Joskus ihmetyttää, kuinka hyväkuntoisesta ja terveestä budolajitreenaajasta ja kilpatanssijasta tuli huonokuntoinen kuntoliikunnan liian laiska harrastaja. Siihen tarvittiin: +25 vuotta, muutamia luunmurtumia, kilpirauhasen vajaatoiminta, TOS, toistuva vakava depressio, vaikeiden elämäntilanteiden aiheuttamaan stressiin reagoiminen syömällä liikaa ja liian energiapitoista lohturuokaa (tähän on biologinen peruste), taloudellisen niukkuus (eläminen toimeentulotuella)jonka vuoksi ei voinut maksaa liikuntaharrastuksesta ja pururadan talsiminen räntäsateessa ei jaksanut huvittaa. Kyseessä ei ollut tiedonpuute vaan se, että voimavarat menivät perusselviytymiseen tilanteessa, jossa valinnanvaraa oli vähän ja helpoin valinta ei yleensä ollut se paras.
]
Tämä on toden totta ja myös omassa elämässä tämän huomaa, eli siis sen, että keho ja mieliala on vallitsevan elämäntilanteen summa. Sairastelut, loukkaantumiset ja työ- ja perhe-elämän kiireet ovat vienneet paljon aikaa treenaamiselta ja kunto on heikentynyt viiden vuoden takaisesta. Silti koko elämäni liikuntaa harrastaneena koen aina saavani liikunnasta voimaa ja energiaa, joten vaikka lajit vaihtuvat ja tekeminen voi olla epätasaista ja kausittaista, niin liikunta on itselläni pysynyt aina muodossa tai toisessa mukana.
Vaakakapinassa hyvänä pointtina taisi olla sen ilon etsiminen siitä liikunnasta. Tämä on hyvä, sillä ei se salilla "tyhjänpäiten" rehkiminen tai lenkkipolulla juokseminen jaksa innostaa kaikkia. Sen takia suosittelen usein ihmisille kokeilemaan paljon eri lajeja, joku tykkää juosta kilometrin pitkää asfalttisuoraa edestakaisin, toinen tarvitsee pallon jonka perässä juosta.
Omassa filosofiassani tehokkain tapa päästä "kuntoon" on pumpata salilla rautaa ja juosta. Ne on ajankäytöllisesti tehokkaita lajeja, eivätkä vaadi sinänsä taitoa tai välineitä. Näitä tekemällä (sopivassa suhteessa) on tehokasta nostaa kuntoa, mutta jos näiden tekemisestä ei pidemmän päälle nauti, niin kannattaa etsiä jotain muita lajeja, joissa kuntoilu tulee vähän niinkuin salaa hauskan tekemisen yhteydessä.
Omalla kohdallani pikantti yksityiskohta on se, että jo tuolloin lihomisvuosina söin lihatonta ruokaa. Näin ollen söin varmasti päivittäin kasviksia ja hedelmiä - ehkä enemmän kuin keskiverto makkaraperunan purija - mutta se ylimääräinen energia tuli esim juustoista, leivonnaisista ja suklaasta samaan aikaan, kun arki- ja kuntoliikkuminen oli olematonta. Nämä 20 liikakiloa eivät tulleet vuodessa tai edes kahdessa, joten eivät ne poistukaan ihan pienessä ajassa varsinkaan, kun en halua "olla dieetillä". Ehkä tämä on yksi Vaakakapinan perusidea.
En nyt mikään ravitsemusterapeutti ole, mutta onko tuossa sinun tapauksessa ollut joku tiedostamaton ajatusvirhe ruokavalion suhteen: syödään lihatonta ja paljon kasviksia hedelmiä --> voi sitten syödä "terveellisen" ruokavalion vastapainoksi "vähän" herkkuja?
Makrot taitaa tuollaisessa ruokavaliossa mennä niin, että proteiinia ja oletettavasti hyviä rasvojakaan ei tule nimeksikään ja suurin osa energiasta tulee hiilareista ja sokerista. Korjatkaa viisaammat jos olen väärässä.
Ehkä tosiaan se yleinen lautasmalli ja lihan epäeettisyyden korostaminen samalla rasvattomia kevyt-tuotteita mainostaen on se mikä ihmisiä sairastuttaa. Sitten kun ruokavaliota muutetaan (dieetti), niin se terveellisempikin ruokavalio jossa on lihat, öljyt ja proteeinit mukana ja hiilareista ja varsinkin leivästä karsittu kaloreita, tuntuu joltain epämiellyttävältä poppakonstidietiltä, jonka noudattaminen koetaan vaikeaksi ja masentavaksikin kun nopeat hiilarit ja sokeri ei aiheuta mielihyväpiikkejä?
Sinänsä ehkä arveluttavaa alkaa arvioimaan (vieläpä nimimerkin takaa) toisen ruokavaliota ja ottaa vieläpä kun toinen osapuoli on esiintynyt ihailtavan rohkeasti omalla kokovartalokuvallaan, mutta pisti silmään tuo ruokavalio ja jäin miettimään "filosofiaa" sen taustalla. Ei ole siis tarkoitus loukata tai arvostella, ei tässä itsekään missinmitoissa olla!
