Käytäntä ei ole nykyäänkään, että rikolliset laitetaan vankilaan x-ajaksi ja päästetään sitten sieltä pois. Vankilassa tehdään nykyäänkin paljon erilaista kuntouttavaan työtä, jolla pyritään sopeuttamaan vankia yhteiskuntaan ja ehkäisemään rikollinen käyttäytyminen.
Lähes kaikilla vangeilla on päihdeongelma ja suurin osa väkivalta sekä henkirikoksista tehdään päihtyneenä. Mielestäni yksi tehokas keino vähentää väkivalta ja henkirikoksia olisi edellyttää toistuvasti näihin rikoksiin päihtyneenä syyllistyneiltä päihteetöntö elämää vapauduttuaankin.
Joo, no ei näytä toimivan kovin hyvin se mitä siellä nyt tehdään. Ja ongelma on tietysti siinä, että se apu on toissijainen asia, vankilassa oleminen ensisijainen. Kun tuomittu aika on istuttu (tai siis 1/3 siitä nimellisestä ajasta), niin vanki vapautuu, riippumatta siitä onko terapia tuottanut tulosta. Lisäksi en usko että tämä terapia on ihan uusimpaan psykologiseen/psykiatriseen tietoon perustuvaa jota vankiloissa nyt suuremmissa määrin harrastetaan.
Kuvio pitäisi olla niin päin, että sieltä pääsee pois sitten kun riittävän hyvä tulos on saavutettu, ei aikaisemmin. Tämän luulisi myös motivoivan vankia muuttamaan elämäänsä ja toimintaansa, jos se olisi ainoa keino vapautua. Päihteettömyys voisi varmasti olla osa näitä vaatimuksia.
Puhutko nyt toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyvistä taparikollisista, vai kenestä tahansa, joka on missään vaiheessa elämäänsä syyllistynyt mihin tahansa väkivaltarikokseen? Eipä sillä, terapian tarpeessahan tässä itse kukin on. Joku vihanhallintakurssi varmasti tekisi monelle hyvää, ja vankiloissahan näitä käsittääkseni jo järjestetäänkin jossain muodossa.
Vakavista väkivaltarikoksista, kuten törkeistä pahoinpitelyistä ja raiskauksista. Vaikka kuten jo ylempänä sanoin, tämä raja terveen ja sairaan välillä on täysin keinotekoinen. Jokaisella meistä on tapoja ja toimintamalleja jotka voisivat olla parempia.
En ole lääkäri enkä muukaan sen alan ammattilainen, mutta olen siinä ymmärryksessä, että saavuttaakseen minkäänlaisia onnistumisen edellytyksiä, terapiaan osallistuvan pitäisi edes jollain tasolla haluta "parantua". En tiedä olisiko väkisinterapoinnilla minkäänlaisia mahdollisuuksia saavuttaa juurikaan mitään.
kts. yllä, motivaationa toimisi se, että muuten ei pääse ikinä vapaaksi. Toki sitten osana terapiaa varmaan käytäisiin sellaisia keskusteluja, että miksi ihmisten vahingoittaminen ylipäätään on väärin, tämähän pitää tietysti ymmärtää ennen kuin mitään kehitystä voi tapahtua. On siis tietysti saavutettava aito halu muuttaa toimintaansa, ei pelkästään ulkoisen pakon sanelema. Mutta sillä ulkoisella pakolla voisi päästä alkuun.
Jos nyt johonkin haluaisi verrata, seksuaalirikollisillehan on saatavilla vapaaehtoisuuteen perustuen lääkehoitoa ja psykoterapiaa, jonka tarkoitus on vähentää viettiä ja ehkäistä tai estää tarve tehdä näitä seksuaalirikoksia. Sitoutuminen lääkehoitoon ja psykoterapiaan mahdollistaa joissakin tapauksessa koevapauden. Silti harvaa seksuaalirikoksista tuomittua hoito kiinnostaa, vaikka siihen suostumalla pääsisivät vapaiksi. Väkisinannettunahan terapialla luultavasti ei päästäisi juuri mihinkään, ja lääkkeiden ottoakaan on hankala valvoa. Hyvä juttuhan tuo hoidon tarjoaminen tietysti on sellaiselle vangille, joka aidosti haluaa jotakin ongelmalleen tehdä (tai ylipäätään kokee viettinsä ongelmalliseksi, esimerkiksi lapsista kiinnostumisen).
TS: Lääkehoito kiinnostaa harvoja seksuaalirikollisia - Kotimaa - Keskisuomalainen
Oikeusministeriö - Valvottua koevapautta uudistetaan ja seksuaalirikollisten lääkehoito mahdollistetaan
Luulen että tuo valittu hoitotapa on väärä. Kuten haastateltu lääkärikin toteaa, " Seksuaalisuus on niin keskeinen osa identiteettiä ja mielihyvän lähde, ettei ole luontevaa puuttua siihen, Lauerma sanoo lehdelle." Ratkaisu ei siis pitäisi olla, että yritetään kemiallisesti tukahduttaa seksuaaliset halut, vaan se, että yritetään terapian avulla poistaa halu satuttaa toisia. Eihän raiskaaminen ylipäätään ole millään tavalla verrattavissa normaaliin seksiin. Raiskaus on ensisijaisesti väkivaltaa. Itse en ainakaan "terveellä" mielelläni pysty ensinkään käsittämään miten joku voi saada minkäänlaista mielihyvää raiskaamisesta. Sellaisen ihmisen mielen täytyy olla todella sairas, eikä se sillä parane että annetaan joku pilleri joka vähentää seksuaalista halua tai kykyä. Se halu vahingoittaa ja satuttaa on se ongelma, ei halu harrastaa seksiä.
Pedofilia on sitten vielä erilainen ongelma, siinähän kyse on selkeästi seksuaalisuuden vääristymisestä. Silloin varmaan lääkehoitokin voisi tulla kysymykseen, jos tuota taipumusta ei muuten pystyttäisi korjaamaan.
Mutta siis ylipäätään näiden eri toimintatapojen ja hoitomuotojen tutkiminen olisi tietysti alan asiantuntijoiden tehtävä, enkä ymmärrä miksi lähtökohtaisesti pitäisi ajatella että toimivia tapoja ei voitaisi löytää, jos tähän sijoitettaisiin kunnolla resursseja, niin että tavoitteena olisi jossain vaiheessa muuttaa koko rangaistusjärjestelmä. Veikkaampa että jos tällaisen terapian tutkimukseen olisi viimeisten muutaman kymmenen vuoden aikana käytetty edes 10% siitä rahamäärästä, joka on käytetty psyykelääkkeiden tutkimukseen ja kehittämiseen, niin meillä olisi jo aika hyviä tuloksia. Mutta kun terapeutteja ei voi valmistaa lääketehtaassa ja myydä voitolla, niin ymmärrettävästi motivaatio bisnesmielessä puuttuu. Siksi se raha pitäisi tulla valtiolta, joka mieluummin yrittää päästä minimivaivalla, ja ylläpitää toimimattomaksi tiedettyä järjestelmää.