Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

Tervehdys, haluaisiko joku jakaa omia kokemuksiaan, millä aikavälillä on lähtenyt ylirasitustila kohenemaan niin henkisesti kuin fyysisestikin? Tossa aiemmin kirjottelin tarinaani, nyt maltoin pitää 1,5 vkoa kovasta reenistä taukoa ( vain jotain hitaita kävelylenkkejä ) ..kävin myös hieman risteilemässä missä lepo ei kyllä ehkä ollut ihan optimaalista. Fyysisesti roppa tuntuu ihan jees, tietty kipeyty kovasti salireenin jälkeen mutta niihän se tauon jälkeen tuppaa tekemään, ehkä syke normaalia korkeampi sarjoja tehdessä. Psyykkinen puoli vielä hakusessa, masentavia ajatuksia ja mielen harmautta edelleen pää täynnä. Lieköhän tässä liian nopeaa toipumista toivoo kun aattelin että 1,5 vkon jälkeen ois jo entisessä iskussa vai liekö sitten muutenvaan kuuppa hieman leviämässä.. tiedä häntä!
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Hah hah - 1,5 viikkoa?! Et oo tosissas!? Ilman ylikuntoakin on tapana (ainakin perusohjeen mukaan) pitää joka neljäs viikko lepoviikko ja joka neljäs kevyempi viikko. Ja sinä olit treenaamatta kokonaisen puolitoista viikkoa ja siinäkin kävit "lepäämässä" risteilyllä... Huoh ;)

Kun päällä on ylikunto (siis krooninen, vakava ylirasitustila) puhutaan helposti kuukausien, jollei vuosien toipumisesta. Jos oikein on hakannut päätään seinään tai käynyt hassusti, voi olla ettei toivu koskaan entiselleen.

itsellä ristinä kroonistuneet ruoka- ja lisäaineyliherkkyydet (joita on paljon!), joista en näytä toipuvan koskaan. Enkä edes treenannut, kunhan olin työnarkomaani, vuosien paha stressi, huono ruoka/lounasruokailu ja paha univaje.

Pitkäkesroinen stressi, fyysinen ja/tai psyykkinen on perkeleen vaarallista, ei vain mielelle vaan kehollekin. Se hajottaa immuunipuolustusjärjestelmän, muun muassa.

kysyjälle sanon, että lue tämä ketju kunnolla läpi ja pohdi sitten, onko sinulla edes ylikuntoa. Taisitkin puhua ylirasituksesta. Jos tuntuu pahalta, lepää. Mikään muu ei toimi kuin oppia kuuntelemaan kehoa ja mieltä - ja uskoa sitä!
 
Niin ylirasitustilahan se minulla näin itsediagnosoidusti vaivasi/vaivaa (ei siis se kroonisempi ylikunto), meni liian pitkä aika liian kovilla tehoilla ja melko nihkeellä ruokavaliolla. Kyllähän oon tän viestiketjun aika tarkkaan plärännyt ja ollut kyll antoisia kirjotuksia mihin voinut samaistua. Jatkossa panostettava kyllä tarkasti palautumisen toteutumiseen ja suunnitella se jo etukäteen ettei vaan jää välistä. Jospa tämä tästä ja viisaampana eteenpäin.
 
Ittellä n. 10 vuoden rimpuilu vihdoin takana ylikunnosta kanssa. Voin tossa jossain vaiheessa tehdä pienen omakohtaisen pakinan aiheesta, että miten tähän jouduttiin ja miten siitä selviydyttiin.
 
Lueskelin ylikunnosta ja monesti mainittiin, että siihen liittyy alhaiset testosteronit. Sanokaapa johtuuko tämä siitä että kivekset eivät tuota sitä, vaikka LH niin käskee VAI eikö LH:ta erity tarpeeksi? Yritin tätä selvitellä mutta mistään ei löytynyt tietoa.

Oma Testo VL 269, shbg 36, testo 17... ja LH 6.4. Eli näyttäisi siltä että kivekset eivät tottele LH:ta kunnolla. Voisiko olla ylikuntoa vai onko kassit paskana....
 
kallesteffe sanoi:
Lueskelin ylikunnosta ja monesti mainittiin, että siihen liittyy alhaiset testosteronit. Sanokaapa johtuuko tämä siitä että kivekset eivät tuota sitä, vaikka LH niin käskee VAI eikö LH:ta erity tarpeeksi? Yritin tätä selvitellä mutta mistään ei löytynyt tietoa.

Oma Testo VL 269, shbg 36, testo 17... ja LH 6.4. Eli näyttäisi siltä että kivekset eivät tottele LH:ta kunnolla. Voisiko olla ylikuntoa vai onko kassit paskana....
Click to expand...

Yleensä ylikunnossa lh on on matala, eli aivolisäke ei anna kiville käskyä.
Tämä siis yleensä, mutta luulisi poikkeuksiakin olevan.
Itsellä ainakin lh todella matala, joka todennäköisesti johtuu ylirasituksesta. Tosin eipä lh paljoa noussut edes keventelemällä treeniä.
 
jesc sanoi:
Yleensä ylikunnossa lh on on matala, eli aivolisäke ei anna kiville käskyä.
Tämä siis yleensä, mutta luulisi poikkeuksiakin olevan.
Itsellä ainakin lh todella matala, joka todennäköisesti johtuu ylirasituksesta. Tosin eipä lh paljoa noussut edes keventelemällä treeniä.
Click to expand...

Mulla ainakin alussa akuutimpaan aikaan ylikunnosta ei mikään antanut kiville käskyä. Tosin aivolisäkkeestä viis, mun käsi antaa sitäkin paremmin. Päivä päivältä surkastuvat.

Ei vaan. Aikaisempaan omaan kirjoitteluun sen verran päivitystä, että viikko siitä eli tammikuun lopusta oli toinen hierojakäynti viikon sisään jonka uskon pelkästään auttaneen olotilan kohentumisessa. Järki näissäkin mukana, eli saunat kevyenä, ja sama hieronnassa tuntemuksien mukaan. Ja tietty tämä kannattaa rajata pois, jos ei oikeasti käy kunnon hierojalla joka ei tajua tilanteestasi mitään. Onni siinä, että sellanen löytyi. Harmi, että toiselta paikkakunnalta. Turku on perseestä.

Ranka on aivan perkeleen jumissa edelleen, josta päänsäryt, tai kiputilat oikeastaan. Tuokin oli jo ennen akuuttia vaihetta, ja keho on siinä mielessä ihan vitullinen mulkku, että selkää kun ei levolla hirveästi kunnossa pidetä niin vähän ylläpitävää tämä hieronta pakkaa olemaan. Sykkeet heitin myös mäkeen kyseisenä ajankohtana. Vittuako niitä jaksaa seurata. Terapeutilla oli akuuttiin aikaan ihan ok käydä, mutta kun ensimmäistä kertaa kävin "selkeillä ajatuksilla" ko muorin luona, tajusin että aikaa tässä vain hukkaa ja etenkin rahaa. Vanhat asiat oli ihan hyvä aukaista ulos, mutta ei ne siitä jankuttamisesta kerta toisensa jälkeen miksikään tule. Eikä siitä, että mä valitan tärrääkö tänään kyrpä vai käsi. Valittamisesta miksikään asia parane, kun ottaa tämän taudin huomioon. Akuuttiin vaiheeseen on aivan yksi ja sama mille juttelee, eloton vai elollinen, mutta omaa oloa on parantanut ainoastaan puhuminen asiasta jotain ymmärtävälle. Jokin vertaistuki-ryhmä olisi perkeleen kova sana tässäkin keississä.

Nukkuminen on hieman parempaa jo. Öisin pitää herätä kerran, kun levottomana se voi olla kolmekin kertaa. Tämä tapahtui muutamia päiviä sitten, kun ed. hieronnasta oli pari viikkoa aikaa. Nukkuminen ja sen laatu säätelee pitkälti päivän fyysisen olotilan, joka täysin säätelee taas henkisen tilan. Nukkumisen laatu taas sujuneesta päivästä, rasittuneisuudesta hyvässä ja pahassa.

Ylikunto on oikeastaan paskinta ja vaikeinta mitä mulle on ikinä tapahtunut. Samalla myös ellei parasta, niin eteenvievällä tavalla hyvä asia. Alkaa arvostamaan muitakin asioita oikeesti ja loppuu se kuplassa eläminen. Niin kuin tänään yhdessä kolumnissa kirjoitettiin, nykyajan ihminen ei ehdi muuta kuin kalenteria räplätä kusitauon aikatauluttamiseen, eletään omassa kuplassa ja kaikki on niin vitun ihanaa vaikka kaikki on perseestä. Kai siihenkin voi tottua ja omaksua elämäntavaksi, tosin se pitää sopia itselle edes jotenkin ja antaa sen muokata täysin itsensä.

Pääasia loppupeleissä, että löytää sen oman tavan rentoutua tai kohdistaa ajatukset. Eiköhän tää tästä.
 
Onko mulla ylikuntoa? Syke on kokoajan ainakin 70-80 ja eikä mulla oo mikään kovin huono juoksukuntokaan (cooper 2920m) illalla vaikeuksia saada unta korkean sykkeen takia. Salia 2-3krt viikossa ja aina kun polkupyörän selkään hyppään niin poljen niin kovaa kun vaan jaksaa. Joskus käyn myös lenkillä. Kokeilin tänään niin leposyke vähän päälle 70 ja nousin seisomaan niin 107 (20 sekunnin päästä 100).
 
Kukkakeppi123 sanoi:
Onko mulla ylikuntoa? Syke on kokoajan ainakin 70-80 ja eikä mulla oo mikään kovin huono juoksukuntokaan (cooper 2920m) illalla vaikeuksia saada unta korkean sykkeen takia. Salia 2-3krt viikossa ja aina kun polkupyörän selkään hyppään niin poljen niin kovaa kun vaan jaksaa. Joskus käyn myös lenkillä. Kokeilin tänään niin leposyke vähän päälle 70 ja nousin seisomaan niin 107 (20 sekunnin päästä 100).
Click to expand...

Ei pahalla, mut ehkä noilla infoilla kandee mennä johonkin vauva.fi-sivustolle sitä veikkailemaan.
 
Mittaa se ortostaattinen syke minuutin päästä seisomaannoususta. Yksilöeroja on, mutta normaali syke-ero leposykkeen ja 1 min viiveellä otetun seisomissykkeen välillä on noin 15-20, ja sitä reilusti suurempi lukema kielii mahdollisesta ylikunnosta.

Tuo leposyke 70 kyllä kielii ongelmista noilla kuntotiedoilla.
 
"illalla vaikeuksia saada unta korkean sykkeen takia." Ja toi kielii siitä, et se kroppa käy ylikierroksilla, varsinkin jos ennen ei oo ollu ongelmia unen saannin kanssa. Kevennä treeniä niin kauan kunnes pystyt nukkuu normaalisti.
 
Niin siis unohdin laittaa että mittasin siis ortosaattisen sykkeen minuutin päästä ylösnousemisesta unohdin vain mainita tämän eli siis minuutin päästä noususta 107, 1min 20sec päästä 100. Ja viestini on sekava koska laitoin mahdollisia syitä miksi voisi olla ylikuntoa. Kannattaako jättää treenaus kokonaan pois vai keventää vain nyt jos siis todetaan ylikuntoa? Ja kannattaako käydä lääkärissä
 
Heipä hei kaikki kanssa kärsijät, sekä muuten asiasta kiinnostuneet. Ajattelin kirjoitella päivitystä omaan tilanteeseeni. Itse olen itselleni diagnosoinut hermostollisen ylikunnon, joka paukahti päälle 2013 keväällä ja on nyt helmi- maaliskuun taitteessa 2014 edelleen päällä. Olen viimeiset n.10kk ollut harrastamatta mitään sen tavoitteellisempaa tai vakavamielisempää urheilua, sillä en ole vain yksinkertaisesti ole siihen pystynyt. Olen n. viisi kertaa yrittänyt tänä aikana hakea jonkinlaista kontaktia kroppaani, mutta aina se vain ampuu takaisin. Sydän ja pää etunenässä. Se mitä pähkinänkuoressa tapahtuu aina, kun yritän päästä tuohon samaan tuttuun fiiliksen makuun urheillessa, niin ei kroppa vaan olekkaan siinä mukana, vaan lyö kaikenlaisia oireita eteen, ettei enää yksinkertaisesti halua/kykene niitä tekemään. Pääasiassa jännityspäänsäryn omaista särkyä ja ihmeellistä rintalastan ja osittain kai sydämenkin kipuilua. Se flowtila vaan, jonka urheilu ja nimenomaan itsensä rasittaminen ja uuvuttaminen aiheutti on kadonnut miltein kokonaan. Ja tilalle on ed. mainittujen oireiden lisäksi tullut hien voimakas pahanhajuinen erittyminen, joka on oikeasti aika kiusallista, sekä laskenut stressinsietokyky. Stressin kanssa kyllä kykenen muutoin elämään arjessa, mutta tuntuu, että se jotenkin patoutuu kai päähän eritavalla ja aiheuttaa siellä huminantunnetta ja ajoittaista masentuneisuutta. Alan olla aika poikki tämän koko homman kanssa. Urheilu oli iso, rakas osa elämääni ja nyt kymmenen kuukauden jälkeen alkaa vahvasti mieleni vakuuttua, että menin kyllä pilaamaan omasta elämästäni tehokkaasti jotakin, jota vaan ei enää saa takaisin. En tiedä. Toivon todella että saisin pääni ja kroppani kuntoon taas, mutta en ole vielä koskaan mitään tällaista elämässäni kohdannut. Mikäli ylikunnosta jo selviytyneet tai sen kanssa urheilemaan ja elämään pystyvät voisivat antaa edes jotain pientä toivoa, niin olisin syvästi kiitollinen. Onko täältä pois pääsyä?
 
Daemion sanoi:
Heipä hei kaikki kanssa kärsijät, sekä muuten asiasta kiinnostuneet. Ajattelin kirjoitella päivitystä omaan tilanteeseeni. Itse olen itselleni diagnosoinut hermostollisen ylikunnon, joka paukahti päälle 2013 keväällä ja on nyt helmi- maaliskuun taitteessa 2014 edelleen päällä. Olen viimeiset n.10kk ollut harrastamatta mitään sen tavoitteellisempaa tai vakavamielisempää urheilua, sillä en ole vain yksinkertaisesti ole siihen pystynyt. Olen n. viisi kertaa yrittänyt tänä aikana hakea jonkinlaista kontaktia kroppaani, mutta aina se vain ampuu takaisin. Sydän ja pää etunenässä. Se mitä pähkinänkuoressa tapahtuu aina, kun yritän päästä tuohon samaan tuttuun fiiliksen makuun urheillessa, niin ei kroppa vaan olekkaan siinä mukana, vaan lyö kaikenlaisia oireita eteen, ettei enää yksinkertaisesti halua/kykene niitä tekemään. Pääasiassa jännityspäänsäryn omaista särkyä ja ihmeellistä rintalastan ja osittain kai sydämenkin kipuilua. Se flowtila vaan, jonka urheilu ja nimenomaan itsensä rasittaminen ja uuvuttaminen aiheutti on kadonnut miltein kokonaan. Ja tilalle on ed. mainittujen oireiden lisäksi tullut hien voimakas pahanhajuinen erittyminen, joka on oikeasti aika kiusallista, sekä laskenut stressinsietokyky. Stressin kanssa kyllä kykenen muutoin elämään arjessa, mutta tuntuu, että se jotenkin patoutuu kai päähän eritavalla ja aiheuttaa siellä huminantunnetta ja ajoittaista masentuneisuutta. Alan olla aika poikki tämän koko homman kanssa. Urheilu oli iso, rakas osa elämääni ja nyt kymmenen kuukauden jälkeen alkaa vahvasti mieleni vakuuttua, että menin kyllä pilaamaan omasta elämästäni tehokkaasti jotakin, jota vaan ei enää saa takaisin. En tiedä. Toivon todella että saisin pääni ja kroppani kuntoon taas, mutta en ole vielä koskaan mitään tällaista elämässäni kohdannut. Mikäli ylikunnosta jo selviytyneet tai sen kanssa urheilemaan ja elämään pystyvät voisivat antaa edes jotain pientä toivoa, niin olisin syvästi kiitollinen. Onko täältä pois pääsyä?
Click to expand...

Oletko käynyt lääkärissä??
 
Daemion sanoi:
Onko täältä pois pääsyä?
Click to expand...

Morjes ja otan osaa. Millaista kontaktia oot ottanut kehoosi? Hermostolliseen ylikuntoon en löytänyt haulla kuin mm. ketjun, jossa itse viisi vuotta sitten kirjoittelit. :) Sikäli en edes yritä esittäväni ymmärtää, koska vissiin puhutaan vähän eri asiasta kuin normaali ylikunto (?). En nyt sun asiaan kirjoittele sen enempää, kun en yksinkertaisesti tiedä tosta asiasta.

Näin paljon lievemmällä ylikunnolla kuin itellä, asiat lähtee henkisestä puolesta. Mä en oleta käyväni salilla enää ikinä, jos sikseen tulee. Vaikka elämä on vituillaan, 75% entisestään, ja loput ylikunnon takia, oppii niitä muitakin asioita arvostamaan. Stressi koko asiasta on hyvä heittää perseeseen. Ennen ei nauttinut mistään, ei aamukahvista, saunasta, jopa sali mikä oli täyttä pakkopullaa loppupeleissä entistä pahemmin... Silti jos joskus sellasessa kunnossa ollaan, niin jo nyt tulee sellanen fiilis ja hymy naamalle, et perkele, sehän vois olla ihan kivaakin vielä joskus. Liian yksinkertaisella sydeemillä kaikesta kivasta tulee paskaa. Luulenpa, että jatkossa valtaosa urheilusta tulee muulla tavalla kuin salilla.

Ehkä rasittavinta on se, ettei ketään oikeasti pysty ymmärtämään tätä ylikuntoa. Vaikka koittaisivatkin, huonon päivän ollessa joutuu kestämään morkkikset koska olit sellainen ja tälläinen. Yksin ei saa jäädä, ja täytyy tämän, niinkuin monen muunkin asian kanssa ylikunnossa oppia elämään tasapainossa. Yksin kuitenkin hermot ovat vähiten koetuksella, rentoutuminen miljoona kertaa helpompaa. Vähän niinkuin nuuskamuikkusen vierailut muumilaaksoon, ja sitten se lähtee vittuun kun ei enää hermot kestä olla siellä.

Itellä ainakin pitää oppia elämään tuon helvetillisen vaikean tasapainoilun kanssa, muuten se iskee takaisin ja kovaa. Kroppa, ja etenkin mieli tekee hallaa ihan helvetisti. Tarkkaan saa syynätä tuntemuksensa, ennen kuin lisärasittavaa liikuntaa harrastaa. Toki vielä pitää rasittavat liikkumiset muutenkin suunnitella hiukan etukäteen. Ja hyväksyä se, että jos tänään on kuten on vatsa oudosti sekaisin, on se merkki että taas vähän iisimpi päivä. Toki perusaskareet pitää tehdä, mut siinä se.

Mitä enemmän huonolla tavalla etenkin tähän paskaan kiinnittää huomiota, sitä enemmän se stressaa. Mitä enemmän huomioit oireita, sitä paskempi olo sulla on.

Mitä tulee nukkumiseen, niin käykää eka jollain kunnon hierojalla, tai kokeilkaa jotain juttuja, ellei rahasta ole kiinni. Ainakin oma hieroja liputti vyöhyketerapian puolesta. Akuuttiin vaiheeseen troppia kehiin, ja mitä olen monta kertaa vakavempia juttuja luellut kokemuksia ylikunnosta, niin myöhemmin niistä lääkkeistä pääsee eroon. Jos se tauti menee sinne päähän niin ei se sieltä helpolla lähde enää.
 
Jeps, kävin lääkärissä kevät/kesällä jolloin otettiin sydänfilmi ja todettiin hartioiden olevan jumissa. Sydänfilmille ei saatu yhtään lisälyöntiä, vaikka muljahduksia tuli vaihdellen useampi viikossa. Kävin myös parilla fysioterapeutilla, jotka hieroivat niskaa ja päätä auki ja antoivat ohjeita miten korjata huono ryhtini, jonka epäiltiin aiheuttavan päänsärkyjä. Toinen noista fysioterapeuteista totesi oireideni olevan melko selvät. Hän kärsi itsekkin par.aikaa jonkinlaisesta ylikunnosta. Täytyypi varmaan varailla uusi lääkärin aika, vaikka olenkin melko skeptinen mitä sieltä voisi löytyä. Täys verenkuvakin napattiin tuolloin keväällä labrassa ja arvot olivat viitearvojen sisällä kaikki. Ihme hommaa. Koko homma on kyllä muuttanut minut täysin. Ennen nautin fyysisyydestä suurestikkin ja se oli iso osa persoonaani, mutta nyt on kyllä pitänyt etsiä ihan erinlainen tapa olla ja elää. Aloitin kesällä meditoinnin piruuttani kokeilu mielessä, josko se auttaisi tähän tilaan. Stressiähän se vie voimakkaasti pois ja teen noita meditaatio harjoituksia vieläkin, mutta eivät ole minua kyllä parantaneet.
 
latela sanoi:
Morjes ja otan osaa. Millaista kontaktia oot ottanut kehoosi? Hermostolliseen ylikuntoon en löytänyt haulla kuin mm. ketjun, jossa itse viisi vuotta sitten kirjoittelit. :) Sikäli en edes yritä esittäväni ymmärtää, koska vissiin puhutaan vähän eri asiasta kuin normaali ylikunto (?). En nyt sun asiaan kirjoittele sen enempää, kun en yksinkertaisesti tiedä tosta asiasta.

Näin paljon lievemmällä ylikunnolla kuin itellä, asiat lähtee henkisestä puolesta. Mä en oleta käyväni salilla enää ikinä, jos sikseen tulee. Vaikka elämä on vituillaan, 75% entisestään, ja loput ylikunnon takia, oppii niitä muitakin asioita arvostamaan. Stressi koko asiasta on hyvä heittää perseeseen. Ennen ei nauttinut mistään, ei aamukahvista, saunasta, jopa sali mikä oli täyttä pakkopullaa loppupeleissä entistä pahemmin... Silti jos joskus sellasessa kunnossa ollaan, niin jo nyt tulee sellanen fiilis ja hymy naamalle, et perkele, sehän vois olla ihan kivaakin vielä joskus. Liian yksinkertaisella sydeemillä kaikesta kivasta tulee paskaa. Luulenpa, että jatkossa valtaosa urheilusta tulee muulla tavalla kuin salilla.

Ehkä rasittavinta on se, ettei ketään oikeasti pysty ymmärtämään tätä ylikuntoa. Vaikka koittaisivatkin, huonon päivän ollessa joutuu kestämään morkkikset koska olit sellainen ja tälläinen. Yksin ei saa jäädä, ja täytyy tämän, niinkuin monen muunkin asian kanssa ylikunnossa oppia elämään tasapainossa. Yksin kuitenkin hermot ovat vähiten koetuksella, rentoutuminen miljoona kertaa helpompaa. Vähän niinkuin nuuskamuikkusen vierailut muumilaaksoon, ja sitten se lähtee vittuun kun ei enää hermot kestä olla siellä.

Itellä ainakin pitää oppia elämään tuon helvetillisen vaikean tasapainoilun kanssa, muuten se iskee takaisin ja kovaa. Kroppa, ja etenkin mieli tekee hallaa ihan helvetisti. Tarkkaan saa syynätä tuntemuksensa, ennen kuin lisärasittavaa liikuntaa harrastaa. Toki vielä pitää rasittavat liikkumiset muutenkin suunnitella hiukan etukäteen. Ja hyväksyä se, että jos tänään on kuten on vatsa oudosti sekaisin, on se merkki että taas vähän iisimpi päivä. Toki perusaskareet pitää tehdä, mut siinä se.

Mitä enemmän huonolla tavalla etenkin tähän paskaan kiinnittää huomiota, sitä enemmän se stressaa. Mitä enemmän huomioit oireita, sitä paskempi olo sulla on.

Mitä tulee nukkumiseen, niin käykää eka jollain kunnon hierojalla, tai kokeilkaa jotain juttuja, ellei rahasta ole kiinni. Ainakin oma hieroja liputti vyöhyketerapian puolesta. Akuuttiin vaiheeseen troppia kehiin, ja mitä olen monta kertaa vakavempia juttuja luellut kokemuksia ylikunnosta, niin myöhemmin niistä lääkkeistä pääsee eroon. Jos se tauti menee sinne päähän niin ei se sieltä helpolla lähde enää.
Click to expand...

Terve ja kiitos osaanotosta. Painoja juoksin nostelemassa niin tiuhaan kuin vain jaksoin ja ilmeisesti vielä tiuhempaankin. Loppu keväästä vedin maksimi raudoilla parin tunnin settejä, enkä tajunnut levätä lainkaan. Lisää vaan myllyyn, kun puhtia tuntui olevan. Rankkojen maksimien jälkeen jäin hinkkailemaan tiukkoja kuutosia apuliikkeillä, jotka nekin olivat rankkoja moni lihas ja nivel nostoja. Siihen päälle vielä vatsoja ja selkiä lisäpainoilla, pääasia oli että hiki lensi ja endorfiini virtasi. Olihan minulla kaikenlaisia oireita välillä ennen salille menoa, mutta ei treenien aikana, ennenkuin ihan loppuvaiheessa, kun sitten paska lopulta osui tuulettimeen. Flunssia sairastelin koko vuoden oikeastaan kerran kuukaudessa. Pidin minimi ajan taukoa ja sitten taas painelin menemään salille. Ajoittain oli voimakkaita päänsärkyjä, jotka estivät menemästä salille, mutta kun hammasta purren meni ja väänsi niitä sarjoja, niin helpotti lopulta ne päänsärytkin ja pystyi vaan jatkamaan tykitystä. Ehkä tässä kohtaa moni muu olisi jo herännyt, mutta en minä vaan. Ajattelin, että kaikki kärsivät flunssista ja päänsäryistä, "ei urheilija tervettä päivää näe", kun vielä porukka oli ihan ihmeissään minkälaiseen kuntoon olin päässyt niin lyhyessä ajassa. Fyysinen olomuotoni ja olemukseni antoi minulle niin paljon itsevarmuutta ja miehuuden tunnetta, että koin oloni ihan puoli-jumalaksi.

Olen saanut kaikenlaisia heittoja ja huulia sen jälkeen, kun yritin selitellä että enää ei treenit onnistu. Olen kuulemma laiska ja keksin tekosyitä ettei minun tarvitsisi enää urheilla, kun itse antaisin vaikka vasemman kivekseni, kun vaan pääsisin taas nostelemaan ja liikkumaan. Olen oppinut perhepiiristä tuon täysillä hammastapurren asenteen urheilua kohtaan, joka tietysti on aivan helvetin väärä, mutta luonto vaan puskee siellä treeneissä niin helvetisti aina esille. On helpompi vetää täysillä tai olla vetämättä ollenkaan, kuin himmailla sen tunteen kanssa, joka anelee sinua repimään ja riuhtomaan sydämmesi kyllyydestä.
 
Oma korsi kekoon omista "läheltä piti" tilanteista.

Pari kertaa on ollut ylikunto/ylirasitus lähellä. Kroppa kyllä varottanut molemmilla kerroilla jo ennen salilla menoa, mutta kyl sitä aina itsensä ympäri saa puhuttua ja salille lähdettyä, vaikka tosiaan itse hyvin "tiennyt" jo siinä vaiheessa, että iso virhe. Sitä vaan kuvittelee, että kyllä sitä sitten salilla lämpenee ja sarja enkat uusiks jne. No sitten menee salille, ja sarjat menee päin vittuja, ja siinä sitä sitten ihmettelee, että mihin vittuun voimat on hävinny, onhan tässä nyt pari viikkoa junnannut, mutta että nyt mennään jo takasin päi?!?!?!? Tota oon pitäny ite viimisenä varotuksena ja totaalilevon paikka samantien. Onneks on saatu vielä kunnon ylikunto/ylirasitus vältettyä. Veikkaan, että tollasen treenin jälkeen jossa voimakatoa havaitsee jo selvästi, kovan treenaamisen jatkaminen on = haulikolla ampumista itteensä palleille.

Eli omakorsi pähkinänkuoressa - jos kroppa alkaa tuntumaan siltä, ettei se meinaa enää ajoissa palautua, on levon/tod kevyen viikon paikka. Tulosten lasku on sitten viiminen varotus.
 
Itsellänikin mennyt syksy oli tuo ns. puolijumala fiilis,reenit kulki ja keho ja mieli oli rautaa ( vaikkakin nyt tajunnut että oireitahan oli jo tuolloin ) mutta ihminen on mestari sulkemaan silmänsä omalta toiminnaltaan. Kunnes tammikuun taitteessa tuli kaikki ylempänä mainitsemani oireet ja edelleen pääkopan kanssa kovaa taistelua,vähänkin kovempaa reeniä pari päivää niin depressio iskee heti. Oon yrittäny järkeistää että jos en mieti koko asiaa,ei se vaivaakkaan, mutta tuloksetta. Sitä alakuloista fiilistä ja pahoja ajatuksia kun ei pysty noinvaan blokkaamaan,valitettavasti. Jatkuva tasapainoilu kyllä ärsyttää kehoa ja mieltä.
 
Tumpelo88 sanoi:
Kunnes tammikuun taitteessa tuli kaikki ylempänä mainitsemani oireet ja edelleen pääkopan kanssa kovaa taistelua,vähänkin kovempaa reeniä pari päivää niin depressio iskee heti. Oon yrittäny järkeistää että jos en mieti koko asiaa,ei se vaivaakkaan, mutta tuloksetta. Sitä alakuloista fiilistä ja pahoja ajatuksia kun ei pysty noinvaan blokkaamaan,valitettavasti. Jatkuva tasapainoilu kyllä ärsyttää kehoa ja mieltä.
Click to expand...

Sä siis treenailet kuitenkin edelleen, vaikka tuntuu vaikealta?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom