Pidempään treenanneiden motivaatio

[Sarmx]

Just tommoseen moodiin pitäis itsensäkin saada motivoitua takaisin. Siis että jokainen treeni ois oma haaste mistä palkitsee itsensä palautusjuomalla ja hyvällä ololla treenin jälkeen. Pitäis ehkä kirjottaa ihan johonki ruutuvihkoon jotain pieniä tavotteita mitä kohti menee ja tehä ohjelmat sen mukaan. Treenaaminen on parhaimmillaan helvetin hauskaa, mutta nykyinen duunikin vaan vie niin paljon aikaa ja paukkuja treenistä ettei siitä pääse nauttimaan parhaimmillaankaan enään ihan samalla sydämmellä kuin joskus vuosia taaksepäin.

Mikäs palkinto se palkkari kun se kun menee muutenkin, kunnon pullaa saatana

 

[beginner]

Mä näkisin että "leukojen kanssa tappelu" olisi sitä että yritetään nostaa tekemisen volyymiä siltä tasolta millä ollaan päästy edellisiin ennätyksiin, mutta ei vaan pysty enää palautumaan tai tulee loukkaantumisia jos näin yrittää tehdä.
Mut onko sitten muiden ongelmien takia ollut tarkoituskin ettei yritetä liian kovaa ennen kuin koko paketti on kasassa ja kunnossa?

No siis ihan normaalilla intensiteetillä on leukoja tehty, penkin kanssa joutu hieman jarruttelemaan kun tuli pipi. Viime kesän parhaiden vetojen jälkeen määrä itse asiassa laski kolmesta treenistä yhteen, joten yli se tuskin siinä vaiheessa meni.

Tämä menee nyt osittain offtopic höpinäksi, mutta ei sen liikkeen vaihdon tarvitse lopettaa kyseisen liikesuunnan treeniä, esim. penkin voi vaihtaa toiseen horisontaliseen punnerrusliikkeeseen. Itsellä ainakin esim. lapa/rinta/olkapää/hauis ongelmien kanssa, lattiapenkin käyttö penkin pääliikkeenä ajoittain on ollut näitä toimivia tapoja päästä eteenpäin siten että palatessa normipenkkiin sekin nousee taas eteenpäin. Itse en täysin allekirjoita "penkki nousee penkkaamalla" yms lauseita, nuo vaatii hiton monta lisäehtoa oheen.

Käsipainoilla tehdään tasa- ja vinopenkkiä. Niissä vaan ei samalla lailla kiinnosta taivoitteita pitää, ovat sellanen välihomma tässä ennen kuin alkaa lapa pitää.

Itse näen tuon niin että kun törmätään seinään, otetaan reilusti askelia taakse ja sivulle jonka jälkeen lähestytään vuorta toisesta suunnasta, josta löytyy reitti korkeammalle kuin aiemmin on päästy. Yksi reitti voi olla myös valmennuksen hankinta, mutta itselle näiden sopivien reittien etsintä on myös yksi omaa motivaatiota ylläpitäviä ja siksi toistaiseksi tullut tehtyä virheitä ihan itse ja yritetty oppia niistä.

Mullekin oli ennen tärkeää saada itse painiskella näiden hommien kanssa ja vaihtaa kun siltä tuntuu. Sen ilon olin valmis vaihtamaan parempaan ja jatkuvampaan kehitykseen, mutta toistaseks kävi kyllä aika kylmät sen suhteen. Toki huonoa tuuriakin matkassa, polvikin kun leikattiin tossa välissä ja todennäköisesti sen varomisesta johtuvaa lonkan heikkoutta tässä korjaillaan.

 

[jjv]

No siis ihan normaalilla intensiteetillä on leukoja tehty, penkin kanssa joutu hieman jarruttelemaan kun tuli pipi. Viime kesän parhaiden vetojen jälkeen määrä itse asiassa laski kolmesta treenistä yhteen, joten yli se tuskin siinä vaiheessa meni.



Käsipainoilla tehdään tasa- ja vinopenkkiä. Niissä vaan ei samalla lailla kiinnosta taivoitteita pitää, ovat sellanen välihomma tässä ennen kuin alkaa lapa pitää.



Mullekin oli ennen tärkeää saada itse painiskella näiden hommien kanssa ja vaihtaa kun siltä tuntuu. Sen ilon olin valmis vaihtamaan parempaan ja jatkuvampaan kehitykseen, mutta toistaseks kävi kyllä aika kylmät sen suhteen. Toki huonoa tuuriakin matkassa, polvikin kun leikattiin tossa välissä ja todennäköisesti sen varomisesta johtuvaa lonkan heikkoutta tässä korjaillaan.

Ihan pakko kysyä, että miksi ihmeessä sä jatkat jto:n valmennuksessa, jos se ei kerran sulle mitään kehitystä tuo ja se sua selvästi harmittaa? Etkö saanut joskus todella hyvää kehitystä esim. Sheikon ohjelmilla? Eli kai niistä vois jotain suuntaviivoja ottaa, minkälainen treeni sulle sopii.

 

[Täysiii!]

Joku 14 vuotta saliharjoittelua takana ja itseänikin vaivaa ajoittain motivaation puute. Nyt juuri treenaan aika pitkälti ilman ohjelmaa minkä olen huomannut psyykkisesti hyväksi ratkaisuksi tällä hetkellä. Ei varmaankaan optimaalista mutta minulle on helpompi mennä salille kun ei tarvitse stressata että nyt pitäisi tehdä se, toi ja tää ja tasan ne sarjat, toistot ja painot. Teen tällä hetkellä about pelkästään kyykkyä, sotilaspenkkiä, vetoa ja pystypunnerrusta. Se miten jaan treenit vaihtelee ihan fiiliksen mukaan, samoin progressio. Lisäksi lisäilen leukoja, etukyykkyä ja vauhtipunnerrusta sinne tänne, jos huvittaa. Jos joskus on tylsää saatan tehdä täysin improvisoidun selkä- tai vaikka pohje+vatsatreenin.

Tämä stressin eliminoiminen on vähän parantanut motivaatiotani ja uskon tämän tällä hetkellä olevan minulle hyvä tapa treenata. Minulla on monesti kadonnut motivaatio kokonaan kun treeneistä tulee liian iso osa elämää. Kun tuloksista ei niin huolehdi niin ne tuntuvat parantuvan siinä sivussa samalla kun on hauskaa ja terapeuttista jumpata. Monesti olen kehittynyt parhaiten vain kahdella treenillä per viikko. Minun 5 senttiäni oli siis että huoli pois ja ilo takaisin.

 

[jto]

taustaksi: vuoden oon ilmaiseksi beginneriä nyt valmentanut ihan vaan sen takia, että saisin ees hieman selkeyttä tähän mulle käsittämättömään hra tilastotappioon. näitä eri systeemejä ja niiden toimivuuksia tms tms on kuitenki mun mielestä aika turha spekuloida tässä julkisesti, koska se nyt ei kauheen hedelmällistä ole. varsinkaan motivaatiotopicissa. asiakassuhdejuttuja muutenkin.

 

[beginner]

Ihan pakko kysyä, että miksi ihmeessä sä jatkat jto:n valmennuksessa, jos se ei kerran sulle mitään kehitystä tuo ja se sua selvästi harmittaa? Etkö saanut joskus todella hyvää kehitystä esim. Sheikon ohjelmilla? Eli kai niistä vois jotain suuntaviivoja ottaa, minkälainen treeni sulle sopii.

Kuten sanoin, kropassa on vähän korjailtavaa vielä ja ainakin sen suhteen haluan kattoo miten vaikuttaa. Jahka lonkan saa toimimaan ja pääsee kyykkäämään niin se vie jo pitkälle, alakropan treeni on ollu mulle kuitenkin aina muita tärkeempi juttu. Täältä luetut asiakaskokemukset antaa toivoa siitä, mitä homma vois olla jos alkaa toimia. Kyllä mulla kiinnostusta tähän harrastukseen vielä on, vaikka välillä aika harmaata painamista onkin. Kokemukset sheikosta, kyykkyfrekvenssistä ym. on kyllä kerrottu eteenpäin. Vielä epäselvyyksien välttämiseksi iso kiitos viimeisimmästä vuodesta valmentajalle, ei tollasta palvelua moni anna.

Mutta ehkä tosiaan mun motivaatio tuli nyt käsiteltyä

 

[jto]

mä tapaan ottaa kaikki pienetkin kehittymisongelmat henkilökohtaisesti. se on ehkä asiakaspalvelumielessä etu, mutta myös haittakin kai. menee sieluun eli en osaa ottaa tätä "vain" työnä. sen takia tää beginnerin varsinkin leuanveto on ihan totaalinen mysteerimoukari nenälle. mun asiakkaiden kehitystilastot on kovia ja käytännössä tässä 28v aikana ei tollasia käsittämättömyyksiä oo tullut vastaan ku ehkä 1 tai 2 muuta. en mä silti ihastele tilastoja, vaan se 100% menestys asiakkaiden kehityksessä ois mulla se juttu, ei ees 99,9%. tapahtu se kehitys jatkossa beginnerillä miten tahansa, mä osaan olla siitä onnellinen ja kovasti sitä toivon, vaikkei näissä hommissa toivomisella sijaa juuri ole.

 

[theodore83]

Itselläkin 7 vuotta salitreeniä yhteensä takana ja pari vuotta tullut taukoa lähinnä työn, perhe-elämän ja vapaa-ajan vuoksi.
Satunnaisesti kävin salilla ja välillä pientä jumppaa ja leukoja kotona tuli tehtyä. Vajaa kolme vuotta sitten leikattiin myös napatyrä ja sen jälkeen ei oikein uskaltanutkaan tehdä mitään kovasti ja se söi motivaatiota aika lailla.

Eron myötä tuli uusi suhde ja muutama viikko sitten alettiin uuden naisen kanssa käydä uudella salilla. Toi paljon motivaatiota kun on uusi sali missä käydä ja samalla pääsee opettamaan liikkeitä uudelle salikaverille.

Voimatasot on kadonneet mutta lihasmassa kuitenkin katoaa aika hitaasti, ei joudu ihan alusta kuitenkaan aloittamaan. Mukavasti saa lihaksiin tuntumaa yksijakoisella pari kertaa viikossa treenaten.

Kyllähän tauko vähän harmittaa kun suhteellisen kovassa kunnossa kuitenkin olin ja peiliin oli mukava katsoa. Rasvaa ei kuitenkaan ihan mahdottomasti ole tauon aikana tullut eikä painokaan juuri heitellyt, laskenut muutaman kilon siitä missä parhaimmillaan olin.

Enää ei ehkä ihan neljää kertaa viikossa aleta treenaamaan, kaksi tällä hetkellä, kolme olisi myöhemmin tavoitteena. Katsotaan miten lihat alkaa kasvaa ja voimatasot palautua.

 

[masaf2]

Mutta ehkä tosiaan mun motivaatio tuli nyt käsiteltyä

Käy otattaan mykoplasmakokeet jossain, jos et oo viel käyny. Itellä piti vielä nielurisatkin poistaa sen lisäks, että hommasta rupes taas tulemaan jotain...

 

[Kynäniska_ite]

Enää ei ehkä ihan neljää kertaa viikossa aleta treenaamaan, kaksi tällä hetkellä, kolme olisi myöhemmin tavoitteena. Katsotaan miten lihat alkaa kasvaa ja voimatasot palautua.

Kyllä ne lihat ja voimat sieltä takaisin tulee. Lihasmuisti on mukava juttu.

 

[theodore83]

Kyllä ne lihat ja voimat sieltä takaisin tulee. Lihasmuisti on mukava juttu.

Onhan näköjään! Raskausarvet tullu molemmin puolin persettä

 

[start]

Pianonsoiton aloittaminen on käynyt kieltämättä monesti mielessä.

Siitä huolimatta että tämä haiskahtaa sarkasmilta niin mun mielestä tollanen asia on hyvä treenimotivaation kannalta. Ite harrastin kolmekymppiseksi melkein pelkästään salia. Toki pelailin välillä fudista yms mutta sali oli ainoa missä pyrin tosissaan kehittymään eikä se ollut vain hauskanpitoa. Sitten kun joku paikka menee paskaksi, tai muuten vaan junnannut koko homma, niin saakeli että se masensi ja stressasi ja vitutti. Nyt kun olen jakanut noita intohimoja moneen eri asiaan niin tuntuu että salihommatkin maistuu paljon paremmin eikä siihen löydy sellaista pakottavaa stressaavaakin asiaa vääntää väkisin ja tuloksetkin on parempia. Siinä kun soittelet päivän Beethovenin sinfoniaa ja alkaa mennä pata jumiin niin onkin hyvä lähteä salille nollaamaan ajatukset ja huomaa että se maistuukin ihan erilailla kuin että olis miettinyt sitä salitreeniä päivän pääaktiviteettina ja siinä on hirveä puristus ja stressi.

Eli mun mielestä noi mietelauseet no pain no gain ja kaikki omistautumiset on ainakin sellaiselle 10v treenanneelle ei kisaavalle natulle vähän masentavakin juttu koska se on melko sama miten omistaudut niin tulokset voi olla laihoja. Paremmin se motivaatio pysyy kun jakaa sitä intohimoa johonkin muuhunkin.

 

[Deleted member 131583]

En tiedä lasketaanko 8,5 vuotta (tauotta) treenaamista pitkäksi ajaksi, mutta itsellä koko ajan vaan into lisääntyy ja on tarkoitus jatkaa hautaan asti, tavalla tai toisella. Välillä on latistanut kun paikat antanut periksi ja joutunut luopumaan jostain tai ainakin keventämään jotain liikettä(PENKKI! suuri masennus, eka 9kk tauko koko hommasta ja nytkin joutuu aika pienillä painoilla tekemään max. 120kg tällä hetkellä vaikka voimat riittäis sinne 150kg asti, mutta kuitenkin pystyy ja mave aika paljon kans, ois pitäny olla nöyrä ja mennä tekniikka edellä mutta mentiin ylpeenä ja mahd raskaat painot edellä, 4 kertaa on kuulunut #naps# ja kauhia kipu, nyt pystyy onneksi taas ja tekniikka edellä, painoilla oo mitään väliä) Mutta tärkeintä tässä koko hommassa on, että aina voi tehdä jotain ja löytää uusia liikkeitä/treenitapoja jos sattuu haavereita, kun jotain jää pois. Punttisali Bodaustreeni on nyt ollut pääosassa ja välillä raskaita, kun siltä tuntuu.
Talvella tuli treenattua liikaa näin natuna 7-8 treeniä viikkoon ja seurauksena ylikunto ja jatkuvat keskiselän kivut, nyt joutuu tyytymään 2-4, välillä 5 jos kevyempiä ottaa. Pt hommia työn kautta (ohjaan liikuntaryhmää töissä 3krt/viikko) myös vähän tehnyt lähiaikoina, virheistä oppii ja voi muille neuvoa puhtaat tekniikat, se on tuonut motivaatiota kans vielä lisää.

 

[SMugU]

Eli mun mielestä noi mietelauseet no pain no gain ja kaikki omistautumiset on ainakin sellaiselle 10v treenanneelle ei kisaavalle natulle vähän masentavakin juttu koska se on melko sama miten omistaudut niin tulokset voi olla laihoja. Paremmin se motivaatio pysyy kun jakaa sitä intohimoa johonkin muuhunkin.

Ei mulle ainakaan tehoa kadonneeseen motivaatioon se että katselen jotain bodausvideoita tai mikään tämmönen. Mua ei oo ikinä motivoinu ees se, että näytän omaan silmään narulta jne. Mua on aina motivoitunut pelkästään kehitys. Aina kun on nähnyt pientä hetkellistä kehitystä niin motivaatioon ollut tapissa. Oman ”uran” aikana kehitys vaan on ollut niin paikallaan junnavaa että motivaatio on koetuksella + että aina on joku paikka paskana. Mm. Seläs pari välilevynpullistumaa, molemmat olkapäät paskana, lonkat kipeät, tenniskyynärpää jne.

 

[beginner]

Siitä huolimatta että tämä haiskahtaa sarkasmilta niin mun mielestä tollanen asia on hyvä treenimotivaation kannalta. Ite harrastin kolmekymppiseksi melkein pelkästään salia. Toki pelailin välillä fudista yms mutta sali oli ainoa missä pyrin tosissaan kehittymään eikä se ollut vain hauskanpitoa. Sitten kun joku paikka menee paskaksi, tai muuten vaan junnannut koko homma, niin saakeli että se masensi ja stressasi ja vitutti. Nyt kun olen jakanut noita intohimoja moneen eri asiaan niin tuntuu että salihommatkin maistuu paljon paremmin eikä siihen löydy sellaista pakottavaa stressaavaakin asiaa vääntää väkisin ja tuloksetkin on parempia. Siinä kun soittelet päivän Beethovenin sinfoniaa ja alkaa mennä pata jumiin niin onkin hyvä lähteä salille nollaamaan ajatukset ja huomaa että se maistuukin ihan erilailla kuin että olis miettinyt sitä salitreeniä päivän pääaktiviteettina ja siinä on hirveä puristus ja stressi./QUOTE]

Joo kyllähän se heti helpotti kun laitettiin valmennus jäihin. Pienen asennemuutoksen se vaan vaatii, mikä ei oo ihan paras mahdollinen tilanne toki, eli nyt vaan harrastelen ilman toivoakaan kehityksestä. Ajanvietettä ja pientä aivopähkinää tää nyt lähinnä tarjoaa. Valmennus muutti siinä mielessä asennetta, että siinä alkoi odottaa että tehdään ihan oikeasti tulosta. Kyllä ulkopuolisen avun palkkaamisessa odotan saavani kymmeniä prosentteja parannusta vanhoihin ennätyksiin, ei siinä muuten oo mulle juuri iloa. Eri asia jos olis eliittitason kilpaurheilija jolle pienikin parannus on kova juttu. Oon aina tykännyt pähkäillä omia treenejä ja sen ilon olin valmis vaihtamaan kehitykseen, kuten oon vieläkin. Vammoihin oon tottunut ja nehän tässä treeniharrastuksen aikana varmaan eniten on kehitystä jarruttaneet, eikä tuollekaan ole loppua horisontissa. Ei vaan jotenkin luotto riitä siihen että paikat pysyis jotenkuten kunnossa, lähinnä seuraavan krempan sijaintia arvuutellessa...

Mutta positiivisena juttuna se, että samanlaista vitutusta ei pitäis nyt ihan hetkeen olla treenin suhteen tulossa kuin mitä viimeinen reilu vuosi tarjosi.

 

[start]

@beginner Ite mietin joskus ihan samaa että jos laittais sen 110% panostuksen ja katsois mihin pääsisi. Sitten sitä alkaa miettiä että ehkä se ois hyvä myös myöntää että kyllä mä suhteellisen itselle optimaalisella tavalla oon tässä sen melkein 20v paukuttanut. Toki jostain vammoista oon päässyt eroon ja muokattua mm Takamaan hyvillä videoilla noita treeniliikkeitä vielä parempaan formuun, mutta se että olis parin kesän päästä järjettömästi paremmassa kunnossa on melkoista utopiaa, vielä kun se 40vuoden rajapyykki kolkuttelee 5v päässä.

Eli en nyt tiedä luoko tää mun uusi elämänfilosofia parempia tuloksia salin suhteen, mutta ainakin treeni maistuu paremmin ja vanhenee sitten hyväkuntoisena ja pitää niistä pienistä aiemmista saavutuksista kiinni. Ja kiva se on aina dietata kesäksi vain huomatakseen että muutokset on aika marginaalisia. No neljäkymppisenä soitan todennäköisesti ihan pätevästi kitaraa, puhun ranskaa ja olen suhteellisen rasvattomassa kunnossa. Ehkä se on myös lopputuloksena hieman parempi kuin että en osaisi noita kumpaakaan ja olisin vaikka sitten classic kisaajan mitoissa. Ja ainakin treeni maistuu taas kun se on osa muuta kokonaisuutta eikä mitään bodymunkkeilua.

 

[start]

Ei mulle ainakaan tehoa kadonneeseen motivaatioon se että katselen jotain bodausvideoita tai mikään tämmönen. Mua ei oo ikinä motivoinu ees se, että näytän omaan silmään narulta jne. Mua on aina motivoitunut pelkästään kehitys. Aina kun on nähnyt pientä hetkellistä kehitystä niin motivaatioon ollut tapissa. Oman ”uran” aikana kehitys vaan on ollut niin paikallaan junnavaa että motivaatio on koetuksella + että aina on joku paikka paskana. Mm. Seläs pari välilevynpullistumaa, molemmat olkapäät paskana, lonkat kipeät, tenniskyynärpää jne.

Jos paikat menee kuntosalin takia paskaksi niin sillon kyllä koettelee mieltä että onko tässä nyt mitään järkeä. Pari kaveria on sellaisia jotka valittaa kun joka helvetin aamu kolottaa jokaista niveltä. Ite tein joskus siirtymisen puhtaasti bodailuun näistä syistä. Oon sellanen linnunluu ja sama nivelien kanssa että eniten se vituttais vanhana klonkata koska piti väkisin saada joku tietty romu ylös.

 

[The Legend]

Kyllä se motivaatio tulee sieltä omasta peilikuvasta, johon ei ole koskaan tyytyväinen.

 

[Jämäpala]

Mistähän tuota motivaatiota sais salitreenaamiseen? N. 12 vuotta on aika säännöllisesti salilla tullut käytyä 3-5 kertaa viikkoon. Nyt kuitenkin viimeiset 2 vuotta ei vaan ole kiinnostanut enään yhtään ja salitreenit on tippunut 0-3 kertaa viikkoon tahtiin. On tullut kokeiltua ottaa tavotteita, tehdä eri ohjelmia jne mutta motivaatio kestää aina maksimissaan kuukauden tai kaks ja taas tippuu lähes nolliin. Ennen treenaus oli kivaa ja ilman sitä ei voinut olla, mutta nykyään vituttaa jo aamusta alkaen ja töissä koko päivä jos tietää että illalla pitää mennä salille:D onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten niistä on noustu vai onko lopetettu treenaus kokonaan?

Aloitin treenamisen joskus noin 2004-2005 kun oli 25 v. ylitettynä tovi sitten, en muista oikein enää. Aloin siis olla aika löysä ja läski teini-iän sporttailuje loputtua käytännössä inttiin. Ei mua varmaan löysyys ja läskiys olisi haitannut, mutta ajattelin että sais varmaan enemmän pillua silloselta eukolta. Eli jos ihan rehellinen olen, ni sitä varten aloin treenaa...

No mut joo huomasin, että tykkäsin rutiineista, kehityksestä ja tunsin olevani enemmän mies enkä marjanpoimija -> perus isommaksi apinaksi laumassa -kuvio. Kehitys motivoi isosti kunnes ei kehitystä enää tullut. Sitten kroppa meni rikki sen verran pahasti, että jäikin treenit pariksi vuodeksi. Eli 2013-2015.

Loppuvuodesta 2015 ehkä aloin taas veivaan. Nyt lähinnä että saisi painoa pois ja jaksaisi jotain muutaki ku nukkuu. Treenasin himassa eikä se kyllä oikein motivoinu. Mut sit menin 2017 kunnon salille ja sain taas kipinää.

Tulokset ei enää ole kaksisia, mutta joku sinne salille silti saa 2-3 kertaa viikossa (osittain kiitos kuuluu kyllä nykyiselle vaimolle joka on sporttinen ja kannustaa meneen).

Oon myös huomannu, että rutiinit on ihan vitun tärkeetä. Jos jätän viikon väliin voisin melkein lopettaa koko rouhun.

Rutiini on vastaukseni.

 

[Täysiii!]

Joku 14 vuotta saliharjoittelua takana ja itseänikin vaivaa ajoittain motivaation puute. Nyt juuri treenaan aika pitkälti ilman ohjelmaa minkä olen huomannut psyykkisesti hyväksi ratkaisuksi tällä hetkellä. Ei varmaankaan optimaalista mutta minulle on helpompi mennä salille kun ei tarvitse stressata että nyt pitäisi tehdä se, toi ja tää ja tasan ne sarjat, toistot ja painot. Teen tällä hetkellä about pelkästään kyykkyä, sotilaspenkkiä, vetoa ja pystypunnerrusta. Se miten jaan treenit vaihtelee ihan fiiliksen mukaan, samoin progressio. Lisäksi lisäilen leukoja, etukyykkyä ja vauhtipunnerrusta sinne tänne, jos huvittaa. Jos joskus on tylsää saatan tehdä täysin improvisoidun selkä- tai vaikka pohje+vatsatreenin.

Tämä stressin eliminoiminen on vähän parantanut motivaatiotani ja uskon tämän tällä hetkellä olevan minulle hyvä tapa treenata. Minulla on monesti kadonnut motivaatio kokonaan kun treeneistä tulee liian iso osa elämää. Kun tuloksista ei niin huolehdi niin ne tuntuvat parantuvan siinä sivussa samalla kun on hauskaa ja terapeuttista jumpata. Monesti olen kehittynyt parhaiten vain kahdella treenillä per viikko. Minun 5 senttiäni oli siis että huoli pois ja ilo takaisin.

Tämä toimi tosiaan hetken. Nyt minua motivoi tavoitteet eli olen määritellyt itselleni selkeän tason minkä haluan saavuttaa, tällä hetkellä panostan penkkiin ja maastanostoon. Treenit ovat paremmin suunniteltuja kuin puoli vuotta sitten. Niin se kai menee ainakin omalla kohdallani, että välillä pitää höllätä ja pitää hauskaa ja välillä taas määrätietoisesti pyrkiä parantamaan tuloksia,