kombolla mentiin sitten marras-, joulu ja tammikuun alku. Jossain tammikuun loppupuolella tuli sitten romahdus. Kyykkypäivän jälkeen olo oli todella huono. Tärinää käsissä, mieliala meni todella itkuiseksi ja ruokakaan ei oikein maistunut. Tuli ns breakingpoint, jonka jälkeen totesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Osasin vasta tässä kohtaa epäillä ylikuntoa ja marssin lääkärin pakeille. Sain lähetteen urheilulääkärille, jossa todettiin sympaattisen hermoston ylikunto. Tästä alkoi urheilun suhteen lepo. Olen 7 viikon aikana tehnyt vain kevyitä kävelylenkkejä. Sairauslomaa töistä en halunnut. Koen, että työssäkäyminen pitää minut jonkinlaisessa päivärytmissä. Kotona kököttäminen aiheuttaa ainakin mulle päänvaivaa henkisellä puolella. Ei siellä yksi oikein viihdy.

Tämän jälkeen henkiset oireet pahenivat. Nukahtamisvaikeudet olivat niin pahoja, että sain niihin avuksi opamoxia. Tämä kuuri jäi valitettavasti päälle noin kuukauden päiviksi. Jäin niihin henkisesti koukkuun ja en uskaltanut mennä nukkumaan ilman niitä. Opamoxin käytön jälkeen paheni ahdistus ja sain lieviä paniikkikohtauksia. Alkoi ns negatiivinen kierre. Ajattelin aina vain pahinta ja en millään saanut ajatuksia kuin ylikuntoon ja oireiden tulkitsemiseen. Koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus, "mikä minussa on vikana" ja "miksi munulla on näin kurja olo". Näiden seurauksena aloin huomata itsessäni lieviä masennuksen oireita ja tästä johtuen marssin uudestaan lääkärin pakeille, josta sain lähetteen psykiatrille ja psykologille. Päädyin aloittamaan cipralex-lääkityksen uudestaan vuoden tauon jälkeen omasta tahdostani. Mulle aikanaan määrättiin cipralexiä saman tyyppisiin oireisiin, kun stressitasot menivät yli ja sain paniikkikohtauksia. Söin lääkettä vuosia ehkäisemään näitä kohtauksia ja niistä oli apua. Viimeisinä vuosina kuitenkin totesin, että nyt on aika kokeilla ilman. Olen luonteeltani herkkä persoona ja ns murehtija. Suvussani on samantyyppisiä oirehtijoita, joten tämä voi olla myös periytyvää. Nyt cipralexiä ajetaan takaisin ylös ja siinä ollaan jo toisella viikolla. Vittumaisimmat aloitusoireet ovat siis jo takana päin. Tuntuu, että mielialan suhteen olen jo päässyt hieman eteenpäin. En enää esim puhkea itkuun ihan joka asiasta.

Eilen päätin kokeilla urheilemista. Tein kevyen hikijumpan. Poljin 30 min kuntopyörää ja tein kevyesti ilmakyykkyjä ja vatsalihaksia. Illalla palasi sitten oireet. Hermostunut olo ja mieliala heitteli kovasti. Nukkuminen ei meinannut millään onnistua. Vasta puolikkaalla opamoxilla nukahdin. Tänään siitten jumalattoman väsynyt, kun unta ei tullut kuin tuo 5 tuntia.

Ylikunnosta toipumisessa olisi tärkeää löytää levollinen olo. Tapa rentoutua. Varsinkin tämä on mulle todella hankalaa. Olen jumalattoman stressaantunut melkein koko ajan sieltä marraskuusta asti. Tammikuussa oli pari viikkoa talvilomaa, jolloin stressi hieman hellitti. Tähän stressinhallintaan toivon saavani apuja psykologilta ja olenkin sieltä jo jotain saanut. Olen tehnyt mm hengitysharjoituksia. Uskon myös, että cipralexin ottaminen takaisin kuvioihin on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se tasaa mun mielialaa ja en ole niin altis paniikkikohtauksille. Niiden vaikutus kun näkyy aina usean päivän ajan ja ne itsessään lisää stressiä ja masentuneisuutta.

Lueskelin tätä ketjua. Ilmeisesti muillakin ylikunto on aiheuttanut psyykkisiä oireita? Onko teidän oireet olleet yhtä vakavia? Onko erityisiä vinkkejä tähän tilanteeseen?

Sen tiedän, että kukaan ei pysty kertomaan kuinka kauan toipuminen kestää. Selkeästi kahdessa kuukaudessa en ole päässyt asiassa vielä kauheasti eteenpäin. Tämä on yksi asia, joka tietysti lisää sitä omaa tuskaisuutta. Ennen kun se arki oli täytetty urheilulla, joka toi mielihyvää. Nyt se on poissa. Tuntuu, että tämä kaksi kuukautta on enemmän ja vähemmän mennyt psyykkeen kanssa taistellen. Millään ei itselleen halunnut myöntää, että omaa masennuksen oireita. Jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että se tulee näin puskista. Ilman mitää loogista syytä.

Kekkis

Miten urheiluläkääkäri totesi sinulla sympaattisen ylikunnon?

Itselläni ainakin saman suuntaista menossa. Oireet alkoivat joulukuussa, pahin vaihe helpottanut jo, mutta siltikin vielä tuntuu elimistö olevan vähän sekaisin. Oireina ollut esim.

- Korkea verenpaine
- Voimakas syke, näkyy selvästi esim. kaulalta tai ranteesta, tuntuu välillä häiritsevästi
- Tärinää käsissä
- Lihasvärinää, nykäyksiä, elohiiriä ja muita pulputuksia
- Lihakset alkavat helposti täristä staattisessa pidossa, esim. lankku
- Lihasjumeja, etenkin käsivarret kipeänä. Sormien puutumista ja muutenkin tuntuu, kuin olisi hermoja pinteessä?
- Ainakin alkuvaiheessa kovaakin ahdistusta kun luulin olevan jotakin vakavampaa sairautta. Tähän liittyen sitten heräilyä öisin, yöhikoilua ja etc.

Neurologitkin käyty läpi pahimmassa epätietoisuudessa, mutta ei ole sellaista vaivaa. Myös kardiologilla käyty verenpaineesta, mutta ei ole kuulemma hänen mukaansa verenpainetautia. Kaikkien lääkäreiden kanssa puhe menee stressiin ja muuhun ylirasitustilaan.

Kaipa tässä vaihtoehtoja on monia. Minulla on myös pitkään ollut niska-hartia -ongelmia, joten voisi myös olla kovaa jumia rintarangan alueella, joka vaikuttaa sympaattiseen hermostoon? Tai jännitysniskaa? Ja voihan tämä olla stressiäkin? Myös tuo sympaattinen ylikunto on mahdollinen, koska treeniä on tullut myös kohtuu paljon verrattuna työstressiin, unen laatuun (lapsi herättää joka yö + puolison vuorotyön takia osa harjoituksista tehdä aikaisin ennen omaa työtä) ja ehkä ne palauttavat harjoitukset ovat puuttuneet kokonaan.

Enää ei sinänsä ahdista, joten pahin vaihe kaiketi ohi. Välillä vain harmittaa kun ei tiedä, mistä tämä johtuu. Välillä menee viikko ihan hyvin ja sitten taas yhtäkkiä lähtee hermosto laukalle ja tulee huonompi olo. Harjoittelua olen vähentänyt. En ole sinänsä huomannut kunnossa mitään dramaattista laskua tai uupumusta, siksi en oikein usko tuohon ylikuntoon / ylirasitukseen?

 

[Broteiini]

Mielenkiinnosta kysyn kun itsellä samat oireet ja kilpparilääkitys, että minkä kokonen sun annostus on tällä hetkellä? Ja kuinka kauan sen oikeen annoksen löytämiseen meni, pitkäjänteistä puuhaa se on, kun hitaasti tarvii tehdä nostot ja laskut..Itsellä ei aina siihen maltti riitä, kun varsinkin vajaatoimintaisena on vaikeaa/mahdoton töissä olla välillä

0.1mg. Naurettavan pienihän toi on, mutta kun labrat ovat viitearvoissa niin ei suostuta nostamaan. Ja toisaalta olokin ihan ok, pientä nostoa tekis vaan mieli kokeilla. Tarkotus olisi yksityisellä puolella käydä jutteleen, meinaa olla köyhälle vaan kallista leikkiä..
Annos löytyi siten, että eka kokeiltiin puolikkaalla tabletilla (0.05mg) oisko ollut pari kk, jonka jälkeen nostettiin tuohon 0.1mg millä nyt mennään. Eli melko nopeesti löytyi, kun ei tarvinnut kuin kerran annostusta nostaa. Annostuksen arviointia vaikeuttu myös se pähkäily, että mitkä oireet ovat itse ylikunnosta ja missä sen toipuminen menee ja mitkä oireet ovat vajaatoiminnasta johtuvia ja miten lääkitys siihen vaikuttaa.

 

[salittaja95]

Ylikunnossahan autonominen hermosto on häiriintynyt? Onko konsteja nopeuttaa palautumista?

 

[norman]

Heippahei. Täällä yksi uusi pakkotoistolainen, joka ylikunnon kanssa kärsii.

Levätty on kohta 10kk, sitä ennen oireilua oli ehkä 3 kk. Jotain pienimuotoista oli ehkä jo aikaisemminkin (vaikea sanoa kun ei ennen kesää millään tavalla asiaan huomiota kiinnittänyt), mutta nyt kun takaisinpäin miettii niin sellaista minkäänlaista selvempää oireilua oli tuon verran. Urheilulääkärin ohjeilla nyt mennään, mutta edistyminen tuntuu olevan tosi hidasta. Oikeastaan koko tämän vuoden olen ollut vain osa-aikaisessa työssä, mikä on auttanut henkistä puolta tosi paljon. Mieliala on nykyisin pääosin hyvä jne siis. Nukkuminen on ongelmallista lähinnä koska stressaa koko nukkumistilanne. Vahvempi melatoniini ja zopinox on auttanut tässä. Viimeiset kolme viikkoa onnistuin olemaan valvomatta yhtään ja pystyin jopa lopussa laskemaan melatoniin määrän puoleen, zopinoxia en tarvinnut ollenkaan. No sitten tuli taas lauantaiyönä valvottua (juhlimassa olin, tosin selvinpäin ja kotiinkin olen mennyt verrattain varhain) ja koko nukkumishomma heitti ihan häränpyllyä ja nukahtamislääkitykset on taas tavallisella tasolla :face:

No, se mitä tässä lähinnä olen miettinyt. Googletettu on minkä ehditty, mutta vastausta ei oikein tähän löydy. Miten teillä, jotka olette tästä selvinneet/selviämässä lähteekö oireet parantumaan jotenkin yhtäkkisesti? Eli tulee yhtäkkiä joku iso harppaus kuukausien edistyksen puutteen jälkeen? Itsellä esimerkiksi väsymys ja korkea syke ovat aivan samaa luokkaa kuin viime heinäkuussakin (ortostaattinen syke 40-50). Mieliala ja perusarjen jaksaminen siis parantunut, mutta luulisin että johtuu pääasiassa siitä, että olen tehnyt puolikasta työviikkoa. Toipumisajat ja muut on tietysti yksilöllisiä, mutta jotenkin ajattelisi, että tällä historialla voisi tuo pian alkaa hellittää, että edes pientä rasitusta (esim yhden kerroksenvälin portaiden nouseminen) kestäisi..

 

[kekkis]

Moikka. Kiitos vastauksista kaikille. Laitanpa hieman tilannepäivitystä omasta tilanteesta.

Nyt olen itse ollut sairaslomalla parisen viikkoa. Stressi ja ennenkaikkea mieliala meni niin pahaksi, että työnteosta ei tullut erään mitään. Masennus pukkasi päälle ja ei auttanut kuin ottaa aikalisää...

Nyt tilanne on hieman parempi. Olen saanut levättyä ja ennen kaikkea nukkuminen onnistuu nyt ilman melatoniinia tai nukahtamislääkkeitä. Pyysin pari viikkoa sitten lääkäriä ottamaan uudet verikokeet kilpirauhasarvojen mittaamiseksi. Ne otettiin ja niistä kävi ilmi, että mun kilppari on hieman ylitoiminnassa. Nippua nappa yli viiterajan, mutta noususuuntainen. Sitä seurataan nyt ja reilun viikon päästä otetaan uudet kontrollit. Vasta sen jälkeen tehdään päätös mahdollisen lääkityksen aloittamisesta. Se on siis yksi oireiden selkeä aiheuttaja. Kädet tärisee, rytmihäiriöt ja tykytys vaivaa. Nukahtaminen on vaikeaa, koska käyn kierroksilla vielä sänkyyn mennessä. Sain reseptin beetasalpajiin ja niistä on ollut apua. Olen aika herkkä lääkkeille ja esim mulla puolikas 10 Mg propralista jeesaa jo oloihin. Se myöskin jeesaa ahdistukseen, joka tulee ylikierroksilla käymisestä. Se on ehdottamasti se vittumaisin oire. Ahdistava olo, jolle et itse oikein voi mitään. Uskon vahvasti, että suurin osa mun oireista johtuu tuosta kilpparista.

Nyt kolme kuukautta liikkumatta ja painoa on pudonnut reilu 6 kg. Osa on varmasti nesteitä, jotka poistunut lihaksista. Hyvä mittari painon putoamisesta on kuitenkin se, että vyötä saa kiristellä... Aloitin Yin-Joogaamisen. Sitä suosittelen harrastukseksi kaikille ylikunnosta kärsiville. Siellä rentoutuu ja kevyet venytykset tuettuna oikeanlaisessa mielentilassa auttaa kehon palautumiseen. Menkää oikeasti kokeilemaan, mikäli omasta kaupungista Joogapaikka löytyy. Itse käyn kaksi kertaa viikossa. Joogan jälkeen keho on rauhallisempi kuin sinne mennessä.

Eli nyt tilanne aika stabiili. Stressiä tosin pukkaa tuosta kilpirauhasesta edelleen. Mietin joka päivä, että miten tässä vielä käy. Milloin päästään treenaamaan ja toivunko tästä vielä.

Nimimerkki Marlin: urheilulääkäri totesi tuon haastatteluiden perusteella. En käynyt rasitustesteissä. Poissulkemalla muut sairaudet totesi ylikunnon. Sun oireet voisi sopia myös kilpirauhasen liikatoimintaan. Suositteleman menemään testeihin. Ota anyway myös 2-3 viikkoa urheilusta lepoa. Jos et vielä ole ylikunnossa, niin noilla oireilla voit kohta olla. Syö hyvin ja tee esim kevyitä palauttavia kävelylenkkejä.

 

[trengod]

Morjens!
Ihan tälläisenä yleisenä kyssärinä, kuinka monta kertaa porukka treenaa viikossa? Itsellä nyt noin 3v treeniä takana, ja viimeiset puolivuotta tykittänyt 6-7 treeniä viikossa. Nyt tosin viimeiset pari viikkoa laskenut treeni määrän 5 kertaan viikossa ja energia tasot noussut ihan kattoon. Jotenkin jännnä, miten tehot alkaa pikku hiljaa laskea huomaamatta. Itelläkin työ-ja koulupäivät venyy yleensä noin 11 tuntisiksi, joten ehkä 6-7 kertaa viikossa oli vaan liikaa.

 

[Tumpelo88]

Vuoden verran kerkes itse olla oireeton, kunnes jälleen kova reeni/työtahti ajoin kropan tööttiin, onse kumma kun ei tyhmä ihminen tunnu oppivan löytämään balanssia tän homman pyörittämiseen. Viimeks meni n. 4kk että sai olot suunnilleen normaaliks,saa nähdä kauan tällä kertaa ottaa. Tein vielä sen virheen että otin menneenä lauantaina viimeisen päälle lärvit, eli tietoinen riski. Jälkiolotilojen voimakkuus pääsi kuitenkin yllättämään, jotain psykedeelisen kauheeta miten meni kropan vointi alaspäin ja saa nähdä meneekö viikko vai kaks tästä suosta noustessa, ilmeisesti jos on muutenkin keho ns. epävireessä,ei kestä tota alkoakaan sitä vähää mitä normaalisti.. muilla kokemuksia vastaavasta tempusta? Vai olenko ainut luupää. ;D

 

[trengod]

Itellä ainakin holi vaikuttaa treenin aika rankasti. Alkuaikoina kun tuli vedettyä tintit joka vklp, niin vielä maanantai ja tiistai meni palautuessa. Alkoholi on kamala huume, pitäisi kieltää kokonaan.

 

[norman]

Mulle tulee pelkästä valvomisen krapula nykyään :D

 

[Gkloppi]

Vielä ei itsellä ole selkeitä ylikunnon merkkejä, mutta jotain pientä kuitenkin. Lähinnä leposyke on aika korkea, korkeampi kuin vuosi sitten kun viimeksi mitannut (silloin lääkärissä, nyt ostin sykemittarin). Myös jonkinlaista ärsyyntyneisyyttä on välillä ollut. Harjoitusmäärät noin 6 x viikko (4 aerobista ja 2 liaskuntoa) jota toteuttanut noin kuukauden (viime viikko oli kevyempi, 4 harjoitusta).

Kysymys kuuluu: Voiko myös salilla käynti ja esim. penkin veivaaminen altistaa entistä enemmän ylikunnolle? Ei kai kuitenkaan samassa suhteessa kuin kova juoksu? Lähinnä mietin, että jos keventäisi harjottelua hieman varotoimenpiteenä, niin eikö se kannata tehdä kovatempoisista juoksuista ja etenkin intervalleista joita on kaksi viikossa? Esim. 3 salitreeniä, 2 pk-lenkkiä ja yksi HIIT.

 

[jormapetteri]

Kevennä kaikesta aina kun kevennät.. keventely viikolla korkeintaa kevyttä kävelyä, jos kerran muulloin vedät hiittiä, punttia yms..

 

[Gkloppi]

Kevennä kaikesta aina kun kevennät.. keventely viikolla korkeintaa kevyttä kävelyä, jos kerran muulloin vedät hiittiä, punttia yms..

Ok. Oletan, että tarkoitit nyt kevyempiä viikkoja. Itse lähinnä tarkoitin kolmen kovemman harjoitusviikon keventämistä myös, toki sitä neljättä eli kevennettyä voisi entisestään helpottaa.

Lähinnä sitä ajan takaa, että nyt lienee järkevintä vähentää rankimpia harjoituksia (HIIT ja intervallit yleensäkin) tyyliin kerran viikkoon tai kerran kahteen viikkoon? Pk-lenkit nyt ei kai niin pahasti altista ylikunnolle?

 

[norman]

Gkloppi

Vaikka olisit viikon urheilematta niin et varmasti menetä mitään. Jos jätät lepäämättä nyt kun sille on tarvetta niin menetät paljonkin. Eli kevennä reilusti nyt jos jonkinlaista oireilua on, jos ensi viikolla on hyvä olo niin jatka normiharjoittelulla. Mutta Huom! Korjaa treenien ja palautumisen suhde niin ettei oireita tule jatkossa.