- Liittynyt
- 18.4.2004
- Viestejä
- 436
Totta tuo, että lapsia pitää opettaa käyttäytymään, mutta aina sitä tilannetta ei tiedä... Eli mitä parhaiten kasvatettu lapsikin voi saada joskus jonkun pikkupirukohtauksen eikä siinä auta sitten mikään. Jossain kauppareissulla on täysin mahdotonta siirtyä kokonaan ihmisten näkymättömiin, kaupassa, parkkipaikalla, joka paikassa niitä ihmisiä on ja ne häiriintyy kamalista kakaroista...
Meillä ainakin joskus menee hermot jopa äidillä kaupassa, kun yritän tän mahan ja kahden lapsen kanssa selvitä ostoksista. Yleensä pyrin käymään yksin tai sellaisessa tilanteessa, ettei lapsista ole odotettavissa hermoromahdusta aiheuttavaa tekijää. Mutta joskus täytyy käydä oli tilanne mikä hyvänsä, ja siinä melkein tulee itku itsellekin joskus. Tosin ihan kuin tuo meidän nelivuotias alkaisi joskus tajuta jotain, ehkä se yksi uhmakausi on taas ohi?
Meillä nuo on sitten varmaan tosi kamalat kakrut, täytyy sanoa. Parhaamme yritetään, ovat kivoja ja mukavia jolleivät muulle päälle satu, isompi (kun kerran osaa puhua) sanoo kiitos ja hei ja tietää ettei muita saa töniä tai leluja ottaa toisen kädestä. Semmoista tavallista. Mutta jos on väsyharmilevoton, niin silloin saattaa kaupassa ne lastenkärryt kulkea vähän liian lujaa ym. mopo karkaa käsistä. Varmaan pahalla on katsottu silläkin kertaa, kun komensin, että nätisti niiden omien pienten kärryjen kanssa, ei saa törmäillä, ei saa juosta ja lapsi pakeni hyllyn taa ja - kolinrämin - kärry nurin. Mun pinna nipistyi aika äärimmilleen siinä, ja lapsi huutamaan kun vein hältä sitten kärryn pois ja pistin kävelemään oman kauppakärryn vieressä kurissa ja ojennuksessa. Mutta oli maito loppu ja kaikkea, en jaksanut tän ison mahan kanssa kävellä kotiin ja työntää rattaita ja tulla kauppaan taas jne.
Tai kuten tänään, pikkumies 1v istui autokärryssä. Keksi viskoa kumisaappaat huitsin nevadaan, keräsin ne onneksi talteen. Kohta kun valitsen hyllystä tavaraa, katsoin, että mikäs siinä juoksee... no meidän pikkumies pakeni kärrystä ja juoksi kohti ulko-ovea. Näköjään sellaiset liukuovet aukeaa kun tommonen alle metrin mittainenkin niiden eteen tulee. Sain sitten pikkumiehen kiinni justiinsa ennen kuin juoksi sukkasillaan ulos sateeseen. Myyjät naureskelivat, että siinäpä vauhdikas asiakas. Mä vaan huokailin ja ajattelin, että miksi oi miksi meillä ei ole kaikkea ruokaa kaiken aikaa kotona vaan noiden humuveikkojen kanssa tarttee kauppaan lähteä.
Siis kun ne osaa käyttäytyä ja me niiltä vaaditaankin iälle sopivalla tavalla mitä pitää tietää. Mutta ne ei aina muista... Tosin tuo 1v nyt on vielä niin kahjo, ettei siltä kauheita voi odottaakaan, jokainen tilanne opettaa hälle aina tulevaa varten, että mikä on ei ja mikä on sallittua.
Ainakin vanhemmuus parantaa stressinsietokykyä ja kärsivällisyyttä tai jotain.
Meillä ainakin joskus menee hermot jopa äidillä kaupassa, kun yritän tän mahan ja kahden lapsen kanssa selvitä ostoksista. Yleensä pyrin käymään yksin tai sellaisessa tilanteessa, ettei lapsista ole odotettavissa hermoromahdusta aiheuttavaa tekijää. Mutta joskus täytyy käydä oli tilanne mikä hyvänsä, ja siinä melkein tulee itku itsellekin joskus. Tosin ihan kuin tuo meidän nelivuotias alkaisi joskus tajuta jotain, ehkä se yksi uhmakausi on taas ohi?
Meillä nuo on sitten varmaan tosi kamalat kakrut, täytyy sanoa. Parhaamme yritetään, ovat kivoja ja mukavia jolleivät muulle päälle satu, isompi (kun kerran osaa puhua) sanoo kiitos ja hei ja tietää ettei muita saa töniä tai leluja ottaa toisen kädestä. Semmoista tavallista. Mutta jos on väsyharmilevoton, niin silloin saattaa kaupassa ne lastenkärryt kulkea vähän liian lujaa ym. mopo karkaa käsistä. Varmaan pahalla on katsottu silläkin kertaa, kun komensin, että nätisti niiden omien pienten kärryjen kanssa, ei saa törmäillä, ei saa juosta ja lapsi pakeni hyllyn taa ja - kolinrämin - kärry nurin. Mun pinna nipistyi aika äärimmilleen siinä, ja lapsi huutamaan kun vein hältä sitten kärryn pois ja pistin kävelemään oman kauppakärryn vieressä kurissa ja ojennuksessa. Mutta oli maito loppu ja kaikkea, en jaksanut tän ison mahan kanssa kävellä kotiin ja työntää rattaita ja tulla kauppaan taas jne.
Tai kuten tänään, pikkumies 1v istui autokärryssä. Keksi viskoa kumisaappaat huitsin nevadaan, keräsin ne onneksi talteen. Kohta kun valitsen hyllystä tavaraa, katsoin, että mikäs siinä juoksee... no meidän pikkumies pakeni kärrystä ja juoksi kohti ulko-ovea. Näköjään sellaiset liukuovet aukeaa kun tommonen alle metrin mittainenkin niiden eteen tulee. Sain sitten pikkumiehen kiinni justiinsa ennen kuin juoksi sukkasillaan ulos sateeseen. Myyjät naureskelivat, että siinäpä vauhdikas asiakas. Mä vaan huokailin ja ajattelin, että miksi oi miksi meillä ei ole kaikkea ruokaa kaiken aikaa kotona vaan noiden humuveikkojen kanssa tarttee kauppaan lähteä.
Siis kun ne osaa käyttäytyä ja me niiltä vaaditaankin iälle sopivalla tavalla mitä pitää tietää. Mutta ne ei aina muista... Tosin tuo 1v nyt on vielä niin kahjo, ettei siltä kauheita voi odottaakaan, jokainen tilanne opettaa hälle aina tulevaa varten, että mikä on ei ja mikä on sallittua.
Ainakin vanhemmuus parantaa stressinsietokykyä ja kärsivällisyyttä tai jotain.