Ketoosidieetti

Mites jos muuten menis tosi alhasilla hiilareilla mut ennen ?? ja jälkeen reenin ottais hiilareita pelkästään. Toimiiko näin vai pitääkö jättää kokonaan pois?

Täällä on paljon asiaan perehtyneempiäkin kuin minä, vastaan silti :)
Itse vedin rehellistä ketoosia kuukauden päivät. Treeni alkoi tökkiä verraten pahasti jossain vaiheessa, niinpä lisäsin hiilariannoksen treenikertojen eteen. Palkkariinkin olen maltoa lykännyt, maltillisesti kuitenkin. Tällä tekniikalla lienee jokin hieno kolmikirjaiminen lyhenne(?).
Treeni kolmesti viikkoon ja muutoin hiilarit lähempänä sitä kahtakymmentä grammaa päivässä. Aivot toimii vielä (ehkä). Ketotikuilla en ole viime aikoina mittaillut, mutta jokin prosessi tässä kropassa toimii. Vararenkaastakin on poistunut 7 cm viimeisen kuukauden aikana. Kilojakin pari tainnut pudota.
Pekonilla ja kananmunilla mennään, parisataa kaloria alle kulutuksen.
 
kertoisko joku fiksu minulle että onko niitä hiilareita pakko saada jos meinaa lihasta kasvatta? olen ollut n 4kk vhh ruokavaliolla (hh n.40g päivä) treeni kulkee hyvin, mutta saako sitä lihasta kasvamaan? olisko ne hiilarit hyvä ottaa ennen vai jälkeen treenin:)
 
Ei ne hiilarit varmaa mikään pakollinen oo ne on vaa helppo energian lähde, protskut auttaa lihaksiin taas, mutta jos hiilareita vedät niin mielummin ennen treeniä. Ainakin oon näin käsittäny, tai sitten treenin jälkeen jotain nopeita hiilareita.
 
komppaan täysi pommii.eiks lihakset kasva pääosin roteiinillä.
 
Eli nyt olisin ketoosin alotellu, mutta vähän mietityttää mitä kaikkea ja erityisesti MILLOIN söisi. Painan 75kg ja rasvaprosentti on 20. Proteiineja tulisi saada siis kai sellainen n. 150g päivittäin. Rasvaa sellainen 70% pitäis saada päivittäin ravinnosta ekan kahen viikon aikana ja ajattelin että aluks vetäis sellasilla 10-20g hiilareilla ja sit nostais sellaseen 40g. Ajattelin alottaa sellasella n. 2000 kcalin tahdilla niinä päivinä, kun on sali ja sitten vähän alhasemmilla, kun en käy salilla. Kuulostaako tollanen suunnitelma hyvältä?

Vettä varmaan sellanen 2-3 litraa päivässä ja sitten ilmeisesti pellavansiemenrouhetta pitäis kans syödä, että mahakin toimii :D.

En oikein tahdo löytää, että mitä kaikkea saisi syödä. Niin arvostaisin erittäin paljon, jos joku voisi vaikka kirjoittaa tänne, mitä syö päivän aikana! Aamupala, päivällinen jne. Olisin todella kiitollinen!
 
Mihin öljyyn päädyit? Itse hörpin kylmäpuristettua luomu-rypsiöljyä.

Aloitin ketogeenisen dieetin viime sunnuntaina. Söin viimeiset hiilarit n. klo 18, ja iltapala meni jo nollilla. Tiistaina aamulla mittasin ketoaineet, ja liuska näytti lähes 2+ :) Ja oloista päätellen väittäisin että olin ketoosissa jo ma iltana, eli vrk aloituksesta, mutta todistetusti oli toi lähes 2+ puolitoista vuorokautta viimeisen hiilarin jälkeen.

Mennyt erittäin kivasti, ma iltapäivällä vähän ajaus pätki, meinas jäädä lauseet kesken ja muuta kivaa..mutta illasta alkoi jo helpottaan. Ei pääkipuja eikä väsymystä tms..treenitkin kulkenut suht ok.

Olen noudattanut matalahiilihydraattista ja miinuskalorista dieettiä jo lähes 1/2 vuotta tähän alle, ja siitä syystä varmaan siirtyminen alle 20 g hiilaria/vrk ei tuntunut hankalalta. Eli jo aiemmin ollut vehnä, perunat, pastat, riisit jne boikotis, ja kasvisten sekä rasvan ja proteiinin määrä ollut merkittävä.

Nyt tarkoitus mennä näin ainakin huhtikuun loppuun. Tankkauspäiviä tarkoitus harrastaa tarvittaessa, mutta ei lähtökohtaisesti.

Oliiviöljyä ja kalaöljyä ryyppään.
 
Miltäs tällänen näyttää?

Aamupala:
2 paistettua kananmunaa, 3 pekoninsuikaletta, salaneuvoksen goudaa, tuoresuolattua kirjolohta ja puolikas kurkku.

Päivällinen:
Pihvi n. 200g, tonnikalaa 70g ja puolikas kurkku.

Illaliseksi aion varmaan tälläset vetää:
2 paistettua kananmunaa ja goudaa

Pitkin päivää juonu vettä, yhteensä tulee n. 2 litraa tänään juotua ja sitten pellavansiemenrouhetta otan jossain vaihees. Seuraavina päivinä iltapalaks varmaan yks kananmuna ja hasselpähkinöitä muuten pysyy aika samana. Salipäivinä lisäks proteiinii salin jälkee.

Päivän makrot on P:138g/34%, HH:3,9g/1% R:117g/65%. Kaloireita tulee 1620kcal. Onko tossa nyt kaikki ihan ok, että pääsee alkuun? Itteä mietittää toi rasvan määrä, että onko se tarpeeks ja onko kaloreita tarpeeks?
 
Riippuu aikapaljon siitä millainen henkilö siellä nimimerkin takana piileksii :) Siis ootko mies vai nainen ja iso vai pieni ihminen.
 
OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Ohoh se unohtu :D. No oon miespuolinen 170cm ja n. 75kiloa.

No syö 1000 kalorii enempi sit :) Eli rasvaa lisää, ja vinkiks, toi minuuttisämpylä on mainio siitä, että pellavasiemenrouhe menee osana sitä kivasti alas, ite oon valmistanu ja syöny sellasen aamuin illoin ja on hyvin toiminut ruuansulatus. Tossa linkki vielä minuuttisämpylään. http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=659

Ja jos oot aloittamassa vasta dieettiä, niin ekat kaks viikkoo kannattaa syödä ihan surutta...kaloreita laskematta, pitää vaan hiilarit tiukas kontrollis. Sit kahdenviikon jälkeen rasvaa säännöstelemällä laitat hiukan miinukselle kalorit.
 
12vk ja painoa tiputellut sellaset rapiat 10kg. 190cm/94kg lähtöpaino, tällä hetkellä tuosta 10kg alempana. Alkaa olemaan jo ihan napakka kesäkunto, vaikka vasta huhtikuun alkua elellään. Tuosta vielä 4-5kg tarkoitus tiputella.

Reenaus tänä keväänä koostunut lähinnä juoksusta ja uinnista, pari kertaa viikossa muutamaa liikettä vatkaan salilla, lisäksi omalla painolla vitusti leukoja, punnerruksia ja vatsoja. Lihasta ei ole lähtenyt nimeksikään, kroppa näyttää paremmalle kuin koskaan!!

En ole laskenut kaloreita, olen pyrkinyt vain syömään jokaisella ateriallani marjoja/kasviksia, törkeästi lihaa, johon päälle vielä kermaa ja voita yms. Ihan hyvin ilmeisesti toimii, pari viikkoa aina ketoilen ja sitten latasen vkl kännit/huolettomammat syömiset. Saa taas uutta energiaa jatkaa.
 
Viititkö laittaa tänne, mitä olet syönyt yleensä? Siis aamiaiseksi jne.
 
Joo, mulla on toi ateria runko aika pitkälti sama joka päivä.

Aamiainen
- 3 kananmunaa voissa ja oliiviöljyssä paistettuna, 1 omena

Duunissa
-Pirtelö,joka sisältää 1 ehramin, pari rkl turkkilaista jugurttia, 15% kermaa, punaista maitoa, kourallisen vadelmia ja mustikoita

Lounas
-200-400g jauhelihaa,kanaa, tai porsaanlihasuikaleita, voissa ja oliiviöljyssä paistettuna. Kyytipojaksi yleensä törkeesti salaattia, jossa rasvasta kastiketta päällä

Välipala, päivällinen, (iltapala)
Välipalaksi nautin yleensä hyppysellisen maapähkinöitä, n.10 siivua metukkaa( tulee niitä välillä naposteltua pitkin päivää) ja saman verran juustoa.
Päivälliseksi vedetään sama setti, kuin lounaalla. Iltapalaksi vetäsen päivän reenien mukaan yleensä vielä yhden rahkan, yleensä tyydyn tosin vain vitamiineihin ja oliiviöljyyn.
 
Olen koittanut pyrkiä vhh-linjalle mutta ongelmana on se, että tahdon syödä leipää ruoan kanssa. Onko ruisleipä hyvinkin paha asia?
 
Olen koittanut pyrkiä vhh-linjalle mutta ongelmana on se, että tahdon syödä leipää ruoan kanssa. Onko ruisleipä hyvinkin paha asia?

No jos vedät "vhh" -tyyliin niin pala muutama päivässä ei kaada mitään jos kokonaismäärä pysyy kurissa.
Ketoosijutuissa tietenkin kaikki leipä on big no no.
Mutta jos lowcarbiksi lasketaan vaikkapa 100g/päivä, niin kyllä siihen pari siivua leipää saa helposti ujutettua ja joku ruisleipähän on noin periaatteessa hyvää ravintoa koneeseen.
 
Olen koittanut pyrkiä vhh-linjalle mutta ongelmana on se, että tahdon syödä leipää ruoan kanssa. Onko ruisleipä hyvinkin paha asia?

Kunhan olet kriittinen ruisleivän sisällön ja laadun suhteen. Eli tsekkaa tarkkaan että sisältää ainoastaan ruista. Ruisleivän nimellä myydään yleensä leipää missä suuri osa on vehnää.

Söin itse tässä menneenä talvena vhh tyyliin, ennnekuin nyt siirryin ketoiluun. Suosittelen lämpimästi sellaista ruisleipää kuin Uotilan Maalaisruislimppu. Paahdettuna erityisen hyvää, 48 kcal/viipale. 100% ruista.
 
Höp, kaikille ketoosissa oleville!

Nyt pohdinnassa ensimmäistä kertaa ketoosidieetin kokeilu. Yksi asia askarruttaa toki; eli vedättekö palkkarissa ja/tai treenin jälkeisen aterian yhteydessä ollenkaan hiilareita?
Jos vedätte niin miten minun kannattaisi palauttavien hiilareitten kanssa lotrata? ..koska treenaan miltei aina illalla 21 - 23 välillä, ja nukkumaan meen tossa keskiyön tienoilla.

Yleensä vedän kunnon palkkarin treenin aikana ja palauttavan järjettömän kokoisen aterian heti treenin jälkeen, ennen nukkumaan menoa.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom