Nyt tulee pitkä stoori, mutta mukavaa, jos joku viitsii lukea ja ehkä vastatakin jos tulee jotakin mieleen.
18 v. jalkapalloa pelaava tytöntyllerö kertoo nyt ensin taustatietoja ja sitten omia pohdiskeluita siitä, mikä johti ylirasitukseen ja kaikkea muuta mukavaa.
Koulussa oli kolmena aamuna viikossa harjoitukset 1-2 tuntia, oman joukkueen kanssa harjoituksia n. kolmet per viikko. Lisäksi omatoimisesti kävin lenkillä/salilla/tein lihaskuntoa pari kertaa viikossa. Taisin yhden täyden lepopäivän viikossa viikonloppuisin pitää, ettei kuitenkaan aivan joka päivä tullut jotain tehtyä. Ruokavalio on tietääkseni ollut aina suht. kunnossa, sen viitisen kertaa päivässä tullut syötyä välipaloineen kaikkineen. Ruoka koostunut aika perus ruoista, esim. peruna, pasta, leipä, liha, kala, maitotuottet, hedelmät ym. + protskupatukat. Sen sijaan uni jäi vähemmälle aina välillä. Joskus 6-7 tuntia, hyvässä lykyssä 8 tuntia tuli nukuttua arkisin. Vaikka nuo nyt eivät välttämättä mitään pohjanoteerauksia ole, niin uskon silti, että nuo määrät ei loppujen lopuksi riittäneet mulle.
Kuljin lukiossa toisella paikkakunnalla, ja nousin joka aamu kuudelta että kerkeän bussiin. Ensimmäisenä vuonna mun lukujärjestys oli aina lähes täysi ja koulua oli sen 7-8 tuntia joka päivä. Koulun loputtua menin treeneihin ja treenien jälkeen piti keksiä tunniksi tai pariksi jotain tekemistä kaupungilla, kun odottelin illan viimeistä bussia. Kotona olin noina päivinä puoli yhdeksältä illalla, ja siinä sitten taas meni jonkun aikaa ennen kuin nukkumaan pääsin.
Ensimmäisenä vuotena mulla ei varmaan kuitenkaan edes ollut mitään oireita, tai en ainakaan muista että olisi ollut. 2. vuoden puolivälissä kuitenkin alkoivat uniongelmat. Välillä en saanut unta nukkumaan mentyäni pariin tuntiin, välillä heräsin keskellä yötä, enkä sitten ihan heti uudestaan nukahtanutaan. Heräilin paljon yöllä ja unet jäivät välillä 4-5 tuntiin. Silti piti mennä treeneihin, ja tässä meni taas vikaan (olen aina ollut sellainen suorittaja).Vuoden sisään olin kuumeessa kolmisen kertaa, ja näiden lisäksi oli kerran tai pari kertaa kurkkukipua tai nuhaa. Peli ei oikein kulkenut viime kesänä, ei vaan jaksanut eikä huvittanut. Syke nousi aika nopeasti pienestäkin tekemisestä ja ei se sieltä ylhäältä sitten ihan heti palannutkaan normaalille tasolle.
Uskon, että pelkästään suuri treeni määrä ja levon riittämättömyys eivät johtaneet tähän tilaan, vaan myös henkiset seikat ovat olleet suurena tekijänä. Stressaan aika helposti asioista, ja kyllähän se näin jälkikäteen ajateltuna on selvää, että jos elämä koostuu suurimmaksi osaksi opiskelusta ja treenaamisesta, niin kyllähän se aina mehuja vie, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän riippuen muutamista muista asioista. Olen aina jännittänyt joitakin sosiaalisia tilanteita, kuten esim. esiintymisiä hyvin paljon. Mietin vain, että onko mahdollista, että juurikin tuollaiset asiat olisivat yhdessä riittämättömän levon kanssa vaikuttaneet osaltaan tämän tilan syntymiseen?
Viime marraskuussa ollessani taas pienessä kuumeessa tajusin sitten, että pitäisi lääkärille mennä. Ylirasituksen oireita oli siinä vaiheessa kestänyt ehkä vajaan vuoden. No urheilulääkäri arveli, että olisin maaliskuussa kunnossa, ja ehtisin hyvin mukaan tälle kaudelle, mutta toisin kävi. Alkukuukaudet tuntui, ettei kehitystä hirveästi ollut tässä hommassa tapahtunut, mutta pikkuhiljaa se siitä on paratunut. Huhtikuussa sitten meinasin ruveta mittaamaan ortostaattista sykettä säännöllisesti, että näkee, miten tämä keissi oikein kehittyy, ja muutaman päivän mitattuksien syke-erotukset olivat välillä 36-47. Siihen asti olin myös kulkenut sykemittarin kera kävelyillä, koska mulle annettiin 100 sykerajaks. Mulla oli joskus syke satasessa jo siitä, kun kävelin ''normaalia'' kävelyvauhtia hitaamminkin. Hoksasin, että pelkästään ajatukset ja jännittäminen nostivat sen sykkeen välillä korkealle. Sitten tajusin, että ei siinä ole mitään mieltä vahdata sitä mittaria joka lyhtypylvään kohdalla, sittenhän se vasta piipittääkin.
Muutaman kerran olen tuota ortostaattista ihan sormituntumalla mittaillut, tänään sain erotukses 24. Pidemmän aikavälin mittauksiahan sitä pitäisi tehdä, että tietää varmasti jotakin sanoa, mutta sitten se menee taas sellaseks touhuks.
Sykehommat ovat siis parantuneet huomattavasti, ja lisäksi vastustuskykyni on palautunut ilmeisen normaaliksi: sairaana olin viimeksi n. puoli vuotta sitten, mikäli ei lasketa yhden päivän kestänyttä kuumetta joka johtui umpilisäketulehduksesta. Kuitenkin henkinen tila on lähestulkoon samanlainen kuin ennenkin. Toisin sanoen en pysty hirveästi keskittymään esim. pitkän tekstin lukemiseen, mulla on välillä muistihäiriöitä, enkä oikeastaan kykene tuntemaan paljoa mitään. Väsyttää usein riippumatta siitä, paljonko olen nukkunut, vähän kuin jossain sumussa eläisi. Mulla on ollut jo varmaan useamman vuoden ajan masennus, mutta en ole saanut senkään eteen mitään tehtyä. Olen ajatellut, että olisinko edes tällä hetkellä fyysisesti niin rasittuneessa tilassa, jos ei tätä masennusta olisi? Tarkoitan, että ehkä masennus tavallaan ''huijaa'' minut luulemaan, että olen vieläkin ylikunnossa, koska näissä on niin paljon samankaltaisia oireita, lukuunottamatta nyt ainakin noita syke juttuja?
Nojoo nyt tuli nippelitietoa kerrakseen, oli siellä varmaan pari kysymystäkin joihin voi jotain kommentoida jos on vaikka omakohtaisia kokemuksia.. Ei varmaan ollut ihan oikea paikka minne tämän elämänkertomuksen rustasin mutta joo.
