Kuoleman pelko

[Matsku]

Pelkäätkö kuolemaa? Minä tietyllä tavalla pelkään. Nuorena en pelännyt, en edes ajatellut sitä. Mitä vanhemmaksi sitä on tullut sitä enemmän miettii asioita ja "filosofoi" elämää ja täten kuolemaa.

Mitä kuoleminen sitten on?
Wikipedia:

Entä sitten kun on kuollut?
Wikipedia:

Ja tätä mieltä minäkin olen ja se herättää tietynlaista pelkoa. Ehkä juuri siksi koska ajatukset, tunteet ja aistimukset ovat juuri sitä mitä minä olen yksilönä. Kun ne katoavat minua ei ole.

Se mitä me teemme tässä elämässä nousee päällimmäiseksi. Millä tavalla me edesautamme ennenaikaista kuolemista jos jollakin toiminnalla on mahdollista niin tehdä (alkoholi, epäterveellinen ruoka, huumeet, lääkkeet)? Mitä me teemme elämällä ja mikä on tällöin elämän tarkoitus?

Mitä mieltä sinä olet?

Kai se kuolleena sama olo on kuin oli meillä kaikilla tämän foorumin lukijoilla
100-vuotta sitten.

 

[Topah]

Ehkä elämän tarkoituksen löytämisellä on suuri merkitys. Aikoinaan elämän tarkoitus oli syödä, juoda, paskoa, saada katto pään päälle ja paiskoa hommia. Enää ei ole kyse survivorista. Selviytyjiä katsotaan lähinnä reality-sarjoista. Elämän tarkoitus muuttaa muotoaan. Selviytymään pystyy jo lähes kaikki. Nyt pitää olla jo kokemuksia elämän aikana, eikä mtn selviytymistä, kuten esim. sotien aikana.

 

[juha79]

Sen, joka elää kaikki elämänsä hetket täysillä ja niistä nauttien, ei tarvitse pelätä kuolemaa. Näin teki isoveljeni, joka kuoli viikko sitten äkillisesti aivoverenpurkaumaan (todennäköisesti) 31 vuotiaana.

Tästä heräsi oma pelko, että onko minullakin samanlainen pullistuma päässä, kuin hänellä. Aikaisemmin en ole pelännyt kuolemaa, koska se ei ole tullut lähelle, mutta veljeni yllättävä kuolema sai minut ajattelemaan ja myös hieman pelkäämään mahdollista sairautta...

Mutta en osaa sanoa, että pelkäänkö sitä varsinaista kuolemaa... tietenkin jos saisin valita, niin lähtisin onnellisena, rauhallisena ja ilman kipuja.

Lepää rauhassa rakas Jani veljeni!!!!!!:itku::itku::itku:

 

[saecci]

Niin kauan kun kuolema korjaa sitä itse tiedostamatta ja silmänräpäyksessä niin eipä tuo haittaa, mutta en haluaisi kyllä tiedostaa kuolemistani edes pientä hetkeä. Onko tuo sitten kuoleman pelkoa? Tieto lisää tuskaa niin kuin sanotaan. Kuolemaa siis en pelkää mutta pelkään sitä että tiedostan joskus kuolevani.
Vähän sekavaa tuli, mutta elämä on semmosta..

 

[Siron]

Sen, joka elää kaikki elämänsä hetket täysillä ja niistä nauttien, ei tarvitse pelätä kuolemaa. Näin teki isoveljeni, joka kuoli viikko sitten äkillisesti aivoverenpurkaumaan (todennäköisesti) 31 vuotiaana.

Tästä heräsi oma pelko, että onko minullakin samanlainen pullistuma päässä, kuin hänellä. Aikaisemmin en ole pelännyt kuolemaa, koska se ei ole tullut lähelle, mutta veljeni yllättävä kuolema sai minut ajattelemaan ja myös hieman pelkäämään mahdollista sairautta...

Mutta en osaa sanoa, että pelkäänkö sitä varsinaista kuolemaa... tietenkin jos saisin valita, niin lähtisin onnellisena, rauhallisena ja ilman kipuja.

Lepää rauhassa rakas Jani veljeni!!!!!!:itku::itku::itku:

En nyt tahdo piruja maalailla seinille, mutta osa noista tapauksista on tosiaan perinnöllisiä. 7% - 20% olisi näköjään yhden lähteen mukaan ja jokin mielikuva olisi, että periytyvää olisi joku silmän takana olevan suonen pullistuma/heikkous. Noista tietysti saa varmuuden vaikka tietokonekerroskuvauksella, mutta tuosta kait kannattaa varmuudenvuoksi lääkärin kanssa keskustella.

Minulla ei kyllä asiasta omakohtaisia kokemuksia, joten tuo todentaminen vähän mutua siltäosin, mutta kannattaisihan se selvittää, että tietää tilanteen, eikä elä epävarmuudessa.

Itselläni en niin ole kuolemanpelkoa havainnut, mutta sivusta seuranneena en ainakaan verisyöpään tahdo lähteä taikka mihinkään hitaaseen, mieluummin juuri sillein "Anteeksi, mitäs kello on" "se on puoliAAargh,kori,kori" thumbs.

Joskus tietysti tulee "vainiksia" eli vainoharhaisuuksia ja voi jostain luomesta taikka erikoisemmasta oireesta käydä mielikuvitus laukkaamaan, mutta yleensä ne menee suhteellisen nopeasti ohitse.

-lisä
Hautajaisissa lohduttaudun, "Ei pidä murehtia mitä menetti vaan iloita mitä sai", yhteen vaiheeseen kun tuntui, että aina joutu olemaan jossain hautajaisissa.

 

[Kalju]

Taidan olla siis ainoa joka tätä "pelkää" heh..

Pelkää=1
Ei pelkää=5

tähän mennessä...

Se menee niin, että suurinosa porukasta pelkää niin paljon ettei pysty edes käsitellä koko asiaa, siks on helpompi vaan sanoa että ei pelkää.

Porukka ajattelee elämää pitkänä pätkänä, jonka lopussa on sitten kuolema, siellä jossain kaukana. Mutta kun ymmärtää että kuolema on kokoajan tossa rinnalla, niin se muuttaa mielipiteitä. Kukaan meistä ei tiedä koska joutuu astua sen vieressä kulkevän rajan toiselle puolelle.

On ihan eriasia miettiä tällaisia asioita oikeasti, kuin vaan sivuutta aihe huumorilla ja väittää ettei moinen pelota kun kaikki siihen vaan lakkaa ja tietoisuus katoaa. Kukaan ei sitä voi 100% varmaksi sanoa mitä kuolemassa tapahtuu, siis että mitä tapahtuu tietoisuudelle, ihmisen sielulle..eli minulle.

Erikoinen asia on se, että kun sielu poistuu ruumiista niin ei auta vaikka kaikkia elintoimintoja pyöritettäis koneilla, ei vaan ole enää henki paikalla.

Ja toisaalta jos ei ole aika lähteä, niin ihmisiä selviää tosi kummallisista tilanteista. Ja taas joskus vaan kuolee ihan mitättömän tuntuiseen vammaan.

Tottakai kuolema pelottaa monellakin tavalla. Vaikka mulla on toisaalta rauha ja varmuus, eräänlainen vahva luottamus siihen mihin tuonpuoleisessa päädyn ja miksi, niin silti pelottaa.

 

[mountainer]

Olen tässä ruvennut miettimään sellaista asiaa että sitten kun elonkorjaaja on käynyt hakemassa niin mitä jos synnynkin uudelleen? jos olen ollut tässä elämässä tosi vittumainen tyyppi niin tuleeko mulle sitten joku paha karma josta saan kärsiä seuraavassa elämässä? en ole mikään buddhalainen enkä hindu mutta tuntuu vaikealta hyväksyä ajatusta että kaikki vaan loppuisi sitten kun sydän pysähtyy.

Suomessa on vissiin keskimääräinen elinikä joku 78 vuotta. Itse olen nyt 25 joten olen tämän mukaan (ehkä) elänyt kolmasosan elämästäni ja tuntuu silti etten ole tehnyt oikeastaan mitään ihmeellistä. Valmistuin keväällä ja tuntuu siltä että kun siirtyi työelämään niin menetin mahdollisuuden "elää täysillä". En oikeastaan pelkää kuolemaa mutta minua vituttaa jos en ehdi tekemään ja kokemaan ennen sitä mahdollisimman paljon kaikkee siistiä.

 

[Tähtityttö]

Alkoi todella ahdistamaan tätä trediä lukiessa, joten kaipa sitten pelkään kuolemaa, vaikken sitä myönnäkään.

Aiemmin elin siinä uskossa, että täällä me ollaan ja elellään sinne ysikympin tienoille, ja sitten kuollaan pois. Äidin kuolema tuossa reilut kolme vuotta sitten sai kuitenkin ajatukseni muuttumaan aivan täysin (kuinka yllättävää..). Me ei kukaan olla täällä ikuisesti eikä TODELLAKAAN ole itsestään selvää, että eletään huomenna, vuosien päästä puhumattakaan. Silti mä en halua kuolla, vaan niinkun HC79 tiivisti, haluan elää ja kokea kaiken mahdollisen, ja jos olis mahdollista, haluisin elää ainakin sen 300 vuotta, ehkä ikuisestikin, jos ei tarttis kuuroutua ja sokeutua jne. vaan pysyis terveenä.

Kaikista kauhein tapa kuolla olis joku lihasrappeumatauti tms. jossa vaan pikkuhiljaa kuolis pois. Jos tulee lähtö, toivottavasti se tulee nopeesti ja kivuttomasti.

Läheisten kuolemaan on ikäänkuin turtunut tässä viime vuosina, niitä on lähtenyt tuon reilun kolmen vuoden aikana kahden käden sormilla laskettava määrä. Yksi oman käden kautta, kaikki loput vaan kuolleet ja ihan liian nuorina. Silti sitä vaan odottaa kauhulla uusia kuolonuutisia aina kun tietyt ihmiset soittaa.

En mä tiedä. nyt mua alkoi todella ahdistamaan kun kirjoitin tuon. En varmaan sitten nuku ensi yönä. :(

 

[sivis]

Kaikki tärkeimmät on varmaan tulleetkin. Jos kuolisi nuorena, eniten harmittaisi se, ettei ehtisi tehdä jotain asioita, joita on suunnitellut elämänsä aikana tekevänsä. Eniten taas surettaisi se tuska mitä oma poismeno aiheuttaisi läheisille.

Tällaisia asioita ei nyt varmaan ole syytä miettiä paljoa, vaan elää sitä elämää joka itselle on siunaantunut ja yrittää repiä siitä kaikki irti. En muista mistä olen lukenut tai kuullut, mutta on sanottu, että silloin on kaikki mennyt oikein, jos itse hymyilee vanhana kuolinvuoteellaan ja läheiset itkevät ympärillä. Ehkä paras elämänohje mitä olen ikinä kuullut.

 

[Anonymity]

Olen sen verran tekemisissä kuoleman kanssa, että en pelkää kuolemaa tai kammoksu sitä tai kuolleita ihmisiä. Kuolleet ovat lopujen lopuksi aika rauhallisen näköisiä. Ikään kuin kuoria, joiden silmistä on loppunut loiste. Uskoo sitä sieluun tai ei, niin näyttää siltä että se on joka tapauksessa hävinnyt johonkin sieltä sisältä. Silmät näyttävät aika tyhjiltä. Tietysti kuolintapoja on erilaisia eivätkä kaikki vainajat näytä aina niin "siisteiltä".

Itse asiassa kuolemanpelkoni on loppunut jo silloin nuorempana, kun isäni kuoli (ensimmäinen läheinen ihminen, joka kuoli) ja ymmärsin, että jokaisella on aikansa ja paikkansa. Kuolema on helppo hyväksyä, koska se tapahtuu kaikille jossain vaiheessa.

Ainoa mitä toivon, on se että oma kuolemani olisi mahdollisimman kivuton ja nopea. En haluaisi tehdä kuolemaa pitkään esim. jonkun sairauden kera. Toivon myös, että saisin elää pitkään, sillä haluan kokea elämässäni paljon. Haluaisin myös, että kuoleman hetkellä ei tarvitsisi katua mitään erityisiä asioita ja että olisin mahdollisimman "täydellisessä" tasapainossa itseni kanssa. Haluaisin kuolla hymy huulillani tai vaikkapa nukkuessani. Varmaan samoin kuin suurin osa meistä.

Muoks: Ystäväni, joka oli kokenut elämässään paljon kaikenlaista (tosi paljon kivoja asioita sekä myös ikäviä), kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten syöpään nelikymppisenä. Oli ikävää katsoa hänen taisteluaan ylipäätään sekä sen takia, että hän oli niin katkera kohtalostaan. Hän ei kuollut onnellisena, vaan väsyneenä ja katkeroituneena. Loppujen lopuksi hänen kuolemansa oli helpotus siinä tilassa.

 

[Anonymity]

Kyl nyt ihmettelen kun niin moni tässä tredissä kirjoittaa ettei pelkää juuri kuolemaa vaan sitä ettei ehdi tehdä ennen sitä kaikkia asioita. Eikö se ole juuri kuoleman pelkoa sekin ainakin välillisesti?

Mun mielestä tämä on elämänhalua.

 

[kakashi]

Kai se kuolleena sama olo on kuin oli meillä kaikilla tämän foorumin lukijoilla
100-vuotta sitten.

nii en tie... saattaa olla ettei sita olotilaa vain muista. eihan ketaan muista esim. syntymaansa tai ensimmaisia vuosiaan?

 

[Topah]

Kaveri kuoli vähän aikaa sitten viikko 40-vuotissynttäreitten jälkeen. Ehti olla tasan vuoden naimisissa. Ryyppäs pari päivää liikaa ja ei herännytkään kotipihalla autostaan, kun oli autoonsa sammunut. Kaveri oli siis kuskina. Kiva siinä herätellä frendiä kotitalon pihalla ja vaimo nukkuu kotona. Kunnioitin miehen lähtöä kuuntelemalla musaa ja juomalla olutta. Nyt näyttää tuttuja lähtevän jo huolestuttavan usein kun 30 on jo mittarissa. Onhan se paska juttu. :(

 

[Kuli]

Ihminen on silleen kummasti rakenettu että nuorena sitä luulee olevansa kuolematon,keski-ikäisenä murehtii lasten pärjäämistä ja pelkää heidän kohtaloa, sit vanhana hyväksyy kohtalonsa tyyneesti.

Jos sinulla on vanhempia sukulaisia tai tuttuja vanhainkodissa tai sairaalassa käy tervehtimässä heitä.Ainakin itselleni nuo hetket elämästä luopuvien rakkaiden ihmisten seurassa ovat antaneet paljon.Yhtäkään kuolemaa pelkäävää vanhusta en ole tavannut,kyllä heistä jotenkin välittyy se elämän loppumisen luonnollisuus.

Nuorena kuoleminen on tietysti asia erikseen,kenenkään ei pitäisi kokea lastensa kuolemaa.......

 

[Bisley]

Moniko teistä haluaisi tietää koska lähtö on? Jos vaikka joku pystyisi ennustamaan sen etukäteen? Ehtis tehdä mahdollisimman paljon elämässä tai sitten murehtisi vuosi vuodelta enemmän kun tietäisi päivän lähestyvän. Toisaalta jos saisi tietää kuolevansa onnettomuudessa pystyisi ehkä estämään sen ja silloin päivä siirtyisi? Hmmm... ei tää ollutkaan helppo kysymys..

Pitää miettiä lisää...

 

[Jerska]

Moniko teistä haluaisi tietää koska lähtö on?

Tuohon en haluaisi vastausta tietää. Jotenkin ei osaisi elää normaalisti sitä lopun aikaa, kun tietää milloin noutaja tulee.

Itsekin olen joskus mietiskellyt, että mitä tapahtuu, kun kuolee. Ajatus siitä, että elämä ja kaikki muukin loppuu, on hieman pelottava. Kaikki lakkaa olemasta koskaan ikinä. Itse tapa, miten kuolee, ei pelota. Tuohon ajatukseen olen saanut helpotusta sillä, että uskon ja toivon, että elämää on kuoleman jälkeenkin. Se tekee kuolemasta vähemmän pelottavamman.

 

[Siru]

Kaikesta luopuminen on pahinta.. ja se, ettei kuolemaa voi tavallaan kokea. Tiedän, ettei periaatteessa pitäis olla mitään pelättävää, koska sitte ei vaan oo olemassa. Se siitä tekeekin niin vaikeeta. Vaikeeta hyväksyä, ettei vaan oo olemassa.. kaiken, mitä maailmassa on, kaikki kauniit asiat, elämä, rakkaus, kaiken kokee itsensä kautta ja ei voi ymmärtää, miten ne asiat voi olla olemassa, kun mua ei enää ole. Tai tätä tietoisuutta. Se on ihmeellistä.

Kai sitä rakastaa elämää ja kaikkea siihen liittyvää, myös vaikeita asioita, niin paljon. Luulisin, että jossain vaiheessa kunnolla tajuan sen, että kaikki tämä, mikä tekee elämisestä elämisen arvoisen, jatkuu, vaikkei mua enää olisikaan. Ja että oppis vaan olemaan tässä hetkessä, eikä aina murehtimaan tulevaa. Aina katsoo tulevaan, vaikka se olis vain muutama minuutti tai päivä tai vuosia.. Sen takia sitä kuolemaa varmaan pelkääkin, kun asioilta odottaa lopputulosta ja määränpäätä, vaikka vain tämä hetki oikeesti vaikuttaa..

Kun odotan elämän kasvattamaan minut kypsäksi kuolemaan, ni samalla myös pelottaa, että jos kuoleekin tapaturmaisesti tai johonkin sairauteen ennen ku on kypsä. *Naps* voi auto ajaa päälle ja kaikki ois ohi. Haluaisi olla valmis kuolemaan, mut ei kai sillä sitte enää oo väliä kun se on ohi.. Kun silloin vaan ei ole..

Tää oli niin kauniisti kuvailtu. Kun suoraan mun ajatuksista.

Mä en kyllä haluaisi tietää koska Se päivä on. Tuntuu, ettei sitä osais enää keskittyä siihen elämisen hienouteen enää täysillä vaan ajatukset olisi siinä tulevassa lähdön hetkessä... Hui, onneksi tollasta mahdollisuutta ei ole annettu.

 

[modified]

Moniko teistä haluaisi tietää koska lähtö on? Jos vaikka joku pystyisi ennustamaan sen etukäteen?

Silloinhan kuolema olisi osa elämää ja varmaan aika harva sitä haluaa. Koska kun sitä ei tiedä, niin sillä ei periaatteessa ole mitään merkitystä. Voihan sitä jäädä autonkin alle koska vain, mutta ei sitäkään ajattele sen enempää. Periaatteessa ihan sama asia.

 

[Tuuba-A]

Moniko teistä haluaisi tietää koska lähtö on? Jos vaikka joku pystyisi ennustamaan sen etukäteen?

Tuo onkin aika kakspiippuinen juttu... Tulis tehtyä ihan helvetinmoinen lista asioista joita pitäisi tehdä ennen loppua. Mua varmaan masentais niin helvetisti, ettei loppuelämästä oikein tuulis mitään. Efekti olisi siis täysin käänteinen. Sen sijaan, että yrttäis saada mahdollisimman paljon aikaan, olisikin vain ihan hyödytön masentunut... läski.

Juuri epätietoisuus saa ainakin mut elämään täysillä silloin kun huvittaa, ja vähemmän täysillä silloin kun ei kiinnosta mikään.

Toivottavasti joku saa tästä jotain tolkkua ... :jahas:

 

[PikkuT]

Moniko teistä haluaisi tietää koska lähtö on? Jos vaikka joku pystyisi ennustamaan sen etukäteen?

En missään nimessä haluaisi moista päivää tietää! Varmaan tulisi kauhea stressi tekemättömistä ja kokemattomista asioista, ja lopunperin kuukahtasin stressiin ennen ennustettua päivämäärää. Kuinkahan moni meistä olisi ns. yhteiskuntakelpoinen yksilö kuoleman kynnyksellä, jos jokaisella olisi lähtöpäivä tiedossaan? Havaittavissa voisi olla hieman epäkorrektia käyttäytymistä, kun millään ei ole enää mitään väliä ja tekemisistään ei tarvitse kantaa enää vastuuta.