- Liittynyt
- 25.2.2007
- Viestejä
- 1 081
Raskaus ja treeni osa 2
- Keskustelun aloittaja Hemina
- Aloitettu
- Liittynyt
- 12.9.2007
- Viestejä
- 57
Onnittelut myös tuoreelle äidille.
- Liittynyt
- 9.6.2008
- Viestejä
- 8
Kiitoksia, onhan tää aika ihanaa. Hyvin oon toipunu synnytyksestä ja eilen oltiin jo tunnin vaunulenkillä. Pikkuneidillä on kyllä pohjaton ruokahalu, toisin ku äipällään ku saan oikee keskittyä siihen et muistan syödä ees jotenki tarpeeks päivän aikana. Laitokselle jäi 10 kiloa ja tuntuu tippuvan edelleen toi paino vähän turhanki ripeeseen tahtiin, toivottavasti ei maito lopu sen takia... Mut on kyl aika loistava fiilis ku sai sen jättipötsin pois tieltä, on aika kummallista yhtäkkiä huomata pystyvänsä niinkin liikunnallisiin suorituksiin kuin sujuva sängystä nouseminen jne... :D Katotaan jos tossa parin viikon pääst koittais salille päästä. Mutta hyvää massunkasvattelua kaikille jotka ei oo viel possahtanu, mä siirryn varmaan sinne lapsellisten treeni- puolelle...
- Liittynyt
- 17.4.2002
- Viestejä
- 1 155
- Ikä
- 47
Onnittelut vauvaantuneille minultakin
Edellä olevassa lainauksessa on sitten syy, miksi todellakin toivon mahdollisen seuraavan synnytyksen sujuvan normaalisti alateitse... Kyllä se sektiosta toipuminen vaan oli kurja prosessi, vaikka suht nopeasti ja ilman komplikaatioita sujuikin. Mulla esim. tohon sujuvaan sängystä nousemiseen meni viikkokaupalla aikaa :( Ja edelleen on vielä pari viikkoa siihen, kunnes lääkärin mukaan saan aloittaa vatsalihastreenit. Eli 4kk synnytyksestä :jahas:
- Liittynyt
- 12.9.2007
- Viestejä
- 57
5.9 syntyi poikavauva 3700 g ja 50 cm. Mukavan oloinen kaveri. Salille menoa katson ensi viikon loppupuolella ihan fiiliksen mukaan. Vaunulenkkeilyä tulee varmasti harrastettua ahkerasti.
Salille menoa katson ensi viikon loppupuolella ihan fiiliksen mukaan. Vaunulenkkeilyä tulee varmasti harrastettua ahkerasti.- Liittynyt
- 9.12.2007
- Viestejä
- 42
Onnea pienestä miehestä!! Pienet miehet ovat ihania (huomattavasti ihanempia kuin ne isot !! )
Käytiin tänään varaamassa tuplarattaat, voi taivas mitkä maantienvaltaajat! Toivottavasti niiden kanssa jaksais kans edes vähän tepastella juostenkin, on nimittäin herkkuja uponnut tähän vatsaan siihen malliin että on ainakin syytä jaksaa sitten juoksennella niitä pois.
Jännittää kovasti se 39vkon ultra, josko siellä selviäisi saadaanko me toinen pieni mies vai se isin kauan toivoma pikkuprinsessa (joka siis lopullisesti syrjäyttää minut varjoonsa...)
Maha on alkanut kasvamaan kivaan tahtiin, saas nähdä kuin pian se häiritsee treenaamista. Vatsoja olen hädin tuskin uskaltanut tehdä (tuttu repi niitä viimeiseen asti ja nehän sitten repesi synnytyksessä, kipu oli varmasti ääretön...)
Minulla nyt on muutenkin ollut viime viikkoina hieman epävarma olo treenaamisen suhteen ja kertokaa nyt joku mihin tässä ihan oikeasti kannattaisi keskittyä? Kaikki kyllä tuntuu hyvältä vieläkin, tahtia olen vähän yrittänyt rauhoitella. Treenaan ihan normisti neljästi viikossa suhteellisen kovaa, välillä yritän käydä jollain aerobisemmilla tunneilla peruskunnon vuoksi ja kävelyä tulee rattaiden kanssa.
Edelleen olen eri-päättäväinen sen suhteen että aion vielä nousta hamassa tulevaisuudessa lavalle asti, vaikka kuinka olisi pieniä lapsia. Raskaus on kyllä sotkenut ruokavalion ja vaikka suht hyvällä pohjalla se on niin herkkuja menee ihan päivittäin. Olen kyllä yrittänyt olla stressaamatta siitä liikaa koska edellinen raskaus meni melkein anorektisissa olosuhteissa kun pelkäsin raskauden tuomaa lihomista niin paljon, mutta kyllähän se vähän harmittaa. On vain pakko myöntää että vaikka mielen lujuutta löytyisi niin raskaushormonit kyllä päivittää sen kisan 6-0... Oisi vaan mukavampi jos ei tarvitsis sit synnytyksen jälkeen tarviis alottaa hirveellä dietillä. Toisaalta omaan hyvät hormoonit imetyksen suhteen, viimeksinkin paino tippui alle 2kk sellaisiin lukemiin joissa se ei ole ollutkaan sitten yläasteaikojen.
Tälläisissä tunnelmissa siis täällä ja viikkoja on nyt 18+2, jipii, kohta jo puolivälissä!!
!! )Käytiin tänään varaamassa tuplarattaat, voi taivas mitkä maantienvaltaajat! Toivottavasti niiden kanssa jaksais kans edes vähän tepastella juostenkin, on nimittäin herkkuja uponnut tähän vatsaan siihen malliin että on ainakin syytä jaksaa sitten juoksennella niitä pois.
Jännittää kovasti se 39vkon ultra, josko siellä selviäisi saadaanko me toinen pieni mies vai se isin kauan toivoma pikkuprinsessa (joka siis lopullisesti syrjäyttää minut varjoonsa...)
Maha on alkanut kasvamaan kivaan tahtiin, saas nähdä kuin pian se häiritsee treenaamista. Vatsoja olen hädin tuskin uskaltanut tehdä (tuttu repi niitä viimeiseen asti ja nehän sitten repesi synnytyksessä, kipu oli varmasti ääretön...)
Minulla nyt on muutenkin ollut viime viikkoina hieman epävarma olo treenaamisen suhteen ja kertokaa nyt joku mihin tässä ihan oikeasti kannattaisi keskittyä? Kaikki kyllä tuntuu hyvältä vieläkin, tahtia olen vähän yrittänyt rauhoitella. Treenaan ihan normisti neljästi viikossa suhteellisen kovaa, välillä yritän käydä jollain aerobisemmilla tunneilla peruskunnon vuoksi ja kävelyä tulee rattaiden kanssa.
Edelleen olen eri-päättäväinen sen suhteen että aion vielä nousta hamassa tulevaisuudessa lavalle asti, vaikka kuinka olisi pieniä lapsia. Raskaus on kyllä sotkenut ruokavalion ja vaikka suht hyvällä pohjalla se on niin herkkuja menee ihan päivittäin. Olen kyllä yrittänyt olla stressaamatta siitä liikaa koska edellinen raskaus meni melkein anorektisissa olosuhteissa kun pelkäsin raskauden tuomaa lihomista niin paljon, mutta kyllähän se vähän harmittaa. On vain pakko myöntää että vaikka mielen lujuutta löytyisi niin raskaushormonit kyllä päivittää sen kisan 6-0... Oisi vaan mukavampi jos ei tarvitsis sit synnytyksen jälkeen tarviis alottaa hirveellä dietillä. Toisaalta omaan hyvät hormoonit imetyksen suhteen, viimeksinkin paino tippui alle 2kk sellaisiin lukemiin joissa se ei ole ollutkaan sitten yläasteaikojen.
Tälläisissä tunnelmissa siis täällä ja viikkoja on nyt 18+2, jipii, kohta jo puolivälissä!!
- Liittynyt
- 10.10.2007
- Viestejä
- 112
Minä liityn kans mahan kasvatus porukkaan.
Esikko on jo 5v ja nyt raskaus menossa viikolla 15.
Salitreeniä olen jo joutunut muuttamaan eri tyyppiseksi. Lähinnä selkätreeniä. Alkoi jo tuntua vatsassa sen verran, vaikka ulospäin mahaa ei vielä tajua raskausmahaksi.
Pään sisällä hirvittää se synnytyksen jälkeinen aika, että kuinkahan huonossa kunnossa sitä sitten on. Mutta ei kait se auta sitten muuta kuin antaa keho ammattilaisten muokattavaksi jos ei itse meinaa saada tulosta kunnolla. Onneksi salin vetäjät on ammattiporukkaa.
Puntarilla en haluais käydä koko raskausaikana kun niihin lukuihin ei voi vaikuttaa juurikaan. Aikaisemman tiukan vahdinnan jälkeen se tulee olemaan rankkaa.
Esikko on jo 5v ja nyt raskaus menossa viikolla 15.
Salitreeniä olen jo joutunut muuttamaan eri tyyppiseksi. Lähinnä selkätreeniä. Alkoi jo tuntua vatsassa sen verran, vaikka ulospäin mahaa ei vielä tajua raskausmahaksi.
Pään sisällä hirvittää se synnytyksen jälkeinen aika, että kuinkahan huonossa kunnossa sitä sitten on. Mutta ei kait se auta sitten muuta kuin antaa keho ammattilaisten muokattavaksi jos ei itse meinaa saada tulosta kunnolla. Onneksi salin vetäjät on ammattiporukkaa.
Puntarilla en haluais käydä koko raskausaikana kun niihin lukuihin ei voi vaikuttaa juurikaan. Aikaisemman tiukan vahdinnan jälkeen se tulee olemaan rankkaa.
- Liittynyt
- 12.8.2006
- Viestejä
- 18
Kai sitä täytyy myös liittyä mahan kasvatusseuraan Ensimmäinen (yllätys)raskaus menossa ja viikkoja 15, eli aurinkokellon kanssa samoihin aikoihin poksahdetaan.
Sen verran täytyy avautua tänne, kun muille vauvapalstoille ei uskalla. Suurimmassa osassa vain hehkutetaan äitiyden onnea ja vartalon IHANIA muutoksia.. No itsestäni voin kertoa, että vaikka takana on ihana aviomies ja tasainen taloudellinen tilanne, vakituinen työ jne, niin raskaus laittoi kyllä kaiken sekaisin. Suunnitelmat muuttui ja se ahdisti, samalla ahdisti myös 12 vkoa kestänyt ääretön väsymys ja pahoinvointi. Nyt ollaan molemmista voiton puolella ja raskaus alkaa kiinnostaa itseäkin :hyvä: Voi kuullostaa kyyniseltä, ehkä se osittain voi sitä ollakin. En tiedä. Vauva on kyllä toivottu tulokas, mutta koska elämässä on niin paljon muutakin niin tulokas tulee perheenlisäykseksi-ei ehdottomaksi keskipisteeksi jonka mukana kaikki muuttuu. Ehkäpä koen juuri tuosta huonoa omaatuntoa. Tiedän etten aio luopua harrastuksista ja salilla käynnistä ja hyvästä kunnosta vauvan tulon jälkeen ja aion tehdä kaikkeni, että maha ja läskit häviää heti kun on voimia aloittaa sali ja ruokavalio. Haluan pitää itseni omana-itsenäni---en vain synnyttäneenä äitinä. Ja näyttäsi noiden vauvapalstojen keskustelujen perusteella olevan kiellettyä ajatella itseään, pitäisi vain hehkuttaa äitiyttä.Plaah, siitäkin saa huonon omantunnon.. :(
En tiedä onko muilla samoja ajatuksia? Vai elänkö tässä ahdistuksessa yksin Vartalon muutokset on alkaneet ja koen ne aika outoina ja ristiriitaisina. Maha kasvaa ja pullottaa, salilla olen joutunut siirtymään pitkiin keskiraskaisiin sarjoihin jo nyt, koska mahaa alkaa kiristämään. Kyykyt tehdään kevyesti vain satunnaisesti ja prässi on poissa. Pelko on perseessä että hanuri leveää liikaa :urjo:
Siispä ensimmäinen painokilo on tärähtänyt mittariin ja nyt juoksen tuijottamassa puntaria harva se päivä, ja kauhulla epäilen että painoa tulee raskausaikana liikaa ja lopulta kuulun niihin ihmisiin jotka puhuu vartalostaan ja kiloistaan muodossa: "kyllä minäkin silloin ennen raskautta, mutta nyt..." Kyllähän tämä kuullostaa itsekeskeiseltä, mutta kai sitten olenkin..
Tulipahan purettua ahdistusta, ja tämä tosiaan on aktiiviharrastajan ainoa paikka jossa uskaltaa myöntää muidenkin peiliin tuijottelijoiden seurassa että se omapeilikuva on aika tärkeä :whip:
Onko muuten muilla käytössä turhamaisuuksia: raskausarpien ehkäisy rasvoja jne.. täällä on onko kukaan käynyt lymfahoidoissa nestettä poistamassa? Mistä olette hankkineet äitiysvaatteita , tarjonta näyttää aivan järkyttävältä;) Miten olette jaksaneet treenata?
Ensimmäinen (yllätys)raskaus menossa ja viikkoja 15, eli aurinkokellon kanssa samoihin aikoihin poksahdetaan.Sen verran täytyy avautua tänne, kun muille vauvapalstoille ei uskalla. Suurimmassa osassa vain hehkutetaan äitiyden onnea ja vartalon IHANIA muutoksia.. No itsestäni voin kertoa, että vaikka takana on ihana aviomies ja tasainen taloudellinen tilanne, vakituinen työ jne, niin raskaus laittoi kyllä kaiken sekaisin. Suunnitelmat muuttui ja se ahdisti, samalla ahdisti myös 12 vkoa kestänyt ääretön väsymys ja pahoinvointi. Nyt ollaan molemmista voiton puolella ja raskaus alkaa kiinnostaa itseäkin :hyvä: Voi kuullostaa kyyniseltä, ehkä se osittain voi sitä ollakin. En tiedä. Vauva on kyllä toivottu tulokas, mutta koska elämässä on niin paljon muutakin niin tulokas tulee perheenlisäykseksi-ei ehdottomaksi keskipisteeksi jonka mukana kaikki muuttuu. Ehkäpä koen juuri tuosta huonoa omaatuntoa. Tiedän etten aio luopua harrastuksista ja salilla käynnistä ja hyvästä kunnosta vauvan tulon jälkeen ja aion tehdä kaikkeni, että maha ja läskit häviää heti kun on voimia aloittaa sali ja ruokavalio. Haluan pitää itseni omana-itsenäni---en vain synnyttäneenä äitinä. Ja näyttäsi noiden vauvapalstojen keskustelujen perusteella olevan kiellettyä ajatella itseään, pitäisi vain hehkuttaa äitiyttä.Plaah, siitäkin saa huonon omantunnon.. :(
En tiedä onko muilla samoja ajatuksia? Vai elänkö tässä ahdistuksessa yksin
Vartalon muutokset on alkaneet ja koen ne aika outoina ja ristiriitaisina. Maha kasvaa ja pullottaa, salilla olen joutunut siirtymään pitkiin keskiraskaisiin sarjoihin jo nyt, koska mahaa alkaa kiristämään. Kyykyt tehdään kevyesti vain satunnaisesti ja prässi on poissa. Pelko on perseessä että hanuri leveää liikaa :urjo:Siispä ensimmäinen painokilo on tärähtänyt mittariin ja nyt juoksen tuijottamassa puntaria harva se päivä, ja kauhulla epäilen että painoa tulee raskausaikana liikaa ja lopulta kuulun niihin ihmisiin jotka puhuu vartalostaan ja kiloistaan muodossa: "kyllä minäkin silloin ennen raskautta, mutta nyt..." Kyllähän tämä kuullostaa itsekeskeiseltä, mutta kai sitten olenkin..
Tulipahan purettua ahdistusta, ja tämä tosiaan on aktiiviharrastajan ainoa paikka jossa uskaltaa myöntää muidenkin peiliin tuijottelijoiden seurassa että se omapeilikuva on aika tärkeä :whip:
Onko muuten muilla käytössä turhamaisuuksia: raskausarpien ehkäisy rasvoja jne.. täällä on
onko kukaan käynyt lymfahoidoissa nestettä poistamassa? Mistä olette hankkineet äitiysvaatteita , tarjonta näyttää aivan järkyttävältä;) Miten olette jaksaneet treenata?- Liittynyt
- 25.9.2006
- Viestejä
- 1 140
Täälläkin ensimmäinen lapsi tulossa, tänään viikkoja kasassa tasan 15. Minulla on ollut koko alkuraskauden ajan todella hyvä olo, eikä pahoinvoinnista tietoakaan, kun olen vain muistanut syödä säännöllisesti. Painoa tullut nyt oman puntarin mukaan noin 3 kiloa.
Itse olen kokenut kehon muutokset vain hyvinä asioina, tykkään muuttuvasta vartalostani, vaikka raskauden jälkeinen aika vähän pelottaakin, esim. raskausarvet ja vatsan venynyt nahka... Olen ostanut vauvaöljyä että hieroisin sitä vatsaan raskausarpia estääkseni, mutta olen muistanut käyttää sitä ehkä kolme kertaa:jahas:, millainen rasva siihen olisi hyvä?
Treenasin ihan raskauden alussa melko kovasti, mutta sitten alavatsaa alkoi painamaan aina treenin jälkeen ja säikähdin että teen pahaa sikiölle. Lopetin salilla käymisen ja harrastin ainoastaan lenkkeilyä 1-2h päivässä, kevyttä menoa. Nyt torstaina oli neuvola, ja kuulin ettei haittaa vaikka vatsaa painaa treenatessa, jos vain ei käy kipeästi. Aloitinkin siitä heti seuraavana päivänä salilla käynnin, tosin ihan vain pienillä painoilla ja omien tuntemusten mukaan. Nyt tänään taas kävin salilla, ja olo on tosi hyvä! Voi kun loppuun asti menisi näin
Onnea kaikille muillekin raskaana oleville ja synnyttäneille!
Itse olen kokenut kehon muutokset vain hyvinä asioina, tykkään muuttuvasta vartalostani, vaikka raskauden jälkeinen aika vähän pelottaakin, esim. raskausarvet ja vatsan venynyt nahka... Olen ostanut vauvaöljyä että hieroisin sitä vatsaan raskausarpia estääkseni, mutta olen muistanut käyttää sitä ehkä kolme kertaa:jahas:, millainen rasva siihen olisi hyvä?
Treenasin ihan raskauden alussa melko kovasti, mutta sitten alavatsaa alkoi painamaan aina treenin jälkeen ja säikähdin että teen pahaa sikiölle. Lopetin salilla käymisen ja harrastin ainoastaan lenkkeilyä 1-2h päivässä, kevyttä menoa. Nyt torstaina oli neuvola, ja kuulin ettei haittaa vaikka vatsaa painaa treenatessa, jos vain ei käy kipeästi. Aloitinkin siitä heti seuraavana päivänä salilla käynnin, tosin ihan vain pienillä painoilla ja omien tuntemusten mukaan. Nyt tänään taas kävin salilla, ja olo on tosi hyvä! Voi kun loppuun asti menisi näin
Onnea kaikille muillekin raskaana oleville ja synnyttäneille!
- Liittynyt
- 9.12.2007
- Viestejä
- 42
Hei vaan Tamma, ja myös Puolukka, kiva että täällä on muitakin odottajia!!! Vihdoin.
Mulle kans tää painonnousu, kasvava maha ja leviävä takapuoli on maailman kammottavimpia asioita, mulla tää on jo toinen raskaus ja luojan kiitos ei ensimmäisellä kerralla tullut kuin reisiin pieniä arpia. Toiv ei tulis nytkään, ihan yhtä kauhuissani hölväilen niitä rasvoja koko ajan. Ainut mikä lohduttaa on tieto siitä että tämän on tarkoitus olla vihon viimeinen raskaus, sitten on ne toivotut kaksi lasta koossa. En järin nauti raskaana olemisesta, mutta pakkohan se on tehdä kun siitä kärsimyksestä saa niin kivoja palkintoja!!
On tietysti hetkiä jolloin se pullottava masu on söpö mutta on ne kyllä äärimmäisen harvassa.
Olen itse kanssa sen verta pinnallinen ihminen omaa ulkonäköäni kohtaan, eikä edes hävetä myöntää sitä. Itseensähän tässä vartalon rakennuksessa keskittyy kumminkin koko ajan. En myöskään oikein löytänyt vertaistukea tuolta vauva-palstoilta koska siellä tosiaan lähinnä ylistettiin äitiyden muuttamaa vartaloa ja minä olin paha-paha-paha kun itkin sitä mukaa enemmän mitä vähemmän kaikki salilla puurtamani työn jälki vartalossa näkyi.
Sen verta voin lohduttaa että se, miltä sinä näytät vuoden päästä synnytyksen jälkeen on vain täysin kiinni sinusta itsestäsi, itsekin kerkesin treenaamaan itseni tosi kivaan kuntoon, ja aloin ihan oikeasti jo ajattelemaan ihan vaan sen takia että mitä jos tyytyisinkin yhteen lapseen. Noh, olen kuitenkin tosi onnellinen etten tehnyt niin. Mutta ei lapsi mitään estä, sovit vain miehesi tai jonkun toisen hoitajan kanssa milloin sinä otat aikaa itsellesi ja käyt treenaamassa. Äläkä suotta koe mielipahaa siitä vaikka jättäisit lapsen neljästikin viikossa pariksi tunniksi hoitoon, te kaikki voitte paremmin kun saat itse tehtyä jotain mistä sinulle tulee hyvä olo ja lisäenergiaa. Minä aloitin viimeksi iltaisin aina kun vauva oli nukahtanut yöunille, ja siitä pikkuhiljaa muina aikoina kun isän varmuus kasvoi.
Mutta älä tee sitä virhettä että alat kyttäämään painoa liikaa ja jätät syömättä, minulle kävi viimeksi niin, ja lopputulos oli melko anorektinen raskaus. Luojalle kiitos lapsi oli ihan terve... Nyt edes yritän pitää sen puntarin piilossa, ja pidän vaan sen motivaation korkealla että se mikä tulee se myös lähtee! Mulla ainakin imetys vei ihan älyttömästi, ja yksistään synnytyksen jälkeisenä aamuna painoa oli 9kg vähemmän kuin päivää ennen synnytystä.
Yritä nyt pitää huoli itsestäsi ja masustasi ja olla stressaamatta turhia, tän 9kk helvetin jälkeen sulla on koko loppuelämä aikaa treenata ittes niin mahtavaan kuntoon kuin vaan ikinä kykenet. Mutta tiedän todella että tää on vaikeeta, ja niinkuin jo aiemmin sanoin en nauti tästä juuri yhtään. Onneksi ne kaikki tunteet unohtuu kun saa vauvan syliin. Silloin sitä toteaa että kannatti kärsiä (ja vähän antaa perseen levitäkin!)
Mulle kans tää painonnousu, kasvava maha ja leviävä takapuoli on maailman kammottavimpia asioita, mulla tää on jo toinen raskaus ja luojan kiitos ei ensimmäisellä kerralla tullut kuin reisiin pieniä arpia. Toiv ei tulis nytkään, ihan yhtä kauhuissani hölväilen niitä rasvoja koko ajan. Ainut mikä lohduttaa on tieto siitä että tämän on tarkoitus olla vihon viimeinen raskaus, sitten on ne toivotut kaksi lasta koossa. En järin nauti raskaana olemisesta, mutta pakkohan se on tehdä kun siitä kärsimyksestä saa niin kivoja palkintoja!!
On tietysti hetkiä jolloin se pullottava masu on söpö mutta on ne kyllä äärimmäisen harvassa.
Olen itse kanssa sen verta pinnallinen ihminen omaa ulkonäköäni kohtaan, eikä edes hävetä myöntää sitä. Itseensähän tässä vartalon rakennuksessa keskittyy kumminkin koko ajan. En myöskään oikein löytänyt vertaistukea tuolta vauva-palstoilta koska siellä tosiaan lähinnä ylistettiin äitiyden muuttamaa vartaloa ja minä olin paha-paha-paha kun itkin sitä mukaa enemmän mitä vähemmän kaikki salilla puurtamani työn jälki vartalossa näkyi.
Sen verta voin lohduttaa että se, miltä sinä näytät vuoden päästä synnytyksen jälkeen on vain täysin kiinni sinusta itsestäsi, itsekin kerkesin treenaamaan itseni tosi kivaan kuntoon, ja aloin ihan oikeasti jo ajattelemaan ihan vaan sen takia että mitä jos tyytyisinkin yhteen lapseen. Noh, olen kuitenkin tosi onnellinen etten tehnyt niin. Mutta ei lapsi mitään estä, sovit vain miehesi tai jonkun toisen hoitajan kanssa milloin sinä otat aikaa itsellesi ja käyt treenaamassa. Äläkä suotta koe mielipahaa siitä vaikka jättäisit lapsen neljästikin viikossa pariksi tunniksi hoitoon, te kaikki voitte paremmin kun saat itse tehtyä jotain mistä sinulle tulee hyvä olo ja lisäenergiaa. Minä aloitin viimeksi iltaisin aina kun vauva oli nukahtanut yöunille, ja siitä pikkuhiljaa muina aikoina kun isän varmuus kasvoi.
Mutta älä tee sitä virhettä että alat kyttäämään painoa liikaa ja jätät syömättä, minulle kävi viimeksi niin, ja lopputulos oli melko anorektinen raskaus. Luojalle kiitos lapsi oli ihan terve... Nyt edes yritän pitää sen puntarin piilossa, ja pidän vaan sen motivaation korkealla että se mikä tulee se myös lähtee! Mulla ainakin imetys vei ihan älyttömästi, ja yksistään synnytyksen jälkeisenä aamuna painoa oli 9kg vähemmän kuin päivää ennen synnytystä.
Yritä nyt pitää huoli itsestäsi ja masustasi ja olla stressaamatta turhia, tän 9kk helvetin jälkeen sulla on koko loppuelämä aikaa treenata ittes niin mahtavaan kuntoon kuin vaan ikinä kykenet. Mutta tiedän todella että tää on vaikeeta, ja niinkuin jo aiemmin sanoin en nauti tästä juuri yhtään. Onneksi ne kaikki tunteet unohtuu kun saa vauvan syliin. Silloin sitä toteaa että kannatti kärsiä (ja vähän antaa perseen levitäkin!)
- Liittynyt
- 18.7.2007
- Viestejä
- 173
Hei vaan kaikille odottajille!
Mulla on nyt toinen raskaus menossa viikolla 14. Treeneistä olen suosiolla jättänyt pois kyykyt, prässin ja maastavedot. Treeni muutenkin on mennyt sellaiseksi jumppailuksi, mutta en kyllä yhtään tunne huonoa omatuntoa siitä tai vartalon muutoksista. Vaikka ei ne kaikki mieluisia olekaan. Mukavaa tosin on, että mulla on taas boobsit! Ou-jee!
Painon nousua raskauden aikana on mielestäni turha tressata, jos ruokavalio on rehellisesti kunnossa. Painon kuuluu nousta ja puntarilla hyppiminen on mielestäni mieletöntä. Mulla suuhun on väilillä eksynyt jos jonkinlaista herkkua, mutta en tressaa siitäkään, koska tiedän, että aikanaan se palaa pois.
Mun pelot liittyvät lapsen terveyteen ja sektioon. Ensimmäinen tuli normaalisti alateitse ilman ongelmia, mutta kun koskaan ei etukäteen voi tietää miten synnytys etenee. Tietysti jonkin verran huolettaa arki kahden lapsen kanssa. Ensimmäinen on sen ikäinen, että päikkärit saattaa kohta jäädä pois, joten huolettaa missä välissä sitä ehtii itse nukkumaan. Mies tekee 12 tuntista päivää, joten siitäkään ei monena päivänä viikossa ole apua. Pakko vaan luottaa siihen, että asiat tuppaa aina jotenkin järjestymään. Loppujen lopuksi täällä odotellaan aika hyvillä mielillä ja mikä parasta tässä päivässä, niin löysin ihanan äippätalvitakin. Toki tuo pieni enkeli, jonka laitoin hetki sitten nukkumaan oli myös aikas ihana tänäänkin.
Voimia kaikille odotukseen!
Mulla on nyt toinen raskaus menossa viikolla 14. Treeneistä olen suosiolla jättänyt pois kyykyt, prässin ja maastavedot. Treeni muutenkin on mennyt sellaiseksi jumppailuksi, mutta en kyllä yhtään tunne huonoa omatuntoa siitä tai vartalon muutoksista. Vaikka ei ne kaikki mieluisia olekaan. Mukavaa tosin on, että mulla on taas boobsit! Ou-jee!
Painon nousua raskauden aikana on mielestäni turha tressata, jos ruokavalio on rehellisesti kunnossa. Painon kuuluu nousta ja puntarilla hyppiminen on mielestäni mieletöntä. Mulla suuhun on väilillä eksynyt jos jonkinlaista herkkua, mutta en tressaa siitäkään, koska tiedän, että aikanaan se palaa pois.
Mun pelot liittyvät lapsen terveyteen ja sektioon. Ensimmäinen tuli normaalisti alateitse ilman ongelmia, mutta kun koskaan ei etukäteen voi tietää miten synnytys etenee. Tietysti jonkin verran huolettaa arki kahden lapsen kanssa. Ensimmäinen on sen ikäinen, että päikkärit saattaa kohta jäädä pois, joten huolettaa missä välissä sitä ehtii itse nukkumaan. Mies tekee 12 tuntista päivää, joten siitäkään ei monena päivänä viikossa ole apua. Pakko vaan luottaa siihen, että asiat tuppaa aina jotenkin järjestymään. Loppujen lopuksi täällä odotellaan aika hyvillä mielillä ja mikä parasta tässä päivässä, niin löysin ihanan äippätalvitakin. Toki tuo pieni enkeli, jonka laitoin hetki sitten nukkumaan oli myös aikas ihana tänäänkin.
Voimia kaikille odotukseen!
- Liittynyt
- 17.4.2002
- Viestejä
- 1 155
- Ikä
- 47
Tutun kuuloisia ajatuksia teillä. Tulenpa siis osoittamaan myötätuntoni :D Synnytin toukokuussa, ja muutama kilo on vielä tallella.
Mä kävin kyllä ihan surutta vauvapalstoilla itkemässä, löysin jopa satunnaisesti jonkun, joka ajatteli samalla tavalla. Alkuraskaus oli tosi kamalaa, menetin voimia kovasti, ja lihoin ihan ekasta viikosta asti sen 0,5kg viikossa. Kiloja siis kertyi kivasti ennenkuin vauvamaha edes orasti. En vain mahtanut asialle mitään, ja siitä murehtiminen pilasi multa raskauden ekan puolikkaan. Sitten kun alkoi olla ihan se oikea maha, niin rupesin iloitsemaan olotilastani.
Treenasin kyllä ihan loppuun asti, jopa isommilla painoilla kuin nyt 5kk synnytyksestä. Mutta pikkuhiljaa ne läskit myös sulaa pois, ja totta puhuen pahin ankaruus omaa kroppaa kohtaan on kyllä sulanut tässä, että ei se ehkä niiin kovin tärkeää olekaan, että vatsassa verisuonet paistaa. Ennalleen en kuitenkaan tätä kroppaa enää ikinä saa, jos ei muuta niin arpi mahassa ja muotoa muuttaneet tissit muistuttaa, mitä on tullut tehtyä :D
Toivottavasti pystytte kuitenkin jossain vaiheessa myös nauttimaan raskaudesta, se on kuitenkin vielä helppoa verrattuna siihen, kun se mini-ihminen on vatsan ulkopuolella :lol2:
Mä kävin kyllä ihan surutta vauvapalstoilla itkemässä, löysin jopa satunnaisesti jonkun, joka ajatteli samalla tavalla. Alkuraskaus oli tosi kamalaa, menetin voimia kovasti, ja lihoin ihan ekasta viikosta asti sen 0,5kg viikossa. Kiloja siis kertyi kivasti ennenkuin vauvamaha edes orasti. En vain mahtanut asialle mitään, ja siitä murehtiminen pilasi multa raskauden ekan puolikkaan. Sitten kun alkoi olla ihan se oikea maha, niin rupesin iloitsemaan olotilastani.
Treenasin kyllä ihan loppuun asti, jopa isommilla painoilla kuin nyt 5kk synnytyksestä. Mutta pikkuhiljaa ne läskit myös sulaa pois, ja totta puhuen pahin ankaruus omaa kroppaa kohtaan on kyllä sulanut tässä, että ei se ehkä niiin kovin tärkeää olekaan, että vatsassa verisuonet paistaa. Ennalleen en kuitenkaan tätä kroppaa enää ikinä saa, jos ei muuta niin arpi mahassa ja muotoa muuttaneet tissit muistuttaa, mitä on tullut tehtyä :D
Toivottavasti pystytte kuitenkin jossain vaiheessa myös nauttimaan raskaudesta, se on kuitenkin vielä helppoa verrattuna siihen, kun se mini-ihminen on vatsan ulkopuolella :lol2:
- Liittynyt
- 9.12.2007
- Viestejä
- 42
Meillä alkaa kans esikoiselta satunnaisesti jäämään päiväunet pois, ja pelottaa vähän miten ihmeessä sitä kohta jaksaa kahden kanssa, varsinkin kun tää poika on aikamoisen energinen pakkaus ja vasta ensi vkolla tulee 1,5v täyteen... Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää. Ikäeroa näille herran enkeleille jää huimat 1v10kk... Noh, vähemmänkin se voisi olla (LUOJAN KIITOS EI SENTÄÄN!!!)
Voin kyllä itsekin myöntää että tämä raskaus on mennyt syömisen suhteen aika penkin alle joten ei ihmekään kun paino nousee. Ravintosisällöt ihan perussyömisen suhteen on säilyneet ihan hyvinä, mutta herkkuja menee välistä aika huimasti. Toisaalta nyt viime viikkoina olen joutunut aikamoiselle jäähypenkille liikunnan suhteen kun sama alaselkä alkoi taas kettuilemaan, lisäksi aikamoinen flunssakierre päällä. Samoin koko raskauden ajan olen ollut tosi väsynyt, joten liikunnan määrän nopea väheneminen on varmaan myös osasyy painonnousuun. Esikoisella tosiaan yöunetkin on sitä 9tunnin luokkaa, eli tässä ei hirveästi ole ehtinyt lepäilemään. Se on pikkuvauvasta asti ollut tosi vähäuninen.
Odotan siis innolla aikaa jälkeen synnytyksen!!! Edelleen elättelen vahvana haaveena saada vielä itseni kisakuntoon asti, saas nähdä miten se arki sitten asettuu ja minkälaisiin suorituksiin sitä pystyy kahden pikkulapsen kanssa. Nyt lähti 23.vko käyntiin. Niin ja meille pitäisi tällä kertaa ultran mukaan tulla pikkuinen tytön tyllerö :D
Voin kyllä itsekin myöntää että tämä raskaus on mennyt syömisen suhteen aika penkin alle joten ei ihmekään kun paino nousee. Ravintosisällöt ihan perussyömisen suhteen on säilyneet ihan hyvinä, mutta herkkuja menee välistä aika huimasti. Toisaalta nyt viime viikkoina olen joutunut aikamoiselle jäähypenkille liikunnan suhteen kun sama alaselkä alkoi taas kettuilemaan, lisäksi aikamoinen flunssakierre päällä. Samoin koko raskauden ajan olen ollut tosi väsynyt, joten liikunnan määrän nopea väheneminen on varmaan myös osasyy painonnousuun. Esikoisella tosiaan yöunetkin on sitä 9tunnin luokkaa, eli tässä ei hirveästi ole ehtinyt lepäilemään. Se on pikkuvauvasta asti ollut tosi vähäuninen.
Odotan siis innolla aikaa jälkeen synnytyksen!!! Edelleen elättelen vahvana haaveena saada vielä itseni kisakuntoon asti, saas nähdä miten se arki sitten asettuu ja minkälaisiin suorituksiin sitä pystyy kahden pikkulapsen kanssa. Nyt lähti 23.vko käyntiin. Niin ja meille pitäisi tällä kertaa ultran mukaan tulla pikkuinen tytön tyllerö :D
- Liittynyt
- 14.10.2002
- Viestejä
- 491
Toista minäkin odottelen enkä mitenkään riemuissani näistä muutoksista ole. Ensimmäinen raskaus oli positiivisempi kun kaikki oli uutta, nyt tietää jo mitä missäkin vaiheessa tapahtuu eikä jaksa niinkään tämä oma muuttuva muoto kiinnostaa. Maha on onneksi vielä aika pieni (rv 33+2) ja painoa tullut 6,5-7kg että inhimillisillä lukemilla ollaan toistaiseksi. Vaikka sen vaa'an sais ehkä heittää jorpakkoon kun aika hysteerisesti tuota painoa tarkkailen.
Siksi nämä muutokset on vaikeita kun en muutenkaan tykkää omasta kropasta ja nämä raskaudet tuovat vielä lisää ei toivottuja muutoksia. Toivon vaan että toinen synnytys on helpompi ja toivun nopsaan että pääsen taas lenkkeilemään ja salille ym. Tällä hetkellä kävelylenkit on ainoa treeni, ei jaksa kiinnostaa puntilla käynti tai muukaan ja nyt kun esikoinen on päivähoidossa niin haluan illat viettää hänen kanssaan touhuten.
Kauhulla odotan vauva-aikaa (ja lapsille ei tuu ikäeroa kuin 1v 8kk) kun esikoisen kanssa alku ei ollut mikään miellyttävä kokemus ja edelleenkään meillä ei ole hoitoapua tarjolla mistään suunnasta, että sitä on vaan jaksettava vaikka olis kuinka väsynyt. Anoppi joka asuu samassa kaupungissa, on sitä mieltä että äidin täytyy vaan jaksaa vaikka olis kuinka uupunut. Mun mielestä siihen pisteeseen ei saa tilanne mennä, että äiti uupuu totaalisesti ja pahimmassa tapauksessa vaipuu masennuksen syövereihin. Onneksi mies kantaa vastuunsa perheestä ja touhuaa+huolehtii lapsestaan siinä missä minäkin.
Toisen lapsen jälkeen aion repäistä sen oman ajan treenille tuntematta huonoa omaa tuntoa siitä, että hoidan kuntoani. Ekan kanssa painiskelin omantunnon tuskissani ja salikäynneistä ym. yritin vaan suoriutua mahdollisimman nopeasti, mutta siitä seurasi vaan stressi treenin suhteen ja se, että ei enää huvittanut mennä treenaamaan. Ehkä toisella kerralla olen viisaampi ;)
Siksi nämä muutokset on vaikeita kun en muutenkaan tykkää omasta kropasta ja nämä raskaudet tuovat vielä lisää ei toivottuja muutoksia. Toivon vaan että toinen synnytys on helpompi ja toivun nopsaan että pääsen taas lenkkeilemään ja salille ym. Tällä hetkellä kävelylenkit on ainoa treeni, ei jaksa kiinnostaa puntilla käynti tai muukaan ja nyt kun esikoinen on päivähoidossa niin haluan illat viettää hänen kanssaan touhuten.
Kauhulla odotan vauva-aikaa (ja lapsille ei tuu ikäeroa kuin 1v 8kk) kun esikoisen kanssa alku ei ollut mikään miellyttävä kokemus ja edelleenkään meillä ei ole hoitoapua tarjolla mistään suunnasta, että sitä on vaan jaksettava vaikka olis kuinka väsynyt. Anoppi joka asuu samassa kaupungissa, on sitä mieltä että äidin täytyy vaan jaksaa vaikka olis kuinka uupunut. Mun mielestä siihen pisteeseen ei saa tilanne mennä, että äiti uupuu totaalisesti ja pahimmassa tapauksessa vaipuu masennuksen syövereihin. Onneksi mies kantaa vastuunsa perheestä ja touhuaa+huolehtii lapsestaan siinä missä minäkin.
Toisen lapsen jälkeen aion repäistä sen oman ajan treenille tuntematta huonoa omaa tuntoa siitä, että hoidan kuntoani. Ekan kanssa painiskelin omantunnon tuskissani ja salikäynneistä ym. yritin vaan suoriutua mahdollisimman nopeasti, mutta siitä seurasi vaan stressi treenin suhteen ja se, että ei enää huvittanut mennä treenaamaan. Ehkä toisella kerralla olen viisaampi ;)
- Liittynyt
- 18.7.2007
- Viestejä
- 173
Meille ikäeroa ennättää tulla n. 2 vuotta ja 5 kuukautta. Onneksi tyttö osaa jo nyt syödä itse kohtuu hyvin ja viimeistään keväällä luulisi senkin sujuvan ilman isompia apuja. Potta hommat on harjoittelussa ja toivoa on olemassa sen suhteen, että keväällä onnistuu sekin. Ikäero meillä hieman helpottaa arkea, mutta alkava uhmaikä voi tuottaa omat ongelmansa. Eikä se alku varmaan ongelmatonta kellään ole.
Mulla myös on hoitoapu kortilla. Anoppi ja muut auttaisivat kyllä mielellään arjessa, mutta kun kaikki auttamiskykyiset asuvat eri paikkakunnalla. Yksin pitää pärjätä, ja tietysti mies on apuna vapaa päivinään. Se on selvää, että salille pitää päästä sopivan ajan päästä synnytyksestä. Mulle treeni on aina ollut pään koossa pitävä voima. Muistaakseni rupesin käymään salilla vasta kolmen kuukauden päästä eka kerralla. Esikoisen kanssa homma toimi päikkäreiden aikaan, kun tämä nukkui vaunuissa salin edustalla. Salilla on suuret ikkunat sillä seinällä, jonne vaunut aina jätin. Liikettä salin edustalla ei juurikaan niihin aikoihin ollut. Herkkua oli tietysi päästä salille miehen ollessa tytön kanssa, joilloin pystyi täysin keskittymään itseensä.
Nyt on tyttö ollut mukana salilla. Outoa että se viihtyy siellä, touhuilee omiaan ja tanssii peilien edessä. Tämä ei tietenkään onnistuisi, jos salilla olisi muita treenaajia. Arki vapaa päivinäni olen mennyt tytön kanssa salille aamusta, jolloin muita on hyvin harvoin treenaamassa. Pienen paikkakunnan siunaus tämäkin.
Mitähän mulla vielä oli mielessä..niin joo, jos palaan vielä noihin epämiellyttäviin vartalon muutoksiin, niin mulle raskauden aikaiset hormoonimuutokset tekevät ihosta tosi huonon. Eli iho kukkii pahemmin kuin teinivuosina. Muiden raskaana olevien hehkuessa minä vaan mätänen! :itku: Järkkyä, mutta tämänkin asian kanssa pitää vaan elää.
Mulla myös on hoitoapu kortilla. Anoppi ja muut auttaisivat kyllä mielellään arjessa, mutta kun kaikki auttamiskykyiset asuvat eri paikkakunnalla. Yksin pitää pärjätä, ja tietysti mies on apuna vapaa päivinään. Se on selvää, että salille pitää päästä sopivan ajan päästä synnytyksestä. Mulle treeni on aina ollut pään koossa pitävä voima. Muistaakseni rupesin käymään salilla vasta kolmen kuukauden päästä eka kerralla. Esikoisen kanssa homma toimi päikkäreiden aikaan, kun tämä nukkui vaunuissa salin edustalla. Salilla on suuret ikkunat sillä seinällä, jonne vaunut aina jätin. Liikettä salin edustalla ei juurikaan niihin aikoihin ollut. Herkkua oli tietysi päästä salille miehen ollessa tytön kanssa, joilloin pystyi täysin keskittymään itseensä.
Nyt on tyttö ollut mukana salilla. Outoa että se viihtyy siellä, touhuilee omiaan ja tanssii peilien edessä. Tämä ei tietenkään onnistuisi, jos salilla olisi muita treenaajia. Arki vapaa päivinäni olen mennyt tytön kanssa salille aamusta, jolloin muita on hyvin harvoin treenaamassa. Pienen paikkakunnan siunaus tämäkin.
Mitähän mulla vielä oli mielessä..niin joo, jos palaan vielä noihin epämiellyttäviin vartalon muutoksiin, niin mulle raskauden aikaiset hormoonimuutokset tekevät ihosta tosi huonon. Eli iho kukkii pahemmin kuin teinivuosina. Muiden raskaana olevien hehkuessa minä vaan mätänen! :itku: Järkkyä, mutta tämänkin asian kanssa pitää vaan elää.
- Liittynyt
- 8.2.2006
- Viestejä
- 104
Heippa! Täältä löytyy myös yksi raskautettu yksilö Ensimmäistä odottelen ja viikkoja on nyt kasassa 15. Itse olen käynyt läpi kovin samoja fiiliksiä kuin monet muutkin täällä ja olen joutunut painimaan oman osittain ulkonäkökeskeisen identiteettini kanssa aikalailla. Olen aiemmin ollut kohtalaisen hoikka ja melko sporttisen näköinen, toisin kuin nykyään.. Olen ollut niin väsynyt nyt raskauden aikana, että en kertakaikkiaan ole jaksanut liikkua entiseen malliin (nyt on onneksi energiat pikku hiljaa tulleet takaisin) ja samoin ruokailut on muuttuneet jonkin verran, mikä sitten taas tarkoittaa sitä, että minulla kyllä näkyy mahan kohdalla selvästi jo kasvua ;)
No olen tästä kasvusta aikani stressannut ja murehtinut ja nyt tilanne on se, että olen viimeinkin hyväksynyt sen Tosi asia on kuitenkin se, että sisälläni kasvaa pieni ihmisen alku (:haart ja on ihan normaalia, että maha kasvaa ja ulkonäkö muuttuu pehmeämmäksi. Tämä on ollut minulle hyvää aikaa muistaa se, että hoikka ja timmi ulkomuoto ei ole kaikki kaikessa. Kaunis voi olla, vaikka rasvaprosentti onkin vähän korkeampi Oma identiteetti ei myöskään saa rakentua ulkonäön varaan, vaan sillä pitää olla joku vankempi pohja.
Nyt kun olen käynyt nuo turhamaisuuteni läpi ja hyväksynyt oman kasvavan muotoni, niin tunnen itseni heti paljon naisellisemmaksi, seksikkäämmäksi ja viehättävämmäksi. Kun kerta on raskaana, niin on aivan turha taistella sitä vastaan ;)
Helppoa tämä ei ole ollut, mutta erittäin opettavaista ja kasvattavaa kylläkin! Se on tietysti helpottanut jonkin verran, että avopuoliso on aika hurmioissaan näistä uusista muodoista :D
Tsemppiä kaikille!
Ensimmäistä odottelen ja viikkoja on nyt kasassa 15. Itse olen käynyt läpi kovin samoja fiiliksiä kuin monet muutkin täällä ja olen joutunut painimaan oman osittain ulkonäkökeskeisen identiteettini kanssa aikalailla. Olen aiemmin ollut kohtalaisen hoikka ja melko sporttisen näköinen, toisin kuin nykyään.. Olen ollut niin väsynyt nyt raskauden aikana, että en kertakaikkiaan ole jaksanut liikkua entiseen malliin (nyt on onneksi energiat pikku hiljaa tulleet takaisin) ja samoin ruokailut on muuttuneet jonkin verran, mikä sitten taas tarkoittaa sitä, että minulla kyllä näkyy mahan kohdalla selvästi jo kasvua ;) No olen tästä kasvusta aikani stressannut ja murehtinut ja nyt tilanne on se, että olen viimeinkin hyväksynyt sen
Tosi asia on kuitenkin se, että sisälläni kasvaa pieni ihmisen alku (:haart ja on ihan normaalia, että maha kasvaa ja ulkonäkö muuttuu pehmeämmäksi. Tämä on ollut minulle hyvää aikaa muistaa se, että hoikka ja timmi ulkomuoto ei ole kaikki kaikessa. Kaunis voi olla, vaikka rasvaprosentti onkin vähän korkeampi Oma identiteetti ei myöskään saa rakentua ulkonäön varaan, vaan sillä pitää olla joku vankempi pohja. Nyt kun olen käynyt nuo turhamaisuuteni läpi ja hyväksynyt oman kasvavan muotoni, niin tunnen itseni heti paljon naisellisemmaksi, seksikkäämmäksi ja viehättävämmäksi. Kun kerta on raskaana, niin on aivan turha taistella sitä vastaan ;)
Helppoa tämä ei ole ollut, mutta erittäin opettavaista ja kasvattavaa kylläkin! Se on tietysti helpottanut jonkin verran, että avopuoliso on aika hurmioissaan näistä uusista muodoista :D
Tsemppiä kaikille!
- Liittynyt
- 14.10.2002
- Viestejä
- 491
Ekan lapsen jälkeen mielialaan vaikutti myös se pettymys kun musta ei ollut superäidiksi joka käy salilla 4x viikko ja hoitaa lapsen+kodin. Nyt osaan olla armollisempi itselleni ja uskon kyllä saavani itseni kuntoon tämän toisenkin jälkeen, en vaan odota että se välttämättä tapahtuisi kovin lyhyessä ajassa, vuosi meni esim. ennen kuin vatsa oli suht ennallaan, sitä ennen kauhistusta aiheutti näky peilistä punnerruksia tehdessä, kun vatsa roikkui kamalasti. Tavoitteita on ja pitää olla, muuten en saa treenaamisesta mitään irti. Ja kyllähän sitä jaksaa paremmin kun fyysinen kunto on kohdillaan
Onneksi moni muu osaa nauttia odotuksesta täysillä, minä vaan en kuulu siihen joukkoon. Ahdistaa tämä liikunnallinen rajoittuneisuus ja tiellä oleva maha. Olis kiva kun joku sitois mun kengän nauhat eikä tarttis ähkiä naama punaisena. Nukkuessa on tasan kaksi vaihtoehtoa, olla jommalla kummalla kyljellä eikä sekään tunnu mukavalta. Turvotusta alkaa olla pikkuhiljaa enemmän, asiaa ei helpota rautalääkityksen aiheuttama järkyttävä ummetus. Mitäs muuta vielä... eiköhän siinä ollu jo tarpeeksi ;)
Toisaalta nuo vaivat on hyvin pieniä verrattuna siihen jos joutuisi viikkokausien vuodelepoon ennenaikaisen synnytyksen uhan takia tai jos olisi muita fyysisiä vaivoja ja kipuja jotka estäisivät arkipäivän askareet ja liikkumisen.
Onneksi moni muu osaa nauttia odotuksesta täysillä, minä vaan en kuulu siihen joukkoon. Ahdistaa tämä liikunnallinen rajoittuneisuus ja tiellä oleva maha. Olis kiva kun joku sitois mun kengän nauhat eikä tarttis ähkiä naama punaisena. Nukkuessa on tasan kaksi vaihtoehtoa, olla jommalla kummalla kyljellä eikä sekään tunnu mukavalta. Turvotusta alkaa olla pikkuhiljaa enemmän, asiaa ei helpota rautalääkityksen aiheuttama järkyttävä ummetus. Mitäs muuta vielä... eiköhän siinä ollu jo tarpeeksi ;)
Toisaalta nuo vaivat on hyvin pieniä verrattuna siihen jos joutuisi viikkokausien vuodelepoon ennenaikaisen synnytyksen uhan takia tai jos olisi muita fyysisiä vaivoja ja kipuja jotka estäisivät arkipäivän askareet ja liikkumisen.
- Liittynyt
- 9.12.2007
- Viestejä
- 42
Ihanaa kun toisetkin valittaa. Minä olen taas suklaakoukussa... Musta tuntuu että syön muutenkin niin levottoman suuria määriä vaikka liikkuminen on jäänyt pelkkiin kotitouhuihin, pelottaa vaan miten paljon tätä painoa kertyy. Väsymys on ihan järkyttävä ja tuntuu että nälkä on koko ajan. Väsyneenä ja turhautuneena on tietysti vaikea löytää sitä itsekuria tähän syöpöttelyn kuriin saamiseen... Tuntuu niinkuin se ois tullut sellaiseksi hallitsevaksi mielihyvän lähteeksi kun ei pääse oikein liikkumaan ja saa sitä kautta sitä hyvää mieltä. Noh, itseään saa sitten syyttää jälkeenpäin kun hommia kropan kanssa on puolet enempi. Ei meilläkään lastenhoitoapua täälläpäin ole, mutta onneksi mieskin käy salilla niin kumpikin osaa antaa sen ajan toiselle.
- Liittynyt
- 1.2.2006
- Viestejä
- 871
Minä söin raskausaikana obsidan-rautalääkettä ja jatkuvasti oli vatsa kuralla. Merkin vaihtaminen auttoi.
