Pienten lasten ISIEN ketju!

[Mansikkakeitto]

Kyllä mä voisin sitä kiusaajaa vetää ihan kunnolla turpiin että veri roiskuaa. Siitä voisi tulla sanomista mutta so not. Ootko sitä mieltä että sen pitäisi olla ihan laillista ja hyväksyttyä?

Lasten koulussa on romanipoika, joka pääsi muutama vuosi sitten iltalehtiin uhkailemalla jotain tyttöä puukolla. Sillä on joku henkilökohtainen peräänkatsoja mutta ei kuulemma auta kun ei se joka ikinen hetki pysy perässä. Mitäs tollaselle? Nappi otsaan olis mun lääke.

Ootko tosissasi?

Sä tappaisit tuon ongelmaisen lapsen? Mitä jos oma lapsesi olisi vastaavissa ongelmissa niin tulisiko hänellekin nappi otsaan?

 

[Kinkku]

Morjesta pöytään!

Meille on kesän lopussa syntymässä esikoinen. Meillä on vaimon kanssa todella hyvä ja avoin suhde ja molemmat olemme 22-vuotiaita työssäkäyviä. Mua on vaan monesti mietityttänyt (ja pelottanut), että olenko tarpeeksi hyvä isä pojalle ja kiinnynkö omaan lapseen niin kuin isän pitäisi. Tuo kiintyminenhän on todella tärkeää kasvatuksen kannalta, onhan se selvää että jos ei lapsesta tykkää, niin eipä se kasvatuskaan ole parasta mahdollista. Tällä hetkellä ei ole vielä juurikaan tunnesidettä syntynyt lapseen, koska eipä tuo ole vielä niin konkreettista minulle kuin esimerkiksi vaimolleni.

Oon henkisesti nyt todella valmis isäksi ja uskon kuitenkin että pystyn kasvattamaan siitä kunnon ihmisen. Mutta tosiaanki, nyt vähän pelottaa että saako se tarpeeksi rakkautta, kun eipä sitä vielä osaa rakastaa. Vaimo kuitenki sano jo, että hänellä on lapseen todella vahva side, onhan se kuitenkin jatkuvasti hänen mukana ja vaimo tuntee lapsen liikkeet jne. Hänelle asia on siis paljon konkreettisempaa. Kysymys kuuluukin, miten teillä isänä on syntynyt tunneside lapseen? Pitäisikö tunnesiteen tulla ennen syntymää vai onko se niin että kun sen ensimmäisen kerran näkee niin se on sitten rakkautta ensi silmäyksellä?

Kinkku kiittää!

 

[Vensku123]

Kinkulle, toi on ihan normaalia. Mä sain esikoisen suunnilleen samanikäisenä kuin sinä, ja aivan samanlaisia "pelkoja" oli.. Mutta samantien kun mukula tuli pihalle niin koko asia muuttui todelliseksi ja kaikki epäilykset häipyi silmänräpäyksessä.

 

[Machinehead]

Kinkulle myös voin sanoa että kyllä se tunneside tulee lähes samantien kun lapsi syntyy maailmaan. Ehkä itselleni ollut noi lasten syntymät asioita joita ei oikein voi sanoin kuvailla. Se ensi kohtaaminen on niin herkkä hetki kuitenkin

Tännekkin tulossa perheenlisäystä loppukesästä. Sitä odotellen.. tsemppiä Kinkulle ja vaimolle.

 

[Ray Lewis]

Morjesta pöytään!

Meille on kesän lopussa syntymässä esikoinen. Meillä on vaimon kanssa todella hyvä ja avoin suhde ja molemmat olemme 22-vuotiaita työssäkäyviä. Mua on vaan monesti mietityttänyt (ja pelottanut), että olenko tarpeeksi hyvä isä pojalle ja kiinnynkö omaan lapseen niin kuin isän pitäisi. Tuo kiintyminenhän on todella tärkeää kasvatuksen kannalta, onhan se selvää että jos ei lapsesta tykkää, niin eipä se kasvatuskaan ole parasta mahdollista. Tällä hetkellä ei ole vielä juurikaan tunnesidettä syntynyt lapseen, koska eipä tuo ole vielä niin konkreettista minulle kuin esimerkiksi vaimolleni.

Oon henkisesti nyt todella valmis isäksi ja uskon kuitenkin että pystyn kasvattamaan siitä kunnon ihmisen. Mutta tosiaanki, nyt vähän pelottaa että saako se tarpeeksi rakkautta, kun eipä sitä vielä osaa rakastaa. Vaimo kuitenki sano jo, että hänellä on lapseen todella vahva side, onhan se kuitenkin jatkuvasti hänen mukana ja vaimo tuntee lapsen liikkeet jne. Hänelle asia on siis paljon konkreettisempaa. Kysymys kuuluukin, miten teillä isänä on syntynyt tunneside lapseen? Pitäisikö tunnesiteen tulla ennen syntymää vai onko se niin että kun sen ensimmäisen kerran näkee niin se on sitten rakkautta ensi silmäyksellä?

Kinkku kiittää!

Kinkulle myös voin sanoa että kyllä se tunneside tulee lähes samantien kun lapsi syntyy maailmaan. Ehkä itselleni ollut noi lasten syntymät asioita joita ei oikein voi sanoin kuvailla. Se ensi kohtaaminen on niin herkkä hetki kuitenkin

Minulla on hiukan tylsempi vastaus tähän asiaan. Joku voi kokea tämän jopa aika tympeänä ja kylmänä juttuna, mutta haluan tuoda tällaista arkista sekä "harmaampaa" realistista näkemystä mukaan. Eli itselleni se lapsen syntymä ei ollut mikään sellainen elokuvista tuttu herkkä ja mieletön tapahtuma. Ei kyyneliä tai mitään mielettömiä sentimentaalisia fiiliksiä. Siltikin siis positiivinen juttu... mutta ei mikään spektaakkeli.

Olin valvonut yön sairaalassa vaimon kanssa ja lapsi syntyi aamulla. Kun tilanne oli tasaantunut, niin vaimo siinä sitten sanoi, että hän pärjää nyt itsekseen, että voin mennä kotiin nukkumaan ja tulla sitten alkuillasta käymään sairaalassa uudestaan. Menin vetämään 3 h unet siinä aamulla ja sitten starttasin auton, pistin krakan kaulaan ja lähdin Helsinkiin asiakaskäyntejä suorittamaan. Vaikka keli oli ko. talven paskin mahdollinen; kauhea lumihelvetti.

Ei fanfaareja tai herkistelyä, mutta huomasin askel kerrallaan siinä viikkojen kuluessa, että onpas mukava poika tämä meidän jälkeläinen. Kuukausia kun vieri, niin lapsen vahva persoonallisuus tuli hiljalleen esiin ja siitä piti koko ajan vain enemmän. Eli sillä lailla itselläni. Pikkuhiljaa sitä kiintyi omaan lapseen.

 

[tomps123]

Mulla sama kun Raylla. Olin onnellinen kun esikoinen syntyi, mutta ei mun kroppaa mikään yltiöpäinen onnellisuuden ryöppy tai tilulilumusiikki täyttänyt. Sen sijaan niitä sanoin kuvaamattomia hetkiä tulee siinä lapsen kanssa kasvamisen ohella. Poika on nyt kohta 4v ja viikottain hän tekee jotain mikä saa multa sanat katoamaan ja sitä aina vaan uudestaan ja uudestaan ihmettelee, että miten hieno homma tää oikeasti onkaan.

Älä siis kritisoi itseäsi vaikka synnytyksen jälkeen olisitkin suht "normaali" mielellä. Kyllä se kiintymys kasvaa sitä mukaa kun se isyys ja lapsi sulle konkretisoituu.

Seuraava olikin tyttö, ja mulla ei ole oikein mitään kokemusta pienistä tytöistä (perverssin kuuloista) joten hänen kohdallaan mun maailma jotenkin kääntyi. Ei sekään siiis synnytyksessä, vaan nyt kun hän on jo 1½v. Noi kaikki tyttöjen jutut on vaan jotain niin lepposaa

Mansikkakeitolle: mitähän sä nyt taas kärjistelet asioita? Alkaa olla niin naurettavaa omien johtopäätösten ylilyöntejä ja oletuksia, että alkaa ainakin mun silmissä lähtemään pohja sun jutuiltasi. Toivoisin että tämä fyysinen kasvatus vs. ei fyysinen kasvatus keskustelu saisi jäädä jo taakse, ei me siitä mitään yhteenvetoa päästä tekemään.

 

[Mansikkakeitto]

Mansikkakeitolle: mitähän sä nyt taas kärjistelet asioita? Alkaa olla niin naurettavaa omien johtopäätösten ylilyöntejä ja oletuksia, että alkaa ainakin mun silmissä lähtemään pohja sun jutuiltasi. Toivoisin että tämä fyysinen kasvatus vs. ei fyysinen kasvatus keskustelu saisi jäädä jo taakse, ei me siitä mitään yhteenvetoa päästä tekemään.

Jaa mikä kärjistys?

 

[tomps123]

Jaa mikä kärjistys?

Sori, luin tuon Yatesin siteerauksesi uudelleen ja nyt huomasin Yatesin "nappi otsaan" lausahduksen. Sori, luulin että kärjistit tuon "turpiin että veri roiskuaa" -lausahduksen, mun moka.

- - - Updated - - -

Hyvä että korjasit meikäläisen puheita! :thumbs:

 

[Mansikkakeitto]

Sori, luin tuon Yatesin siteerauksesi uudelleen ja nyt huomasin Yatesin "nappi otsaan" lausahduksen. Sori, luulin että kärjistit tuon "turpiin että veri roiskuaa" -lausahduksen, mun moka.

- - - Updated - - -

Hyvä että korjasit meikäläisen puheita! :thumbs:

Mä aloin jo miettiä, että tarkotettiinko tolla luunappia :D

Ps. Luulin kerran olevani väärässä, mutta erehdyin.

 

[vilho_kanuuna]

Morjesta pöytään!

Meille on kesän lopussa syntymässä esikoinen. Meillä on vaimon kanssa todella hyvä ja avoin suhde ja molemmat olemme 22-vuotiaita työssäkäyviä. Mua on vaan monesti mietityttänyt (ja pelottanut), että olenko tarpeeksi hyvä isä pojalle ja kiinnynkö omaan lapseen niin kuin isän pitäisi. Tuo kiintyminenhän on todella tärkeää kasvatuksen kannalta, onhan se selvää että jos ei lapsesta tykkää, niin eipä se kasvatuskaan ole parasta mahdollista. Tällä hetkellä ei ole vielä juurikaan tunnesidettä syntynyt lapseen, koska eipä tuo ole vielä niin konkreettista minulle kuin esimerkiksi vaimolleni.

Oon henkisesti nyt todella valmis isäksi ja uskon kuitenkin että pystyn kasvattamaan siitä kunnon ihmisen. Mutta tosiaanki, nyt vähän pelottaa että saako se tarpeeksi rakkautta, kun eipä sitä vielä osaa rakastaa. Vaimo kuitenki sano jo, että hänellä on lapseen todella vahva side, onhan se kuitenkin jatkuvasti hänen mukana ja vaimo tuntee lapsen liikkeet jne. Hänelle asia on siis paljon konkreettisempaa. Kysymys kuuluukin, miten teillä isänä on syntynyt tunneside lapseen? Pitäisikö tunnesiteen tulla ennen syntymää vai onko se niin että kun sen ensimmäisen kerran näkee niin se on sitten rakkautta ensi silmäyksellä?

Kinkku kiittää!

Nou hätä. Kannattaa olla synnytyksessä mukana. Sanontakin kuuluu että "Äidit synnyttävät lapsia, ja lapset isiä."

Mulla kyllä lapsen syntyminen muutti aika paljon ajatusmaailmaa ja elämää. Uskon että tähän muutokseen taas sopii Malcolm X:n (muistaakseni) ajatus siitä että silloin voi vasta elää kun on joku juttu jonka takia kuolla. En pannut sitaatteihin kun en muista tarkasti.

 

[Mansikkakeitto]

Morjesta pöytään!

Meille on kesän lopussa syntymässä esikoinen. Meillä on vaimon kanssa todella hyvä ja avoin suhde ja molemmat olemme 22-vuotiaita työssäkäyviä. Mua on vaan monesti mietityttänyt (ja pelottanut), että olenko tarpeeksi hyvä isä pojalle ja kiinnynkö omaan lapseen niin kuin isän pitäisi. Tuo kiintyminenhän on todella tärkeää kasvatuksen kannalta, onhan se selvää että jos ei lapsesta tykkää, niin eipä se kasvatuskaan ole parasta mahdollista. Tällä hetkellä ei ole vielä juurikaan tunnesidettä syntynyt lapseen, koska eipä tuo ole vielä niin konkreettista minulle kuin esimerkiksi vaimolleni.

Oon henkisesti nyt todella valmis isäksi ja uskon kuitenkin että pystyn kasvattamaan siitä kunnon ihmisen. Mutta tosiaanki, nyt vähän pelottaa että saako se tarpeeksi rakkautta, kun eipä sitä vielä osaa rakastaa. Vaimo kuitenki sano jo, että hänellä on lapseen todella vahva side, onhan se kuitenkin jatkuvasti hänen mukana ja vaimo tuntee lapsen liikkeet jne. Hänelle asia on siis paljon konkreettisempaa. Kysymys kuuluukin, miten teillä isänä on syntynyt tunneside lapseen? Pitäisikö tunnesiteen tulla ennen syntymää vai onko se niin että kun sen ensimmäisen kerran näkee niin se on sitten rakkautta ensi silmäyksellä?

Kinkku kiittää!

Yksi hyvä lähestymistapa, jolla pystyt vahvistamaan sekä omaa suhdettasi lapseen, että lapsen suhdetta sinuun on heti synnärillä aloitettu ihokontakti. Pitelet sitä lasta vaan mahdollisimman paljon iho ihoa vasten. Jos ei jaksa kanniskella, niin kantoliina (vastasyntyneelle ehkä trikoinen) on hyvä vaihtoehto. Jää kädetkin vapaaksi jos haluaa jotain askareita tehdä samalla. Itse kävelin jo synnärillä vaikka kuinka monta tuntia käytävää ympäri lapsi liinassa. Välillä sitten kahvia ja pullaa kunnes lapsi osoitti heräämisen merkkejä, ja eikun liikkeelle taas.

Muutenkin kotona ja reissuilla kannoin lasta lähes aina liinassa, ja ainakin omassa käytössä liina oli paljon kätevämpi kuin rattaat, jotka jäivät ilman käyttöä. Viimeksi viime viikolla kannoin lasta (nyt 3v) selässä kantorepussa kauppareissulla.

 

[Käikäle]

Nukkuiko poika vai miksi sitä pitää vielä 3-vuotiaana kantaa? Meillä poika vähän yli 3v ja rattaistakin voisi melkein luopua. Tukholmassa noita vielä tarvittiin kun veti niissä päikkärit ja varmaan jossain Korkeasaaressa pitäisi vielä olla mukana.

edit: meillä oli käytössä rintareppu joka oli kanssa todella kätevä. Liinojen käyttöä ei koskaan tullut opeteltua.

 

[Timba79]

Se on muuten hyvä opettaa pienestä pitäen siihen että kantelee jatkuvasti, tai työntelee rattaissa/vaunuissa aina kun nukkuu. Ja tietysti siihenkin että nukkumaan mennessä pitää nukuttaa. Se on äärimmäisen kätevää ja käytännöllistä. :jahas:

Itse taas sanoisin että isänä antaa lapselle aina ne kaikki pullosafkat. Opettaa siihen että välillä rintamaitoa pullosta niin onnistuu sitten sekin että äiti pääsee kotoo johonkin kun ei tartte koko ajan olla "tissi suussa". Tiedän mistä puhun kun meidän nuorempi ei suostunut pullosta juomaan ikinä eikä kertaakaan. Ei vaikka mitenpäin yritti. Vanhempi taas olisi vetänyt vaikka aina pullosta. Oli ihan kiva kun ei äiti voinut olla kuin imetyksen väin esim. kauppareissulla ettei poika huutanut kuin henkeä olisi viety.

Tuota kokeili muutkin kuin minä, ettei nyt ihan ekana tarvi huudella että oli tekniikassa ja syöttäjässä vika.

Mutta noin muuten varmaan 99% lapsista syö siitä pullosta niin se on hyvä homma isälle. Sitten tottakai kylvetykset, hoidin ne aina, kummallekin. Se oli aina iskän homma ja kotosalla ollessa perus vaipanvaihdot jne.

 

[Vensku123]

Voi vit5tu että on hermo kireellä, viimeisen viikon toi 3v on pelleillyt jok asaatanan nukkumaanmenon kanssa, nytkin kesti 1h30min ennnen kun sai päikkäreille ja tyyppi on ihan rättiväsynyt.

 

[vilho_kanuuna]

Voi vit5tu että on hermo kireellä, viimeisen viikon toi 3v on pelleillyt jok asaatanan nukkumaanmenon kanssa, nytkin kesti 1h30min ennnen kun sai päikkäreille ja tyyppi on ihan rättiväsynyt.

Mitä nyt itse muistan nini eikös suurin piirtein tossa iässä molemmat pojat lopetteli päiväuniaan. Joskun nukkuivat ja joskus taas ei. Toki riippuu kaverista ja unentarpeesta.

 

[IronMind]

3+ lapsen jos antaa ottaa päikkärit niin illalla jaksavat venkoilla tunnin-pari pidempään nukkumaanmenoa vastaan.

-> Pistäisin vilhon vastauksesta vielä pykälän pidemmälle: älä anna sen nukkua niitä päikkäreitä, vaikka olisi miten väsynyt.

 

[Käikäle]

Meillä 3v poika vetää enää satunnaisesti päikkäreitä kun ei ole päiväkodissa. Ei viitsi väkisin nukuttaa niin tipahtaa illalla sitten 7-8 aikaan ja nukkuu about 11h putkeen.

 

[vilho_kanuuna]

Meillä 3v poika vetää enää satunnaisesti päikkäreitä kun ei ole päiväkodissa. Ei viitsi väkisin nukuttaa niin tipahtaa illalla sitten 7-8 aikaan ja nukkuu about 11h putkeen.

Näinhän se muistaakseni juuri meni.

 

[Vensku123]

Mitä nyt itse muistan nini eikös suurin piirtein tossa iässä molemmat pojat lopetteli päiväuniaan. Joskun nukkuivat ja joskus taas ei. Toki riippuu kaverista ja unentarpeesta.

Juu aika yksilökohtaista, ton on pakko nukkua viellä päikyt, ei meinaan jaksa millään olla edes 18 asti hereillä ja siitä sitten seuraa se että tyyppi suunnilleen nukkuu seisovillaan ja yöunet menee persiilleen. Yöunet on on vielä 11h päikyt 1-1.5h

 

[Mansikkakeitto]

Nukkuiko poika vai miksi sitä pitää vielä 3-vuotiaana kantaa? Meillä poika vähän yli 3v ja rattaistakin voisi melkein luopua. Tukholmassa noita vielä tarvittiin kun veti niissä päikkärit ja varmaan jossain Korkeasaaressa pitäisi vielä olla mukana.

edit: meillä oli käytössä rintareppu joka oli kanssa todella kätevä. Liinojen käyttöä ei koskaan tullut opeteltua.

Tällä kyseisellä reissulla kannoin lasta ihan vain siksi, että se on minusta mukavaa Nykyisin on vähän haastavaa pysäyttää ko lasta vaikka halaamaan niin saa ainakin pitkäkestoisen halauksen. Reissussa en voisi kuvitellakaan rattaita ainakaan pienen lapsen kanssa. Lontoonreissut esim meni hyvinkin kätevästi kun pikkuihminen matkusti lähes koko ajan selässä, ja ihmetteli turvassa ihmishälinää. Harrodsilla toi itse liikkuminen meinasi aiheuttaa pienimuotoisen katastrofin kun vikkeläkoipinen veijari meinasi ehtiä kaatamaan hyvin korkean jostain joululahjoista rakennetun kasan :D

Joskus ehkä 1,5v lapsi alkoi olla sen verran painava, että puolison ei oikein jaksanut pitkiä aikoja kannella niin hankittiin rattaat. Itse kantelin vielä pitkän aikaa myös repussa. Joskus 2v tuli lapsella vaihe, että ei oikein tykännyt kantamisesta, ja sen jälkeen on lähinnä istuskellut/seisonut/kyykkinyt rattaissa. Nykyään taas kelpaa rattaat, auto, pyörä, itse käveleminen, reppuselkä, olkapäillä istuminen, kantoreput jne liikkumismuodoksi.

Yksi syy kantamiseen oli sen lisäksi, että se oli meidän tilanteessa kätevää oli se, että siinä sai olla lähellä lasta. Uskoisin tämän pointin olevan tärkeä sekä lapselle että aikuiselle. Myös lapsen liikkeitä oppii tulkitsemaan eri tavalla kun lapsi on esim. sylissä kuin, että olisi vaikka niissä rattaissa. Muita hyötyjä esim. ihan pikkulapselle on se, että esim. kuulee kantajan hengitys- ja sydänäänet, ja näin muistaa myös itse hengittää. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta ihan pienillä kaikki autonominen säätely ei pelaa vielä ihan täysillä. Pakkislaisia voisi ehkä innostaa se, että kantaminen voi auttaa siinä, että lapsi oppii kävelemään ja liikkumaan nopeammin koska tuntee kantajan liikkeet ja rytmin jne. Oma lapsi käveli alle 1-vuotiaana (en tosin käytä tätä argumenttina, joka todistaisi, että kantaminen auttaa liikkumaan opettelussa).

Se on muuten hyvä opettaa pienestä pitäen siihen että kantelee jatkuvasti, tai työntelee rattaissa/vaunuissa aina kun nukkuu. Ja tietysti siihenkin että nukkumaan mennessä pitää nukuttaa. Se on äärimmäisen kätevää ja käytännöllistä. :jahas:

Ei tietenkään kannata tehdä mitään tyhmää. Mistään nukuttamisesta en puhunut mitään. Vielä ;)

Jos haluaa, että lapsi on ihokontaktissa niin silloin kantoliina on kätevä, koska silloin voit tehdä muutakin.

Puutteet varhaisessa vuorovaikutuksessa voi vaikuttaa aikuisiän tunne-elämään ja minäkuvaan jne. Esim. lastenklinikan sairaanhoitajien/kätilöiden työhön kuuluu, että ne pitää niitä keskosia sylissä tai jos keskosta ei pysty ottamaan kaapista ulos niin ne yrittää olla mahdollisimman lähellä lasta esim kumartumalla sängyn yli. Mun mielestä vastasyntyneen tulee olla mahdollisimman lähellä jotain toista ihmistä mahdollisimman paljon. Sitäpaitsi minä haluan olla oman lapseni lähellä. Se on tärkeää myös minulle henkilökohtaisesti vaikka lapsi ei siitä suoraa hyötyä saisikaan.

Itse taas sanoisin että isänä antaa lapselle aina ne kaikki pullosafkat. Opettaa siihen että välillä rintamaitoa pullosta niin onnistuu sitten sekin että äiti pääsee kotoo johonkin kun ei tartte koko ajan olla "tissi suussa". Tiedän mistä puhun kun meidän nuorempi ei suostunut pullosta juomaan ikinä eikä kertaakaan. Ei vaikka mitenpäin yritti. Vanhempi taas olisi vetänyt vaikka aina pullosta. Oli ihan kiva kun ei äiti voinut olla kuin imetyksen väin esim. kauppareissulla ettei poika huutanut kuin henkeä olisi viety.

Tuota kokeili muutkin kuin minä, ettei nyt ihan ekana tarvi huudella että oli tekniikassa ja syöttäjässä vika.

Mutta noin muuten varmaan 99% lapsista syö siitä pullosta niin se on hyvä homma isälle. Sitten tottakai kylvetykset, hoidin ne aina, kummallekin. Se oli aina iskän homma ja kotosalla ollessa perus vaipanvaihdot jne.

Nyt voisin olla samaa mieltä ainakin pääpiirteittäin. Olisi vapauttavaa jos lapsi söisi myös pullosta (vaikka äidinmaitoa) niin äitikin pääsisi helpommin tuulettumaan. Meilläkään ei pullo kelvannut.

PS. Älkää kukaan ottako mitään herneitä. Haen tässä vain vertaistukea ja sparrausta vanhemmuuteen. Mun mielestä on kehittävää keskustella ihmisten kanssa ja haastaa sekä omia että muiden käsityksiä vanhemmuudesta. Suostun myös myöntämään olevani väärässä ja oppimaan mikäli sellainen tulee tarpeelliseksi.

- - - Updated - - -

Voi vit5tu että on hermo kireellä, viimeisen viikon toi 3v on pelleillyt jok asaatanan nukkumaanmenon kanssa, nytkin kesti 1h30min ennnen kun sai päikkäreille ja tyyppi on ihan rättiväsynyt.

Sama homma. Paitsi luovutettiin jo noiden päikkäreiden kanssa. Hetken aikaa meni sillä tavalla, että lapsi oli rättiväsynyt tyyliin klo 16 eteenpäin, mutta aika nopeesti toi helpotti.

Päiväkodissa kyllä edelleen nukkuu päiväunet, ja se saattaa vaikuttaa siihen, että nyt nukkumaanmeno on aikamoista temppuilua. Luotan siihen, että lapsilla on vaiheita, ja ne menee ohi aikanaan. Välillähän nukkuminen on vaikeaa kun aivot kehittyvät niin nopeasti tai motoriikka kehittyy.

Tsemppiä!