●Poliisi puhuu rahaa
Mikko Niskasaari
Poliisi levittää kauhukuvia resurssipulasta. Tosiasiassa poliisin määrärahat ovat vuosi vuodelta kasvaneet & väkimäärä on ennallaan. Se selviää, kun tarkistaa poliisijohdon väitteet.
"Poliisitoimen säästöt ovat johtamassa siihen, ettei poliisi pysty enää takaamaan kansalaisten turvallisuutta koko maassa”, valitti poliisiylijohtaja Mikko Paatero Ylen Ykkösaamussa tammikuun 14. päivänä. Paatero myös väitti rikollisuuden, erityisesti väkivaltarikollisuuden, kasvavan jyrkästi, samaan aikaan kun poliisin resurssit vähenevät.
Poliisiylijohtajan maalaama kuva ei ole tosi, vaikka samaa poliisin pulapuhetta julkaistiin viime vuoden lopulla runsaasti eri medioissa. Jo useamman vuoden ajan on ihmisille luotu kuvaa, että poliisien määrä on romahtanut. Tämä käsitys on iskostunut myös kadunmieheen. Kun poliisi jättää vaikkapa metsästysrikoksen tutkimatta, kansalainen toteaa alistuneesti, etteivät ”ne ehdi, kun on säästetty ja vähennetty väkeä”.
Poliisijohto käynnisti tämän tuoreimman pulapropagandan viime vuonna marraskuun viimeisenä päivänä oikeustoimittajille järjestetyllä poliisiylijohdon briiffaustilaisuudella. Sen jälkeen eri lehtiin alkoi ilmestyä kauhistelevia uutisia poliisin niukkenevista resursseista.
Kun tilasin joulukuussa poliisihallinnosta tiedot poliisin rahoista ja miesvahvuudesta, niiden toimittaminen kesti toista viikkoa. Ilmeisesti taulukot eivät olleet valmiina, ne täytyi koota.
Todellisuudessa poliisin määrärahat eivät ole pienentyneet, vaan kasvaneet voimalla. Vuoden 2005 alusta viime vuoden loppuun valtion budjetissa ja lisäbudjeteissa poliisin vuotuiset määrärahat ovat nousseet 140 miljoonaa euroa. Lisäystä on yhden Guggenheim-museon verran, 25 prosenttia. Määrärahoja on joka vuosi nostettu, eikä suinkaan leikattu. (Taulukko 1).
Myös tälle vuodelle määrärahat nousivat, viime vuoden varsinaiseen talousarvioon verraten 12 miljoonaa euroa. Lisäksi poliisin erilaisista luvista, passeista ja vastaavista keräämät maksut ovat nousseet.
Viime vuonna poliisi keräsi niillä 56 miljoonaa euroa, tälle vuodelle on laskettu viisi miljoonaa enemmän. Maksut tulevat suoraan poliisin käyttöön, budjettivarojen päälle, joten rahanlisäys on tälle vuodelle yhteensä 17 miljoonaa euroa.
Tämä siis ennen valtion lisätalousarvioita, joissa poliisi suurella todennäköisyydellä saa lisää varoja, kuten on saanut aiempinakin vuosina.
Poliiseja ei myöskään ole vähennetty. 2000-luvulla poliiseja on ollut virassa keskimäärin 7 725, ja viime vuoden lopulla heitä oli 7 750. Tosin vuosina 2009 ja varsinkin 2010 poliiseja oli hieman enemmän, mutta se saatiin aikaiseksi väliaikaisin poikkeusjärjestelyin. Vuosikymmenen keskitaso on vakaa. (Taulukko 2).
Tämä on poliisilta huomattavan hyvä saavutus, sillä Matti Vanhasen toisen hallituksen tarkoitus oli vähentää poliisista 600 henkilötyövuotta.
Vanhasen hallitus leikkasi monelta hallinnonalalta, esimerkiksi ympäristöhallintoa se amputoi tehokkaasti, mutta poliiseihin leikkaukset eivät yltäneet. Poliisin tiedotuksessa puhe jatkuvasti uhkaavista vähennyksistä säilyi, mikä ei varmasti ole vahinko.
Poliisiylijohtaja Paatero liioittelee myös rikollisuustilannetta. Se on tosiasiassa varsin vakaa. Poliisi kirjaa vuosittain rikoslakirikoksia noin 420 000–440 000 kappaletta. Luvusta puuttuvat pääosin liikennerikokset, jotka tilastoidaan erikseen. Tosin väkivaltarikoksissa on nousua, mutta tilanne ei ole niin paha, kuin Mikko Paatero antoi ymmärtää.
Vakavin väkivalta ei lisäänny vaan vähenee. Henkirikoksia on 2000-luvulla tehty selvästi vähemmän kuin 1990-luvulla, vaikka lukuja nostavat kolme Suomen historiassa täysin poikkeuksellista joukkomurhaa. Samoin törkeiden pahoinpitelyjen määrät ovat laskussa, joskin loivassa.
Lieviä ja tavallisia pahoinpitelyjä kirjataan vuosittain 28 000–32 000 kappaletta. Viime vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana on tässä selvä, noin 5??000 tapauksen nousu verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan.
Tämä on se Paateron mainostama väkivaltarikosten nousu, ja tämä on myös rikostilastojen ainoa merkittävä nousu. Onko siis väkivaltarikollisuus karkaamassa käsistä? Tuskin.
Kevään 2011 lakimuutoksella virallisen syyttäjän syyteoikeus laajeni koskemaan perheen ja lähisukulaisten keskeisiä lieviä pahoinpitelyjä, jotka aiemmin olivat asianomistajarikoksia. Tämä on lisännyt rikosilmoitusten määrää, senhän voi nyt tehdä myös sivullinen. Se ei siis välttämättä kerro itse väkivallan lisääntymisestä.
”Myös uhritutkimus tukee tätä tulkintaa. Niissä ei ilmene väkivallan lisääntymistä, mutta väkivallan ilmitulo on lisääntynyt. Ilmoituksia siis tehdään herkemmin. Yleensäkin, kun joissain rikosten määrissä tapahtuu äkillinen nousu, selittäjää kannattaa ensimmäiseksi etsiä muuttuneesta laista”, tutkija Reino Siren oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta toteaa. Kirjoittaja on vapaa oikeustoimittaja.
_______________
Poliisirekisteriin joutuvat kaikki
Kun poliisi valittaa raha- ja väkipulaa, sillä usein pohjustetaan uusia valtuuksia. Ikään kuin kompensoidaan resurssien vähyyttä valtuuksien määrällä.
Poliisilla on koko ajan vireillä hankkeita valtuuksien laajentamisesta. Juuri nyt tavoitteena on laajentaa poliisin oikeutta merkitä tietoja poliisiasiain tietojärjestelmään eli Patjaan.
Sisäministeriön esitys on, että Patjaan saadaan jatkossa kirjata kenestä tahansa mitä tahansa tietoja, joilla voidaan olettaa saattavan olla tekemistä jonkin rikoksen kanssa.
Esimerkiksi jos joku nähdään lähellä taloa, jota poliisi seuraa, koska epäilee jotain siinä asuvaa huumekaupasta, asia voitaisiin kirjata Patjaan. Sillä, onko henkilöllä mitään tekemistä talon, tai huumekaupan kanssa, ei ole merkitystä.
Tämä ei ole viatonta. Poliisi käyttää myös suurta hallinnollista valtaa ja turvautuu siinä Patjaan, joka on kuitenkin erittäin epäluotettava. Siihen kirjataan ja siellä säilytetään kaikki rikosilmoitukset, jotka ikänään on tehty.
Siihen ei kuitenkaan kirjata, jos ilmoitus oli kokonaan aiheeton, jos rikosta ei edes ollut, jos syyllisyydestä ei ollut näyttöä, jos syyte hylättiin. Todellisten rikosten lisäksi järjestelmä on siis täynnä todistamattomia epäilyjä ja jopa ilkivaltaisesti tehtyjä vääriä ilmoituksia.
Silti poliisi antaa lausuntoja ja tekee hallintopäätöksiä myös tämän rekisterinsä pohjalta. Lisäksi käytetään keskusrikospoliisin lausuntoja, jotka perustuvat sen salaisiin tiedostoihin.
Korkeimmassa hallinto-oikeuden käsittelyssä on useita valituksia, joissa henkilöiltä on peruttu järjestysvalvojan luvat – viety siis ammatti – tai aseluvat, koska KRP:n salaisen tiedoston yksilöimättömien väitteiden mukaan henkilöllä väitetään olevan ”yhteyksiä” järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Näin kohdellaan täysin nuhteettomia kansalaisia, joilla ei ole mitään rikoksia tilillään. Lakimuutos laajentaisi epämääräisen ja epäluotettavan vihjetiedon rekisteröinnin ja käytön kaikille poliiseille.
Mikko Niskasaari
_______________
Kunnia maksaa
Kaksi esimerkkitapausta, jotka nielivät rutosti rahaa.
Poliisin määrärahat ovat kasvaneet, mutta mihin rahat menevät? Yksi vastaus on, ettei poliisi osaa priorisoida, vaan haaskaa valtavat voimavarat mitättömiin juttuihin.
Heinäkuussa 2010 Helsingin poliisille ilmoitettiin entisen kansanedustajan, liikuntajohtaja Anssi Rauramon lähteneen ravintolasta autolla, jonka kulkua kuvattiin hieman epävarmaksi.
Pari tuntia myöhemmin Rauramon ovelle ilmaantui poliisipartio, joka halusi puhalluttaa hänet. Rauramo kiisti ajaneensa juopuneena, kertoi juoneensa kotonaan konjakkia ja kieltäytyi puhaltamasta alkometriin.
Poliisit jäivät pyörimään paikalle ja soittelivat ohjeita. Kun he olivat aikansa hakanneet ovea ja uhanneet murtautua sisään, Rauramo suostui puhaltamaan. Ilmoituksesta oli nyt kulunut kolme tuntia. Mittarin lukema oli maltillinen.
Asiassa tehtiin täysimittainen esitutkinta, ja kihlakunnansyyttäjä Lasse Ylevä syytti Rauramoa törkeästä rattijuopumuksesta sekä poliisille niskoittelusta. Rattijuopumussyyte kaatui näytön puutteeseen, niskoittelusta tuli sakot.
Ei ole mitään järkevää syytä puhalluttaa ketään kotonaan kaksi tuntia väitetyn juopuneena ajon jälkeen. Jos mies sanoo juoneensa kotonaan, ei ole keinoa todistaa muuta.
Tämä on poliisin täytynyt ymmärtää, mutta mitä ilmeisimmin tilanne kävi poliisin kunnialle. Silloin poliisilla on käytössään rajattomasti resursseja. Kun ei voitu todistaa rattijuttua, rakennettiin syyte niskoittelusta. Sen puolestaan aiheutti yksin poliisi.
Syyskuussa 2011 ratkaistiin Helsingin käräjäoikeudessa surkuhupaisa veitsijuttu. Se alkoi, kun mies meni tapaamaan kaveriaan, jonka kotona olivat yllättäen poliisit tekemässä kotietsintää.
Etsintää vetänyt ylikonstaapeli teki miehelle henkilötarkastuksen – jonka laillisuus on vähintään kyseenalainen – ja havaitsi tämän avainketjussa pikkuisen veitsen. Mies hoitaa työkseen tavaran vastaanottoa ravintolassa, ja hän kertoi veitsen olevan työkalu, jolla aukaistaan pakkaukset.
Ylikonstaapeli kirjoitti sakot, mies vastusti.
Poliisi ei luovuttanut, koska poliisi ei luovu väitteistään. Seurasi esitutkinta, jossa poliisi kyseenalaisti jopa miehen työpaikan, koska jossain tiedostossa hänen ammatikseen on merkitty rakennusala. Apulaissyyttäjä Juha Heiskala syytti miestä ”toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta”.
Todistajia kuultiin kaksin kappalein. Syyte hylättiin, koska kyseessä oli työkalu ja hallussapitoon siis pätevä syy.
Valtio tuomittiin maksamaan puolustuksen lasku ja palauttamaan veitsi. Jälkimmäinen ei onnistu, koska ylikonstaapeli oli ensitöikseen hävittänyt tärkeimmän todistuskappaleen.
Tällaisia täysin tyhjiä juttuja poliisi tutkii ja vie tuomioistuimiin vuosittain tuhansia. Siihen resurssit hupenevat.
