Naene sanoi:
... mutta... saako Suomesta tätä nykyä Dr Pepperiä??
Saa, piccoloista ainakin saa 0.5l muovipulloissa, prismassa ja sestossa on näkynyt tölkkejä, ja etniset myymälät myyvät lähes poikkeuksetta 2 litran pulloja.
Sitten itse aiheeseen.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja everything is perfect forever. Kiire ja stressi lisääntyy yhteiskunnassa jatkuvasti, ja siitä jää varmasti jälkensä kaikkealle. Myös ihmisten itsekkyys ja ahneus kasvaa huimaa tahtia.
Lapsilta (urheilu)harrastusten puuttuminen on tietysti monihaarainen juttu, usein siihen on suurin vaikutus tietysti vanhempien kannustuksen puutteella; ei sen työpäivän jälkeen ehdi/jaksa viedä harjoituksiin ja olla kentän laidalla kannustamassa.
Tuli vain itselle mieleen näitä tapauksia, jotka ovat olleet omiaan vähentämään liikkumista pienempänä (ehkä pisaroita meressä siihen hampurilais-lihapiirakka-ranskalaisetperunat-tietokone-videot sarjaan, mutta osansa kuitenkin). Asuin lähes koko lapsuuteni Paloheinässä, alueella jossa on paljon lapsiperheitä. Läheisellä kentällä sitten pelasimme usein jalkapalloa ja ties mitä lajeja.
No, kuitenkin kentän vieressä asui lapseton pariskunta, jotka eivät voineet sietää kentästä lähtevää meteliä, joten pelaamisemme kentällä kiellettiin. Ei sitä silloin 9v iässä tajunnut, että ehkäpä näillä henkilöillä ei ole oikeutta määrätä koko alueesta, vaan pettyneinä sitten luikimme takaisin kotia. Pelikerrat harvenivat kovasti jatkossa, ja parin vuoden sisään päättyivät kokonaan. Nykyisin on koko kenttä sellaisessa kunnossa, että en ihmettele jos playstation on houkuttelevampi vaihtoehto.
Toinen vastaavanlainen tapaus oli sitten vuosia myöhemmin, kun olimme "fikkusotaa" (lue: rosvoa ja poliisia myöhään illalla, kun oli pimeää, valaistuksena taskulamput) läheisellä pellolla. Ikävä kyllä, pellon vieressä oli taas asutusta ja eiköhän sekin riemu piakoin kielletty, saattoi kuulemma aiheuttaa vaaratilanteita ja ties mitä ihmeellistä.
Realiteettien puute tuntuu vaivaavan myös aikuisia monesti, kun on kysymys nuorista. Hahmotuskyky siitä, missä vaiheessa piilosen leikkiminen, keinussa istuminen (muutoin kuin polttamassa tupakkaa ja syljeksimässä maahan), he-man ukot ja muu vastaava jää lapsuuden mukana. Jotain uutta ja erikoisempaa kun koittaa kokeilla, homma kielletään välittömästi - usein tietysti aiheesta mutta ikävän usein myös aiheetta - ja ehdotetaan tilalle näitä he-man ukkoja, piilosta tai muuta upeaa. Tai sitten jo hyvään ikään ehtineiden aikuisten harrastuksia, metsässä kävelemistä tai muuta sellaista.
Oikeasti, moniko teini-ikäinen jaksaa tuollaisista innostua?
Itse oman teini-ikäni upeasti tuhonneena (tekemättömyys, roskaruoka, tietokone) olen luonnollisesti paras henkilö saarnaamaan asiasta. Ehkä olisin saattanut innostua tekemään jotain muutakin, jos kaikkea ei olisi heti kielletty, rakentavien ehdotusten rajoittuessa johonkin (siinä iässä) tylsältä tuntuvaan tai 'muinaismuistoihin' ?
Mitään helppoa ratkaisuahan ei ole olemassa. Ikuinen ainaan jatkuva - ja kasvava - talouskasvu on ainoa vaihtoehto, mitään muuta ei koskaan sovi edes miettiä, tai on kommunisti. Kiireen ja stressin määrää ei oikein voi vähentää, ainakaan jos aikoo leivässä pysytellä kiinni, olematta nyt huippulahjakas, -onnekas ja -taitoinen yksilö, joka kenties voi määritellä omat rytminsä paremmin, ja tehdä kevyempää viikkoa. Vanhemmat koittavat sitten paikata omia "heikkouksiaan" ostamalla lapsille leluja, nykyisin tietysti tekniikkaa, jonka pariin heidät voi "työntää", että saisi itse vetää hetken henkeä. Kierre on valmis. Eikä tietenkään teiniraivoa ja asennetta sovi tästä yhtälöstä unohtaa, jokainenhan on kuitenkin lopulta vastuussa itsestään.
Kyllä, olen tällä hetkellä varsin stressaantunut, erittäin raskaan kevään viimeiset tentit (vielä 6kpl) menossa, olen nukkunut alta 15h viimeisen kolmen yön aikana. Suhteuttakaa avautumiseni sen mukaisesti
Missäs minä olen väittänyt lapsen kasvattaneeni...?
...Itse olen tehnyt varsinaista kasvatustyötä monissa eri ongelmaperheissä, ja joutunut kädestä pitäen ohjaamaan ja neuvomaan vanhempia miten tässä nyt pitää/ ei pidä toimia...tähän minulla on siis alan koulutus sekä vuosien työkokemus, vaikka ei siis vielä ole omia lapsia...toisaalta taas kuten täällä on jo mainittukin, monet ovat itse läheltä seuranneet pienien sisarustensa tai sukulaistensa kasvua...kyllä väitän, että myös siinä oppii paljon sekä positiivisia että negatiivisia metodeja, ja mikä toimii missäkin tilanteessa. Kaiken kaikkiaan kasvattaminenhan on pitkäjänteistä ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa, ja lapsen normaaliin kehityskaareen kuulukin kokeilla/testata vanhempia saako tahtoansa läpi. Kannattaakin miettiä jo ennen lasten tekemistä näitä asioita... ;) Lapseenhan joutuu sitoutumaan ainakin 18 vuodeksi eteenpäin...
