Eivätköhän kaikki ole kuitenkin sitä mieltä, että Suomi tarvitsee armeijan/puolustusvoimat. Sen luonteesta ja roolista käydään nyt keskustelua. Esitetyt (suosituimmat) vaihtoehdot ovat pyöristäen:
a) Nykyinen asevelvollisuuteen perustuva puolustusvoima
-Puolesta puhuu paitsi historialliset, myös kasvatukselliset arvot. Viime sodassa Suomen asevelvollisuusarmeija menestyksekkäästi puolustautui toista asevelvollisuusarmeijaa vastaan. Asepalvelus tekee pojasta miehen. Miksi muuttaa jotain, joka on toiminut tähän asti? Lisäksi asevelvollisuus ylläpitää yleistä puolustustahtoa ja -taitoa.
-Vastaan puhuu se, että millään muulla vauraalla länsimaalla ei (eikä useilla köyhilläkään) ole asevelvollisuuteen perustuvaa armeijaa. Tämä tarkoittaa, että mahdolliset taistelut käytäisiin suhteessa paremmin varustettuja/koulutettuja ammattiarmeijoita vastaan. Asevelvollisuuden idea perustuu sille, että se mahdollistaa suuren miesmäärän nostamisen kohtuullisen nopeasti. Mutta onko se Suomen väkimäärän huomioonottaen tarpeeksi?
b) Soininvaaran ehdottama valikoitu (arvalla tai vapaaehtoisuudella) asepalvelus supistetulla varusmies/-nais määrällä, (kenties) paremmin varustettuna ja koulutettuna
-Puolesta: Jos määrärahat pysyvät entisellään, voidaan pienempi määrä sotilaita kouluttaa ja aseistaa paremmin. Kansainvälisissä tehtävissä tällainen erikoistunut joukko on paljon parempi, kuin nykyinen "tykinruoka."
-Vastaan: Jos määrärahoja pudotetaan, joudutaan ojasta allikkoon. Käsissämme olisi pienempi määrä laadullisesti samantasoista porukkaa, kuin nykyisin. Jos asevelvollisten valinta perustuu arvontaan, joutuvat lyhyen korren nostaneet epätasa-arvoiseen asemaan. Vapaaehtoisuus on kaunis ajatus, mutta käytännössä toimimaton. Ilman kannustimia, kuka uhraisi kuusi kuukauttakaan palvelukseen? Ei tarpeeksi --> arvonta --> epätasa-arvo. Kannustimet taas maksavat rahaa, jolloin oltaisiin askeleen lähempänä palkka-armeijaa.
c) Ammattiarmeija
-Puolesta: Kaikilla johtavilla valtioilla on palkka-armeija. Suomellakin on palkkasotilaita pääasiassa johtotehtävissä. Pieni korkeasti koulutettu joukko olisi ehdottomasti paras vaihtoehto kansainvälisiä tehtäviä ajatellen. Suhteessa asevelvollisiin on palkkasotilaiden osaaminen aivan eri tasolla, jolloin laatu voisi korvata määrää...
-Vastaan: ...tiettyyn pisteeseen asti. Jotta Suomi voisi puolustautua tehokkaasti laajamittaista hyökkäystä vastaan, olisi palkkasotilaita oltava paljon. Tällaisen armeijan ylläpitäminen tulisi erittäin kalliiksi. Suomen mittakaavassa tuskin 4% kansantuotteesta olisi tarpeeksi. Ja korkeampi prosenttiosuus johtaisi taas sotilasvaltioon ja vararikkoon. Lisäksi menetettäisiin armeijan kasvatuksellisuus ja yleinen puolustustahto laskisi.
d) Abc-yhdistelmiä erilaisilla painotuksilla
Oikea vaihtoehto riippuu ennen kaikkea siitä, minkälaisia uhkia vastaan haluamme puolustautua, ja missä näemme parhaat liittolaisemme.
A vaihtoehdon kannattaja ajattelee uhkina ennenkaikkia perinteisiä valtioidenvälisiä sotia, ja Venäjää. Naton hän näkee negatiivisena (Venäjän) huomion herättäjänä. Hän ei halua ottaa riskejä, ja painottaa Suomen itsenäistä puolustuskykyä.
B vaihtoehto on eräänlainen kompromissi palkka-armeijan ja asevelvollisuuden välillä. B:n kannattaja haluaa varautua myös uhkiin rajoillamme, mutta painottaa laatua vs määrä. Lisäksi hän haluaa osallistua kansainvälisiin operaatioihin, esim. YK, Euroopan yhteiset joukot. Natoon hän suhtautuu kohteliaan etäisesti, muttei poissulje yhteistyötä.
C:n kannattaja näkee uhat pääasiassa kansainvälisessä mittakaavassa. Hän haluaa ennaltaehkäistä konflikteja lähettämällä ammattisotilaita kansainvälisiin tehtäviin yhteistyössä muiden maiden kanssa. Natoon hän haluaisi jopa liittyä, ajatellen, että uhraamalla hieman puolueettomuutta hän saavuttaa suurempien mahtien suosion. Venäjää hän ei koe suureksi uhaksi, ja haluaa ennenkaikkea panostaa kauppa- ja diplomatiasuhteisiin.
Henkilökohtainen näkemykseni on, että kysymys ei ole siitä, tuleeko Suomeen ammattiarmeija vai ei. Kysymys on vain ja ainoastaan ajasta. Venäjää en koe uhkana, vaan mahdollisuutena. Nykyisellä vauhdilla Venäjä liittyy Natoon paljon ennen Suomea, jolloin yksi suurimmista syistä olla liittymättä Natoon poistuu. Mielestäni nykyinen puhtaasti idänvastainen puolustusajattelu jopa vahingoittaa maidemme välisiä suhteita. Venäjä on suuri maa, jossa on paljon mahdollisuuksia. Alentuvasta ja venäläisvastaisesta ajattelusta on päästävä eroon OMAN etumme nimissä.
Koen, että paras mahdollisuutemme on Euroopassa. Nato on menettämässä merkitystään, pääasiassa sisäisten näkemyserojen vuoksi: Eurooppa ja USA vetävät eri suuntiin. USA on jo perustanut "Coalition of Willing"-liittouman Naton rinnalle. Eurooppa on perustamassa hyvää vauhtia omia "nopean toiminnan joukkojaan", jonka päälle myöhemmin todennäköisesti perustetaan vahva sotakoneisto, jolla on myös maailmanpoliittista painoarvoa. Suomi on maantieteellisesti, kulttuurillisesti ja historiallisesti osa Eurooppaa. Parhaat ystävämme löytyvät Euroopasta. Me jaamme samat kristilliset perusarvot Euroopan kanssa, ja meillä on suvaitsevaisuutta myös muita uskontoja ja kulttuureja kohtaan eri tavalla, kuin Yhdysvalloilla.
Meillä on EU:n suhteen kaksi vaihtoehtoa: Joko jättäydymme ulkopuolelle sivustakatsojan rooliin, tai osallistumme kaikin voimin yhteiseurooppalaisen liiton rakentamiseen. Suomi oli joskus rauhanturvaamisen suurvalta. EU:n kautta meillä on mahdollisuus rakentaa paitsi omaa puolustustamme yhteistyössä muiden kanssa, myös ennaltaehkäistä uhkia, kuten terrorismi ja pakolaistulvat, pyrkimällä aktiivisesti poistamaan näiden pahimpia aiheuttajia - sisällissotia - muualla maailmassa.
On hyvä, että tästä aiheesta keskustellaan, sillä ilman keskustelua ei synny muutoksiakaan. Soininvaaralta oli rohkea, joskin poliittisesti värittynyt, veto nostaa kissa pöydälle. Kun asioista keskustellaan avoimesti ja rakentavasti, paras vaihtoehto aina voittaa. Ei siis ole mitään syytä leimata jotakuta osapuolta "fasistiksi", "kettutytöksi" tai homoksi vain heidän näkemyksensä vuoksi!