Ketoosidieetti

Tuntuu, että ketoilu sopii parhaiten vähemmän urheilua harrastaville ihmisille. Olen puolentoista kuukauden aikana pudottanut noin 6,5kg painoa, välillä on ollut flunssaa yms, joka on estänyt reenauksen. Salilla tulokset tippuneet järkyttävästi, missään reenissä ei ole sellasta perus tappamisen meininkiä. Nyt olen siirtänyt painotustani kestävyysurheiluun, viimeeksi juoksin 8,5km. Koko matka oli niin tukkosta, tehotonta, energiaa ei vain ollut, vaikka luulin, että rasvapolttoinen ruokavalio sopisi hyvin pk- sykealueelle. Luultavasti parin viikon päästä jatketaan painon pudotusta tasapainoisemmalla ruokavaliolla, ja hiilareitten ajoittamisella oikein.
 
Alkuun suosittelisin pitämään nuo hiilarit alempana. Sitten kun pääsee ketoosiin, niin sitten niitä voi nostaa jos siltä tuntuu. Helpommin pääsee kun ovat heti alkuun matalalla. Mulla oli tankkauksen jälkeen hiilarit n.10g päivässä ja kahden päivän jälkeen takaisin ketoosissa. Sitten taas nostanut ne 20g tai hieman yli. Mä vedän melkein kaikki hiilarit päivällä ruualla ja ennen treeniä jotta jaksaa.

Vaihda nuo cashew pähkinät hasselpähkinöiksi, se tiputtaa jo hyvin hiilareiden määrää. Itse ainakin tein näin...

Samoin hunajamarinoitu kana ihan suoraan vaan kanan rintapaloina uuniin ja sieltä sitten silkit yhden kerrallaan ruokaan. Mä ostan aina sen viiden kappaleen paketin ja paistan kaikki kerralla. Jääkaapissa ne säilyy ihan hyvin ja sieltä voi napsia silloin kun tuntuu. Mielestäni vielä halvempiakin ovat (kilohinnaltaan).

Itte syön kaloreita sellaisen 2000 treenipäivinä, muuloin jää 1700 kieppeille. Mulla ei nälkää tule ja noilla pähkinöillä yleensä saan vedettyä kalorit noinkin ylös :)

Kerroppa tosta tankkauksesta hieman?
Mitähän noista mun syömisistä kannattaa jättää pois että hiilarit alla 10gr
 
Tuntuu, että ketoilu sopii parhaiten vähemmän urheilua harrastaville ihmisille. Olen puolentoista kuukauden aikana pudottanut noin 6,5kg painoa, välillä on ollut flunssaa yms, joka on estänyt reenauksen. Salilla tulokset tippuneet järkyttävästi, missään reenissä ei ole sellasta perus tappamisen meininkiä. Nyt olen siirtänyt painotustani kestävyysurheiluun, viimeeksi juoksin 8,5km. Koko matka oli niin tukkosta, tehotonta, energiaa ei vain ollut, vaikka luulin, että rasvapolttoinen ruokavalio sopisi hyvin pk- sykealueelle. Luultavasti parin viikon päästä jatketaan painon pudotusta tasapainoisemmalla ruokavaliolla, ja hiilareitten ajoittamisella oikein.

Koklaa syödä vähän hiilaria ennen treeniä.
 
En muista tarkalleen, että kuinka paljon hiilihydraatteja pitäisi tulla että pääsee tuohon ketoosiin.
Taisi olla alle 20g hiilaria. Itse söin joulun jälkeen hetken low carb periaatteella ja vaikka en kaloreihin kiinnittänyt yhtään huomiota niin tapahtui selvää kiristymistä.
Nyt kun saan painon 76-82 tarkoitus olisi aloittaa low carb uudelleen ja siitä sitten vähentää vähä kerrallaan aina ketoosiin asti.
Jos syöt n. 40-50g hiilaria niin itselläni ei vielä tunnu että ei jaksaisi treenata tai treenipainot eivät tipu, mutta jos mennään alle niin se rupeaa jo näkymään tuloksissa imo.
 
Nojoo.. Tämä päivä vielä hiilareita ja huomenna lähdetään vetämään sitte kroppaa ketoosiin :)

Muttamutta:
- Jos syön proteiinia 2g/rasvaton painokilo, on suhde tällainen: P 118g (472kcal) ja R 92g (828kcal) = 1300 kcal. Onko Ok?
- Palautusjuomaksi pelkästään proteiinia? n. saman verran kuin mitä kulutetaan salilla.
- Ennen salitreeniä/aerobista jonkin verran (paljonko) hiilihydraatteja. Miksi kasviksista, eikä esim. maltoa?

Lähen nyt vetämään tuolla suhteella tavaraa alas, sekä palautusjuomaan pelkkää proteiinia. Korjaatka äkkiä jos teen jotain väärin sillä nyt lähtee ensimmäinen annos ääntä kohti :)

Suhdehan tuossa on P36/R64
 
Ostin tässä pari päivää takaperin Ketostix-puikkoja joilla testataan se ketoosin syvyys virtsanäytteestä. Vaikka olen nyt syönyt hyvin matalilla hiilareilla, 10-20g useamman päivän, niin se testi on näyttänyt vain kerran tilaa, jossa ketoosi olisi kohtalaista. Tämä oli edellis illalla ja olin muutenkin juonut nestettä vähän huonommin kuin normaalisti.

Voiko "liika" veden juominen laimentaa sitä ketopitoisuutta virtsassa ja näyttää tuloksen laimeampana? Se kävisi järkeen..

Toiseksi olen käyttänyt kahvissa yms. kalorittomia makeutusaineita, joten voiko niillä olla huono vaikutus ketoosiin? Jostain muistan kuulleeni tällaista.
 
Kaipa se vähän vaikuttaa, mitä ja koska on syöny niihin ketostixien lukemiin. Ite oon kyllä testaillu vähän mihin aikaan sattuu, päivällä on yleensä parhaiten toiminu. Ja noista makeutusaineista, niin en ole kyllä mitään lukenu, mutta aika reippaalla kädellä niitä pistelly menemään nesteen muodossa. Melko paljon tulee juotua siis light limsaa, fun lightia tms. ja teehen aina pikkasen makeutusainetta. Itselläni ei ole ollu muuta huonoa vaikutusta kun melkoinen cola-ällötys toisinaan..
 
Kevyessä pitkäkestosessa liikunnassa ketoosi on melkeenpä hyvä juttu tosiaan. Raskaammassa anaerobisessa treenissä suorituskyky on kuitenkin heikompi. Jos harrastaa raskasta liikuntaa kannattaa harkita täsmähiilareita, eli vetää hiilareita hyvin kohdennetusti ennen treenejä. Mutta tosiaan parempi jättää väliin, jos liikunta on kevyttä.

Yleisin virhe ketoosidietillä on rasvan vähäisyys. Muistakaa läträtä sen öljyn kanssa vähän enemmän ku tuntus hyvältä.
 

OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Kaipa se vähän vaikuttaa, mitä ja koska on syöny niihin ketostixien lukemiin. Ite oon kyllä testaillu vähän mihin aikaan sattuu, päivällä on yleensä parhaiten toiminu. Ja noista makeutusaineista, niin en ole kyllä mitään lukenu, mutta aika reippaalla kädellä niitä pistelly menemään nesteen muodossa. Melko paljon tulee juotua siis light limsaa, fun lightia tms. ja teehen aina pikkasen makeutusainetta. Itselläni ei ole ollu muuta huonoa vaikutusta kun melkoinen cola-ällötys toisinaan..

Tosi vaikea sanoa tosta makeutusainejutusta, kun kuulemma kaikilla ne ei vaikuta samalla tapaa... Aika outoa se olisi, että tää ketoosi ois lähteny pois ravinnosta johtuen, sillä oon todellaki saanu tota hiilaria ihan max 20g päivässä.. Tänään otin urheilun jälkeen ton kusitestin jolloin noi arvot pitäs ainaki olla ketoosin puolella, mut nollaa näytti. Pitää varmaa ottaa aamulla uus testi ja olla koko yö juomatta nestettä, vaikka yleensä sitä menee ainakin 0,5 l yössä.


Yleisin virhe ketoosidietillä on rasvan vähäisyys. Muistakaa läträtä sen öljyn kanssa vähän enemmän ku tuntus hyvältä.

Kehohan menee ketoosiin kunhan vain ne hiilarivarastot tyhjenee, eli voi olla vaikka syömättä mitään jotta pääsee siihen tilaan. Ymmärrän tosin jos tarkoitat, että jengi vetää liian alhasilla kaloreilla, ja rasvalla sen energia-aukon saa helposti täytettyä. Ja onhan se toki rasva-aineenvaihdunnankin kannalta terveellisempää.
 
Yleisin virhe ketoosidietillä on rasvan vähäisyys. Muistakaa läträtä sen öljyn kanssa vähän enemmän ku tuntus hyvältä.

Minun ohjeeni on, että unohtakaa öljyn kanssa läträäminen ja käyttäkää täysrasvaisia lihoja, -kermoja ja paistakaa kaikki reilussa voissa. Kova eläinrasva tekee hyvää ja on oikea terveyspommi.
 
mites te ketoilijat yleensä syötte aamupalaks tai välipalaksi.
Aamupalaksi olen itselleni ajatellut munia ja vaikka tonnaria tai tai raejuusto. Haittaako se jos iltapalallaki sitten syö nuita munia ku maistuu niin vietävän hyvälle?
Jos kuitenki hiilareita nautitaan niin onko se ketoosille haitaksi jos ne ajoittaa aamupäivälle, esim. 30-50g?
 
Minun ohjeeni on, että unohtakaa öljyn kanssa läträäminen ja käyttäkää täysrasvaisia lihoja, -kermoja ja paistakaa kaikki reilussa voissa. Kova eläinrasva tekee hyvää ja on oikea terveyspommi.

Joo hyvä tapa tämäkin. Pääasia, että niitä rasvoja tulee, jotta sitä energiaa saa jostain.
 
Hmm, itse olen miettinyt kovasti kasvisten määrää ketoosissa. Itse olen syönyt tässä noin kahden viikon paleokokeilun aikana hiilareita välillä noin 15 g/vrk ja välillä taas jopa lähemmäs 40 g/vrk. Nämä vaihtelut tulevat kasvisten määrästä ja jonkin verran mantelirouheesta. Onko näillä vaihteluilla ketoosissa väliä, jos nuo hh-lähteet ovat juurikin kasviksia (parsakaalia, kukkakaalia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, salaattia, lanttua jne.), enkä syö lainkaan viljatuotteita tms. Kasvisten lisäksi käytän paistamisessa rypsiöljyä tai yleisemmin nykyään kookosöljyä. Proteiinia syön 1,8-2,1 g/painokilo, rasvaa noin 75-90 g/vrk ja hiilaria loput. Kalorit ovat aika alhaalla, koska yksinkertaisesti mulla ketoosilla ei hirmuinen nälkä ole liikuntamääristä huolimatta. Vaje on yleensä noin 800 kcal/vrk. Juon paljon vettä, yrttiteetä ja jonkin verran kahvia - harvoin tosin.

Ensimmäisellä viikolla tiputin 2,7 kg. Tällä viikolla ei ole lähtenyt mitään. Toisaalta höpsöä juosta vaa'alla, joka päivä, koska mulla on "herkkä" nestetasapaino eli käyn tosi usein vessassa päivän aikana (sekoittaa niitä lukemia..), suola kerää ylihelposti pöhöä jne. Kuuluuko ketoosiin/vhh-ruokavalioihin joskus sekin, että välillä tulee nestettä (vaikka tämä onkin nestettä poistava "dieetti) kroppa panttaa nestettä ja yhtäkkiä humauttaa painon alas? Onko kokemuksia?
 
Itselläni on juuri samanlaisia ongelmia nestetasapainon kanssa, ainakin tuo painon heittely on tuttua. Paino saattaa hyppiä kilon sinne tai tänne ja keho panttaa painoa viikkotolkulla ja saattaa sitten yhtäkkiä pudottaa sitä jopa kaksi kiloa. Tosin pakkaa saattaa sekoittaa se, että syön hiilareita treenipäivinä noin 50-60 grammaa ennen ja jälkeen treenin, muuten menen alle 50 grammalla hiilaria joka päivä. Tuo painon heittely aivan kummallisesti on välillä todella masentavaa katsottavaa, silloin kun vaaka näyttää kaikesta kärsimisestä huolimatta, että paino vaan nousee, silloin pitää vaan malttaa jatkaa. Noita pieniä hiilari määriä treenien ympärillä en mielelläni poistaisi, koska sitten treenistä lähtee kaikki teho.

Joku viisaampi ehkä osaisi sanoa, että onko todella runsaalla proteiini määrällä (itselläni +300g päivässä) osuutta tuohon painon heittelyyn. Vihannesten määrää en itse suosittele rajoittamaan, koska ne pitää yllä kylläisyyden tunnetta todella hyvin, ite vedän porkkanaa ja parsaa yhteensä noin 400-500 grammaa yleensä päivässä.
 
Onnistuuko normaali treenaus ja lihasten kasvatus ketolla?

Otsikko kertookin kaiken. Eli ketolla mennään, ja tarkoitus olisi kuitenkin salilla käydä ja lihasmassaa hankkia, joten onnistuuko tämä yhtälö? Vai onko hiilihydraatit (ei kasvikunnan) välttämättömiä kehitykselle, vai voiko hiilihydraatit korvat proteiinilla, rasvoilla ja kasvikunnan hiilihydraateilla?
 
mites ketolla nämä reenipäivät menee eli otetaanko hiilaria ennen treeniä tai jälkeen vai pidetäänkö hr nollissa reeneistä huolimatta.
mietin sitä vain että voi aika voimattomaksi vetää olon varsinkin kun itsellä tulee mm. aerboista liikuntaa jonkin verran kaiken muun lisäksi.
 
Eihän noilla rasvoilla ole mitään merkitystä käsittääkseni itse ketoosin kannalta. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin rasvan syönti dietin alussa helpottaa ketoosiin pääsyä, mutta pääasia, että hiilarit pysyy tarpeeksi alhaalla. Itselläni on nyt rasvat reippaasti 70% ollu pari viikkoa, mutta ens viikosta lasken rasvoja ja nostan proteiinia ihan lihasten kannalta. Alkaa muutenki tökkiä jo öljyn ja voin läträys kaikkien ruokien kanssa ja kaloreitakin saa vähän tiputettua.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom