Pidempään treenanneiden motivaatio

[maltsu]

Kyllähän se motivaatio tässä pikkuhiljaa rapisee, syynä lähinnä että ammattivalmentaja ei oo saanut oikeestaan minkäänlaista tulosta aikaan. Lähinnä ohjattua epäonnistumista koko touhu. Sen kyllä sanon, että on ihan saatananmoisen rassaavaa tehdä kuukaudesta toiseen valmiiksi mietittyjä treenejä, joilla homma menee päin persettä. Omillaan rämpimisessä on sentään mielenkiintoa kun joutuu itse pähkäilemään mihin suuntaan treenejä vie.

Tässä nyt kuitenkin vielä tasottelen puolieroja lavoissa ja lantiossa, vasta sen jälkeen alkaa nähdä onko toivoakaan. Pianonsoiton aloittaminen on käynyt kieltämättä monesti mielessä.

No ei se valmennussuhde mikään avioliitto ole ja voimailussa tuskin ansaintalogiikkaa, eli tekemisen ilon kautta ja jos on jotain fyysisiä rajotteita et ei vaan kertakaikkiaan onnistu vaikka valmentajat ja kauhia järjestelmällisyys tekemisessä niin fuck that, ala vaikka lukemaan kieliä tms. paljon fiksumpaa. :-)

 

[Izzman]

Kysehän on vaan hiipuneesta motivaatiosta. Pohjimmiltaan oon aina tykännyt kolistella puntteja. Ehkä myös jatkuvat vaivat jossain päin kehoa vie motivaatiota ja huono kehitys. Tuntuu että on aina kehittynyt todella huonosti ja jos on vähän saanut kehitystä niin joku paikka on mennyt paskaks ja taas homma on alkanut tavallaan alusta

Ois voinu olla itteni kirjoittama. Miten sun kunto peilistä katottuna? Mulla on sillai että useimpina vuosina oon hippusen edellistä paremmassa lookissa vaikka tulokset ei ole ennätystasoa enää pariin vuoteen ollu. Jokaisesta pienestä massakausi-dieetti-syklistä tuntuis aina jäävän pari grammaa lihaa tai sitten lähtevän pari grammaa rasvaa, joten se jaksaa vielä motivoida. On kyllä sellasiakin vuosia ollu millon kaikki on menny alamäkeen mutta se on johtunu ylettömästä lipsumisesta syömisissä.

Kyl sitä tekemistä kannattaa jatkaa tappiin asti, jos teet tänään päätöksen liikunnan lopettamisesta ni sillä voi olla ihan mieletön haittavaikutus toimintakykyyn ja omillaan pärjäämiseen vanhuksena (ja päin vastoin, aloittamisella mieletön hyöty). Se on todella arvokasta, sitä ei vaan osaa mieltää tässä ja nyt mikä vaikutus tollasella suunnan muutoksella lopulta on.

Pysytään liikkeessä vaikka se turhauttaiskin välillä pahasti!

Edit: on kestäny paikatkin ehjänä kun vaihtanu treenit pikkupainoilla tuntumapumppailuun, näön puolesta tehty ihan pelkästään hyvää. Nyt työn alla Scott Abelin The Hardgainer Solution, voin suositella. Monet tekee (itsekin usein mutten aina) lisäks takareisille ekstraa kun ne on jotenkin paitsiossa ko. ohjelmassa.

 

[Mike]

Itsellä ainakin itsensä voittaminen ja odotusten ylittäminen yksittäisissä treeneissä on yksi motivaattori. Se on kiva keksiä kaikenlaista erikoisempaa settiä ja koittaa vetää sitten läpi.

 

[SMugU]

Just tommoseen moodiin pitäis itsensäkin saada motivoitua takaisin. Siis että jokainen treeni ois oma haaste mistä palkitsee itsensä palautusjuomalla ja hyvällä ololla treenin jälkeen. Pitäis ehkä kirjottaa ihan johonki ruutuvihkoon jotain pieniä tavotteita mitä kohti menee ja tehä ohjelmat sen mukaan. Treenaaminen on parhaimmillaan helvetin hauskaa, mutta nykyinen duunikin vaan vie niin paljon aikaa ja paukkuja treenistä ettei siitä pääse nauttimaan parhaimmillaankaan enään ihan samalla sydämmellä kuin joskus vuosia taaksepäin.

 

[DukeBulkem]

Eikö se oo tossa tilanteessa sama käydä vaan joku ylläpitävä pumppailu tekemässä pari kertaa viikossa? Pysyy ok kunnossa ja sitten jos se into tulee takaisin niin ei tartte tyhjästä aloittaa kolistelua.

 

[k.niemi]

Itsellä ainakin itsensä voittaminen ja odotusten ylittäminen yksittäisissä treeneissä on yksi motivaattori. Se on kiva keksiä kaikenlaista erikoisempaa settiä ja koittaa vetää sitten läpi.

Toki tulee hyvä mieli, kun saa jonkun omakeksimän treenin läpi, mutta kai noi sitten suunnitteleekin sen verran helpoiksi, että ne menee läpi? Tai että aika helppohan semmosia vetoja olisi suunnitella, jotka eivät menisi läpi...

 

[beginner]

Toki kehittymisen ongelmien ratkaisemisen puolesta puhun itekin, mutta en usko ns. väärässä kohtaa pakottamiseenkaan. Se on kuitenkin aika fine line, että millon itteensä pakottaa sopivasti ja milloin ruoskii itsestään sen lopunkin motivaation kartanolle. Just tollanen psyykkinen lepo vaikka toisenlaisen liikkeen variaation parissa on ainakin mulle hyvä juttu aika ajoin.

Kyllähän liikkeitä vois vaihdella, mutta jos ei selviä miten kehitys saadaan jatkumaan niin sama paska se on uusienkin liikkeiden kanssa edessä. Sehän se junnaamista aiheuttaakin, kun seinän tullessa vastaan jätetään liike pois ja kuukausien päästä aloitetaan taas alhaalta vauhti kohti samaa seinää. Hetkellisesti ehkä kivaa ja luo illuusion kehityksestä, mutta lopunperin sama taso säilyy.

Kyllä valmentaja tietää myös varsin hyvin, että mua vituttaa ja se näkyy palautteista ihan varmasti. Jos se ajoittainen vaihtelu on oikeesti oleellista, ei mun toivottavasti sitä ite tarvitse keksiä. Mielelläni puutun nykyään muutenkin aika vähän siihen mitä tulee, koska se tän homman pointti on, että miettiminen ulkoistetaan. Oon ääneen kyllä ihmetellyt vaihtelun vähyyttä mm. frekvenssissä ja intensiteetissä, mutta ite en ala liiaksi sotkemaan ennen kuin annan potkut.

Ihan uteliaisuudesta kysyn, että onko sun tavoite nimenomaan olla absoluuttisesti niin vahva, kuin mahdollista? Eli siis liikuttaa "isoissa" liikkesissä niin paljon rautaa, kuin mahdollista ( et ilmeisesti kuitenkaan skabaa voimannostossa? ). Kysyn vain siksi, koska itse olen lukuisten loukkaantumisten ja kropan yleisen kulumisen vuoksi vaan hyväksynyt sen, että en tule luultavasti koskaan olemaan "vahva". Itseasiassa mä olen yhteistuloksella mitattuna nyt ihan helvetisti heikompi, kuin esim. vielä joku reilu 3 vuotta sitten. Mutta tämä johtuu lähinnä just noista vammoista, eikä kerro koko tarinaa kehittymisestä, tai sen puutteesta.

Joo voimahan tässä tavoitteena on ilman kisatavoitetta. Ei mulla mitään pahaa vammaa tällä hetkellä ole, lonkkakin on lähteny oikeeseen suuntaan kehittymään nyt. Lapatukikin alkaa hiljalleen palailla vasemmalle. Pikkuvikaa mullakin alkoi aina tietyssä tulostasossa tulemaan, valmentajan palkkaamisessa oli sekin taustalla että tuloksiin päästäis terveempänä ja niistä voitais jatkaa eteenpäin.

No ei se valmennussuhde mikään avioliitto ole ja voimailussa tuskin ansaintalogiikkaa, eli tekemisen ilon kautta ja jos on jotain fyysisiä rajotteita et ei vaan kertakaikkiaan onnistu vaikka valmentajat ja kauhia järjestelmällisyys tekemisessä niin fuck that, ala vaikka lukemaan kieliä tms. paljon fiksumpaa. :-)

Ei se loputtomiin tällä menolla jatkukaan, mutta vielä en oo tyytyväinen lopettamaankaan ennen kuin on muutama kivi vielä käännetty. Ja eipä se oo reiluun vuoteen mitään maksanutkaan. Toi valmentaja nyt on tälläkin foorumilla melko kehuttu ja on hyvin vaikea myöntää, että mulle ei hänestä olis mitään apua. Melko tunneperäinen ratkaisu jatkaa vielä, mutta tällä mennään vielä. Tällä hetkellä vielä aika hankala tilanne, kun se pahiten jumittava liike on ainut mitä oikeestaan pystyy tekemään täysipainoisesti. Jahka pääsee takaisin niihin kivoihin liikkeisiin, eli kyykkyihin ja vetoihin, niin niiden mahdollinen kehitys kyllä piristää varmasti. Toki mitään takeita kehittymiselle ei niidenkään suhteen ole, mutta asia kerrallaan.

 

[jsjarvn]

Kyllähän liikkeitä vois vaihdella, mutta jos ei selviä miten kehitys saadaan jatkumaan niin sama paska se on uusienkin liikkeiden kanssa edessä. Sehän se junnaamista aiheuttaakin, kun seinän tullessa vastaan jätetään liike pois ja kuukausien päästä aloitetaan taas alhaalta vauhti kohti samaa seinää. Hetkellisesti ehkä kivaa ja luo illuusion kehityksestä, mutta lopunperin sama taso säilyy.

Niin, tämä on sinun näkemyksesi ja minulla on omani. Mulle se psyykkinen puoli on näissäkin hommissa tärkein ja jos hetken tauolla jonkun liikkeen jauhamisesta jaksan henkisesti ajella paremmin sinne tiiliseinään, niin I'll take it. Tosin mulla ei oo noin pahoja tasanteita vielä tullut kuin sun tapauksessa, niin en mä teeskentele tietäväni miten paljon se pää alkaa kutiamaan sisäpuolelta, jos ei esim. vuoteen tapahdu minkäänlaista progressiota. Toivottavasti löydät ratkaisun kehittymättömyyteesi ja pääset rikkomaan enkkoja.

 

[J.Jake]

Eikö se oo tossa tilanteessa sama käydä vaan joku ylläpitävä pumppailu tekemässä pari kertaa viikossa? Pysyy ok kunnossa ja sitten jos se into tulee takaisin niin ei tartte tyhjästä aloittaa kolistelua.

Näin mä teen jos ei meinaa jaksaa.
Korvaa kyykyt ja vedot prässillä ja muuten tekee nyt edes jotain.

Juurikin siksi että vaikka lepo on kokoajan tärkeämpää niin liian pitkät tauot on ihan murhaa.

 

[Deleted member 133729]

Jos salille ei huvita mennä, voi keksiä jonkun muun lajin. Vaihtoehtoja on miljoona. Tai sitten muuttaa touhun kuntoiluks. Päätavoitteena että kroppa pysyy kunnossa. Enkat romukoppaan. Ainakin vähentää henkistä kuormaa. Itsellä kovaa salitreeniä 24 vuotta putkeen. Nuorena paino aina täysiä joka sarjan ja liikkeen. Nykyisin treenit huomattavasti fiksumpia sekä jaksotettu paremmin. Ihan se viimeisin vimma on kadonnut osin vammojenkin myötä,mutta en voisi kuvitella elämää ilman voimailua. Motivaatio säilynyt,kun hyväksyy tosiasiat että näillä treenivuosilla ja iällä ne kovimmat enkat tehty. Mutta treeni on muutakin kuin maximien rikkomista. Mielikuvitus rajana kuinka voi haastaa itsensä. Esim. yber pitkät kyykkysarjat tuovat haastetta treeniin.

 

[Izzman]

Tällä hetkellä vielä aika hankala tilanne, kun se pahiten jumittava liike on ainut mitä oikeestaan pystyy tekemään täysipainoisesti.

Toisin sanoen se liike mitä treenaat kovimmin, jumittaa pahiten? Vois siis ajatella tuosta ja muutenkin kokonaiskuvauksesta, että treenaat yli tänhetkisen palautumiskapasiteettisi. Testotasot tsekattu? Mun mielestä tosi todennäköistä, että kun oot ennenkin treenaillu kovaa (tottunut kovaan tekemiseen) ja nyt on ulkopuolisen sanelema ohjelma niin liika rasitus ei käy muuten ilmi kuin kehityksen loppumisena. Joku aloittelija vois tuntea / sanallistaa valmentajalle että ei jaksa tehdä, on aivan liikaa treeniä tms.. ehkä sä vaan pusket apinan raivolla menemään?

 

[SMugU]

Onko teillä positiivisia kokemuksia siitä, että hiipuneen motivaation keskellä ottaa valmennuksen itselleen ja siitä saa tas ihan uuden kipinään treenaukseen? Ajatuksen tasolla ainakin itsellä toimii. Joku tekee sulle ohjelmat, ruokailut, seuraa kehitystä, potkii vähän perseellekkin ja kaikesta tästä vielä maksat rahaa.

 

[jsjarvn]

Onko teillä positiivisia kokemuksia siitä, että hiipuneen motivaation keskellä ottaa valmennuksen itselleen ja siitä saa tas ihan uuden kipinään treenaukseen? Ajatuksen tasolla ainakin itsellä toimii. Joku tekee sulle ohjelmat, ruokailut, seuraa kehitystä, potkii vähän perseellekkin ja kaikesta tästä vielä maksat rahaa.

On. Kehitys oli enemmän tai vähemmän jumissa puoli vuotta (oman tyhmyyden, eli älyvapaan kovien treenien ja säännöllisen keventämisen puutteen takia), kunnes sitten hakeuduin valmennukseen. Kolmessa kuukaudessa pistettiin all time peeärrät uusiks ja kehitys on siitä asti ollut nousujohteista. Kyllä maistuu.

 

[beginner]

Toisin sanoen se liike mitä treenaat kovimmin, jumittaa pahiten? Vois siis ajatella tuosta ja muutenkin kokonaiskuvauksesta, että treenaat yli tänhetkisen palautumiskapasiteettisi. Testotasot tsekattu? Mun mielestä tosi todennäköistä, että kun oot ennenkin treenaillu kovaa (tottunut kovaan tekemiseen) ja nyt on ulkopuolisen sanelema ohjelma niin liika rasitus ei käy muuten ilmi kuin kehityksen loppumisena. Joku aloittelija vois tuntea / sanallistaa valmentajalle että ei jaksa tehdä, on aivan liikaa treeniä tms.. ehkä sä vaan pusket apinan raivolla menemään?

Penkki on ollu jäissä kun oon parannellu lapatukea ja todennäköisesti sen puutteesta rikkoutunutta rintaa. Alakropalle nyt yhden raajan versiot käytössä, sielläkin epätasapainoa liikkuvuudessa ja voimassa. Ne ei paljoo palautumista kyllä vaadi. Leukoja vedetään normaalisti, ja siinä mennään samoilla (kokonais)painoilla ku viime vuoden toukokuussa. Helposti päästiin sille tasolle mihin omillanikin pääsin helposti, sitten täysi stoppi. En mä näe, että tässä pelkästä liikatreenistä olis kyse, kyllä valmentajakin varmasti sen on aikaa sitten ottanu huomioon. Sarjoissa jää kyllä pääsääntösesti vähintään pari toistoa varastoon eikä volyymikaan päätä huimaa, joten mistään mun treeniasenteesta ei nyt oo kyse. Vituttaa vaan kun mun silmään näyttää että jauhetaan samaa koko ajan eikä rohkeemmin pelata volyymilla, frekvenssillä ja intensiteetillä. Verikokeissa kävin tammikuussa, testot viitearvoissa ihan reippaastikin. Siinä vaiheessa leukojen kanssa oli tapeltu yli puoli vuotta.

 

[SivariKing]

Penkki on ollu jäissä kun oon parannellu lapatukea ja todennäköisesti sen puutteesta rikkoutunutta rintaa. Alakropalle nyt yhden raajan versiot käytössä, sielläkin epätasapainoa liikkuvuudessa ja voimassa. Ne ei paljoo palautumista kyllä vaadi. Leukoja vedetään normaalisti, ja siinä mennään samoilla (kokonais)painoilla ku viime vuoden toukokuussa. Helposti päästiin sille tasolle mihin omillanikin pääsin helposti, sitten täysi stoppi. En mä näe, että tässä pelkästä liikatreenistä olis kyse, kyllä valmentajakin varmasti sen on aikaa sitten ottanu huomioon. Sarjoissa jää kyllä pääsääntösesti vähintään pari toistoa varastoon eikä volyymikaan päätä huimaa, joten mistään mun treeniasenteesta ei nyt oo kyse. Vituttaa vaan kun mun silmään näyttää että jauhetaan samaa koko ajan eikä rohkeemmin pelata volyymilla, frekvenssillä ja intensiteetillä. Verikokeissa kävin tammikuussa, testot viitearvoissa ihan reippaastikin. Siinä vaiheessa leukojen kanssa oli tapeltu yli puoli vuotta.

Yksi hassu huomio, jonka olen tehnyt ( siis pelkästään itsestäni ), on tosi iso epäsuhta sen suhteen, miten palautumiseen vaikuttaa vetää sarjat failureen yläkropan vs alakropan "isoissa" liikkeissä. Jos takakyykyssä tai mavessa vetää sarjoja jatkuvasti failureen, tai edes lähelle, niin hermosto tilttaa, ja paikat hajoaa. Yksi poikkeus tähän sääntöön on etukyykky, jossa mä sain jonkun aikaa hyvää kehitystä treenaamalla vain 1/krt viikossa pari sarjaa ihan tappiin. Tietty toikin lakkasi toimimasta siinä vaiheessa, kun se 1 treeni/vko ei enää riittänyt kehitykseen.

Mutta sitten yläkropan liikkeet, kuten leuat ja dipit ovatkin taas kehittyneet sitä paremmin, mitä enemmän failureen, tai lähelle tehtyjä sarjoja on tullut viikossa. Eli täysin päinvastainen reaktio yläkropalta, vrt. alakroppaan. Myöskään failureen vetämisessä ei ole isoa riskiä yläkerran liikkeissä ( penkkiä lukuunottamatta ), vrt. alakropan liikeisiin, missä polvet tai selkä saattavat prakata. Tietty voi olla, että tappi sarjat olivat turhia myös leuoissa, mutta tekemällä näitä "riittävän" tiukkoja sarjoja, mä pääsin puoliksi "vahingossa" sellaisiin treenivolyymeihin, jotka alkoivat tuottaa kehitystä.

Tällä hetkellä tosin en ole leuoissa samoissa painoissa, kuin vuosi sitten. Viime vuonna meni vastaotteella 45kgx4 + op91kg. Tällä hetkellä leveällä myötäotteella 45kgx2 + op86kg. Eli olen heikompi kuin aikaisemmin, mutta toisaalta myötäote on puoliksi uusi ärsyke kropalle, joten ehkä jotain tapahtuu ( toivottavasti )..

 

[maltsu]

.Penkki on ollu jäissä kun oon parannellu lapatukea ja todennäköisesti sen puutteesta rikkoutunutta rintaa. Alakropalle nyt yhden raajan versiot käytössä, sielläkin epätasapainoa liikkuvuudessa ja voimassa. Ne ei paljoo palautumista kyllä vaadi. Leukoja vedetään normaalisti, ja siinä mennään samoilla (kokonais)painoilla ku viime vuoden toukokuussa. Helposti päästiin sille tasolle mihin omillanikin pääsin helposti, sitten täysi stoppi. En mä näe, että tässä pelkästä liikatreenistä olis kyse, kyllä valmentajakin varmasti sen on aikaa sitten ottanu huomioon. Sarjoissa jää kyllä pääsääntösesti vähintään pari toistoa varastoon eikä volyymikaan päätä huimaa, joten mistään mun treeniasenteesta ei nyt oo kyse. Vituttaa vaan kun mun silmään näyttää että jauhetaan samaa koko ajan eikä rohkeemmin pelata volyymilla, frekvenssillä ja intensiteetillä. Verikokeissa kävin tammikuussa, testot viitearvoissa ihan reippaastikin. Siinä vaiheessa leukojen kanssa oli tapeltu yli puoli vuotta.

Mä näkisin että "leukojen kanssa tappelu" olisi sitä että yritetään nostaa tekemisen volyymiä siltä tasolta millä ollaan päästy edellisiin ennätyksiin, mutta ei vaan pysty enää palautumaan tai tulee loukkaantumisia jos näin yrittää tehdä.
Mut onko sitten muiden ongelmien takia ollut tarkoituskin ettei yritetä liian kovaa ennen kuin koko paketti on kasassa ja kunnossa?

 

[RSH]

Kyllähän liikkeitä vois vaihdella, mutta jos ei selviä miten kehitys saadaan jatkumaan niin sama paska se on uusienkin liikkeiden kanssa edessä. Sehän se junnaamista aiheuttaakin, kun seinän tullessa vastaan jätetään liike pois ja kuukausien päästä aloitetaan taas alhaalta vauhti kohti samaa seinää. Hetkellisesti ehkä kivaa ja luo illuusion kehityksestä, mutta lopunperin sama taso säilyy.

Tämä menee nyt osittain offtopic höpinäksi, mutta ei sen liikkeen vaihdon tarvitse lopettaa kyseisen liikesuunnan treeniä, esim. penkin voi vaihtaa toiseen horisontaliseen punnerrusliikkeeseen. Itsellä ainakin esim. lapa/rinta/olkapää/hauis ongelmien kanssa, lattiapenkin käyttö penkin pääliikkeenä ajoittain on ollut näitä toimivia tapoja päästä eteenpäin siten että palatessa normipenkkiin sekin nousee taas eteenpäin. Itse en täysin allekirjoita "penkki nousee penkkaamalla" yms lauseita, nuo vaatii hiton monta lisäehtoa oheen.

Itse näen tuon niin että kun törmätään seinään, otetaan reilusti askelia taakse ja sivulle jonka jälkeen lähestytään vuorta toisesta suunnasta, josta löytyy reitti korkeammalle kuin aiemmin on päästy. Yksi reitti voi olla myös valmennuksen hankinta, mutta itselle näiden sopivien reittien etsintä on myös yksi omaa motivaatiota ylläpitäviä ja siksi toistaiseksi tullut tehtyä virheitä ihan itse ja yritetty oppia niistä.

 

[Peku68]

Minulla on nyt 22 vuotta treenaamista takana ja kerran on ollut joku 3-4 kk tauko. Joskus ehkä seitsemän vuotta sitten oli motivaatio ihan lopussa ja hirveällä työllä ja tuskalla piti raahata itsensä salille. Pidin tarkkaa kirjaa kaikesta tekemisestä ja joka ikinen sarja ja toisto oli kirjattuna ylös. Sitten yhtenä päivänä nakkasin roskiin 15 vuoden salikirjanpidon ja aloin tehdä ihan puhtaasti fiilisten mukaan vain. Nykyään en oikeastaan edes katso, että mitä kilomääriä missäkin liikkeessä on. Ei vaan kiinnosta saako penkistä viisi kiloa enemmän vai vähemmän. Aloin treenata puhtaammilla tekniikoilla ja nimenomaan lihasta. Painot vaihtui paljon pienempiin ja salitreenin lisäksi tuli kaikenlaista aerobista lisäksi.

Tällä hetkellä ainoa ylös kirjattu tavoite minulla on vähintään 10 tuntia treeniä viikossa. Oli se sitten punttia tai naruhyppelyä, ei väliä. Käytännössä minulla on nyt neljä punttitreeniä viikossa, yhteensä nelisen tuntia ja loput kuusi tuntia muuta treeniä. Ja voin sanoa, että olen nyt viisikymppisenä parhaassa fyysisessä kunnossa ikinä. Rasvaprosentti alle 10, sixpäkki paistaa ja treenimotivaatiota riittää. Vammojakaan ei salilla enää tule, kun vääränlaisen kivun tullessa voi heti lopettaa eikä tarvitse väkisin painaa sarjaa ja ohjelmaa loppuun.

Eli minun kohdallani kannatti unohtaa jatkuva tietoinen progression tavoittelu ja vaihtaa rennompaan asenteeseen. Paljon tuli pohdittua niitä omia tavotteita ja ei ne tavoitteet mistään penkkituloksista sitten löytyneetkään. Nyt haluan vaan olla kovassa kunnossa kaikilla osa-alueilla ja lihaskunto on vaan yksi osa kokonaisuutta.

Kohta kun duunista livahdan niin tunniksi salille säkkiä hakkaamaan ja tuskin maltan odottaa, että huomenna aamulla kuuden jälkeen pääsen taas salille kolistelemaan puntteja rintatreenissä ja illalla jotain muuta treenailua.

Kannattaa ihan rauhassa pysähtyä miettimään, että mitä pohjimmiltaan treenaamisella tavoittelee. Penkkitulos tai isommat lihakset ei varmaan ole se perimmäinen tavoite. Itsellä pitkän aikavälin tavoite on, että aion olla ihan saatanan kovakuntoinen kasikymppinen, joka jaksaa vetää muutaman leuan, punnertaa ja hutaista muutaman kilsan juoksulenkin. Tavoittelen siis parempaa elämänlaatua ja siihen ei väkisin päkertäminen oikein istu.

 

[no-body]

Sellaista sinikäyräähän se oma treeni ja motivaatio ovat viime vuosina menneet, milloin mistäkin syystä, mutta jo parin viikon tekemättömyyden tuntee aina kolotuksina ja jumeina kropassa niin, että se ajaa pitämään jonkinlaisesta säännöllisestä jumpasta kiinni. Mitään tuloksia on enää tässä vaiheessa turha leikkiä tekevänsä, joten treenaan myös yhä enemmän sen mukaan, mikä huvittaa kuin mikä olisi mitenkään fiksua - välillä voimaa, välillä cf-tyylistä pelleilyä ja välillä jotain muuta ja yleensä kaikkea sekaisin. Pääasia, että salille jaksaa edes raahautua. Liikojen lihaskipujen hommaaminen tai loukkaantumisriskit eivät nekään nappaa nykyään, joten aika kevyeksi on tekeminen mennyt, semminkin kun vähän aerobistakin kuntoa yrittää ylläpitää salin ohella niin että on pakko säännöstellä tekeminen niin, että vanhakin palautuu kaikesta riittävästi.

Tällä hetkellä ei taas huvita yhtään mikään ihan siksi, koska liian syrjässä sijaitseva sali vie matkoihin liikaa aikaa, että jaksaisi käydä riittävän usein ja joka jumppa menee vielä sellaiseksi, että touhuaa vain nopeasti jotain läpi että pääsee ihmisten ajoissa kotiin. Harmi, kun muuten jumppa voisi tavallaan maistuakin tällä hetkellä Tällaisista pikkujutuista huolimatta ei ikinä tule mieleenkään lopettaa kokonaan tai ottaa edes pidempää taukoa, koska kolotukset joutenolosta iskevät niin nopeasti ja täydestä kuopasta nouseminen on sitten aina niin hidasta ja vaikeata.

 

[S225T]

25 vuotta (+erillinen aikaisempi parin vuoden jakso kotitreeniä) yhtäjaksoista treenaamista takana niin, ettei koskaan ole muutamaa viikkoa pidempää taukoa ollut (pidempi sairastelu tms).
Mä yksinkertaisesti tykkään treenata. Siitä tulee hyvä olo ja hyvä mieli ja tietää tekevänsä itselleen ja keholleen hyviä asioita.
Katson sitä eräänlaisena perusasiana, joka kuuluu omaan elämään samalla tavalla kuin työ, parisuhde, tai vaikka syöminen ja nukkuminen.
En stressaa siitä, että en viitsi enää kyykätä 180 kg:lla tai vetää maasta 230:lla tai haaveile, että penkkaisin joskus enemmän kuin 140kg. Voimapuolella nyt ei ikinä varsinaisia tavoitteita ole ollutkaan ja treenit on olleet ihan toisenlaisia 90% ajasta.
En myöskään haaveile kisalavoista, enkä ole koskaan haaveillut.
Mutta se fiilis, että pystyy pitämään itsensä jonkinlaisessa kondiksessa ja pystyy 98-100% vaikuttamaan siihen, minkälaisessa kondiksessa mihinkin aikaan vuodesta tahtoo olla - tekee hyvää sielulle.

Tavoitteita ei koskaan ole ollut mitään sen suurempia kuin pieniä välietappeja, lähinnä kasvattaa hieman massaa ja pitää rasvat kurissa, sittemmin lähinnä vain pitää rasvat kurissa. Treeneihin keksii aina vaihtelua - parin kuukauden välein kun vaihtaa isommin ja siinä välilläkin voi säätää yksittäisiä asioita - ei mua ole ikinä kyllästyttänyt. Nykyään enemmän tullut fiiliksiä lisätä treenimäärää, ja lähinnä treenikohtaista volyymia kuitenkin kohtuuajassa eli sarjapalautuksia lyhentämällä.
Treenimäärätkin on aina olleet vakion vaihtelevat, eli 3-5krt/vko riippuen ihan millä systeemillä mennään. Päälle paljon ulkoilua jne niin ei jää ainakaan fyysisestä hyvinvoinnista elämänilo kiinni.
Valehtelematta voin sanoa, että melkein aina menee salille oikein innolla. Samaan hengenvetoon todettakoon, että ketään ei voine aina huvittaa. Yleensä menen silti ja jälkeenpäin olen siitä tyytyväinen. Jos en mene, en stressaa siitä vaan menen seuraavana päivänä - kunhan viikon kokonaismäärät pysyvät raameissa.

Ihmiset on erilaisia. Mä en koskaan ole ymmärtänyt sitä, että lähdetään treenaamaan vain jokin asia tai tavoite mielessä ja kun se on saavutettu (tai voidaan todeta, ettei saavutettu tai tulla saavuttamaan) - lopetetaan koko homma.
Kilpaurheilussa tämä toki pätee - mutta kuntoilun hyödyllisyydestä ei kenelläkään liene epäselvyyttä.

Jos on kilpaillut vaikkapa bodauksessa ja lääkinnyt itsensä merkittävästi natugeenejään suuremmaksi, ymmärrän toki, että on kova paikka tajuta että surkastuu ja pehmenee. Kuvittelisin silti, että parempi olotila on olla ok-hyvässä kunnossa kuin sen näköinen ettei treenaa ollenkaan. Saati sitten terveysvaikutukset.

p.s. jännä juttu muuten tuo kolotukset jne, jotka tulevat väistämättä jos on ollut viikonkin saati kaksi treenaamatta. Varsinkin, kun en todellakaan ole millään oikeasti isoilla painoilla ikinä heikkouksissani treenannut. Yhtä lailla nostettava esiin kuitenkin ne henkiset kolotukset jo muutaman ylimääräisen lepopäivän johdosta.