Ei. Tällainen ajattelu on kuin matemaattinen malli, jossa taloutta ajatellaan kuin moottorina, jota sopivasti öljyämällä saadaan aikaan suurempi määrä tehoa. Mutta talous ei ole kuin jokin mekaaninen kone vaan käsittämättömän monimutkainen ihmisten ja instituutioiden välinen yhteistyöverkosto.
Ja oleellisin asia on, että kun puhutaan valtion kulutuksen lisäämisestä työllisyyden tai minkä tahansa tukemiseksi, valtion kulutuksella on hintansa. Valtion kulutus on pois jostain muualta. Joko valtio nostaa veroja, jolloin yksityinen kulutus pienenee, tai valtio painaa lisää rahaa, jolloin inflaatio vahingoittaa erityisesti pienituloisia, tai valtio ottaa lisää velkaa, joka on kuin vero tuleville sukupolville.
Kyse on siitä, että hyvinvointia ei voida luoda verottamalla.
Kuplia on ollut jo satoja vuosia, ei siihen ole tarvittu valtiota. Riittää että tarpeeksi iso joukko alkaa puskea hintoja ylöspäin. Laumaeläimenä ihminen on sopeutuvainen ison ryhmän mielipiteeseen vaikka tietäisi sen olevan väärä. Jos katsot wikipediasta USA:n taantumien kestoja, huomaat että a) taantumien kesto ei ole ainakaan pidentynyt 1900-luvulla - ehkä lyhentynyt, ja b) tuotannon pudotus on nykyään paljon pienempi per taantuma kuin ennen. Tämä korreloi työllisyyden kanssa positiivisesti. Koska emme elä emmekä voi elää täydellisessä klassisessa maailmassa, talouspolitiikassa on tilaa sosiaalivakuutukselle (mitä ei voi syntyä ns. itsekseen, ks. adverse selection & moral hazard).
Kuplat ja lamat ovat tietysti täysin luonnollisia. Alunperin esimerkiksi nousukaudet liittyivät hyviin satoihin ja voitettuihin sotiin. Sen jälkeen kun valtion rooli taloudessa kasvoi 1900-luvun alussa näitä lamoja on yritetty hallita mutta sen onnistumisesta ei ole mitään näyttöä. Lamoja on ollut keskimäärin yhtä paljon kuin ennenkin ja lamat ovat kestäneet keskimäärin yhtä pitkään.
Velkarahalla aikaansaatu työllisyys on täysin puhdasta tempputyöllistämistä. Se ei luo hyvinvointia, se luo lisää velkaa.
Heitit kaksi taloustieteen termiä, adverse selection ja moral hazard. Adverse selection tarkoittaa tilannetta, jolloin tehdään huono taloudellinen valinta, koska kaupan osapuolilla ei ole täydellistä informaatiota kauppaan liittyen. Valtion virkamies ei ole immuuni tälle. Se, että siirrät kulutusta yksityiseltä sektorilta valtiolle ei millään tavalla poista tätä ongelmaa. Mutta kun valtion virkamies tekee väärän valinnan, me kaikki maksamme tästä virheestä. Kun joku yksittäinen ihminen tekee väärän valinnan, hän itse maksaa siitä.
Toinen termisi on moral hazard. Erikoista, että heitit ilmoille sen, koska se tarkoittaa tilannetta jossa kaupankäynti saattaa aikaansaada epätoivottua käyttäytymistä. Talouskriiseistä puhuttaessa moral hazard on oleellinen asia, koska mitä enemmän valtio rientää suurten yritysten turvaksi kriiseissä, sen enemmän syntyy moral hazardia eli moraalikatoa, koska tämä antaa yrityksille taloudellisen motiivin ottaa aina suurempia riskejä, koska riskien toteutuessa tappiot katetaan verorahoilla mutta riskinoton onnistuessa voitot ovat yksityisiä.
Virkamies vahtii ruoan laatua kyllä ja hyvä niin - olisi tolkuttoman kallista jos jokaisen täytyisi yrittää selvittää itse onko syömänsä muusi kelvollista vai ei. Myös tuotteiden vertailu toimii paremmin kun laatu on vakioitu vähintään jollekin tasolle.
Viittasin ruuan määrään. Yksikään virkamies ei vahdi, että viljelijät tuottavat tarpeeksi ruokaa kaikille suomalaisille, tai, että ruokakaupoista löytyy tiettynä päivänä riittävästi ruokaa koko lähialueen ruokkimiseksi.
No ilmeisesti Suomessakin ruoan tuottajilla on vähän purnaamista markkinoiden keskittymisestä. Markkinoiden pitää olla aika laajat jotta hinta määräytyy marginaalillla. Tällaisia markkinoita on aika vähän.
Ja tämäkin markkinoiden keskittyminen S- ja K-ryhmien käsiin johtuu sääntelystä. Näiden suuryritysten erityisasemaa pidetään yllä estämällä kilpailun syntymistä esimerkiksi kaavoituksella. Täysin sattumalta S- ja K-ryhmien sponsoroimat kunnallispoliitikot myöntävät rakennuslupia vain näiden firmojen ruokakaupoille. Tästä on esimerkkejä vaikka kuinka paljon, esimerkiksi yksi tarina kertoo Lidlin hakeneen rakennuslupaa eräälle hyvälle tontille usean vuoden ajan. Kun se vihdoin kyllästyi odottamaan se veti hakemuksensa pois ja muutamassa kuukaudessa rakennuslupa myönnettiin uudelle suurelle S-kaupalle.
Pitäisiköhän lisätä sääntelyä tällaisen korruption kitkemiseksi, vai pitäisiköhän taloutta vapauttaa?
No ilmeisesti se on kuitenkin tehnyt niistä vähemmän syviä. Täytyy muistaa ettei länsimaissa ole enää maatalous sellainen fallback optio, mihin voi aina palata jos duuni lähtee alta. Tästä syystä työttömyysluvut esim. Suomesta 1900-luvun alusta ovat muita pienemmät, mm. suuren laman aikaan.
Esimerkiksi esittämäni data Yhdysvalloista ei mitenkään tue sitä, että valtion sekaantuminen olisi mitenkään tehnyt lamoista vähemmän syviä.
No miten ne todistavat luotettavuutensa asiakkailleen?
Markkinatalous ei toimi niin, että joku yksittäinen suunnittelija miettisi miten yritysten pitäisi toimia ja sitten tämä malli pakotetaan kaikille. En minä tiedä miten pankit todistaisivat luotettavuutensa asiakkailleen. Ehkä palkkaamalla ulkopuolisen valvontayrityksen käymään läpi kirjansa kerran kuukaudessa ja julkistamaan tulokset nettisivuillaan. Ehkä Tekniikan Maailma alkaisi tehdä myös pankkivertailuja. Ehkä pankit ottaisivat vakuutuksia konkurssien varalta, jotka korvaisivat konkurssissa kadonneet säästöt tiettyyn summaan asti. Ehkä asiakkaat ottaisivat henkilökohtaisesti tällaisen vakuutuksen.
Tässä muutama ajatus. Minä en ole pankkiiri joten en tiedä mikä näistä olisi paras mutta ei se ole oleellista. Markkinataloudessa eri ideat kilpailevat keskenään ja paras idea voittaa. Jos valtio sekaantuu talouteen, virkamies päättää mikä on paras idea ja se pakotetaan kaikille. Virkamies, jonka oven takana on pitkä jono lobbareita.
Talouskin on vain yksi osa-alue yhteiskunnan elämää, joskin taloustiede elää vähän eristäytynyttä elämää ainakin Suomessa. Taitaa Helsingin yliopisto olla ainoa paikka missä kansis on yhteiskuntatieteiden parissa minne se kuuluu historiallisestikin. Pelkkä kauppatieteiden lueskelu helposti antaa kovin yksiulotteisen kuvan ihmisten toiminnasta. Sitä alkaa vielä luulla, että talous tekee yhteiskunnan eikä toisinpäin.
Talous on ihmisten ja instituutioiden välistä yhteistyötä ja täten varsin merkittävä osa yhteiskunnan toimintaa.
