Paastoaminen

40 h takana olo on ihan hyvä, ei nälkää, mutta muuten aika "tyhjä" olotila. Paino putosi 3 kg, kun glygot lähti maksasta ja lihaksista vesien kanssa kävelee. Yövuoron jälkeen sain nukuttuakin vajaa 7 h, mihin littyikin se suurin epävarmuus. Tällä mennään ma iltaan asti. Ma iltana salille, jota ennen ja jälkeen 50 g heraprodee psylliumilla höystettynä. Vielä voisi sen jälkeen riipasta 10 kalkkunanakkia ja sekaan 10 paistettua kananmunaa. Ideana pysyä ketoosissa X aikaa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
80 h veto tuli tällä kertaa, paino putosi 5.4 kg. Ihan ok sujui, joten ensi viikonloppuna sama setti. Suola/kalium/magnesium/kofepillerit ja vettä noin 4 l per päivä tuntuu olevan toimiva apusetti.
Välipäivät ketoilua sopivalla kalorivajeella höystettynä salijumpalla. Paastovaiheessa ei sali oikein nappaa, joten silloin vain löysää tepastelua työn lomassa.
 
Jahhans... Vois ottaa säännölliseks tavaks tän paastuamisen. Edellisestä paastosta onkin jo hieman yli vuosi. Sillon meni 5 vuorokautta jonka mokasin lipittämällä pepsi maxia. Nälkä kasvoi liian suureksi ja piti lopettaa kesken. 7 vuorokautta oli tähtäimessä. Jos tekis jatkossa vaikka 3 vuorokauden mineraalivesipaaston neljästi vuodessa. Alotin eilen puol kaks päivällä hetken mielijohteesta.. täytyy kyllä sanoa että ihmeen helppoa touhua tämä on..
nälkä? Eipä oikeastaan. Joku pieni tunne kalvaa vatsassa, mutta kyllä sen mies kestää ja siinähän se toisen päivän aikana ainakin viimeksi hävisi kokonaan.
Ensimmäisellä kerralla tuli ketoihottumaa kaulaan, naamaan ja rintaan. En tiedä onko se säännöllinen tapahtuma sellaisille jotka ovat siihen taipuvaisia? Luin netistä että joka aamuinen sitruunavesi saattaisi estää ketoihottuman muodostumisen. Jää nähtäväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä tämä ole mun päiväkirja parempaan kuntoon, mutta -8.6 kg nyt vrt. pe alotettuun paastoon. Välipäivät tosiaan OMAD-ketolla ja paino putoo aika nopsaan. Salilla voimatasot pysyneet normaalina, mutta sarjakestävyys tippunut jonkin verran.
 
Ensimmäisellä kerralla tuli ketoihottumaa kaulaan, naamaan ja rintaan. En tiedä onko se säännöllinen tapahtuma sellaisille jotka ovat siihen taipuvaisia? Luin netistä että joka aamuinen sitruunavesi saattaisi estää ketoihottuman muodostumisen. Jää nähtäväksi.
Tarkkaa syytä tähän ketoihottumaan ei taideta tällä hetkellä tietää. Iho on kuitenkin ihmisen suurin elin ja aineenvaihdunnallisesti aktiivinen ja toimii samalla myös rasvavarastona sekä kuona-aineiden poistajana, siksi siihen vaikuttaa aika monta tekijää. Eräs teoria on että ketoosiin siirtyessä ihon poistamat kuona-aineet aiheuttaisivat allergisen tai sen kaltaisen reaktion. Mutta miksi se tapahtuu yleensä juuri tietyillä ihoalueilla, lienee mysteeri. Yleensä suositellaan ketoosiin siirtymistä vähitellen ja hitaasti mikäli iho-oireita ilmenee.

Itsellä siis lapsesta asti atooppinen iho ja allergiataipumuksia joita stressikin pahentaa, mutta minulla ketoillessa iho voi aina parhaiten eli ei ole ollenkaan ongelmia. Luultavasti tämä johtuu joistakin allergioista jotka pysyvät sekaruokavaliolla yllä, ketolla sitten eliminoituu allergioiden aiheuttajat ja tulehdus kaikkoaa. Edes aiemmin aina talvikausina vaivannut atooppinen iho ei ole oireillut ollenkaan vaikka ilma ihon ympärillä on ollut yhtä kuivaa kuin aiempinakin talvina. Luulen myös että ketolla korkea rasvan määrä ja vähentynyt kuona-aineiden tuotanto on myös hyväksi iholle.
 
Mulla oli teinivuosista ~27 vuotiaaksi asti aika ärhäkkä akne. Selkä, naama ja leuka kukki ihan huolella. Pari roa-kuuria antoi hetkellisen helpotuksen, mutta kummallakin kerralla se lähti taas pahempaan päin kun lääkkeet loppu. Ketoosiruokavaliolla parani kokonaan ja nykyään tulee finnejä vain jos vedän isoja määriä sokeria/hiilareita, ja ne katoaa heti kun palaa taas ruotuun. En ole siis täysin ketolla ollut vähään aikaan, mutta hyvin VHH-painotteisesti syön ja ei ole ihon kanssa enää ongelmia.
 
Itsellä on nyt aknea yläkropassa ku alotin korvaushoidon viimekesänä. Hain roa-kuurin tossa jokunen tovi sitten. 20mg kapseli joka toinen päivä. Vedin myös tossa vesipaaston jonka lopetin eilen ja jatkoin heti suoraan tällä vhh-dieetillä. Vähensin aikaisemmin myös teston määrää. Jossei näillä kolmella toimella pääse eroon aknesta niin johan nyt on vittu 😤 paino ainakin on tippunut.. tokikaan en niin ole kiinnostunut painosta vaan enemmänki rasvaprosentista. Vuosi sitten se oli about 22%. Nyt veikkaisin että n. 19%. Tarkotus olisi mennä sinne kympin ja viidentoista väliin ja pysyä siellä ja hiljalleen ottaa hiilarit hallitusti laskien mukaan ruokavalioon. Pikkuhiljaa jätän kaiken paskan pois ruokavaliosta. Sipsit ja sokeriset juomat olen jo jättänyt aikaa sitten. Mässyt ja alkoholi jäi pois hiljattain.
Pitääkö vhh-dieetillä pitää joku mättöpäivä kerran viikossa? Mitä sillon saa syödä?
 
Ensimmäisellä kerralla tuli ketoihottumaa kaulaan, naamaan ja rintaan. En tiedä onko se säännöllinen tapahtuma sellaisille jotka ovat siihen taipuvaisia? Luin netistä että joka aamuinen sitruunavesi saattaisi estää ketoihottuman muodostumisen. Jää nähtäväksi.
Lienee normaalia siihen taipuvaisille, luontaiseen ravintoon palattaessa, mutta ku pysyy ketoosissa, ei liene ongelma, paastoili tai ei.
ja hiljalleen ottaa hiilarit hallitusti laskien mukaan ruokavalioon. Pikkuhiljaa jätän kaiken paskan pois ruokavaliosta.
Huomaatko ristiriitaa tässä?

Miksi hiilarit takaisin mukaan?

Ok, eli ei mitää mättöpäiviä. Ei vissiin edes isompia vhh ruoka-annoksia esim lavvantaina vaan tasaisesti annoskoot samana alusta loppuun?
Ei tarvi laskeskella ku syö oikeaa ruokaa. Eli ei sokeria. Syöt kunnes olet kylläinen, etkä napostele (ei tee mielikään, ku et syö hiilaria), ja syöt seuraavan kerran ku on oikeasti nälkä.
 
Huomaatko ristiriitaa tässä?

Miksi hiilarit takaisin mukaan?

En huomaa ristiriitaa? Kai sitä imminen nyt vähä hiilareitaki tarvii.. ? varsinki ku salilla tulee käytyä melko intohimoisesti. Ajattelin ottaa hiilareita todella maltillisesti takaisin mm perunan, riisin ja pastan muodossa. Hyvin maltillisia määriä. tyyliin yksi peruna per annos tai Puoli desiä riisiä per annos..
Vai pystyykö vhh ruokaa vetää vuosikausia ilman haittavaikutuksia?
Hieman hankalaa vain noudattaa omaa ruokavaliota kokoajan ku talossa on emäntä ja 3 lasta. Pitäis niiden ruokien lisäks puuhata myös aina omat pöperöt. En tiedä miten sen oikein hoitais.
 
Kovin paljon tutkimustietoa vuosikausien tai vuosikymmenten keto/vhh:sta ei taida olla olemassa (saa linkata jos löytyy). Jotkut ovat kuitenkin hyvinkin pitkään syöneet tällä tavalla ilman vaikeuksia. Genetiikan roolikin voi olla merkittävä siinä miten tällaisella ruokavaliolla elimistö pärjäilee pitkällä tähtäimellä. Ihminen on aika sopeutuvainen otus. Osa niistä, jotka ovat todenneet vhh:n toimivaksi, siirtyvät jossain vaiheessa syklittelyyn, sen voi toteuttaa monella tavalla (viikko-, kuukausi- tai vuositasolla tietty määrä vhh:ta ja välillä sitten enemmän hiilareita). Moni tykkää lomakaudella syödä eri tavalla jne. Ja Suomen olosuhteissa jotkut kokevat, että talvella tekee mieli enemmän hiilareita, siihen voi ketoilu olla ratkaisu.

Ei tarvitse siis valita joko tai, vaan voi toteuttaa myös joustavasti kulloisenkin elämäntilanteen ja tavoitteiden mukaan. Kun vhh:ta on käyttänyt "työkaluna", niin se ei tule kropalle niin shokkina kun sen aloittaa uudestaan. Vaihtoehtoisia tapoja on paljon; osa tykkää syödä neljä kertaa päivässä, osa kerran. Paastoakin voi yhdistellä monella tapaa vhh-ruokavalioon mikäli haluaa. Usein se itselle sopiva tapa löytyy kyllä ajan mittaan viimeistään yrityksen ja erehdyksen kautta. Itse tykkäisin syödä kerran päivässä, mutta elimistö ei millään pysty yhdellä kertaa saamaan vaadittavaa ruokamäärää alas, joten yleensä syön kahdella aterialla tarvittavat setit. Kroppa kyllä kertoo kun on nälkä. Mutta tosiaan, se mikä itselle toimii, ei välttämättä löydy muiden kokemuksesta, vaan omasta kokemuksesta.

Tuosta vhh:n yhdistämisestä perheen ruokailuihin. Itse olen ratkaissut sen siten, että valmistan omat annokset etukäteen jos mahdollista, tai siinä sivussa kun kokkaan muille. Esimerkiksi pataruoka valmistuu haudutuspadassa työpäivän aikana jne. Moni pilkkoo kasvikset/ruoka-aineet valmiiksi rasioihin. Lapsiperheen arjessa suunnitelmallisuus korostuu, joten siitä voi olla apua, että valmistelee omat pöperöt etukäteen, ja miksei muidenkin pöperöt jos on ruoanlaitosta vastuussa. Tämä voi kuulostaa melkoiselta säätämiseltä, mutta siitä tulee kyllä nopeasti rutiinia, eikä siitä tarvitse ottaa stressiä. Itse olen pärjännyt hyvin tällä mallilla, oikeastaan tärkeintä on siitä huolehtiminen, että kaupasta tulee viikoittain ainakin ne tietyt vakioainekset, joista on helppo koostaa ketoateria.
 
Useamman lounaan ja päivällisen olenkin jo tehnyt valmiiksi rasioihin odottelemaan. "Ongelma" onkin enemmän ehkä aamu -ja iltapala. Voipi toki olla että täytyy nyt miettiä onko ne niin tärkeitä että pitäisi pitää niistä kiinni. Se on ehkäpä vuosikymmenten totuttu tapa paremminkin.. lapsesta lähtien syötetty ajatusta että "pitää olla aamu -ja iltapala". Aamupalasta nyt ainakin on helppo luopua koska nälkä tulee yleensä vasta lounasaikaan. Nyt kyllä myönnän, että itse vähän tässä nyt teen kärpäsestä härkästä. Ei tämä oikeastaan ole mikään ongelma tai edes haaste. Lähinnä vain uuden toimitavan totuttelu. Kiitos vastauksesta 👍 Hyvää tekstiä
 
Miksi haluat heidän syövän epäterveellisesti?
En halua heidän syövän epäterveellisesti. Syövät itseasiassa aika terveellisesti ja hyvin. Käytetään paljon laadukkaita lihoja ja laitan itse melkein joka vuosi jonkun elukan lihoiksi pakkaseen, hirvi, peura tai possu. Kasvikset maistuu ja ruoka tehdään 99% itse. Yhden lapsen perinnöllisen taudin/tilan takia pakko olla vähärasvaista hiilaripitoista ruokaa koska hänen kroppa ei pysty pilkkomaan pitkäketjuisia rasvoja. On sellanen vitun harvinainen aineenvaihduntasairaus. Ei kovin montaa sataa diagnoosia löydy maapallolta.
Ruokapuoli, ja ravintoarvot on kyllä tullut tutuksi tässä vuosien saatossa. Toisella lapsella on pähkinäallergia.. onhan tää vähän tällane palapeli kasattavaks 😂
 
luontaiseen ravintoon palattaessa
Heh, kaikenlaisia käsityksiä sitä löytyykin. Veikkaanpa, että jos saisi ihottumaa ketolta hiilaripitoiseen siirryttäessä, sitä pidettäisiin ilman muuta merkkinä hiilihydraattien sopimattomuudesta ihmisravinnoksi. Nyt se onkin vain merkki siitä, että keho sopeutuu "luontaiseen ravintoon". :giggle:
 
Kuun alussa julkaistiin Nature Metabolismissa mielenkiintoinen tutkimus, "Systemic proteome adaptions to 7-day complete caloric restriction in humans". Valitettavasti minulla ei ole pääsyä ko. tutkimukseen (maksullinen), mutta kyseinen tutkimus lienee ainutlaatuinen, jossa on laajasti tarkasteltu pidemmän paaston vaikutuksia yksilöiden proteiineihin molekulaarisella tasolla. Täytyy katsella josko saisin artikkelin jotenkin käsiini niin voisin perehtyä tarkemmin.

Tutkimusta lyhyesti referoitu esim. täällä.
As expected, the researchers observed the body switching energy sources – from glucose to fat stored in the body – within the first two or three days of fasting. The volunteers lost an average of 5.7 kg of both fat mass and lean mass. After three days of eating after fasting, the weight stayed off – the loss of lean was almost completely reversed, but the fat mass stayed off.

For the first time, the researchers observed the body undergoing distinct changes in protein levels after about three days of fasting – indicating a whole-body response to complete calorie restriction. Overall, one in three of the proteins measured changed significantly during fasting across all major organs. These changes were consistent across the volunteers, but there were signatures distinctive to fasting that went beyond weight loss, such as changes in proteins that make up the supportive structure for neurons in the brain.
 
Back
Ylös Bottom