Surullista luettavaa nämä jengin kouluaikojen liikuntamuistot. Osittain samanalaisia kokemuksia on toki minullakin, mutta kannattaa muistaa, että ajat muuttuvat, ajat muuttuvat..
Nykyään pyritään lapsia ohjaamaan liikunnan pariin muilla tavoin kuin kunujaoilla, tasoryhmillä, mararonlenkeillä ja marssittamisella.
Olen itse omien ylisuurten :curs: ryhmieni kanssa harrastanut perinteisten hiihtojen, yleisurheilulajien ja sählyjen lisäksi mm. frisbeegolfia, ultimatea, lipunryöstöä, leikkimielisiä vahvamieskisoja jne. Kaikille eivät nämäkään kyllä kelpaa, koskaan.
Kannattaa vaan tajuta, että se mikä on sinulle hauskaa ja leikkimielistä, ei välttämättä ole sitä oppilaille. Nuo kuulostavat juuri niiltä kilpailuilta, joissa huonokuntoisia tai muuten syrjäytyneitä pilkataan, ja he seisoskelevat jossain kentällä, kun hyväkuntoiset urheilijat oikeasti pelaavat peliä. Kilpailevat joukkuelajit EIVÄT ole kaikille kivoja, jos on valtavat tasoerot.
Tasoryhmät on ainoa tapa, joka toimii. Hyväkuntoiset keskenään, ja huonokuntoiset keskenään, jolloin kaikilla on mielekästä tekemistä oman tason mukaan. Toimi armeijassakin oikein hyvin, että porukka jaettiin kolmeen osaan tasoryhmiin liikuntakoulutuksessa. Siinä "liikunnassa", missä ei ollut tasoryhmiä, kuten taistelukoulutus, kävi juuri niinkuin koululiikunnassa, että ero huippukuntoisten ja huonokuntoisten välillä aiheutti noiden lieveilmiöiden esiintulon.
Olen nimittäin aivan varma, että myös allekirjoittaneen liikunnanopetuksen jäljiltä kasvaa suuri joukko tulevaisuuden itkijöitä ja koululiikunnan vihaajia. Heitä ovat mm.
-Riku-Petteri, joka vihaa jo valmiiksi kaikkea sellaista liikuntaa, joka vaatii peukaloiden liikkuttamista suurempaa voimanponnistusta (vrt. Pleikkari).
-Niilo-Oskari, joka on jenginsä paras lätkäpelaaja, ja jonka ei näinollen tarvitse välittää paskaakaan mistään muusta liikunnan lajista (ja joka kiristelee hampaitaan kun todistuksesta löytyy liikunnan kohdalta tämän takia kutonen).
Nico-Christian, jonka vanhempiensa mielestä ei tarvitse lainkaan rasittaa pikku
kehoaan, ja joka pitää oikeutenaan valittaa äitinsä tapaan aina ja kaikesta.
Minttu-Verneri, joka haluaa vaa skeittaa.
Varmasti on aina tyhjänvalittajia ja nolla-motivaatiolla olevia, mutta eiköhän enemmistö ole kuitenkin niitä, jotka harrastaisivat jotain liikuntaa, kunhan se ei tarkoittaisi jatkuvaa muiden parempien pilkattavana olemista, vaan mielekästä tekemistä samantasoisessa seurassa, tai yksilölajeissa. Kyllä jo yläasteella tajuaa vähimmäismotivaationa, että "läskit" ovat ilman muijia.
Juu, kesti itselläni lähemmäs 10 vuotta toipua koululiikunnasta niin, että aloin harrastaa vapaa-ajalla mitään liikuntaa. Nyt liikunta onkin melkein pääharrastus, usealla eri lajilla.
Kouluaikoina tuli saatua 5 liikunnasta, vaikka olin mukana joka tunnilla ja tein parhaani - tosi motivoivaa. Tietysti, katsomalla absoluuttisia suorituksia tuo varmaan oli oikea numero, kun vertasi meikäläisen, joka ei harrastanut liikuntaa koulun ulkopuolella, suoritusta johonkin puoliammattilaiseen urheilijaan samassa ryhmässä. Opettaja vaihtui, niin numero nousi 8siin seuraavassa todistuksessa samalla yläasteella.
Suurin ongelma noissa liikuntatunneissa oli jatkuva kilpailun korostaminen ja joukkuelajit, sekä ryhmien teko luokkajaon, eikä kunnon perusteella. Kummallista, että matematiikassa oli tasoryhmät yläasteella, mutta ei liikunnassa. Samoin, todellinen kuri puuttui, niin että muut nuoret pystyivät avoimesti pilkkaamaan huonokuntoisia. Jokaisessa joukkueenmuodostuksessa aina samat tyypit valittiin viimeisenä, ja olivat vaihtopenkillä tai pakkeina tai jossain pois tieltä. Kaikki tämä opettajan hiljaisella suostumuksella. Ei varmaan vaadi suurta älyn jättiläistä pohtimaan, mikä liikuntainto näille liikunnallisesti syrjäytyneille tulee, jos liikunta assosioituu tuollaiseen paskaan. Tuon ikäinen kun osaa olla niin susi toiselle kuin voi, ja kouluissa on aivan viidakon lait.
Sen sijaan, tekemällä tasoryhmät, kaikilla olisi mahdollisuus kokea onnistumisen elämyksiä, kun opetus olisi oikean tasoista. Eihän matematiikassakaan yritetä opettaa ihmiselle, jolle lukujen yhteenlasku tuottaa vaikeuksia, mitään kompleksifunktioiden avaruusintegrointia.. Tietysti, homma toimii molemmin päin, eli edistyneemmät saavat omantasoistaan ohjausta, eivätkä joudu kärvistelemään, niinkuin kävisi jos opetus menisi sen hitaimman oppijan mukaan.
Koulujen pitäisi ottaa armeijasta NYKYÄÄN mallia liikunnanopetukseen. Armeijassa homma toimi, koulussa ei.
Rekiltä tippuu, renkaissa vääntyy olkapäät irti ja pukilla taittuu niskat.
