Paitsi kun perustuslakivaliokunnan kanta on, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa kyse on
merkittävästä julkisen vallan käytöstä, jota voivat käyttää vain viranomaiset. Tässä on vähän muitakin aspekteja kuin pelkkä sopimusoikeudellinen asia.
Ei lähdekään -
tuolla perusteella - mutta tuomioita voidaan purkaa, jos on ilmeistä, että laki on tulkittu väärin ja akatemiaprofessori Kaarlo Tuori ja rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvanen ovat asiassa sillä kannalla, että kyseessä on perustuslaillinen asia, jolloin perustuslakivaliokunnan sana painaa enemmän kuin KKO:n.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/03/yksityinen_parkkisakotus_on_taas_kaaoksessa_2404102.html
http://areena.yle.fi/video/1299090733998
http://areena.yle.fi/video/1299090954089
Tämä keskestelu, joka on herätetty nyt perustuslakivaliokunnan kannanoton jälkeen henkiin, ei ole tuonut mitään uutta. Samat asiat on väännetty ja käännetty jo ennen KKO:n ratkaisua.
Perusongelma asiasta keskusteltaessa on se, etteivät osapuolet kuuntele lainkaan mitä toinen puoli sanoo. Jopa Prof. Tolvanen on tässä kohden säälittävän hyvä esimerkki.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan vastustajat ovat hirttäytyneet puhumaan parkkisakon
määräämisestä ja vetoavat siihen, ettei yksityinen toimia voi tällaista tehtävää ottaa hoitaakseen ilman lainsäädännön tukea. Yksityisen pysäköinninvalvonnan puoltajat taikka asiaan neutraalistakin suhtautuvat ovat itse asiassa tämän väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Tietenkään parkkisakkoja ei voi
määrätä muu kuin julkista valtaa käyttävä virkamies. Mutta yksityisessä pysköinninvalvonnassa ei koskaan ole ollut kysymyksessä maksujen
määrääminen. Yksityisen pysäköinninvalvonnan puoltajat eivät kuitenkaan keskity perusoikeusargumentointiin silloin kun sille olisi tarvetta.
Itse substanssin osalta kysymys on – ja KKO on tätä aivan oikein arvioinut – siitä,
voiko nykymuotoinen toiminta saada aikaan pätevän sopimuksen pysäköivän henkilön ja parkkialueen haltijan välille.
Perustuslaki ei kiellä sopimista. Sopimusten (edes pysäköintisopimusten) tekemistä ei ole rajoitettu julkisen vallan toiminnan piiriin. Vasta siinä vaiheessa, jos sopimusta ei synny, on arvioida, voidaanko pysäköintimaksua
määrätä yksipuolisesti. Ja vasta tässä vaiheessa kysymys julkisen vallan käytöstä ja perusoikeusoikeuskysymyksistä tulee mukaan peliin.
Perustuslakivaliokunta ei voi suorittaa sopimusoikeudellista arviointia. Sen tehtävänä on ainoastaan pohtia vastaako tietty lakiehdotus perustuslain asettamia vaatimuksia. Olen toki vain vilkaissut valiokunnan lausuntoa, mutta muistaakseni sitä, miksi kyseessä on julkisen vallan, saati sitten
merkittävän julkisen vallan käyttö, ei juuri perusteltu. Tässä mielessä tilanne on argumenttien kannalta huono.
Lopulta kysymys on PeVL:n lausunnon ja KKO:n lausunnon kanssa kahdesta eri asiasta. KKO katsoi, että kysymys on sopimustoiminnasta, joka ei luokkaa kenenkään perusoikeuksia. Tästä syystä julkisen vallan käytön arviointi päätöksessä on tarpeetonta. PeVL puolestaan otti kantaa lakiehdotukseen eikä voinut pohtia sopimusoikeudellisia kysymyksiä.
KKO:n tuomion purku (tässä tapauksessa) edellyttäisi
ilmeisen väärää lain soveltamista. Asiassa ei ole erityislainsäädäntöä. Sopimuksen muodostumista koskeva säännökset ovat siinä määrin väljiä, etten näe, miten niiden kohdalla kyse voisi olla
ilmeisen väärästä soveltamisesta. Perustuslakikaan ei ole tässä mielessä itsestään selvä. Ja itse asiassa myös Kalle totesi tuossa (täyspitkän) haastattelun vähän mutkan kautta, ettei purkukynnyksen ylittyminen ole mitenkään varmaa.
YLEn haastattelemien professoreiden suorituksesta todettakoon sen verran, että Tuori oli itse asiassa aika neutraali asian suhteen. Tolvanen sen sijaan ajaa sumeilematta ohi ydin asian ja keskittyy puhumaan vain
määräämisestä/I]. Tämä on mielestäni professoritason asiantuntijalta jo asian tahallista väärinymmärtämistä.