- Liittynyt
- 6.2.2003
- Viestejä
- 13 631
- Ikä
- 42
Kerron sulle tarinan. Itse sain melko uskonnollisen kasvatuksen. Kotona jonkin verran ja koulussa oikein rankalla kädellä. Ja tietysti jumalaan uskoin kun mut oli siihen aivopesty. Joskus 12v nurkilla aloin tulla ihan itsenäisen ajattelun pohjalta toisiin ajatuksiin. Koko jumala-hömppä ja uskonto alkoi kuulostaa todella kaukaa haetulta. Kerroin kaverillekin, että musta tuntuu ettei jumalaa ole. Hulluna se mua piti.Aika ahdasmielistä, mutta tälläsiä vastauksia osasinkin odottaa täällä. Haukkuminen on aina hyvä vaihtoehto. :thumbs:
Tähän vielä lisätään se, että se suurin asia johon uskovaiset pohjaavat uskontonsa, tiedetään olevan random ihmisten väsäämiä tarinoita kymmeniä - satoja vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Kyllä mun uskolta on tossa vaiheessa viimeistään pohja pois. Vertaankin mieluusti tota kalevalaan. Sekin on kansantaruja ja siellä on opetettu maailman syntykin, mutta ei siihen kukaan usko. Sitä pidetään satuna, mutta jostain syystä raamattua pidetään oikeana.
Ihmisellä on omituinen tarve selittää jollakin yliluonnollisella kaikki se mitä eivät itse ymmärrä. Jumala on luonut kaiken, koska eivät ymmärrä miten muutenkaan maailma on voinut syntyä kuin jonkun luomana. Kuoleman jälkeen päästään taivaaseen, koska pientä ihmistä pelottaa kuolema ja on lohdullista ajatella, että sen jälkeen pääsee vielä parempaan paikkaan.
Itse uskon Ateismiin, Darwinismiin ja ennen kaikkea tieteeseen siksi, että se selittää asiat paljon tarkemmin ja järkevämmin kuin uskonto. Uskonto ei selitä mitään. Siinä vaan todetaan, että jumala loi. Ei riitä mulle.