risumies
VIP
- Liittynyt
- 27.1.2004
- Viestejä
- 7 474
Dipiltä hyvä ehdotus: -"Joko reilusti lisää resursseja, jolloin saadaan eri tasoiset oppilaat omiin ryhmiinsä ja lisää valinnanvapautta"-
Mutta kuinka tämä käytännössä onnistuisi? Kuka tekee sen jaon kuka kuuluu "lahjakkaisiin" ja kuka "vähemmän lahjakkaisiin"?
Valinnan vapautta peräänkuulutin itsekkin, mutta jos oppilaita on liikunta ryhmissä 20-30, niin mistä se sellainen laji löytyisi, joka jokaista miellyttäisi?
RitariÄssä: -Olen täysin samaa mieltä, että suurimman osan koululiikkumisesta tulisi olla juuri -"yleis- ja lihaskunnon kehittämiseen ja ylläpitämiseen tähtäävää harjoittelua"- eikä niinkään kilpailuhenkistä, kuten se liian usein on. Juuri tähän tarkoitukseen voimistelu mielestäni sopii vallan hyvin.
Ja mitä tulee "lahjattomuuteen", niin jos liikunnassa tuo riittä perusteluksi osallistumattomuuteen, miksei se riittäisi sitte esim. kielissä ja matematiikassakin?
Ja kuten jo ensimmäisessä postissani kirjoitinkin, ymmärrän varsin hyvin koululiikunnan jättämät "traumat", mikäli liikunnan opettajan toimineella henkilöllä ei ole ollut minkäänlaisia pedagogisia edellytyksiä liikunnanopettajana toimimiseen.
Mielestäni hyvän liikunnanopettajan tulisi olla kaikkia kohtaan tasaisen kannustava ja rohkaiseva, riippumatta siitä mitä kenenkin kohdalla liikunnallinen lahjakkuus tarkoittaa. Toinen on hyvä palloilussa, toinen lihaskunto-osioissa, joku ratsastaa ja joku tanssii. Mielestäni tällaisten asioiden ei tulisi vaikuttaa liikunnan numeroon millän tavalla. Eniten numeroon vaikuttava merkitys tulisi olla asenteella liikuntaa kohtaan.
Mutta kuinka tämä käytännössä onnistuisi? Kuka tekee sen jaon kuka kuuluu "lahjakkaisiin" ja kuka "vähemmän lahjakkaisiin"?
Valinnan vapautta peräänkuulutin itsekkin, mutta jos oppilaita on liikunta ryhmissä 20-30, niin mistä se sellainen laji löytyisi, joka jokaista miellyttäisi?
RitariÄssä: -Olen täysin samaa mieltä, että suurimman osan koululiikkumisesta tulisi olla juuri -"yleis- ja lihaskunnon kehittämiseen ja ylläpitämiseen tähtäävää harjoittelua"- eikä niinkään kilpailuhenkistä, kuten se liian usein on. Juuri tähän tarkoitukseen voimistelu mielestäni sopii vallan hyvin.
Ja mitä tulee "lahjattomuuteen", niin jos liikunnassa tuo riittä perusteluksi osallistumattomuuteen, miksei se riittäisi sitte esim. kielissä ja matematiikassakin?
Ja kuten jo ensimmäisessä postissani kirjoitinkin, ymmärrän varsin hyvin koululiikunnan jättämät "traumat", mikäli liikunnan opettajan toimineella henkilöllä ei ole ollut minkäänlaisia pedagogisia edellytyksiä liikunnanopettajana toimimiseen.
Mielestäni hyvän liikunnanopettajan tulisi olla kaikkia kohtaan tasaisen kannustava ja rohkaiseva, riippumatta siitä mitä kenenkin kohdalla liikunnallinen lahjakkuus tarkoittaa. Toinen on hyvä palloilussa, toinen lihaskunto-osioissa, joku ratsastaa ja joku tanssii. Mielestäni tällaisten asioiden ei tulisi vaikuttaa liikunnan numeroon millän tavalla. Eniten numeroon vaikuttava merkitys tulisi olla asenteella liikuntaa kohtaan.