Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

[Viiwi]

Ylikunnon palaamiseen voi olla syynä se, että pitkään jatkunut ylirasitustila, (kova stressi) muuttaa jonkin verran elimiston toimintoja. Tämän jälkeen elimistö ei välttämättä kestä stressiä tai ylirasitusta samalla tavalla. Olin joskus liikuntalääketieteen kurssilla, jossa puhuttiin stressin vaikutuksesta elimistöön ja siellä mainittiin, että pitkään jatkuva stressi vaurioittaa pysyvästi aineenvaihduntaa ja voi johtaa vakaviinkin sairastumisiin (esim. vatsahaava tai autoimmuunisairaudet). Ja liikuntahan on elimistölle stressitila... Voin koittaa kaivaa materiaalit esille, jos jota kuta tämä asia kiinnostaa.

Onko tosiaan mahdollista, että parin rankan ylikuntojakson (yhteiskesto vähintään noin kolme vuotta) vaikutus aineenvaihduntaan voi jäädä pysyväksi? Mulla nimittäin on aineenvaihdunta ollut pitkään ihan hukassa ja nyt alkoi pelottaa, että se ei sitten ikinä palautuisi normaaliksi

Jos vaan mitenkään kykenet, voisitko tosiaan kaivaa ne tekstit esille? Se olisi enemmän kuin mahtavaa!

 

[rouhu]

No niin... Sori, että kestää. Materiaalit oli heikommat kuin muistin enkä ollut tehnyt riittävästi muistiinpanoja. :(Luennon pitäjä oli myös enemmän psyykkiselle puolelle suuntautunut joten teksti oli enemmän sen mukaista... Tosin googlettamalla häneltä löytyy hyviä keinoja stressin taltuttamiseen rentouttamalla... Siis googlettaa vaan Helli Toivanen. Mutta tuo menee jo vähän off topiciksi...

Sennin lyhyt versio tapahtumista kertoo hyvin pähkinän kuoressa mitä elimistössä tapahtuu stressin seurauksena. Tässä joitan juttuja selkokielellä stressistä ja sen vaikutuksista:
-http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2003/040203_c.htm
-http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/stressi.html Vaikka on onkin Tohtori Tolosen asiaa, fysiologiset vaikutukset näyttävät
olevan tässä kohdallaan ja siitä pääsee lukemaan muita hyvin
mielenkiintoisia linkkejä

Pubmediin eksyin ihan totaalisesti lukemaan kaikkea mahdollista, niin kuin mulle usein käy, enkä oikein saanut mitään kauhean kummoista kasaan vielä. Voin katella niitä vielä... mutta tänään en kyllä enään ehdi ja nää mun toimitusehdot pitää sisällään pitkän toimitusajan.

Ja Viiwi, ja muutkin, ei kannata ottaa turhia paineita, vaikka vaikutuksista jotkut olisivatkin pysyviä. Kroppa muuttuu joka tapauksessa iän myötä ja silloin reenin ja ruokailun on myös muututtava. Pitää vain kuunnella omaa kroppaansa ja yrittää välttää uusia ylikuormitustiloja.

 

[3CPO]

Tuli noita rouhun linkkejä katseltua mutta en nyt tiedä viisastuinko loppujenlopuks yhtään. Osana voi myös olla oma luetun ymmärtämisen puute, mutta oma asia etenee sellain että tänään kävin sydänfilmissä ja verikokeissa ja keskiviikkona sitten olisi tulosten kuuleminen.

Olen alkanut pyöräilemään erittäin kevyitä 10-15km lenkkejä (oikeasti ihan mummotahtia) ja fiilis on aivan ok.
Nyt vielä pitää yrittää nukkua yli 8h jokayö kunnon unta ja syödä mahdollisimman monipuolisesti.
Jospa tämä tästä ajankanssa.. : )

 

[3CPO]

Tuloksista sain eilen tietää.

Ihan kaikki on rajojen sisällä, crp oli 3 ja senkka 1.
Verenkuvassa kaikki normaalisti, hemoglobiini 159.
Sydänfilmissäkin kaikki ok.

Joten.. hyvältä vaikuttaa, katsotaan helpottuuko tämä levolla kuin paljon

 

[Venla]

Ilman minkäänlaista asiantuntijan näkökulmaa tuosta stressin sun muitten ylikuntojen ja masennusten vaikutuksesta aineenvaihduntaan ja hormoneihin... Omakohtaisen kokemuksen perusteella voisin sanoa, että tommoset vaikuttaa pitkään ja merkillisesti. Olin itse joskus lääkärillä, joka sanoi että esimerkiksi säästöliekki on ihan varmasti olemassa oleva ilmiö, mutta moni lääkäri ei sitä vielä myönnä olevankaan, koska ei sitä oikein varmalla tavalla voi todentaa.

Itsellä on kroppa tuntunut olevan enempi vähempi sekaisin jo vuosia. Ja vuosia sitten nuo ensimmäiset ongelmat liian treenaamisen ja liian vähän syömisen kanssa jo alkoivatkin. Nyt kun viimeisin ylikuntoahistus oli pahimmillaan, pelkäsin valtavasti sitä, että kehoni ei tule enää ikinä "normaaliksi". En niinkään omasta mutta muiden puolesta koin huolta, kun luin mimmien viestejä kuukautishäiriöistä.

Nyt olen ilokseni huomannut, että ainakin jossain määrin tuntuisi esimerkiksi painon heittelyt normalisoituneen. Ei tulisi mielenkään mitään varsinaista dieettiä vielä aloitella, vaikka laji tulee sitäkin jossain vaiheessa vaatimaan. Treenimäärät alkaa olla jo aika isojakin, mutta syön enempi ja paremmin. Silti pelkään usein, että en ole vielä ollenkaan parantunut. En varmaan olekaan. En tiedä, onko kroppani ollut näin herkkä joskus silloin ennen kaikkia näitä ongelmia. Voihan se olla ollutkin. Sitäkin olen miettinyt, että kuinka kauan loppujen lopuksi treenasin vielä silloin, kun olisi jo pitänyt lopettaa. Eihän sitä voi tietää, mutta toipumisaikaan se voi vaikuttaa.

Eli mitäs mää tällä tahdoin nyt sanoa? Ainakin sen, että ylikunto on - kuten on jo monesti sanottu - hyvin monitahoinen ilmiö. Ei se paraneminenkaan ole yhdestä tai kahdesta asiasta silloin kiinni, kyllä sekin on monen tekijän summa.

 

[Viiwi]

Itsellä on kroppa tuntunut olevan enempi vähempi sekaisin jo vuosia. Ja vuosia sitten nuo ensimmäiset ongelmat liian treenaamisen ja liian vähän syömisen kanssa jo alkoivatkin. Nyt kun viimeisin ylikuntoahistus oli pahimmillaan, pelkäsin valtavasti sitä, että kehoni ei tule enää ikinä "normaaliksi". En niinkään omasta mutta muiden puolesta koin huolta, kun luin mimmien viestejä kuukautishäiriöistä.

Nyt olen ilokseni huomannut, että ainakin jossain määrin tuntuisi esimerkiksi painon heittelyt normalisoituneen. Ei tulisi mielenkään mitään varsinaista dieettiä vielä aloitella, vaikka laji tulee sitäkin jossain vaiheessa vaatimaan. Treenimäärät alkaa olla jo aika isojakin, mutta syön enempi ja paremmin. Silti pelkään usein, että en ole vielä ollenkaan parantunut. En varmaan olekaan. En tiedä, onko kroppani ollut näin herkkä joskus silloin ennen kaikkia näitä ongelmia. Voihan se olla ollutkin.

Kuin omasta suustani! Omaa tyhmyyttäni olen vaan lisännyt vettä myllyyn kikkailemalla liikaa syömisten kanssa. Aineenvaihdunta ei varmasti ole tästä ollut kovin kiitollinen, minkä saan nyt tuta nahoissani :curs:

Sitäkin olen miettinyt, että kuinka kauan loppujen lopuksi treenasin vielä silloin, kun olisi jo pitänyt lopettaa. Eihän sitä voi tietää, mutta toipumisaikaan se voi vaikuttaa.

Koko ajan mietin, että varmaan ois hyvä pitää täysi lepojakso, mutta pelkään, että se hämmentää mun valmiiksi seonnutta aineenvaihduntaani vielä enemmän. Tällä hetkellä liikunta tuo lisäkulutusta viikossa noin 8000 kcal, joten jos se jäisi pois paisuisin kuin pullataikina :(

 

[Venla]

Koko ajan mietin, että varmaan ois hyvä pitää täysi lepojakso, mutta pelkään, että se hämmentää mun valmiiksi seonnutta aineenvaihduntaani vielä enemmän.

Minä rukkasin lepo- ja ravintoasiat uusiksi tuossa loppuvuoden ja vuodenvaihteen tienoilla. Siinä vaiheessa aineenvaihdunta oli jo aivan sekaisin. Turvotti, vaikka olisin syönyt mitä ja kuinka vähän. Vähän aikaa menin sen touhun kanssa eteen ja taakse, mutta loppujen lopuksi sitten nostin kalorimääriä ns. perkeleesti ja treenaminenkin oli koko lailla vähissä. Sitten kun aloin taas treenailla, söin edelleen suhteellisen paljon, ja monipuolisesti (hiilareita unohtamatta). Jotenkin se aineenvaihdunta pikkuhiljaa alkoi siitä toeta. Sitten pitikin pudottaa pari kiloa painoa kisoja varten ja yllättäen ne lähti aika helposti, mikä kertoo siitä että jotain normalisoitumista on tapahtunut. Kyllähän minä entiseen verrattuna olen ns. pullea ja löysä, mutta en mä noita kalorinostoja ja lepoa kadu pätkääkään. Mää melkein suosittelisin sullekin totaalilepoa tai hyvin kevyttä treenijaksoa ja kunnon syöpöttelyä. Koeta sietää se pieni painonnousu, se ei ole kovin paha hinta siitä että saat ittes kuntoon.

 

[Viiwi]

Mää melkein suosittelisin sullekin totaalilepoa tai hyvin kevyttä treenijaksoa ja kunnon syöpöttelyä. Koeta sietää se pieni painonnousu, se ei ole kovin paha hinta siitä että saat ittes kuntoon.

Ensimmäinen askel otettu. Heräsin tänään kuudelta vakaana aikomuksenani lähteä lenkille ennen töihin menoa, vaikka väsymys oli armoton. Koko ajan myös takoi takaraivossa ajatus, että "et mene, nyt lopetat tän touhun". Olin jo vaatteet päällä ja valmiina ovella, kun avokkikin kysyi, että "milloin meinaat hidastaa tahtia? voisit jäädä kyllä kotiin ja ottaa rauhallisemmin", joten palasin takaisin nukkumaan. Nyt on ihanan leppoisa olo, kun nukuin puolitoista tuntia lisää ja edessä oleva työpäiväkään ei harmita, kun se pitää ajatukset ainakin 8 tuntia poissa liikunnasta. Tiedän, että illalla harmittaa, kun päivän saldo ei ole täynnä, mutta eihän mikään iso muutos ole läpihuutojuttu.

Hyvää nimipäivää Venlalle!:D

 

[kilppuli]

Ensimmäinen askel otettu. Heräsin tänään kuudelta vakaana aikomuksenani lähteä lenkille ennen töihin menoa, vaikka väsymys oli armoton. Koko ajan myös takoi takaraivossa ajatus, että "et mene, nyt lopetat tän touhun". Olin jo vaatteet päällä ja valmiina ovella, kun avokkikin kysyi, että "milloin meinaat hidastaa tahtia? voisit jäädä kyllä kotiin ja ottaa rauhallisemmin", joten palasin takaisin nukkumaan. Nyt on ihanan leppoisa olo, kun nukuin puolitoista tuntia lisää ja edessä oleva työpäiväkään ei harmita, kun se pitää ajatukset ainakin 8 tuntia poissa liikunnasta. Tiedän, että illalla harmittaa, kun päivän saldo ei ole täynnä, mutta eihän mikään iso muutos ole läpihuutojuttu.

Hyvää nimipäivää Venlalle!:D

tuollasista pakkoajatuksista ois todella tärkeetä päästä eroon. uskon et oli sulle jo iso askel jättää lenkki väliin,mutta kuuntelit kerrankin ittees eli teit kyllä itsellesi palveluksen. älä määrittele itseäs rakas ystävä ihmisenä kilometrien,liikunta tuntien tai syömisten mukaan.se kertoo lähinnä siitä ettet kelpaa itelles suorittamatta.ja voin kertoa että olet varmasti yhta hyvä ja ihana ihminen, vaikket liikkuiskaan niin orjallisesti.
liikkuminen on kivaa, älä vie sen iloa iteltäs pakolla.voimia...

 

[Moksu]

kilppulilta hyvät ohjeet. Tuossa on ollu Viiwillä juurikin sellainen kropankuuntelupaikka, joka onneks toteutu avun kanssa, mutta toivosin, että oppisit itse sitä kroppaasi kuuntelemaan. Elikkä tässä tapauksessa uskomaan sitä fiilistä.

On ihan turha treenata mitään jos se ei kiinnosta. Koko ajan, pikkuhiljaa nakertaen, se tila vaan pahenee. Olis nyt hyvä jos joku Viiwi sulle sanois:

"Elä huolehdi, ota rauhassa. Oot taas joku päivä kunnossa ja sitten sulla on mahdollisuus olla paremmassa kunnossa kuin koskaan."

Niin sun ei tarvis ite sitä päätöstä tehdä olla harrastamatta liikuntaa. Kaikkihan ny kuitenki tietää sanonnan väkisin ei tuu kuin kusipäisiä lapsia.

Mä otin ammattilaiselta ravinto-ohjelman. Oon aina mielestäni syöny liian vähän ja niin oonkin. Ny oon jokusen viikkoo opetellu syömään kunnolla ja se alkaa nyt näkymään positiivisessakin mielessä. Voimatasot on nousussa, treeni maittaa tosi hyvin, palautumisen kanssa ei tunnu olevan ongelmia ja varsinkin kun enää ei oo sitä velvollisuusharjoittelu-mentaliteettia niin jos mua ei huvita niin mä jään kotiin. Ei mitää ongelmaa. Aina tulee seuraava päivä jollon on taas hyvä fiilis ja treeni kulkee lentäen. Tottakai oon pötviytyny, mut ei tolla puhtaalla ruoalla mitää mänkkiä hulluna kerätä. Sitäpaitsi 100-kilosena ei oo enää tommosia maallisia ongelmia :D

 

[Erutrotti]

Selvennäkkö mitä Joni.K tolla puhtaalla ruoalla tarkoitat?

 

[Viiwi]

tuollasista pakkoajatuksista ois todella tärkeetä päästä eroon. uskon et oli sulle jo iso askel jättää lenkki väliin,mutta kuuntelit kerrankin ittees eli teit kyllä itsellesi palveluksen. älä määrittele itseäs rakas ystävä ihmisenä kilometrien,liikunta tuntien tai syömisten mukaan.se kertoo lähinnä siitä ettet kelpaa itelles suorittamatta.ja voin kertoa että olet varmasti yhta hyvä ja ihana ihminen, vaikket liikkuiskaan niin orjallisesti.
liikkuminen on kivaa, älä vie sen iloa iteltäs pakolla.voimia...

Yritänkin juuri pyristellä irti siitä itseni määrittelystä liikunnan ja syömisten yms. kautta. Suurinpiirtein viimeiset kuusi vuotta olen perustanut itsetunnon melkein kokonaan siihen. :( Aiemmin ulkonäköongelmien kanssa kamppailleena liikunta ja sen tuomat positiiviset ulkonäkömuutokset ja niistä saadut kehut ovat tähän ajaneet. Vaikka tiedän, että oon fiksu ja ystävät arvostavat mua ihan muiden kuin ulkoisten ominaisuuksien takia, se itsearvostus on kovin heikolla pohjalla. Koulusssa olin aina se pulska tyttö, enkä oikein pitänyt ulkonäöstäni. Nyt vaihtaisin takaisin mistä hinnasta hyvänsä, sillä tuolloin itsearvostukseni ei ollut liikunnan/syömisen/ulkonäön varassa, vaan olin onnellinen ihan sellaisenaan ja pystyin nauttimaan elämästä.

Perfektionistina pelkään myös sitä, että nyt jos pidän taukoa pidempään, joku pääsee ihmettelemään, miten mä oon näin laiskistunut ja päästänyt itseni repsahtamaan. Esimerkiksi vanhemmat on aina kovasti ylpeitä siitä, kuinka oon ahkera ja sinnikäs, kun jaksan käydä niin usein salilla, jumpissa ja juoksemassa. Molemmat yrittävät itsekin pitää kunnostaan huolta ja harrastavat liikuntaa monta tuntia viikossa vielä kuusikymppisinäkin. Viimeksi, kun olin ihan lääkärin määräämällä pakkolevolla ylikunnon takia molemmat vanhemmista pääsi sanomaan, että muista nyt, että et voi sitten syödä yhtä paljon kuin silloin, kun liikuit tai alkaa ylimääräistä kertyä (like I don't know that!?). No, enpäs sitten syönytkään paljon mitään ja toipuminen tyssäsi varmaan saman tien. Että voinkin olla

Nyt yritän ottaa Joni.K:n ja kilppulin ohjeitten mukaan rauhassa ja kuunnella enemmän sisäistä Viiwiä :whip:-Viiwin sijaan. Kiitos teille!

 

[Moksu]

Selvennäkkö mitä Joni.K tolla puhtaalla ruoalla tarkoitat?

Syökää kanaa! Ja riisiä, ja leipää, ja raejuustoa, ja pottua, ja lihhaa, ja kallaa, ja makaroonia, ja rahkaa ja niin etespäin.

Yritänkin juuri pyristellä irti siitä itseni määrittelystä liikunnan ja syömisten yms. kautta. Suurinpiirtein viimeiset kuusi vuotta olen perustanut itsetunnon melkein kokonaan siihen.

Vähä samaa vikaa rahikaisessa. Se on hankalaa jälkeenpäin jos sut on pääasiallisesti määritelty sen mukaan mitä teet. Tuut aina kantaan sitä leimaa otassas ja puolitutut muistaa sut siitä ja varmasti muistuttavatkin. Se on vaan kestettävä ja opittava elämään ja olemaan sinut sen kanssa. Ajan kanssa se tietenki helpottaa.

Tuolla kun rakentaa itsetuntonsa jonkun muun asian varaan seisoskelee kyllä suht vakaasti sokerijalustalla.

Perfektionistina pelkään myös sitä, että nyt jos pidän taukoa pidempään, joku pääsee ihmettelemään, miten mä oon näin laiskistunut ja päästänyt itseni repsahtamaan.

Miks elät miellyttääkses muita?

Se on pitkä ja kivinen tie alkaa rakentaa ehjää minuutta, mut kyllä se sieltä tulee. Jossain välin huomaat sitten, että ei se ny ookkaan niin tärkeetä, että vattapalat ei heijasta aurinkoa. Ehkä huomaatki, et hitto, ompa vaan mukava olla. Tekemättä yhtää mitää, kunhan vaan on.

Sitten et ehkä niin enää stressaa turhamaisista asioista ja saatat jopa huomata, että kehitytkin, kun ei oo enää sitä turhaa vanhaa jääräpäisyyttä vaan ehkä jopa se aito ilo harjoitteluun palaa.

 

[Erutrotti]

Tärkeintä on rakastaa itseään sellaisena, kuin on! :haart:

 

[Viiwi]

Vähä samaa vikaa rahikaisessa. Se on hankalaa jälkeenpäin jos sut on pääasiallisesti määritelty sen mukaan mitä teet. Tuut aina kantaan sitä leimaa otassas ja puolitutut muistaa sut siitä ja varmasti muistuttavatkin. Se on vaan kestettävä ja opittava elämään ja olemaan sinut sen kanssa. Ajan kanssa se tietenki helpottaa.

Se on pitkä ja kivinen tie alkaa rakentaa ehjää minuutta, mut kyllä se sieltä tulee. Jossain välin huomaat sitten, että ei se ny ookkaan niin tärkeetä, että vattapalat ei heijasta aurinkoa. Ehkä huomaatki, et hitto, ompa vaan mukava olla. Tekemättä yhtää mitää, kunhan vaan on.

Sitten et ehkä niin enää stressaa turhamaisista asioista ja saatat jopa huomata, että kehitytkin, kun ei oo enää sitä turhaa vanhaa jääräpäisyyttä vaan ehkä jopa se aito ilo harjoitteluun palaa.

Vattapalat ei nyt ole koskaan heijastaneet aurinkoa, vaan pikemminkin se aurinko mahtuisi niiden vatsanpoimujen väliin eikä sädettäkään pääsisi pilkahtamaan! :D

Mutta, mutta... Kommentit tosiaan otan usein ihan liian tosissani, ja yritän kehittyä hiukan paksunahkaisemmaksi. Varmasti helpottuukin ajan kanssa, kun voi oikeasti todeta, että "Se oli silloin, nyt on uudet kuviot. Jos ei miellytä, niin voi voi." Vielä, kun olo on ihan :itku:, niin sitä ei pysty hahmottamaan kaikkea oikeassa perspektiivissä. Välillä toivoo, että olisi jo :wanha:, ja osaisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja noudattaa Erutrottin toistamaa viisautta.

Silloin, kun huomaan, että onpas kiva vain maata laakereillani, niin kilistän Joni.K:lle ja muille ylikunnon ylittäneille! Toivotaan, että se on jo tänä kesänä ja toivotaan, että uskallan (ts. sallin itseni) kaataa siihen lasiin pepsi maxin sijasta siideriä.

 

[kilppuli]

kyllä sä viiwi pystyt ja jos matkalla tulee ylämäkiä,älä vaan luovuta, pää asia et oot matkalla kuuntelemassa omaa mieltäsi ja kehoasi. Mitä jos rupeisit pitämään itelles ihan perinteistä päiväkirjaa? (saa nauraa...) kerran viikossa vaikka istusit alas ja kävisit viikon ikäänkun läpi..,missä tilanteessa sairas pää voitti, missä taas terve itsensä kuuntelu? sit voi pohtia keinoja ja vaikka iskulauseita itelleen hankalia hetkiä varten.
tää nyt meni ihan psykologiseks,mut suuri osa sekin tuntuu ylikuntoa (mitä pääkopassa tapahtuu) olevan.

 

[3CPO]

Tuossa nyt seuraillu omaa vointia ja kuntoa, eilen tuli tehtyä seuraavanlaista liikuntaa : Töihin 5km pyörällä, sitten skootterilla kotia ja kävellen työpaikalle sama 5km, sitte pyörällä kotia aikamoista haipakkaa.
Illalla sydän tako vielä tosi lujasti kun yritin 22 aikaan käydä nukkumaan, ja tänäänkin on sellanen painontunne rinnassa.. ei ollenkaan oikein hyvä fiilis.
Tämähän kyllä taitaa mennä blogin kirjottamiseks; no enivei eli kun kärsii ylikunnosta niin jo tuo minun eilinen liikunta on liikaa.

 

[Moksu]

Tuossa nyt seuraillu omaa vointia ja kuntoa, eilen tuli tehtyä seuraavanlaista liikuntaa : Töihin 5km pyörällä, sitten skootterilla kotia ja kävellen työpaikalle sama 5km, sitte pyörällä kotia aikamoista haipakkaa.
Illalla sydän tako vielä tosi lujasti kun yritin 22 aikaan käydä nukkumaan, ja tänäänkin on sellanen painontunne rinnassa.. ei ollenkaan oikein hyvä fiilis.
Tämähän kyllä taitaa mennä blogin kirjottamiseks; no enivei eli kun kärsii ylikunnosta niin jo tuo minun eilinen liikunta on liikaa.

Kuullu näistä liikuntajutuista vähän erilaisia ohjeita. Eräs urheilulääkäri, joka on ollut hiihtomaajoukkueenkin lääkärinä, kehotti mulle, että pitäis tehdä semmosta perusaerobista, matalalla sykkeellä, niin kauan et se tuntuu hyvältä.

Mun ajattelutapaan tuo tuntuis ihan paskalta vaihtoehdolta, koska ei mua huvita semmonen tuntien tepastelu. Alkaa vaan vituttaa.

Toinen sit mitä oon kuullu, että tekis tosi lyhkäsiä ja tehokkaita reenejä jotka vaikuttas vissiin paremmin niihin testotasoihin. Toisaalta nuo sitten voi jättää sen sykkeen hakkaan ylös pitkäksi aikaa eikä se uni tuu.

Ite en hirveenä sen unen kans stressannu. Jos ei nukuttanu niin sit en nukkunu. Kattelin töllöö, tai luin ja sit yritin uudestaan. Aika vähäseksihän ne yöunet jäi välillä mut mitä siitä, kun ei ollut mitään treenaamiseen liittyviä pakotteita, jonka vuoksi olisi pitäny aina nukkua hyvin.

Ei ressaa. Ajan kans.

 

[össö]

Joo ei todellakaan kannata unohtaa stressiä, mikä yleensä on myös ylikunnon lisänä/osana/siitä aiheutuvaa tms. Se ei ole mikään "pieni juttu", kuten rouhu taisi jo aiemmin todeta. Stressihermosto, eli autonominen hermosto käyttäytyy stressitilanteissa niin, että kortisoli-, adrenaliini- ja noradrenaliinihormonien pitoisuus/määrä veressä kasvaa ja verenpaine nousee ja nämä kyseiset hormonithan ovat insuliinin vastavaikuttajahormoneja, eli ne toimii insuliinin vaikutusta vastaan. Lisäksi ne vaikuttavat maksaan niin, että se alkaa tuottaa sokeria. Näin tapahtuu siksi, että veressä oleva sokeri riittäisi tarpeeksi pitkään antamaan lihaksille energiaa ylimääräistä ponnistelua varten. Ja jos tällainen tila elimistössä pitkittyy se on jo haitallista...käytännön kielellä sanottuna: ihminen käy ylikierroksilla. Kaiken kukkuraksi stressi alentaa vastustuskykyä, eli tuntuuko joskus siltä, että on tuhat flunssaa talven aikana? Olinkohan nyt tarpeeksi epäselvä :D

Jos ajattelen omaa ylikuntoani, stressi oli melkein päällimmäisin asia. Koulu, treenit ja ihmissuhteet ja kaikkiin panostettiin 230%, niin ei ole ihme jos stressaantuu. Välillä on ihan hyvä miettiä tarkasti, miten tietyt asiat vaikuttaa kroppaan, niin ymmärtää, ettei mikään ole ns. irrallinen asia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kaikkein tyypillisimpien (tupakanpoltto, lihavuus, diabetes jne.) ohella pitkittynyt stressi on yksi riskitekijä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin (ja meillähän näitä Suomessa riittää). Paljon olen nähnyt tätä työssäni; keski-ikäinen ihminen saa rintakipuja ja jälkeen päin mietitään miksi minulle kävi näin, siinä jutellessa tulee hyvin usein esille pitkittynyt stressi. Joten otetaanko vähän lunkimmin?

 

[3CPO]

Jos ajattelen omaa ylikuntoani, stressi oli melkein päällimmäisin asia. Koulu, treenit ja ihmissuhteet ja kaikkiin panostettiin 230%, niin ei ole ihme jos stressaantuu. Välillä on ihan hyvä miettiä tarkasti, miten tietyt asiat vaikuttaa kroppaan, niin ymmärtää, ettei mikään ole ns. irrallinen asia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Oikein hyvin sanottu.
Itsellä on juurikin tästä asiasta kyse, että panostan aivan liikaa ihmissuhteisiin, työhön ja vielä yritän saavuttaa ja olla jotain muuta kun olen.
Se näkyy sellain ettei tunnu iltaisin olevan yhtään aikaa oikein olla vaan, vaan kokoajan olen pää kolmantena jalkana menossa ja esm jos pitää tavata joku niin pidän huolen että olen minuutilleen paikalla sovittuna hetkenä ja olen tietynlaisessa stressissä että kaikki menee hyvin.
Sitten keksin kaikenlaisia vouhotuksia, kuten autokuume,moottoripyöräkuume jne. nyt olen ajamassa sitä pyöräkorttia ja eilen oli ekat ajotunnit.
Tietyllätavalla olen miettinyt että voisi helpottaa stressiin esm juuri tuo moottoripyöräharrastus?
Voi vaan lähteä ajelemaan jonneki huitsinnevadaan.Ainaski nuorena nautin mopoilusta erittäin paljon ja juuri kuhan ajeli jossain missä sattu maalla.

Oikeastaan päivittäin huomaa sen fiiliksen että kroppa käy "ylikierroksilla" jatkuvasti, sitten jos vaikka on vaan jonkun likan kaa ja kahtoo jotain leffaa, ei ole kiire mihkään ja sisäisesti oikeasti rauhottuu niin huomaa miten hemmetin hyvä olo on sen jälkeen ja pystyy rauhottuu ja nukkumaan kunnolla.

Tälläsiä oireitahan minulla ei ole sillonkun ylikunto ei vaivaa, vaan pystyn menemään normaalisti ja touhuamaan miten lystään. ei tunnu missään.
Ylikunto vaan laukaisee heti huonot olotilat ja verepaineet nousee ihan turhistakin asioista jos ei malta olla rauhassa ja levätä.

Tällähetkellä on se tilanne että oikeastaan ei mitään edistymistä, ruokailu on ollut turhan yksipuolista. Ihan siitä tyhmästä syystä että työpaikallani on vähän huono syödä monipuolisesti ellei lähde 5km päähän syömään ja sieltä ei palkallisen ruokatunnin puitteissa pois selviä, ja joutuisi sitte olemaan tavallaan yliajalla töissä.

Olen nyt lopettanut sen kovan rääkkäämisen, kaiken sellaisen.
Polkenut vaan tosi varovasti polkupyörällä ja vähän punnertanut ja vatsoja tehnyt satunnaisesti.

Mutta.. kirjotellaan kun edistyy.