Pikkutoiston Pakkojättiläinen - Ylikunto

[Repelson]

Repelsonin tarina tuolla aiemmin oli mielenkiintoinen ja aika karu. Toisaalta, kyllä tässä itsekin meni varmaan noin kaksi vuotta aivan järkyttävillä treenimäärillä ja aivan liian vähäisillä kaloreilla. Miten Repelson nykyään sun vointisi?
Itse en ole uskaltanut kokeilla vielä mitään treeniä, vaikka välillä tekisi mieli kokeilla miten se kroppa reagoi siihen. Lääkärikin pohti, voiko ortostaattinen syke olla korkea jostain muusta syystä? Välillä tulee aika toivoton olo, kun lääkäritkin ihmettelee miksei mun sykkeissä tapahdu mitään kehitystä.
Onko muuten kenelläkään oireena jalkasärkyä..? Itseäni vaivannut jo vuoden erikoinen särky lähinnä takareisien paikkeilla, mikä alkaa aamuisin ilman että teen mitään rasittavaa. Tähänkään ei lääkärit ole mitään syytä osanneet sanoa.

Jees, tässä nyt aikalailla vuosi oltu poissa salilta, 5 kuukautta totaalista lepoa niin keholle kuin mielelle ja sit sellasta pientä palauttelua kävelyn muodossa maksimissaan. No joo kyllä tämän levon huomaa kropassa, mut ei kiinnosta, kun on mieli kirkas ja muutenkin levollinen olo. Paino pysynyt aikalailla ennallaan, mut lihasten tilalle tullut pehmeyttä :D Beta-salpaajista alan pikkuhiljaa luopumaan kun syke on tasaantunu, semmosta 20-40mg propralia päivässä syöty kohta vuoden. Oireilua ei oikeastaan enää levossa huomaa ollenkaan. On tässä kevään mittaan alettu kävelemään, skeittailemaan ja vähän punnertamaan, mut nyt kun oppinu ottamaan vähän iisimmin tuon urheilun niin eipä siitä oikeen mitään sanomista tule jälkikäteen. Tuossa viikko sitten kävin pelaa tennistä pikkusen intensiivisemmin, niin yöunet jäi vähän lyhyeksi, vatsa meni sekaisin pariksi päivää, närästystä ja nesteet tuli ulos kropasta, mutta aika pientä ongelmaa siis enään. Lihaskuntoa oon yrittäny vähän nostella kehonpainolla, eli punneruksia ja vatsoja, mut helposti siinäkin vetäsee yli jos liikaa innostuu. Kaiken kaikkiaan ylivoimaisesti elämäni hirvein kokemus, josta otan kyllä opikseni. Loppuvaiheessa, ennenkuin tajuttiin/todettiin, että ylikunnosta oli kyse niin olin jo niin pohjalla, että mieli oli niin musta ja tulevaisuuden toivokin oli jo aikalailla kokonaan karissut pois ja hermoromahduksia jatkuvalla tahdilla. Onhan se paskaa kun kukaan lääkärit ei tiedä mitään ja kaikki mahdolliset tutkimukset tehdään ja diagnoosiksi aina vaikea masennus ja paniikkihäiriö (eipä ollut diagnoosina tässä tapauksessa, vaikka oireina olivatkin). Oireita oli kyllä loppuvaiheessa niin paljon, ettei mitään järkeä. Verenpaineet kun jollain 90v mummilla ja verensokeri heitteli ihan miten sattuu, tai siis ainakun söi sokeria niin verenpaine laski. Samoin testeissä missä kävin, niin ennen sokeriliuosta verensokeri oli sellainen 5 ja liuoksen jälkeen se tipahti 2.5. Kyllä sitä sitten piti itseään tosi tyhmänä, kun tajuttiin yhden lääkärin kanssa mistä on kyse. Enpä tiennyt, että näin vakavaa voi olla tuokin. Muutenkin opetellut vähän stressivapaamman ajattelutavan itselleni.

Listaan tähän nyt oireita mitä oli loppuvaiheessa:

Pienen liikunnan aikana:
- Sydämentykytys
- Kestokrapula-fiilis
- Kova valonarkuus silmissä
- Erittäin heikko-olo
- Puhevaikeuksia (aivosumun next level)

Pienen liikunnan jälkeen:
-Raskas olo
-Mieli vähän maassa,
-Pientä hikoilua
-Pientä tärinää vähän jokapuolella kroppaa
-Levoton ja hermostunut olo
-Taistele ja pakene moodi alkaa aktivoitumaan
-Päänsärky
-Vatsa sekaisin seuraavana päivänä ja refluksi oireina, närästystä ja lima nousee kurkkuun kun menee nukkumaan
-Sellaista ihme pelokkuuttaa/säpsähtelyä ja aistiherkkyyttä muutenkin
-----------------------------------
Kovan liikunnan aikana:
Samat mitä liikunnan aikana oikeastaan, mutta lisätään vielä että:
-Korvat menee lukkoon
-Kova haukottelu alkaa
-Tuntuu että pyörtyy, mut silti piti jatkaa
-Hirveen vastenmielinen ja etova olo liikuntaa kohtaan

Kovan liikunnan jälkeen:
-Jäätävää hikoilua monta yötä
-Nesteet tulee ulos kusemalla
-Todella hermostunut olo
-Unta ei todellakaan saa ilman mitään douppinkia (hyvin harvoin tuli turvauduttuun tälläisiin)
-Kropan lämpötila nousee siihen 37.5 (Normisti se 36.5) ja muutenkin kroppa tosi kuuma mahan alueelta aina ja muualtakin, mutta aina mahan alueelta ainakin omassa tapauksessa.
-Oksettaa mut ei okseta
Next day:
-Herään monesti yön aikana ja aamulla siihen kun sydän huutaa hoosiannaa
-Kauhea väsymys
-Epävarmuus kaikkea kohtaan
-Tosi kova aivosumu (Kognitiiviset kyvyt ihan nollissa)
-Aistiherkkyys kovaa
-Kurkussa palan tunne
-Ahdistus
-Yleensä sairastuin ylähengitystie infektioon seuraavina päivinä kun immuniteettikyky niiin alhaalla (normisti olin sen 2. kertaa kuukaudessa flunssassa)
----------------------------------
Kovaa liikuntaa pari päivää putkeen:
-Treenin aikana huomaa jo että nyt tuli vedettyä tosi pahasti yli
-Treenin jälkeen kova pyörrytys ja huimaus (saatoin joskus istua pukuhuoneessa tunnin ihan laput silmillä, että mitähän helvettiä nyt tapahtuu.
- Aivot ihan nollilla
Tunnin jälkeen:
- Kädet aivan hiestä märkänä
- Ruumiin lämpö saattaa nousta yli 38 (ihan parikertaa käynyt näin)
- Lihakset alkaa tärisemään
- Erittäin varuillaan oleva olo
- Paniikkikohtaus pienestäkin ärsykkeestä
- Ei pysty ajattelemaan juuri mitään
- Ei ole nälkää eikä janoa, mutta silti käyn kusella 10 kertaa parin tunnin sisään. (Virtsa siis aivan kirkasta)
Seuraavat päivät:
- Erittäin erittäin erittäin masentunut olo, masennus alkaa pikkuhiljaa muutaman päivän sisällä palautumaan semimasennukseksi.
- Jatkuvaa itkua ilman mitään syytä, ainakin se 3 vuorokautta
- Todella kova aivosumu, täysin hajamielinen olo
- Ajatukset todella negatiivisia
- Stressinsietokyky aivan nollissa
- Vaikka ulkopuolinen elämä hymyilee niin päässä pelkkää mustaa ja tummaa
- Todella paha refluksioireisto
- Pupillit ei reagoi normaalisti, ei välttämättä vastaa valoon niin hyvin, mutta ainakin pupilli suurenee ja pienenee samassa valossa, vähän niinkuin se hakisi oikeaa kokoa kokoajan.
- Ortostaattisessa sykkeessä sellanen 70bpm gäppi, jos sattuu aamulla saamaan normaalin leposykkeen. Ylösnoustessa se nousee sinne 140-150 paikkeille
- Verenpaineet heittelee pitkin päivää, yleensä ruokailun jälkeen tai pienen kävelyn jälkeen nousee sinne lähemmäks 200.
- Vatsa täysin sekaisin ihan jokatavalla
- Melkein aina tulin kipeäksi paripäivää tästä eteenpäin
- Jos tämän päälle tulee vielä joku henkinen paine niin yleensä se käsiteltiin sitten hermoromahduksen säestyksellä.

Sitten vielä pitkään jatkunut ylikierrostila:
- Flunssakierre
- Masennus kroonistuu
- Ahdistus kroonistuu
- Psykoottisia oireita tulee lisää, voin kyllä sanoa, että loppuvaiheessa oli jo aika vainoharhainen olo
- Elämä muuttuu ihan helvetin tummaksi, mikään ei kiinnosta ja kaikki ahdistaa
- Aivosumu kroonistuu jokapäiväiseksi
- Pelkotilat
- Sosiaaliset kanssakäymiset ihan helvetin kuumottavia
- Paniikkikohtauksia
- Krooninen taistele-ja pakenemoodi päällä
- Kognitiiviset kyvyt aivan nollilla
- Ja tietysti kaikki yllämainitut fyysiset oireet

Muuta oireilua jota en oikeen osaa kategorisoida:
- Huulten halkeilu (ei enää)
- Jatkuva kurkkuakuristava tunne
- Uusia allergioita tai yliherkkyyksiä sellaisille asioille mille en ole ikinä ennen ollut allerginen (nykyään ei mitään)
- Selittämättömiä nivel ja lihaskipuja, välillä tuntu et käden verisuonissa virtasi jotain kuumaa nestettä kun poltti niin paljon.
- Hiusten lähtö
- Jatkuvaa flunssaa
- Aivosumu jatkuva, nykyään kyllä huomaa kuinka vammanen sitä tulikin oltuun.

Oireita mitkä kestivät kauiten oli kyllä ylivoimaisesti tuo aivosumu, mikä oli mielestäni kaikista veeemäisin. Tosin vasta kun alkoi palautumaan niin tajusi missä väsymys/masennus/sekokroppa-kierteessä sitä on tullut elettyä monet vuodet.

Mutta siis kaiken kaikkiaan nykyään menee tosi hyvin, uus helvetin hyvä duuni ja pystyy ottaa sitä vastuutakin, mistä ei osannut edes unelmoida pari vuotta sitten. Kyl tää tästä, ehkä joku päivä viel salille, mut kyl sitä nykyään osaa olla aika tarkka et millon kannattaa jättää välistä tai millon kannattaa lopettaa.

 

[kikori]

Sain pitkään jatkuneiden oireiden (uniongelmat, jatkuva väsymys, korkea syke jne.) jälkeen ylikuntodiagnoosin ja olen pitänyt liikuntataukoa viitisen kuukautta.
Aloittelin viikko sitten tekemään rauhallista kotitreeniä vatsojen ja punnerusten muodossa ja heti seuraavana aamuna olo oli jälleen entistä surkeampi. Yöllinen heräily on ollut ongelmana koko ajan eikä ole helpottanut edes ajan kanssa.

Kauanko teillä on mennyt ennen kuin olette päässeet takaisin ns. normaalikuosiin? alkaa pakka hieman hajoilemaan kun on liikkunut aktiivisesti viimeiset kymmenen vuotta ja nyt ei kykene tekemään edes kevyttä ylläpitävää treeniä.

 

[Hallaa1]

Itellä ollut tätä nyt yli puoli vuotta eikä tule vielä kysymykseenkään kunnon treenaus. Itse asiassa tällä hetkellä kunto sellainen, ettei edes kävelylenkkiä pysty tekemään. Vähän ihmettelen, että mistä takapakki johtuu. Ehkäpä syynä aika kova flunssa jonka hiljattain sairastin. Sen jälkeen on taas ollut hermosto jotenkin herkempi ja heikompi. Yöllistä heräilyä täälläkin yhä, tai enemmänkin sellainen havahtuminen hereille noin neljän aikaan aamulla. Sinänsä se nyt ei kamalasti häiritse, koska pystyn sen jälkeen heti nukahtamaan.

Tänä kesänä myös allergiat tulivat päälle tosi rajuna. Ensin koivu ja nyt heinät. Aiemmin ei tällaista ole ollut.

Se tämän ylikunnon kanssa olemisessa on haasteena, että joutuu aikamoista salapoliisia leikkimään; mikä on milloinkin aiheuttanut olon heikentymisen. Huomannut tuon saman, mistä Repealsonkin kirjoittelee, eli sen, että monesti hermostolliset oireet alkavat viiveellä rasituksesta; joko illalla tai jopa vasta seuraavina päivinä. Ja pienikin arkinen askare voi olla liian kova rasite. Esim liian pitkään kuumassa suihkussa oleminen tai liian rivakasti portaiden kävely.

Siitä olen kyllä iloinen, että nyt kun syömiset on järkevät niin huomannut tosi paljon myönteisiä muutoksia: uusia pikkuhiuksia kasvaa ohimoilla ja hiusrajalla, iho ei enää kuiva, ihottumat parantuneet, mieliala levollisempi. Nämä seikat saavat uskomaan, että suunta on oikea. Jonain päivänä vielä salillekin varmasti pääsen. Ehkä vasta talvella, siihen olen varautunut jo henkisesti.

 

[Innasoffi]

Kohta vuosi takana ilman urheilua. Nykyisin pyöräilen kyllä paikasta toiseen ja se sujuukin ilman tuntemuksia. Ongelmana on korkea syke aamuisin ja erityisesti ortostaattinen syke, missä ei tunnu tapahtuvan mitään edistystä. Oikeastaan voisi sanoa, että hermostoni on mennyt aivan sekaisin ja se ei ole näyttänyt toipumisen merkkejä. Yleisvointini on hyvä ja usein tuntuukin, että tekisi mieli kokeilla jotain treeniä. En vain ymmärrä, miksi joka ainut aamu sydän lyö sellaista tahtia ja juuri ortostaattisen sykkeen ollessa todella korkea, en ole mitään treeniä arkiliikunnan lisäksi tehnyt.

 

[jormapetteri]

Kohta vuosi takana ilman urheilua. Nykyisin pyöräilen kyllä paikasta toiseen ja se sujuukin ilman tuntemuksia. Ongelmana on korkea syke aamuisin ja erityisesti ortostaattinen syke, missä ei tunnu tapahtuvan mitään edistystä. Oikeastaan voisi sanoa, että hermostoni on mennyt aivan sekaisin ja se ei ole näyttänyt toipumisen merkkejä. Yleisvointini on hyvä ja usein tuntuukin, että tekisi mieli kokeilla jotain treeniä. En vain ymmärrä, miksi joka ainut aamu sydän lyö sellaista tahtia ja juuri ortostaattisen sykkeen ollessa todella korkea, en ole mitään treeniä arkiliikunnan lisäksi tehnyt.

paljon sun leposyke on maatessa aamulla? Mihin syke nousee, kun nouset seisomaan? millä aikavälillä se tippuu vähän alemmaksi, jos tippuu?
Tuntuuko "jyskytystä" kun nouset seisomaan... tai sellaista " kohinaa"

 

[Innasoffi]

paljon sun leposyke on maatessa aamulla? Mihin syke nousee, kun nouset seisomaan? millä aikavälillä se tippuu vähän alemmaksi, jos tippuu?
Tuntuuko "jyskytystä" kun nouset seisomaan... tai sellaista " kohinaa"

En ole nyt vähään aikaan mitannut, koska tunnen sen jo olotilastani, että syke on korkea. Mutta mitatessani leposyke maatessa noin 65-70 ja seisomaan noustessa 120 paikkeilla. Ja syke pysyy siellä 120 kohdalla kauan, yleensä huomaan aamutoimia tehdessäni että sykkeeni saattaa olla vielä 120 paikkeilla nimenomaan pystyasennossa ollessani. Saman huomaan mikäli joskus nukun päiväunet, eli seisomaan noustessa syke kohoaa samoihin lukemiin heräämisen jälkeen.
Hmm, ehkäpä jyskytys voisi olla osuva kuvaus siihen tunteeseen, kun kysyit Sellainen, että sen kyllä tuntee että nyt syke on korkealla. Aamuisin muutenkin oireet ovat pahimmillaan, ja olenkin ajatellut sen niin, että silloin hermostoni sekoilut näkyvät voimakkaimmin ja näin ollen oireetkin tuntuvat silloin..

 

[Repelson]

En ole nyt vähään aikaan mitannut, koska tunnen sen jo olotilastani, että syke on korkea. Mutta mitatessani leposyke maatessa noin 65-70 ja seisomaan noustessa 120 paikkeilla. Ja syke pysyy siellä 120 kohdalla kauan, yleensä huomaan aamutoimia tehdessäni että sykkeeni saattaa olla vielä 120 paikkeilla nimenomaan pystyasennossa ollessani. Saman huomaan mikäli joskus nukun päiväunet, eli seisomaan noustessa syke kohoaa samoihin lukemiin heräämisen jälkeen.
Hmm, ehkäpä jyskytys voisi olla osuva kuvaus siihen tunteeseen, kun kysyit Sellainen, että sen kyllä tuntee että nyt syke on korkealla. Aamuisin muutenkin oireet ovat pahimmillaan, ja olenkin ajatellut sen niin, että silloin hermostoni sekoilut näkyvät voimakkaimmin ja näin ollen oireetkin tuntuvat silloin..

Itselläkin oli aamuisin kyllä pahimmat oltavat, monesti heräsin siihen tykytykseen ja siitä saikin päivän jo pilalle aika hyvin. Myös mitä kovempi fyysinen/henkinen rasite oli, sitä kovempaa sydän hakkasi aamuisin, jolloin hyvin harvoin leposyke laski normaaliin, joka taas vaikutti ortostaattiseen testiin, sillä jos aamulla leposyke sängyllä maatessa oli jo korkea, niin pystyyn noustessa se ei niin huomattavasti noussut. Omalla kohdalla henkinen rasite laukaisi aamuöistä heräilyä ja korkeaa aamusykettä. Tosin jos hermosto on sekaisin niin kyllä se stressinsietokykykin laskee todella paljon. Itsellä beetasalpaajat (esim. propral) autti parhaiten tuohon kovaan ja korkeaan sykkeeseen ja muutenkin lähti se hermostunut fiilis pois.

Jotenkin olen sitä mieltä, että ainakin omaa palautumista hidasti huomattavasti se, että en osannut ottaa henkisesti chillisti vaikka fyysisesti otinkin. Olin oppinut jo monen vuoden takaa ajattelemaan ja ylikelaamaan asioita tosi hermostuneelta kantilta ja välttelemään kaikkea, mikä sitä aiheuttaa. Pikkuhiljaa huomasi kun hermosto parani, että pystyi ottamaan ihan eritavalla sosiaalista kontaktia tai muutenkin painetta vastaan. Mutta se muutos parempaan oli kyllä rankkaa, sillä omat totutut ylikelaukset asiasta ku asiasta oli opittava jättää pois. Muutenkin tämä ylikunto on juuri täydellinen esimerkki psykosomaattisesta oireilusta, eli siitä kuinka fyysinen ja henkinen hyvinvointi ovat yhteydessä jatkuvasti toisiinsa.

 

[jtjeremia]

On kokemusta ylikuntotilasta joskus kauan sitten. Mulla lepossyke aleni, maksisyke tippui todella alas, verenpaineet olivat alhaiset ja paljon muita oireita. Sairaalassa tutkittiin sydän jne. varmuuden vuoksi > ei ollut vakavaa. Oli raskasta aikaa, mutta ajan kanssa toivuin melko hyvään kuntoon. Itseäni saan syyttää kun "hullun kiilto silmissä" tuli treenattua aivan liian paljon ja laiminlyötyä levon osuus.

 

[Innasoffi]

Itselläni on ollut noin viikon päänsärky, joka muuttui muutama päivä sitten lähinnä silmäsäryksi ja jotenkin koko päässä tällä hetkellä sellainen paineen tunne. Reilu viikko sitten "urheilin" enemmän kuin aikoihin, tuli pelattua kavereiden kanssa rantalentopalloa ja muutenkin kaikenlaista temppuilua pallolla. En oikeastaan keksi muutakaan syytä tälle päänsärylleni, kuin sen, että hermostoni ja kehoni ei kestänyt yhtään sitä lentopalloa. En vain koskaan ole kokenut näin pitkään jatkuvaa pään/silmäsärkyä.. Onko muilla kokemusta että oireet rasituksen jälkeen jatkuvat yli viikon? Aika paska fiilis suoraan sanottuna, jos yksikin vähän isompi rasitus saa kehoni reagoimaan näin voimakkaasti.

 

[Antiguru]

Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

 

[Innasoffi]

Tämä tuntuu silti aivan migreenin tapaiselta. Itselläni on ollut migreeniä siis aiemminkin ja nämä oireet ovat ihan samanlaisia. Tämä kesto vain ihmetyttää, tosin siis pystyn ihan arkisia asioita hoitamaan jne, että ei tämä mikään täysin lamaannuttava särky ole.

 

[Sylverö]

Tätä ketjua en ollut aiemmin lukenutkaan, kun ylikunto ei todellakaan ole ollut oma ongelma. Pikemminkin se alikunto ja ylipaino . Mutta nyt tuli todettua aihe mielenkiintoiseksi. Ja oireethan ovat niin tuttuja!

Oma "liikunta-ura" alkoi lukiolaistyttönä aktiivisena budolajin treenaamisena, parikymppisenä mukaan tuli kuntonyrkkeilyä ja tanssia sekä kuntosaliharjoittelua. Tatamitreenissä oli yksi pidempi tauko, mutta yhteensä yli 10 vuotta sitä tuli tehtyä 3-4 x vko. Päälle kolmekymppisenä alkoi sitten erilainen elämänvaihe eli minulla on diagnosoitu toistuva vakava masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö; hyvät ja huonot ajat vaihtelevat noin viiden kuuden vuoden sykleissä; sairaalahoitojaksoja on ollut kahdesti. Ulkoisilla tekijöillä on ollut suuri vaikutus masennusoireiden pahenemiseen. Työttömyys, uuteen ammattiin kouluttautuminen, tuki- ja liikuntaelinongelmien aikaansaama työkyvyttömyys, toimeentulovaikeudet ja työtehtävän vaihto ovat paitsi vieneet elämää eteenpäin myös altistaneet masennukselle, sillä minulla ei todellakaan ole mitään ylimääräisen stressinsietokyvyn reserviä. Masennus ja liikkumattomuus ovat aina olleet tiiviisti toisiinsa kytköksissä eli kun voin hyvin niin liikun, kun voin huonosti en liiku. Järki kertoo tietysti, että masentuneena ei kannattaisi jäädä punkan pohjalle, mutta kun sieltä ei pääse pois! Voimavarat on menneet ihan vaan elossa pysymiseen päivä kerrallaan. Pikkuhiljaa sieltä on aina noustu sairaalahoidon, lääkkeiden, terapian, ystävien ja yleisen periksiantamattomuuden voimalla. Kävely, pyöräily ja satunnainen kuntosalitreenaus ovat sitten tulleet mukaan tukemaan hyvinvointia.

Tämänkertainen sairausjakso alkoi oikeastaan jo 2016. Ensin tuli välilevynpullistuma ja sen aiheuttamat kivut ja työvaikeudet ja sairaslomat, jotka jatkuivat kuukausia kunnes sain TOS-diagnoosin ja lisää saikkua. Mieliala laski kuin lehmänhäntä. Liikunta ja muu harrastaminen jäi pois, elämä oli jatkuvaa kipua ja epävarmuutta ja tadaa: masennus jyräsi minut alleen todella tehokkaasti. Sairaala- ja ect-hoitojen jälkeen elämä pikkuhiljaa palasi. Kesällä 2017 alkoi paluu normaaliin elämään työkokeilun kautta. Nyt olen osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä eli teen neljän tunnin duunipäivää ja pidän työstäni erittäin paljon. Työ on fyysisesti liikkuvaa asiakaspalvelutyötä. Se rasittaa minua kohtuuttoman paljon sekä psyykkisesti että fyysisesti ja joudun lepäämään pari tuntia sen jälkeen.

Parhautta tässä nyt on se, että olen palannut rakkaan vanhan tatamiharrastuksen pariin Yritin paluuta jo keväällä, mutta silloin se loppui treenin aiheuttamiin polttaviin selkäkipuihin ja pahoinvointiin: väsymys, hikoilu, päänsärky ja huimaus jatkuivat seuraavaan päivään ja ruoka aiheutti oksettavan tunteen. Treeni oli liian rankkaa kuntoon nähden. Noin kuukausi sitten aloitin uudelleen ja nyt erittäin varovasti eli olen lähtenyt pois kesken treenin (1,5 t) tai levännyt reilusti silloin, kun syke on noussut liian korkeaksi tai on alkanut huimata. On ollut kiva huomata, kuinka tekninen taito on säilynyt jossakin muistissa/lihaksissa, vaikka fyysinen suorituskyky on tietysti huonokuntoisella, jäykkyyttään kömpelöllä ja noin 10 kg ylipainoisella 46-vuotiaalla naisella ihan jotain muuta kuin mitä se oli parikymppisellä aktiivisella budokalla. Pientä edistystäkin on jo tullut. Joudun ottamaan lisää lääkettä selkä- ja TOS-kipuun harjoittelun jälkeen, mutta fiilis on mahtava ja tunnen olevani elossa. Pahoinvointia ei enää ole.

En koe itseäni masentuneeksi (ja syön siihen estolääkitystä). Ahdistuneisuus on lievää. Paniikkikohtaus - eli vatsakipu, painon tunne rintakehässä, käsien tärinä, sydämen nopea syke, tietty ulkopuolisuuden/tunnelissa (näkö ja kuulo) olemisen tunne, pistelyt iholla - rauhoittuu, kun kiinnitän tietoisesti huomioni johonkin kehoni ulkopuolella olevaan asiaan. Eniten haittaa on jatkuvasta helvetillisestä uupumuksesta, mihin ei oikein selitystä löydy. Kilpirauhaslääkitys ollut vuosia, ei anemiaa, sydänfilmi ok. Unettomuus ja liikaunisuus vaihtelevat. Korvissa suhisee. Epämääräistä rytmihäiriötä viikoittain, voimattomuudentunnetta jaloissa ja käsissä. Ärsyyntyneisyys sosiaalisissa tilanteissa. Joskus hengästyn suuresti jostain jutusta, joka aiemmin ei ole tuntunut miltään. Silmät on erittäin valonarat - tuntuu ihan kipua - eli käytän paljon aurinkolaseja. Vuoden 2016 jälkeen olen katsellut vain vähän televisiota tai elokuvia, koska tulen huonovointiseksi (liikaa aistiärsykkeitä?). Kongnitiivinen aivosumu on tuttu tunne - järjen puute ei sinällään ehkä selitys kun olen kuitenkin valmistunut yliopistosta - viimeisen puolen vuoden aikana olen pystynyt sentään lukemaan jo kirjoja.

Tämä tässä on mielenkiintoista. Samanlaisia oireita kun ylikuntoon itsensä treenanneilla. Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto sekaisin ja ylikierroksilla? Aivojen välittäjäaineet ja sähköinen toiminta vähän vinksallaan? Jee. Olen saanut hyvää hoitoa ja tukea psykiatriselta puolelta. Ongelma on se, että psykiatria toimii niin irrallaan muusta lääketieteestä, kun tarvittaisiin enemmän yhteistyötä somaattisen puolen kanssa. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja aivot osa elimistöä, ei niitä voi täysin erottaa. Sain keväällä käydä kymmenen kertaa psykofyysisessa fysioterapiassa ja koin hyötyväni siitä suuresti. Valitettavasti jatko ei sitten onnistunut.

Suunnitelmissa on nyt käydä nauttimassa tatamilla 2-3 kertaa viikossa ja viikonloppuisin tehdä kevyttä punttijumppaa ja kehonhuoltoa tai lillua uima-altaassa vesijuoksuvyön avulla. Varovasti ja itseä kuunnellen. Siihen nuoruuden kuntoon ei ole paluuta, mutta yritän nyt ajatella toimintakyvyn säilyttämistä ja yleistä hyvinvointia. Liikunta tukee mielenterveyttä ja riittävä mielenterveys mahdollistaa aktiivisen elämän.

Toivon kaikille ylikunnon oireiden kanssa eläville kärsivällisyyttä ja uskoa parempaan!

 

[Deleted member 133729]

Eikös ylikunto varoittele ennen kuin tulee? Itse olin elokuussa 2018 elämäni kunnossa niin voimilta kuin aerobisesti. Sitten alkoi kuumeilu joka jatkui kuukauden. Lämpö edelleen normaalia ylempänä,37 tuntumassa. Leposyke 80-100 välillä. Normi sykkeeni max 60. Mitään muita oireita ei ole kuin korkea syke. Lääkäri epäilee sydänlihastulehdusta/borrelioosia. Itse mietin myös ylikuntoa,mutta ei kait se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Treenasin kerran kuumeisena ja kerran puolikuntoisena. Oletin että on pikku flunssa vain. Nyt totaali liikunta taukoa ollut reilu kuukausi. Urheilun saa aloittaa kun syke normalisoituu. Jos normalisoituu. Ei juuri muutoksia näy tilanteessa.

 

[ThyRoidz]

Eikös ylikunto varoittele ennen kuin tulee? Itse olin elokuussa 2018 elämäni kunnossa niin voimilta kuin aerobisesti. Sitten alkoi kuumeilu joka jatkui kuukauden. Lämpö edelleen normaalia ylempänä,37 tuntumassa. Leposyke 80-100 välillä. Normi sykkeeni max 60. Mitään muita oireita ei ole kuin korkea syke. Lääkäri epäilee sydänlihastulehdusta/borrelioosia. Itse mietin myös ylikuntoa,mutta ei kait se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Treenasin kerran kuumeisena ja kerran puolikuntoisena. Oletin että on pikku flunssa vain. Nyt totaali liikunta taukoa ollut reilu kuukausi. Urheilun saa aloittaa kun syke normalisoituu. Jos normalisoituu. Ei juuri muutoksia näy tilanteessa.

Morjesta! Mikä tilanne sulla on tällä hetkellä? Ja oliko diagnoosina loppujen lopuksi ylikunto vaiko sydänlihastulehdus, vai jotain muuta? Itse kanssa kärsinyt ylikunnosta toukokuusta lähtien. Kesäkuun lepäsin kokonaan ja heinäkuussa aloin liikkumaan kevyesti. Pääsääntöisesti kävelyä ja ihan kevyttä salitreeniä muutaman kerran viikossa. Toi oli kuitenkin kai liikaa vielä tuossa vaiheessa ja nyt syyskuussa tuli hieman takapakkia kuntoutumisessa. Ortostaattiset aamusykkeet pomppasivat takaisin melko korkealle ja esimerkiksi hieman nopeampi tempoisen kävelylenkin aikana syke nousi hyvin korkealle (150-160) ja tuntui tavallaan, että happi ei riitä. Jos ymmärsi himmat ajoissa, ennenkuin alkoi tuntua pahalta niin säästyi sydämen muljahduksilta ja rytmihäiriöiltä. Seuraavina muutamana päivänä liian kovan rasituksen jälkeen rintalasta on tuntunut hieman kipeältä, ikäänkuin se olisi jumissa, mutta veikkaan että tolla on jotain tekemistä pumpun rasittumisen kanssa. Sydän ultrattu ja tutkittu kaksi kertaa ja kunnossa pitäisi olla. Tosin ekassa mittauksessa sydän oli ”liian” iso, mutta oli pienentynyt kuukaudessa 5 millimetriä ja oli silloin jo normaalin urheilijan sydämen kokoinen. Eli iso, mutta ei liian iso. En sitten tiedä, että mistä toi sydämen suuri kokokin johtui, eikä tiennyt kardiologikaan sen kummemmin.. oliko jotain tulehdusta sitten ollut hieman? -En tiedä. Keväällä mulla oli myös jotain hormonaalisia häiriöitä, mutta en eivät onneksi ole tulleet takaisin enää nyt syksyllä. Nyt kun malttaa levätä (ihan kevyttä kävelyä vaan) niin vointi menee päivä päivältä eteenpäin

 

[Deleted member 133729]

Morjesta! Mikä tilanne sulla on tällä hetkellä? Ja oliko diagnoosina loppujen lopuksi ylikunto vaiko sydänlihastulehdus, vai jotain muuta? Itse kanssa kärsinyt ylikunnosta toukokuusta lähtien. Kesäkuun lepäsin kokonaan ja heinäkuussa aloin liikkumaan kevyesti. Pääsääntöisesti kävelyä ja ihan kevyttä salitreeniä muutaman kerran viikossa. Toi oli kuitenkin kai liikaa vielä tuossa vaiheessa ja nyt syyskuussa tuli hieman takapakkia kuntoutumisessa. Ortostaattiset aamusykkeet pomppasivat takaisin melko korkealle ja esimerkiksi hieman nopeampi tempoisen kävelylenkin aikana syke nousi hyvin korkealle (150-160) ja tuntui tavallaan, että happi ei riitä. Jos ymmärsi himmat ajoissa, ennenkuin alkoi tuntua pahalta niin säästyi sydämen muljahduksilta ja rytmihäiriöiltä. Seuraavina muutamana päivänä liian kovan rasituksen jälkeen rintalasta on tuntunut hieman kipeältä, ikäänkuin se olisi jumissa, mutta veikkaan että tolla on jotain tekemistä pumpun rasittumisen kanssa. Sydän ultrattu ja tutkittu kaksi kertaa ja kunnossa pitäisi olla. Tosin ekassa mittauksessa sydän oli ”liian” iso, mutta oli pienentynyt kuukaudessa 5 millimetriä ja oli silloin jo normaalin urheilijan sydämen kokoinen. Eli iso, mutta ei liian iso. En sitten tiedä, että mistä toi sydämen suuri kokokin johtui, eikä tiennyt kardiologikaan sen kummemmin.. oliko jotain tulehdusta sitten ollut hieman? -En tiedä. Keväällä mulla oli myös jotain hormonaalisia häiriöitä, mutta en eivät onneksi ole tulleet takaisin enää nyt syksyllä. Nyt kun malttaa levätä (ihan kevyttä kävelyä vaan) niin vointi menee päivä päivältä eteenpäin

Moi! Mitään 100 varmaa diagnoosia ei ole. Tilanne junnaa paikallaan. Leposyke korkealla. 80-105. Viikon verran pisti rintaan,mutta se meni ohi. Ei muita oireita. Sydänlihastulehdus vahvin epäily. Kakkosena borrelioosi. Sydämen ultra jonossa olen. Salilla olen käynyt kahdesti,lähinnä avannut lonkkia valakyykyllä. Treenatahan en saa. Töissä tulee vähän liikuttua lasten kanssa. Sielläkin rajoitettava,kun pumppu tuntuis hakkaavan liikaa. Ns. Kunto loppuu heti. Lisäksi nostaa kuumeen jos rasittuu liikaa. Extra vahva antibiootti kuuri lopuillaan. Sillä en huomannut vaikutusta.

 

[ThyRoidz]

Moi! Mitään 100 varmaa diagnoosia ei ole. Tilanne junnaa paikallaan. Leposyke korkealla. 80-105. Viikon verran pisti rintaan,mutta se meni ohi. Ei muita oireita. Sydänlihastulehdus vahvin epäily. Kakkosena borrelioosi. Sydämen ultra jonossa olen. Salilla olen käynyt kahdesti,lähinnä avannut lonkkia valakyykyllä. Treenatahan en saa. Töissä tulee vähän liikuttua lasten kanssa. Sielläkin rajoitettava,kun pumppu tuntuis hakkaavan liikaa. Ns. Kunto loppuu heti. Lisäksi nostaa kuumeen jos rasittuu liikaa. Extra vahva antibiootti kuuri lopuillaan. Sillä en huomannut vaikutusta.

Ärsyttäviä nämä, kun on usein vain liuta hyvin epämääräisiä ja moneen eri sairauteen/tautiin yhdistettävissä olevia oireita, jonka takia varma diagnosointi on todella hankalaa. Sydänlihastulhduksen oireilta noi kyllä sulla tosiaankin kuulostaa omaankin korvaan. Toivottavasti saat mahdollisimman pian asian selville ja lääkityksen jos sellaiseen on tarvetta. Ainakin saa jonkunlaisen mielenrauhan kun syy selviää. Pikaista paranemista sinne ja toivotaan ettei ole mitään ”sen vakavampaa”, vaikkei ylikunto, saatika sydänlihastulehduskaan todellakaan mitään leikinasioita ole. Hoidettavissa kuntoon kuitenkin molemmat, eli tsemppia!

 

[Innasoffi]

Tuo rintalastan kipeytyminen osui silmään, sillä itse olen kärsinyt myös siitä koko tämän ylikunnon aikana. Rintalastassa on selkeä kosketusarka alue, joka kipeytyy lisää pienenkin rasituksen jälkeen. EKG ja lukuisat verikokeet ok, eikä mitään syytä ole löytynyt (niinkuin ei kymmennille muillekaan oireilleni), joten olen olettanut sen vain olevan osa tätä ylikuntopaskaa. Mielenkiintoista vain että muillakin samanlaista tuntemusta ja itsekin olen sitä mieltä, ettei tämä mikään rintalastan jumi ole, vaikka sitä lääkärit ovat kaupitelleet.

 

[Hallaa1]

Nyt on kohta vuosi siitä, kun ylikunto puhkesi rajuna päälle. Tällä hetkellä tilanne se, että reipasta kävelyä kestän jo ongelmitta. Arki sujuu myös muutoin ilman ongelmia, nukkuminenkin sujuu hyvin (toisinaan vielä saattaa olla aamuöisiä heräilyjä, mutta nukahdan pian uudestaan). Viime viikolla tuntui lenkilläkin jo niin voimat palanneelta olo, että päätin kokeilla hölkätä pienen matkan. Hölkkäys tuntui tosi hyvälle, ei ongelmaa. Illalla kuitenkin alkoi tuttu horkkahikoilu, ei pahana, mutta kuitenkin selvästi liittyyi tuohon, kun yritin kokeilla juoksua. Salia en uskalla edes ajatella vielä. Edistystä on paljonkin tapahtunut, mutta vielä näköjään on matkaa vanhaan kondikseen.

 

[Poppis]

Eikös ylikunto varoittele ennen kuin tulee? Itse olin elokuussa 2018 elämäni kunnossa niin voimilta kuin aerobisesti. Sitten alkoi kuumeilu joka jatkui kuukauden. Lämpö edelleen normaalia ylempänä,37 tuntumassa. Leposyke 80-100 välillä. Normi sykkeeni max 60. Mitään muita oireita ei ole kuin korkea syke. Lääkäri epäilee sydänlihastulehdusta/borrelioosia. Itse mietin myös ylikuntoa,mutta ei kait se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Treenasin kerran kuumeisena ja kerran puolikuntoisena. Oletin että on pikku flunssa vain. Nyt totaali liikunta taukoa ollut reilu kuukausi. Urheilun saa aloittaa kun syke normalisoituu. Jos normalisoituu. Ei juuri muutoksia näy tilanteessa.

Joo kyllä se varottelee mutta usein et kyllä osaa lukea niitä merkkejä!
Ylikunnosta pääsee lepäämällä ja syömällä. Hiilarit auttaa, ei missään nimessä saa olla miinuskaloreilla. Pelkkä liikuntakielto ei auta. Sun pitää levätä. Pitkät yöunet, mä nukuin pahimpaan toipumisaikaan 12 h yössä. Vähintään 8 h arkena unta. Uni on se lepo. Kaikki muukin stressi pois. Kaikki mistä sulle tulee mieleen pakko tehdä, velvollisuudet ym pois.

 

[Poppis]

Mä vedin 60 mg/painokilo magnesiumia just ennen nukkumaanmenoa, se rauhoittaa hyvin hermostoa. Lisäksi l-teaniini ja inositoli oli hyvin tärkeitä toipumisen kannalta.
Mun romahduksesta on nyt päälle 3 vuotta.
Pystyn tekemään 2-3 intensiivistä kick boxing treeniä viikossa, tosin huomaan että ma-ke välisenä aikana jaksaa, to-pe kuljen sumussa kun energia ei riitä. Ja treeneissä täytyy pitää joka kolmas viikko kevyenä tai totaalilepoa.

Vieläkin opettelen itseäni pois suorittamisesta mihin lipsun koko ajan.
Mutta aivosumu on väistynyt (kiitos fosfoseriini ja rauta) ja mieli on onneksi positiivinen.