Yksi virhe on vanhempana (ja opettajana, yleensäkin kasvattajana) sanoa jotakin ja toimia toisin, kuin on sanonut (tai uhannut). Ei ikinä uhata sellaisella, mitä ei syystä tai toisesta kykene toteuttamaan, eikä muutenkaan sanoa jotain ja tehdä jotain ihan muuta. Lontooksi: practise what you preach.
Hyvä esimerkki:
Eräs topakka perheen äiti kertoi pahimmassa teini-iässä olleen tyttärensä huoneen olleen todella sotkuinen, vaatteita lattialla, pöydällä ja tuolilla hirveet läjät, kaapissa ei juuri yhtään. Äiti oli kyllästynyt tähän ja sanonut ensin tyttärelleen "Laitapa nuo vaatteet kaappiin nätisti ja siisti muutenkin huoneesi, petaa sänkysi ym.". Mitään ei tapahtunut. Tämän jälkeen äiti oli sanonut "Jos et laita vaatteitas nätisti kaappiin pois lattioilta lojumasta, mä heitän ne pihalle.". Mitään ei tapahtunut, tytär tuijotti telsua, ehkä mumisi jotain "...joojoo, kohta...". Tämän jälkeen äiti oli kerännyt kaikki vaatteet, joita oli käskenyt siististi kaappiin laittaamaan ja viskellyt ne niin pitkälle perheen talon takapihalle hankeen (oli kylmin talvi, tammi- tai helmikuu), kuin oli saanut singottua. Tytär ei ollut ilmeisesti edes huomannut tätä, koska oli vasta aamulla itkua tihertäen keräillyt vaatteitaan hangesta ja uikuttanut, että "Nää oot juluma äiti...". Mun mielestä tuossa tilanteessa äiti toimi täysin oikein. Ei huutanut, ei käyttänyt fyysistä kuritusta (no ok, mutkan kautta, kun tyttö keräili pakkasessa hangesta vaatteitaan), vaan rauhalliseen, mutta jämäkkään tyyliin kertoi, mitä tapahtuu, jos ei tytär siisti huonettaan.
Toinen iloinen esimerkki tosielämästä:
Eräs nuori isä oli kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa lähdössä ulos leikkimään. Tytär mennä viipotti jo kaukana, poika lonni asunnon portailla kengät käsissään ja rupesi kitisemään isälleen "Isiiii!! Laita mulle jalkaan nää, mää en jaksa!", johon isi totesi rauhallisella äänellä "En. Nää ossaat ite laittaa ne, laitapa ny ne kengät jalkaas ja ala tulla, siskos menee jo tuolla.". Kovempaa kitinää pojalta ja vetoamista, että "Niimmuttaku äitikiii aina....", johon isi vaan "En laita. Laita ny ite ne kengät jalkaan ja tuu mukaan, mää meen ny." ja lähti kävelemään tytärtään kohti poispäin pojasta. Kitinä loppui hyvin nopeasti, poika pisti kengät jalkaan ja lähti isänsä ja siskonsa messiin.
Itellä ei ole vielä lapsia, joten mitäpä minä tietäisin, mutta halusin tuoda esille mielestäni järkeviä ja iloisiakin esimerkkejä tosielämän kasvatustilanteista, joissa joku olisi ehkä kiljunut kurkku suorana, toinen tukistanut, mutta nämä vanhemmat toimivat rauhallisesti, mutta jämptisti. Fyysinen kuritus on melkein aina poissuljettu vaihtoehto, mutta esim. tuossa Ozwaldin tapauksessa (ja vastaavissa) paikallaan, lievänä versiona toki, ei mitään pieksämistä. Itteenikin on muutamia kertoja tukistettu, en muista tarkemmin tapauksia, pitäisi äidiltä kysyä. :D Yleensä syyllistäminen tehosi hienosti juuri repliikillä "Etkö nää tajua, kuinka äitiä sattuu, kun nää teet noin?".