Toivottavasti et viitannut nyt minuun, koska tuo ei kyllä ollut mun argumenttini. Lähinnä meinasin semmoista tilannetta, että sektioon ei ole mitään lääketiteellistä syytä. Silloin alatiesynnytys on parempi vaihtoehto kaikkien kannalta. Mulla ei ole mitään sektioita vastaan, pääasia että vanhemmat saavat ehjän ja terveen lapsen syliinsä. MUTTA luonnollinen synnytystapa on parempi, jos valita pitää.
Puhuin yleisellä tasolla. Tuosta olen täysin samaa mieltä kanssasi, että kukin tehkööt niinkuin parhaaksi näkee. Pointti oli sitä vastoin se, että fanaattiset alatiesynnytyksen puolestapuhujat ovat hetimiten valmiita kivittämään jok'ikisen sektion kannattajan/itse valinneen. Sen sijaan olen eri mieltä siitä, että kumpi tapa on parempi, jos saa itse valita. Valitsin toisin -ja tekisin edelleen samoin.
Julkisuudessa, perhevalmennuksissa ym. sektio vs. alatiesynnytys keskustelu on kovin yksipuolista: hyvin monista asioista vaietaan ja hyssytellään. Työni ja koulutukseni puolesta näen liian läheltä, millaista synnytyksen yhteydessä tulleen hapenpuutteen kanssa on elää sekä saan lukea liian usein neuropsykologien tutkimusraporteista, millaista jälkeä se on aiheuttanut lapsen aivoihin ja miten se edelleen näkyy useidenkin vuosien kuluttua esim. älykkyystesteissä. Sinällään varmasti hyvää tarkoittavat "avoimella mielellä, ei koskaan voi tietää kuinka käy" -kommentit ovat kaikkea muuta kuin rohkaisevia. Väittävät, että lapsi kestää synnytyksen yhteydessä hapenpuutetta jopa 10min, aika harva aikuinen vain pystyy itse olemaan hengittämättä tuota aikaa. Lisäksi STAN-menetelmästä, jolla ymmärtääkseni etsitään merkkejä hapenpuutteesta seuraamalla sikiön syketason lisäksi sydänsähkökäyrää, on olemassa keskenään hyvin ristiriitaisia tutkimustuloksia. Joissain suomalaisissa sairaaloissa sen käytöstä on luovuttu epäluotettavuuden vuoksi.
Useimmissa sairaaloissa jaettaneen pelkopolilla kävijälle lehtinen, jossa vertaillaan sektion ja alatiesynnytyksen etuja ja haittoja -kaikkea muuta kuin objektiivisesti. Esim. sektiossa kerrotaan olevan alatiesynnytykseen verrattuna kahdeksan kertainen riski saada veritulppa. Luvuilla kikkailun sijaan olisi kovin informatiivisempaa kertoa prosentuaalisesti, kuinka monessa sektiossa ja alatiesynnytyksessä näin tosiasiallisesti käy. Ihan sama, kuin vertailtaisiin kuviokelluntaa ja mäkihyppyä ja sitä, kuinka paljon suuremmassa vaarassa mäkihyppääjä on murtaa ranteensa (=puhutaan kahdesta täysin eri asiasta). Toisena esimerkkinä mainittakoon tuo episiotomia, minkä kerrotaan olevan toisinaan vaikea paranneltava ja kipeä, muttei sitä tehdä läheskään aina. Kuitenkin juurikin tuo jo mainitulla Stakesilla on tilasto, jonka mukaan se tehdään liki 60%:lle ensisynnyttäjistä -kyseessä on siis kaikkea muuta kuin harvinainen toimenpide.
Toisekseen synnytyksessä vammautuneet naiset tuntuvat jäävän kovin yksin vaivojensa kanssa. Negatiivisista kokemuksista puhuminen leimataan hyvin helposti kielletyksi ensisynnyttäjien pelotteluksi, vastaavasti taas esikkoaan odottavia kehotetaan sulkemaan korvansa ikäviltä kokemuksilta. Ikävä kyllä, joillekin ne kauhutarinat ovat kuitenkin sitä totisinta totta. Toisinaan
tällaisten ikävien kokemusten jälkiä korjataan sekä äidin että lapsen osalta vielä pitkään -valitettavasti. Vaikka vauva olisi kuinka ihana tahansa, ei ole luonnollista ja ihanaa pissata housuunsa. Jos paikat ovat totaalisen tohjona, on sillä luultavimmin myös jonkinasteisia vaikutuksia ihmisen psyykeeseen. Aika harva myöskään haluaa lopettaa avioelämäänsä lapsen syntymään.
Toisinaan annetaan ymmärtää, että sektioäidin pitäisi tuntea jonkinlaista surua, ettei ole kokenut alatiesynnytystä ja joutunut olemaan "passiivinen". Sektion saadakseen täytyy olla kaikkea muuta kuin passiivinen; ottaa asioista selvää (tähän ei riitä pelkkien vauva-palstojen kaikkitietävien fariseusten kirjoittelujen selaaminen) sekä perustella kantansa varsin seikkaperäisesti. Joissain tapauksissa edessä voi olla melkoinen käännytysjuhla.
