Pidempään treenanneiden motivaatio

[maltsu]

En oo kauhean pitkään treenannu, mutta kun vanhana aloittanu niin varmaankin noi pidemmän treenanneiden turhautumiset, platööt, vaivat ym. taitaa tulla vastaan vähän samaan tyyliin nopeemmin, helvetin paljon pienemmillä painoilla vaan. Itsellä mikä motivaatiota pitää yllä on se, että aina voi edetä jossain liikkeessä. Voi esim. ottaa kokonaan täysin uuden liikkeen ohjelmaan jos joku jumittaa tai on vaivoja tehdä jotain tiettyä. Se et menee vaan ylä-alamäkeä joidenkin perusliikkeiden osalta ei ole kivaa, eikä välttämättä luo sitä basea että vois siitä päästä murtautumaan pois, näin uskon.

 

[IVa]

Minulla on mennyt motivaatio erilaisten vammojen kanssa kamppaillessa mutta nyt on pitkästä aikaa kaikki paikat kunnossa. Siitä on ollut hyvä ammentaa motivaatiota.

Lisäksi kun ikää tulee niin olen ottanut mukaan sellaisen aspektin että pyrin parantamaan tuloksia suhteessa omaan painoon ja pitämään jatkossa läskit kurissa. Yli 90 en aio enää omaa painoa hilata ihan terveyssyistä.

 

[K1V1]

Tulee käytyä 4-5 kertaan viikossa salilla kolmijakoisella ohjelmalla ja ne käydään touhuamassa aina viikolla aamu varhain ennen töitä. Välillä tuntuu puurolta herätä pimeään aikaan ja lähteä kävelemään salille päin ja käydä ns. suoriutumassa päivän epistolasta. Motivaatiota lisää muu harrastelu jotka kulkee lenkistä kaiken maailman pallopeleihin, mitä nyt sattuu olemaan tarjolla viikon muiden kiireiden ohella. Kun tulee käytyä enemmän kuin se kolme kertaa salilla niin tulee heitettyä hatusta kaikkea muuta mitä ei aikaisemmin viikolla tule treenattua, niin leuoista tasapainoilu treenailuihin. Se jotenkin pitää motivaatiota yllä kun käy tasaisesti mutta on se yksi aktiivipäivä milloin voi antaa keholla jotain muuta purtavaa kuin se sama puuro mitä muutenkin viikolla tekee. Jos tulee kipuja jostain liikkeistä mitä tekee minäkin päivänä niin aina koitan hieman korjaavaa liikettä tehdä mikä parantaisi kestävyyttä lihaksistossa.

 

[darker]

Minulla on nyt 22 vuotta treenaamista takana ja kerran on ollut joku 3-4 kk tauko. Joskus ehkä seitsemän vuotta sitten oli motivaatio ihan lopussa ja hirveällä työllä ja tuskalla piti raahata itsensä salille. Pidin tarkkaa kirjaa kaikesta tekemisestä ja joka ikinen sarja ja toisto oli kirjattuna ylös. Sitten yhtenä päivänä nakkasin roskiin 15 vuoden salikirjanpidon ja aloin tehdä ihan puhtaasti fiilisten mukaan vain. Nykyään en oikeastaan edes katso, että mitä kilomääriä missäkin liikkeessä on. Ei vaan kiinnosta saako penkistä viisi kiloa enemmän vai vähemmän. Aloin treenata puhtaammilla tekniikoilla ja nimenomaan lihasta. Painot vaihtui paljon pienempiin ja salitreenin lisäksi tuli kaikenlaista aerobista lisäksi.

Tällä hetkellä ainoa ylös kirjattu tavoite minulla on vähintään 10 tuntia treeniä viikossa. Oli se sitten punttia tai naruhyppelyä, ei väliä. Käytännössä minulla on nyt neljä punttitreeniä viikossa, yhteensä nelisen tuntia ja loput kuusi tuntia muuta treeniä. Ja voin sanoa, että olen nyt viisikymppisenä parhaassa fyysisessä kunnossa ikinä. Rasvaprosentti alle 10, sixpäkki paistaa ja treenimotivaatiota riittää. Vammojakaan ei salilla enää tule, kun vääränlaisen kivun tullessa voi heti lopettaa eikä tarvitse väkisin painaa sarjaa ja ohjelmaa loppuun.

Eli minun kohdallani kannatti unohtaa jatkuva tietoinen progression tavoittelu ja vaihtaa rennompaan asenteeseen. Paljon tuli pohdittua niitä omia tavotteita ja ei ne tavoitteet mistään penkkituloksista sitten löytyneetkään. Nyt haluan vaan olla kovassa kunnossa kaikilla osa-alueilla ja lihaskunto on vaan yksi osa kokonaisuutta.

Kohta kun duunista livahdan niin tunniksi salille säkkiä hakkaamaan ja tuskin maltan odottaa, että huomenna aamulla kuuden jälkeen pääsen taas salille kolistelemaan puntteja rintatreenissä ja illalla jotain muuta treenailua.

Kannattaa ihan rauhassa pysähtyä miettimään, että mitä pohjimmiltaan treenaamisella tavoittelee. Penkkitulos tai isommat lihakset ei varmaan ole se perimmäinen tavoite. Itsellä pitkän aikavälin tavoite on, että aion olla ihan saatanan kovakuntoinen kasikymppinen, joka jaksaa vetää muutaman leuan, punnertaa ja hutaista muutaman kilsan juoksulenkin. Tavoittelen siis parempaa elämänlaatua ja siihen ei väkisin päkertäminen oikein istu.

Topikin nosto vuosien takaa. Mutta tämä aihe on vieläkin ajankohtainen. Olen pohtinut Peku68:n mainitsemia asioita tässä pitkän tovin. Todella hyvä postaus meille kokeneemmille treenaajille, joilla on jo monenlaista kremppaa ja usein elämän muut osa-alueet vaativat myös panostusta. Kävin itse muutamia vuosia sitten lonkkaleikkauksessa ja tavoitteellisempi maksimivoimailu sai jäädä. Harmitti pitkään, koska juuri jalkatreenistä sain eniten iloa. Nyt ei enää aktiivisesti harmita mutta jotenkin tuntuu silti siltä, että kun voimatreenailu jäi, se jätti jonkinlaisen tyhjiön omaan elämään. En vain tätä oikein itse aluksi ymmärtänyt, mutta nyt voin todeta, että on ollut siis helkutin vaikea muokata omia tavoitteita ja treenitapoja, kun suurin piirtein samalla tavalla tuli tehtyä asioita 25 vuotta.

Ongelma ei siis ole ollut niinkään se, ettei treenaus maistuisi, mutta en ole osannut asettaa omia tavoitteita uudelleen. Minulla ne ovat lähinnä terveydelliset ja mentaalista puolta tukevat, lihasmassaa tai voimaa en tarvitse enempää. Yleensä olen ollut hyvä kyseenalaistamaan asioita, myös omaa tekemistäni, mutta tämä on ollut minulle aika lailla sokea kohta. Ehkä tärkein oivallus tästä onkin nyt se, että voin ihan huoletta kokeilla uusia juttuja treenaamiseen ja unohtaa progressiot perinteisissä nostolajeissa, ylipäätään suhtautua hommaan rennommin.

Aika siis siirtyä pohdinnasta tekoihin ja unohtaa tiukat progressiot. Ensi alkuun ajattelin hankkia kotisalille kunnon säkin, jota voi myös potkia. Toisena listalla on iso kumirengas, jota voi mätkiä lekalla. Leka jo löytyykin kun tullut kokeiltua otevoimatreeniä. Kamppailulajia harrastaneelle kaikenkarvainen mätkintä on iloista puuhaa, jota voi vain tehdä reippaasti ilman tarkempia tavoitteita ja se tasapainottaa nörttityön yläkroppaa jumittavaa rutiinia. Myös jos vihdoin hommaisi taloon tulisijan, niin pääsisi puuhommiin, se on mahtavaa puuhaa se. Pihalla on mukavaa reenata kahvakuulilla. Vaihtoehtoja on monia. Yksi tavoite voisikin olla, että kokeilee jotakin uutta puuhaa joka viikko.

 

[Wolf88]

Tässä on jo vuosia harrastettu satujumppaa.. tykkään kyllä reenata mut mitään tavoitteita ei ole ollut vuosiin. Mut lihakset on tallessa, ehkä se on myös motivaationa. Mut tykkään et on fyysisesti jossain kunnossa.treeni on suurimmaksi osaksi sitä, et tykkään siitä. Mut koskaan ei tiedä jos syttyy taas tekee tosissaan vaikka voimaa,koska lihasta ei enää tuu ovista ja ikkunoista ellei ala roinaa, mut se ei kiinnosta mua. Otan roinan sijasta välillä viinaa. Se riittää ja se saa ihmisen näyttää paremmalta!:D

 

[Cuntslinger]

Ite en ees tbh alottais treenausta, ellei lähtöajatuksena oo tehä hommasta elämäntapa. Ei oo ihan sama ku pyöräilyn opettelu, minkä osaat sit aina. Huomattavasti katoavaisempi juttu. Jos sä treenaat 10 vuotta, ja pidät 30v tauon sen jälkeen, ni eipä siinä mitään järkeä oo. Ei oo mitään ''huipulla lopettamista''. Et kuntoile--->muutut möhköfantiks. Se 10v tausta toki lievittää tota degeneraatiota. Kenenkään ei tulis olla niin kiireellinen, että 1-1.5h per päivä 2-5x viikkoon on tekemätön paikka. Eikä 99.999% ihmisistä olekaan, vaikka näin väittävät. Se osa joka on, flirttailee varmasti burnoutin kanssa. Mä oon ihan vitun laiska, mut tää 1-1.5h on niin cost-efficient sijotus, et ei mitään rajaa. Treenaamiseen ei toki itellä liity mitään muuta ku hyviä fiiliksiä, mikä jeesaa. Mut niinkään ei alussa ollut samanlailla. Se päivä ku sä lopetat liikkumisen, alotat kuoleen . Mädäntymistä ei voi estää, mut sitä voi hidastaa ihan helvetisti.

 

[Wolf88]

Jos sä treenaat 10 vuotta, ja pidät 30v tauon sen jälkeen, ni eipä siinä mitään järkeä oo. Ei oo mitään ''huipulla lopettamista''.

Samaa mieltä ettei mitään järkeä.. jotkut ku lopettaa tosissaan treenamisen ni ei saa enää mitään irti perus jumpasta ja lopettaa kaiken kokonaan ku ei vaan tuu tuloksia. Ja mä taas oon aina ihmetellyt henkilöitä jotka sanoo et ei jaksa treenaa kun ei voi olla samalla tasolla kuin joskus.. mutta ehkä ne sai vaan keksejä siitä et kehittyy.. Mä vaan oon lapsesta asti tykänny urheilusta ja vaik ei kehittyisi ni se vaan on kivaa . Se suurin syy miks en lopeta urheiluu ikinä ellei terveys vaadi sitä.

 

[Face Tables]

Treenaamisesta pitää tykkää, muuten se vaatii tavoitteen jonka takia treenaa.

Komppaan. 38 vuotta salia takana, motivaatio ei ole hävinnyt mihinkään. Pidän treenaamisesta ja tavoite on pysyä kovannäköisessä kunnossa. Genetiikka on auttanut siinä, ja lihas on vastannut hyvin treeniin. Ikä (58) vaikuttaa kuitenkin palautumiseen ja treenimääriin, samoin pitää olla tarkka liikeratojen suhteen. Mitä enemmän on ikää tullut sitä vähemmäksi olen jättänyt vapailla painoilla treenaamisen, koneilla loukkaantumisriski jää pienemmäksi. Monta treenisukupolvea on tullut nähtyä tänä aikana. Täytyy joskus itsekin ihmetellä, mistä tämä into kumpuaa. Luulen että jo pennusta alkaen, olen aina ihaillut lihaksikkaita niin tosielämässä kuin elokuvissa, sarjiksissa ym.

 

[J.S.P]

Samaa mieltä ettei mitään järkeä.. jotkut ku lopettaa tosissaan treenamisen ni ei saa enää mitään irti perus jumpasta ja lopettaa kaiken kokonaan ku ei vaan tuu tuloksia. Ja mä taas oon aina ihmetellyt henkilöitä jotka sanoo et ei jaksa treenaa kun ei voi olla samalla tasolla kuin joskus.. mutta ehkä ne sai vaan keksejä siitä et kehittyy.. Mä vaan oon lapsesta asti tykänny urheilusta ja vaik ei kehittyisi ni se vaan on kivaa . Se suurin syy miks en lopeta urheiluu ikinä ellei terveys vaadi sitä.

Kuulostaa oudolle että jos joskus reenannut tosissaan ja sitten ei saisi tuloksia pienemmällä määrällä.

Itsellä se on ainakin niin että kun aikoinaan reenasi pitkiä aikoja vähän enempi tosissaan ja kasvatti lihasta, niin nyt riittää pari reeniä tauon jälkeen että alkaa saamaan tuloksia. Voimatasot ja lihasten ulkomuoto tuntuu kasvavan melko nopeasti. Nykyisin vaan palautuminen on heikompaa ja vaatisi enempi suunnittelua kuin nuorempana jos haluaisi päästä omasta mielestä huippu kuntoon.

Nykyisin oma reeni on sellaista maksimissaan 3 reeniä viikossa, yleensä 1-2. Kolmella jo kehittyisi ihan mukavasti ainakin lähelle aiempaa hyvää tasoa, parilla reenillä pitää paikat kunnossa ja isoimmat jumit poissa. Aina se reenaaminen on mukavaa, nyt vaan ei ole isommin intoa panostaa enempää kun kaikkea muutakin touhua.

 

[ransu]

Mulla on yleensä aina reenimotivaatio kova. Intoo liikaakin ja max kokeiluita tulee tehtyä yhtä mittaa vaikka reenivuosia yli 20. Uusien liikkeiden lisääminen ohjelmistoon tuo lisäintoo. Liikkeitä missä kokeilla maksimivoimaa on mulla kymmeniä. Pelkkä kyykky, penkki ja mave ei enää niin paljon jaksa niin innostaa vaikka toki niitäkin treenaan kun ovat sitä "pohjatyötä." Uusia voimaliikkeitä kun tuo treeniin niin kehitys ei tyssää. Monipuolinen voimatreeni on mulle sellanen juttu etten malttas pitää ollenkaan välipäiviä. Päivä ilman treeniä on ankee päivä.

 

[Wolf88]

Kuulostaa oudolle että jos joskus reenannut tosissaan ja sitten ei saisi tuloksia pienemmällä määrällä.

Itsellä se on ainakin niin että kun aikoinaan reenasi pitkiä aikoja vähän enempi tosissaan ja kasvatti lihasta, niin nyt riittää pari reeniä tauon jälkeen että alkaa saamaan tuloksia. Voimatasot ja lihasten ulkomuoto tuntuu kasvavan melko nopeasti.

En tiedä mitä haet tällä viestilläsi. Mut tosiaan oon aina treenannut ja treenaan vieläkin. Mut jos puhutaan lihaksen kasvatus mielessä, ni voin kertoo, että ei tulossa enää tuloksia sillä saralla. Mä oon aikoinaan treenannut todella tosissaan vuosia ja ottanut helpon lihasmassan ainakin minkä voin saada. Mut se on totta et tuloksia voisin kehittää, eli voimaa.. mutta ongelma siinä et se ei oo oikeen kiinnostanut. Vaikka satujumppaa teen niin Sanotaan näin ,että ihan ok kuormaa liikutellaan silti.

 

[SivariKing]

Ite en ees tbh alottais treenausta, ellei lähtöajatuksena oo tehä hommasta elämäntapa. Ei oo ihan sama ku pyöräilyn opettelu, minkä osaat sit aina. Huomattavasti katoavaisempi juttu. Jos sä treenaat 10 vuotta, ja pidät 30v tauon sen jälkeen, ni eipä siinä mitään järkeä oo.

Pakko kommentoida tätä, koska ihmisten kanssa jutellessa ja nettiä stalkatessa olen monesti kuullut samansuuntaisia kommentteja. Voin sanoa lähes 100% varmuudella, että omalla kohdallani tällainen "it's a lifestyle brraahh, foorr liffee" - asennoituminen olisi johtanut treenin lopettamiseen heti, kun homma vähän vaikeutui. Eli noin 2 kk jälkeen, mikä on mutuna varmaan aika yleistä.

Ainoa tapa, jolla mä sain jatkettua treeniä niin pitkään, että siitä muodostui puoliautomaattinen rutiini, oli asennoitua koko juttuun vähän kuin vitsinä. Ei mitään odotuksia, ja annoin itselleni luvan lopettaa koska tahansa. Paradoksaalisesti juuri se, että pidin koko ajan "toista jalkaa oven välissä", enkä sitoutunut koko juttuun kuin korkeintaan puoliksi tosissaan, teki hommasta mielekkäämpää. Ei siis sellaista, jota on "pakko tehdä", jotta pysyy kunnossa, vaan sellaista, jota mä "haluan tehdä", jotta näen, kuinka pitkälle voin päästä. Itsensä pakottaminen + tahdonvoimalla vääntäminen = mahdoton yhtälö pitkällä aikavälillä.

Okei, mä sitten kuitenkin lopetin.. Eli todistin itse edellä esittämäni väitteet vääriksi.. Kuitenkin lopettaminen kesti 15v sen 2kk sijaan. Toi ei mun mielestä ole ihan mitätön ero. Ensiksikin opin omasta kropasta ja psyykestä huomattavasti enemmän, kuin olisin koskaan uskonut mahdolliseksi. Toiseksi tärkein juttu oli omien rajojen löytämien. On helppo kuvitella, että jos jotain asiaa vaan haluaa tarpeeksi, niin sen voi saada. Mun mielestä se testi tulee siinä, oletko valmis tekemään ihan kaiken sen eteen, jotta todennäköisyydet alkavat kallistua onnistumisen puolelle. Eikä sekään välttämättä riitä, mutta ainakin toi on hyvä diagnostinen työkalu sille, onko motivaatio aidosti sisäsyntyistä, vai jotain ulkoa opeteltua.

Kukaan ei koskaan tee mitään sellaista, mitä ei halua tehdä. Vähän aikaa voi "fake it till you make it", mutta ei noin voi elää. Ainakaan, jos haluaa säilyttää jonkinlaisen mielenrauhan ja itsekunnioituksen.

 

[El Maco]

Kolme lasta ja vaimo kotona motivoi menemään salille, usein.

 

[SlaikkaG]

Kolme lasta ja vaimo kotona motivoi menemään salille, usein.

Sama homma oli itellä aikoinaan,sitten erosin ja olen voinu olla kotona iltasin.

 

[veijari]

Kusetusta ja itsepetosta. Parhaat vuodet meni jo, nyt sitten kuntojumppaa tai joskus innostuu rautoja tavoittelemaan milloin mitäkin, enemmän kyse siitä ettei osaa lopettaa enää kun ikää on 34 ja harjoitukset aloitettu joskus 14-15 vuotiaana salilla ja alle 6v urheilussa yleensä.

 

[miksa666]

Kusetusta ja itsepetosta. Parhaat vuodet meni jo, nyt sitten kuntojumppaa tai joskus innostuu rautoja tavoittelemaan milloin mitäkin, enemmän kyse siitä ettei osaa lopettaa enää kun ikää on 34 ja harjoitukset aloitettu joskus 14-15 vuotiaana salilla ja alle 6v urheilussa yleensä.

Pffff, mulla 36 kohta täynnä ja motivaatiota on enemmän kun ikinä ennen... On tässä vielä reippaasti aikaa ennenkun alamäki alkaa.

 

[Laardi]

Eipä ole enää tavoitteena iso hauis tai jumalaton penkkitulos. Nyt satujumppaillaan ettei joutuisi vanhempana vuoteenomaksi.

 

[Cuntslinger]

Myötikset jokasesta, jotka kokee ittensä vanhaks ollessaan jtn alle 40. .

 

[Reivi]

Näin 38 vuotiaana kun tuntee/kuvittelee itsensä ikuisesti 25 vuotiaaksi, aina hetkittäin pistää vituttaan kun ne vuodet konkretisoituu milloin milläkin tavalla (väsyttää, kolottaa, ei paneta jne).

Ois mahtavaa olla oikeasti nuori sonni, eikä vain kuvitella olevansa.

 

[Pakkokierto]

Eipä ole enää tavoitteena iso hauis tai jumalaton penkkitulos. Nyt satujumppaillaan ettei joutuisi vanhempana vuoteenomaksi.

Miljardien säästöt saisi helposti kasaan, jos enemmistö kansasta ajattelisi näin. Yleensäkin se tyypillinen ajatus "no en minä halua elää ikuisesti, joten jätän liikkumiset väliin" on ihan vitun hölmö. Ei se liikunta pakosti lisävuosia tuo, mutta satavarmasti vähentää sitä viimeisten vuosien tuskaa, kun pelkkä sohvalta ylösnousu voi olla mahdotonta tai vähintään tuntuu siltä kuin joku iskisi puukolla selkään.