🥓 Ketoosi - Keskustelua hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista

Meta title: 💥 Ketoosikeskustelu – hiilareiden minimoinnin ikuinen väittely ja kokemusten myrsky

Meta description: Keskustelua ketoosin hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista – mikä toimii, mikä ei ja miksi keto herättää niin vahvoja mielipiteitä?**


Niin siis 2 ensimmäistä viikkoa söin ihan reippaasti, eipä tainnu olla edes miinuskaloreilla ja rasvaa oli ainakin se 70%. Sen jälkeen tiputin rasvat alle 40% ja kalorit miinuksen puolelle. Ja pyrin aina mielummin arvioimaan kulutuksen alakanttiin ku yläkanttiin. Mutta siis, kenties olisi pitäny tostakin vielä rasvaa tiputtaa? '

Vittumaisinta siis kuitenkin ihan yksinkertasesti se, että miinuskaloreilla paino nousee tai pysyy samana. Pitää yrittää seuraavalla kerralla uusiks ketoosia ku on taas kunnolla aikaa diettailla, nyt kun alkaa kevät olemaan jo aika pitkällä ja kuukaudet loppumaan.
 
Se nyt vaan on taivaan tosi, ettei miinuskaloreilla kenelläkään voi paino nousta. Virhearvio kulutuksessa tai syönnissä todennäköisempi syy. Jos todella syö vähemmän kuin kuluttaa niin ei se paino mitenkään voi nousta. Ei vaan voi.
 
Se nyt vaan on taivaan tosi, ettei miinuskaloreilla kenelläkään voi paino nousta. Virhearvio kulutuksessa tai syönnissä todennäköisempi syy. Jos todella syö vähemmän kuin kuluttaa niin ei se paino mitenkään voi nousta. Ei vaan voi.

Kyllähän paino voi nousta, eipä tarvites muuta kuin kittailla runsaasti vettä ja suolaa.. kehon rasvan määrä on sitten hieman vaikeampi lisätä miinuskaloreilla...
 
Laskuvirheet on aika yleisiä. Mäkin kun olen tällainen toimistorotta ei kalorit voi ylittää 2500 kcal pv tai alkaa lihominen... laihdutukseen tarviikin sitten jo reippaasti alle 2000 :D
 
Jokseenki mielenkiintonen olo tosissaa kun viime päivinä näläntunne hävinny kokonaan.. tuntuuu et ton 2000kcal saa väkisin mättää ku ei vaan oo nälkä mut pakko syödä.
 
Ajattelin että ostan soijaöljyä mutta sitä ei taida löytyä mistään päin Helsinkiä. Onko vinkkejä ostopaikoista tai jotain korvaavaa öljyä?
 
Jokseenki mielenkiintonen olo tosissaa kun viime päivinä näläntunne hävinny kokonaan.. tuntuuu et ton 2000kcal saa väkisin mättää ku ei vaan oo nälkä mut pakko syödä.

Tyypillinen juttu, nälkä lähtee ja olo on pirteä ja energinen kun pääsee sen ensishokin yli.
 
2vko nyt ketoilua (tkd) takana. Hiilareita tullu alle 20g/pvä .Makrot ollu siinä p28 hh2 r 70 suunnilleen. Paino lähteny ihan hyvin putoamaan ja vyötäröltäki muutama sentti jo lähtenyt. Pitäisikö alkaa nyt pikkuhiljaa nostamaan noita hiilareita, vai jatkanko vielä näin?
 
Tarttisin lisää kaloreita ja kaveri suositteli soijaöljyä. Varmaankin ton CLA:n takia. Katselin juuri vaihtoehtoja ja aloin kyseenalaistamaan koko soijaöljyn.

Mihin öljyyn päädyit? Itse hörpin kylmäpuristettua luomu-rypsiöljyä.

Aloitin ketogeenisen dieetin viime sunnuntaina. Söin viimeiset hiilarit n. klo 18, ja iltapala meni jo nollilla. Tiistaina aamulla mittasin ketoaineet, ja liuska näytti lähes 2+ :) Ja oloista päätellen väittäisin että olin ketoosissa jo ma iltana, eli vrk aloituksesta, mutta todistetusti oli toi lähes 2+ puolitoista vuorokautta viimeisen hiilarin jälkeen.

Mennyt erittäin kivasti, ma iltapäivällä vähän ajaus pätki, meinas jäädä lauseet kesken ja muuta kivaa..mutta illasta alkoi jo helpottaan. Ei pääkipuja eikä väsymystä tms..treenitkin kulkenut suht ok.

Olen noudattanut matalahiilihydraattista ja miinuskalorista dieettiä jo lähes 1/2 vuotta tähän alle, ja siitä syystä varmaan siirtyminen alle 20 g hiilaria/vrk ei tuntunut hankalalta. Eli jo aiemmin ollut vehnä, perunat, pastat, riisit jne boikotis, ja kasvisten sekä rasvan ja proteiinin määrä ollut merkittävä.

Nyt tarkoitus mennä näin ainakin huhtikuun loppuun. Tankkauspäiviä tarkoitus harrastaa tarvittaessa, mutta ei lähtökohtaisesti.
 
Viikko nyt takana ketoilua ja mukavasti menee :)

http://karppaus.info/resepti/suosituimmat.php

Tuolta tullut syötyä monenlaista ruokaa, mm TexMex-kanaa, pizzaa, 1 minuutin "sämpylä"..kesäkurpitsalasagne, lantturanskikset jne... :)

Eli kun vähän jaksaa kokata, niin ei ketoilun tarvi olla mitään pekoni,jauheliha,muna, tonnikala- sarjaa... Löytyy huimasti reseptejä ihan kunnon kulinaristisiin aterioihin..:)

Leipäjuusto kunnolla paistettuna voissa muutaman sipulirenkaan kera, on jotain järjettömän hyvää..:) Ihan eri maailmasta kuin mikros lämmitetty tai kylmä..
 
Parisen viikkoa karppaillut alle 20 g/hh/vrk. Alun väsymyksen ja makeanhimon jälkeen olo kohentui ja tää on huimaa! Paino on tippunut, vaikka kalorit huitelee parissa tonnissa (olen normaalipainoinen nainen) ja rasvaa menee mielettömät määrät. Vyötärö kaventunut muutamalla sentillä ja kaikki mahan turvotukset ja muut mahavaivat tipotiessään. Aion jatkaa vielä jonkin tätä linjaa ja sitten pikkuhiljaa nostaa hiilarit maksimissaan 40 g/vrk.

En tajua kuinka olen ollut aiemmin niin urpo, että olen yrittänyt kiinteytyä rasvattomalla ja vähäkalorisella ruokavaliolla, kun nyt saa syödä lähes mitä huvittaa (karppauksen rahoissa) eikä tartte tuijotella kaloreita. Jees! :D
 
Mites jos muuten menis tosi alhasilla hiilareilla mut ennen ?? ja jälkeen reenin ottais hiilareita pelkästään. Toimiiko näin vai pitääkö jättää kokonaan pois?

Sitten vielä että kannattaiskö syödä just ennen nukkumaanmenoa vai 1-3h ennen nukkumaanmenoa
 
Sellanen vielä. että paljonko tällänen 182cm/90kg tarvis syödä pellavansiemenrohuetta, että se päivittäinen kuidunsaanti täyttyis?
 
Mites jos muuten menis tosi alhasilla hiilareilla mut ennen ?? ja jälkeen reenin ottais hiilareita pelkästään. Toimiiko näin vai pitääkö jättää kokonaan pois?

Täällä on paljon asiaan perehtyneempiäkin kuin minä, vastaan silti :)
Itse vedin rehellistä ketoosia kuukauden päivät. Treeni alkoi tökkiä verraten pahasti jossain vaiheessa, niinpä lisäsin hiilariannoksen treenikertojen eteen. Palkkariinkin olen maltoa lykännyt, maltillisesti kuitenkin. Tällä tekniikalla lienee jokin hieno kolmikirjaiminen lyhenne(?).
Treeni kolmesti viikkoon ja muutoin hiilarit lähempänä sitä kahtakymmentä grammaa päivässä. Aivot toimii vielä (ehkä). Ketotikuilla en ole viime aikoina mittaillut, mutta jokin prosessi tässä kropassa toimii. Vararenkaastakin on poistunut 7 cm viimeisen kuukauden aikana. Kilojakin pari tainnut pudota.
Pekonilla ja kananmunilla mennään, parisataa kaloria alle kulutuksen.
 
kertoisko joku fiksu minulle että onko niitä hiilareita pakko saada jos meinaa lihasta kasvatta? olen ollut n 4kk vhh ruokavaliolla (hh n.40g päivä) treeni kulkee hyvin, mutta saako sitä lihasta kasvamaan? olisko ne hiilarit hyvä ottaa ennen vai jälkeen treenin:)
 
Ei ne hiilarit varmaa mikään pakollinen oo ne on vaa helppo energian lähde, protskut auttaa lihaksiin taas, mutta jos hiilareita vedät niin mielummin ennen treeniä. Ainakin oon näin käsittäny, tai sitten treenin jälkeen jotain nopeita hiilareita.
 
Ei ne hiilarit varmaa mikään pakollinen oo ne on vaa helppo energian lähde, protskut auttaa lihaksiin taas, mutta jos hiilareita vedät niin mielummin ennen treeniä. Ainakin oon näin käsittäny, tai sitten treenin jälkeen jotain nopeita hiilareita.

komppaan täysi pommii.eiks lihakset kasva pääosin roteiinillä.
 
Eli nyt olisin ketoosin alotellu, mutta vähän mietityttää mitä kaikkea ja erityisesti MILLOIN söisi. Painan 75kg ja rasvaprosentti on 20. Proteiineja tulisi saada siis kai sellainen n. 150g päivittäin. Rasvaa sellainen 70% pitäis saada päivittäin ravinnosta ekan kahen viikon aikana ja ajattelin että aluks vetäis sellasilla 10-20g hiilareilla ja sit nostais sellaseen 40g. Ajattelin alottaa sellasella n. 2000 kcalin tahdilla niinä päivinä, kun on sali ja sitten vähän alhasemmilla, kun en käy salilla. Kuulostaako tollanen suunnitelma hyvältä?

Vettä varmaan sellanen 2-3 litraa päivässä ja sitten ilmeisesti pellavansiemenrouhetta pitäis kans syödä, että mahakin toimii :D.

En oikein tahdo löytää, että mitä kaikkea saisi syödä. Niin arvostaisin erittäin paljon, jos joku voisi vaikka kirjoittaa tänne, mitä syö päivän aikana! Aamupala, päivällinen jne. Olisin todella kiitollinen!
 
Back
Ylös Bottom