Eipä tule kyllä ikinä mietittyä kuolemaa ainakaan omaa. Kuka sitä nyt miettisi. On niin perkuleesti vielä tehtävää ja nähtävää, että ei sitä nyt vielä ehdi kuolla.
Toisaalta, jos kuolen, niin ei se oma murhe ole, muiden harmiksihan se koituu. Se on varmaan aika sama, kärsinkö vaikka 24 h ennen kuolemaa, jos kerran kuitenkin kuolen. Sitä kärsimystä ennen kuitenkin vielä joku tuikkaa nestettä suoneen joka vie kärsimyksen tai joudun vaikka shokkii ja en kärsi.
Jos taas miettii muiden kuolemaa, niin se aiheuttaa toki omat ajatuksensa. Luonnollinen kuolema on luonnollinen. Me kuollaan kaikki joskus, ei tänne kukaan jää. Joten vaikka läheisenkin kuolema aiheuttaa surua, niin lopulta sitä pohtii, että luonnollisesti vanhuuteen kuollut on varmasti nähnyt ja kokenut jo paljon sekä saanut pitkän elämän.
Sairauteen kuoleminen taas on harmillista ja jos tämä varsinkin tapahtuu vielä nuorena. Mutta kaikille on arpa jaettu, jos tämä osuisi itseeni, niin toivottavasti osaisin olla kiitollinen siitä, mitä tähän saakka olen kokenut ja nähnyt.
Omankäden kautta lopetettu elämä taas on aina hieman raukkamainen teko. Se aiheuttaa omaisille suuren tuskan. Sitä en ikinä pystyisi tekemään edes sen takia.
Vanhana ja tai sairaana taas sallisin eutanasian. Turha elättää porkkanaa letkuissa.
Tuollaista nukahtamis-pilleriä ei kaipais kuin kovassa darrassa, sillon sitä toivoo nukahtavansa, ei toisin kuolevansa.
