Mjoo. Pitkästä aikaa sai taas "kipinää" tähän kädenvääntö hommaan, kun oli tuossa työporukan illan istujaiset ja siellähän meni perinteisesti homma ihan kädenväännöksi.. :D
Viime talvena muutaman kuukauden treenailin lajiin liittyviä harjotteita, mutta sekin sitte jäi kaiken muunkin treenin ohella pois, kun pelkästään itseä vastaan on aika tylsä vääntää. :D
Eilettäin kuitenkin työporukan kädenvääntömestarina piti puolustaa titteliä ja itsellehän se vielä onneksi jäikin vaikka riskejäkin äijiä oli vastassa. Itse yritin vääntää sillä tiedolla mitä oon täältä ja youtubesta saanut ongittua. Huomasin, että joidenkin ranteet sain väännettyä melkeenpä mihin asentoon halusin ja joihinkin ranteisiin en taas saanut juuri mitään aikaan. "Nopeissa lähdöissä" kellään ei ollut oikeastaan laittaa kampoihin, mutta kun otettiin sitten rauhallisemmin ja päästin oman käden tappio asemaan niin eipä sieltä kaikkia saanutkaan takaisin omalle puolen pöytää.
Korostan, ettei tää sakki siis mitään voimanostajia ollut, mutta reilu parikymmentä henkeä ja seassa ikänsä fyysistä työtä tehneitä kavereita. Lisäksi tuo perinteinen pirtin pöydällä persepenkissä vääntö on aika kaukana oikeasta, mutta kyllä tässäkin näki, että vaikka vastassa oli selvästi voimakkaampia tyyppejä niin omalla vähäisellä tekniikan tuntemuksella näitä pystyi viemään.
Nyt pitää alkaa väsään se vääntöpöytä kotiin ja alkaa kysellä jostain treenikaveria. :D